Ma 08.06.2009 @ 14:26Natalia Repokari

YLE Radio 1:n ja YLE Kulttuurin Natalian kuulumisia

Tänään on ollut kevyt päivä, käytiin kaikki kesäduunarit seuraamassa Summerin lähetystä Stadikalla, ja kerrankin jopa Suomen sää suosi ja aurinko paistoi. Ei valittamista, jos työpäivä sisältää lähinnä ulkona auringossa istuskelua. Mutta pääsee täällä ihan töitäkin tekemään. Perus toimistotöiden lisäksi olen esimerkiksi ollut seuraamassa radiolähetyksiä ja itsekin haastateltavana ohjelmaan. Oman ääneni kuuleminen radiosta oli kyllä traumaattinen kokemus... Aloin vakavasti harkita puhetunteja, joilla opeteltaisiin artikuloimaan ja käyttämään ääntä oikein. Onneksi pääsin seuraamaan Jounin pitämää seminaaria äänestä ja äänenkäytöstä, joka olikin oikein opettavainen.

Tänne oli helppo tulla, vastaanotto oli lämpimämpi kuin uskalsin toivoakaan, ja yllättävän vähän jos ollenkaan olen tuntenut pyöriväni vain tiellä. Sain oman huoneenkin pariksi ensimmäiseksi viikoksi käyttöön, ihanaa.
Kiitokset erityisesti Marikalle ja Jounille, jotka ovat minua täällä neuvoneet ja auttaneet koko ajan.

Nyt kun olen selvinnyt näiden kaikkien satojen käytävien ja suurten rakennusten aiheuttamasta hämmennyksestä jollain tasolla ja osaan jo suunnistaa ainakin kahden eri työpisteeni väliä, olen täällä aina vain paremmilla fiiliksillä. Nimet aiheuttavat kyllä vieläkin jatkuvaa hämmennystä, sillä kättelin heti alkuun hirveän määrän ihmisiä, enkä muista kuin ehkä 5 nimeä. Mutta eiköhän sitä pikkuhiljaa opi!

Natalia Repokari on kesäkuun ajan YLEn SIISTInä kesäduunarina YLE Radio 1:ssä ja YLE kulttuurissa.

0 kommenttia

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto