Ma 24.06.2013 @ 10:33Juho Nuutinen

Palkkapäivä on piristys duunarin arkeen

"Täs mä Ylel, kolmas viikko takana. Fiilis aika five out of five, paitsi nyt oon jälleen kerran törkees ähkys koska liian hyvät safkat. No mutta.

Palkkapäivä paras päivä. Tänään hieman huonon aamustartin jälkeen suhteellisen hattuuntunut meininki seuranani kävelin Pasilan aseman maatille katsomaan tiliäni, josko sieltä löytyisi vielä lisää aihetta aamumasennukseen. Päinvastoin, päivä muuttui kertaheitolla kirkkaammaksi! Tililleni oli yllättäen ilmestynyt, no, sanotaanko että riittävästi rahaa kesän rientoihin. Tuntuu höpöltä jäbä. Tässä nyt töiden lomassa teen ankarasti tilauksia ympäri interwebsiä ja hankin tavaroita, joita olen jo kauan himoinnut. Ehkä jopa muutamia älyttömiä heräteostoksia.

Viikot työn parissa ovat vierähtäneet uskomattoman nopeasti. Vaikka olen joutunut useasti ylitöihinkin (kyllä, teen myös töitä täällä), on aika silti tuntunut lyhyeltä kuin kanan lento.

Duunin puolesta olen tehnyt paljon kuvanmuokkausta, räpsinyt valokuvia ja kirjoitellut kaikenlaista. Siis kaikkea mitä muutenkin teen! Ei tunnu paljoa työltä ei. Flipperi menee kans. Oujee.

Porukka on aivan loistava! Kaikki ovat tosi mukavia, ja kenelle tahansa pystyy mennä juttelemaan ihan vaikka ohimennen. Apua voi kysyä eikä kukaan heittaa harjoittelijaa. Työparini Konsta on loistoveikko, ja älyvapaata settiä lentää tauotta. Olen tutustunut myös moniin muihin kesäduunareihin, ja koko porukka tuntuu olevan aivan loistavaa väkeä!

Toisaalta odotan loman alkua. Pitkään nukkuminen, myöhään valvominen ja vapaus kuulostavat liiankin hyviltä, varsinkin kun taskussa on pieni omaisuus. Mutta toisaalta duunin loppuminen tuntuu myös hieman haikealta. Onhan tämä ollut aivan ikimuistoinen kokemus, ja tottakai jostain mukavasta ja jo rutiiniksi muodostuneesta on ikävää siirtyä eteenpäin. Silti odotan varsinaisen loman alkua kuin lapsi karkkipäivää!

Näitä lukeville haluan vielä sanoa sen, että jos vain on mahdollista hakea tänne, TEHKÄÄ SE! Parempaa tilaisuutta ette saa. Tosi juttu, Viljami."

Juho Nuutinen työskentelee kesäkuun ajan Ylen siistinä kesäduunarina YleX:llä. 

0 kommenttia

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto