Ma 30.06.2014 @ 06:48Telma Peura, Ylen siisti kesäduunari, Klassinen musiikki

Taituruutta, ei taikuruutta

Tää ei voi olla viimeinen perjantai, viimeinen viikko. Ei vaan voi. Sehän oli ihan eilen, kun mä ekaa päivää kävelin Ison Pajan ovista sisään, ja kaikki tuntui niin isolta! Oikeastaan kaikki täällä on tosi isoa ja vauhdikasta vieläkin, mutta mä olen vaan jo ehtinyt tottua siihen mukaan, mustakin on kasvanut isompi.

Mulla ja Saaralla on ollut niin monipuolinen kesäkuu kuin vain olla voi. Tämän viimeisen viikon kruunasi se, kun päästiin suoraan lähetykseen Kultakuumeeseen. (Enkä edes sönköttänyt yhtään!) On ollut tosi mahtavaa tehdä omaa juttua radioon ja ihan hullua, kuinka paljon aikaa siihen menee. Meidän seitsemänminuuttinen pätkä dystopiakirjallisuudesta oli melkein viikon työn tulos! Ja ammattilaiset ne tuottaa täällä tunnin ohjelman päivässä.


Kuumottelua ennen suoraa lähetystä Kultakuumeessa.

Mä myös ihailen sitä yleissivistystä, jota kaikilla yleläisillä on. Vaikka me Saaran kanssa ehdotettais täällä Kultakuumeessa vaikka mitä aihetta, heti varmaan tulee toimittajille haju siitä, mitä haetaan ja ainakin pari nimeä mieleen, keitä juttua varten vois haastatella. Plus vielä tietenkin kaikki se radiotyön pohdinta. ”Joo, se on ihan hyvä vaihtoehto, mutta tää toinen kyllä puhuu paremmin, siitä saisi mielenkiintosemman jutun.” Ja musta alkaa editointivaiheessa tuntua, että mä itse kyllä puhun niiiiiiin huonosti ja änkytän ja nielen kaikki sanat, en keksi haastatteluvaiheessa mitään selkeetä kysymystä.

Yksi parhaista asioista on myös ollut Ylen ihanat ihmiset. Kaikki ovat suhtautuneet meihin kesäduunareihin iloisesti ja antaneet meille hienoja juttuja tehtäväksi. Meillä on ollut aika vapaat kädet juttuaiheiden keksimisessä. Se on toisaalta ollut vaativaa mutta toisaalta innostanut eteenpäin. Haastatteleminen on avannut paljon uusia näkökulmia omaan ajatteluuni. Soitan itse pianoa, ja siksi oli kivaa päästä haastattelemaan pianisti Nazig Azeziania, ja kirjojen suurkuluttajana oli mahtavaa päästä haastattelemaan kirjailija Siri Kolua. Minä kun luulin, että olen jo ajatellut dystopiakirjallisuutta kaikilta puolilta..

 

Musiikkitalosta tuli yksi kuukauden kiintopisteistä – tällä kertaa ohjelmassa Sibeliusta.

Saaran kanssa meistä on muodostunut tosi hyvä tiimi. Ollaan tehokkaita ja rikastetaan toistemme kirjoitustyylejä ja – tärkeintä tietenkin – meillä on ollut hauskaa keskenämme. En olisi arvannut, kuinka paljon vitsejä toimitusten seinille on kiinnitelty ja kuinka paljon inside-juttuja ihan mun ja Saarankin välille on syntynyt kuukaudessa.

Työelämä, se on monelle nuorelle haamu. Ei enää mikään kummitus sängyn alla, jonka saisi vaan helposti karkotettua laittamalla valot päälle. Työelämä on pakko uskaltaa kohdata. Ilman kokemusta ei saa töitä, mutta ilman töitä ei saa kokemusta. Apua! Siksi on ollut ihan supersiistiä päästä tänne Ylelle kesätöihin. Mä olen oppinut paljon ja oon nyt niin monta kokemusta rikkaampi, etten sitä olisi vielä kuukausi sitten aavistanut. Oon nähnyt, kun toimittajat tekee töitä niin radio-, tv- kuin nettipuolellakin ja tajunnut, ettei se vaadi ihmeitä. Että kyllä se juttujen kirjoittaminen on ihan kirjoittamista, ja itsekin oon Saaran kanssa päässyt monta juttua tässä kuussa tekemään ja julkaisemaan. Mulle on realisoitunut se, että musta voisi vaikka tulla toimittaja, ei siinä vaadita taikatemppuja!

 

Näitä näköaloja tulee ikävä!

Pe 27.06.2014 @ 09:38Veera Pohjola, Ylen siisti kesäduunari, Elävä arkisto

Apua kohta tää loppuu!

Aamusin sitä on tottunut raahautumaan jopa neljällä eri joukkoliikennevälineellä Pasilaan työpisteen ääreen, päivisin suunnistamaan Isoon Pajaan syömään hyvää ruokaa ja leimaamaan ittensä joka ikisen oven kohalla ja iltapäivisin huikkaamaan heipat toimitukselle kotiin lähdettäessä, mutta muutaman päivän päästä nämäkin tutut rutiinit rikkoutuvat, nyyh!

Kuukausi Ylellä on ollut täynnä yllätyksiä: ruokalaan mennessäsi voit törmätä vaikka Summerin juontajiin, Aku Hirviniemeen tai johonkin muuhun tunnettuun tyyppiin, ja kesken esittelykierroksen joku voi tulla ottamaan selfien koko kesäduuniryhmän kanssa. Pasilan alue on myöskin yllättävän iso ja koostuu monista eri taloista ja sokkeloisista käytävistä joihin on toosi helppo eksyä.

Oon myös pannu merkille että Ylellä on käytössä noin miljoona eri järjestelmää jotka kaikki tukevat eri nettiselainta (joku ei toimi Chromella, joku vaatii Firefoxin ja toinen Explorerin) ja joiden nimien keksimisessä joku on ollut luova: on Metroa, Faaraota, Plasmaa, Venetsiaa, Ylermiä, Medwaytä ja Deltaa. Ja jos jokin artikkelin koostamisessa tarvittavista ohjelmista päättää ryhtyä hankalaksi, voi ongelman selvittämiseen upota tovi jos toinenkin (mut silloin voi käydä hakemassa vaikka kupin kaakaota). 

Työskentelen siis Elävän arkiston toimituksessa, jossa olen päässyt tekemään samaa kuin vakituiset tyypit eli penkomaan Metro-tietokantaa ja koostamaan artikkeleita Metrosta löytyneiden klippien pohjalta.


Lisäksi olen saanut tehdä kuvituksia Elävän arkiston audioklippeihin ja päässyt työskentelemään myös viereisissä toimituksissa Areenan ja Yle Etusivun puolella. Areenan toimituksessa koostin ”Viikon valinnat” -nimisen videon TV1:n Aamu-TV:seen ja näin miten klippi laitettiin Areenaan. Etusivun puolella pääsin tekemään ohjelmanostoja, eli päättämään mitä ohjelmia yle.fi:n etusivulla näkyy tiettynä päivänä.

Työkaverit on ollu ystävällisiä ja hauskoja, enkä ole pelännyt kysyä neuvoa jos oon unohtanut miten jokin juttu tehdään. Työtahti on myös ollut sopiva, ei ole ollut kiire mutta hommia on riittänyt. On myös ollut hauskaa huomata että toimistojen sisäinen huumori kukkii eri puolella Yleä toimituksiin teipattujen kuvien muodossa. Ylen siistien yhteisten maanantaiden kautta olen päässyt seikkailemaan viime vuoden blogissakin mainituissa huoltotunneleissa (jotka legendan mukaan jatkuvat Helsingin läpi Suomenlinnaan asti!), lähetystornin huipulle, uutisstudioon ja seuraamaan suoraa radiolähetystä. 

Maanantaina koittaa vika työpäivä ja haikeana poistun Ylen porteista varmasti hyödyllisen työkokemuksen ja uusien muistojen kanssa, mutta toivottavasti en lopullisesti! 

 

Ke 25.06.2014 @ 08:50Venla Hentunen, Ylen siisti kesäduunari, Uusi päivä

Oikeita Työtehtäviä™

Ihan epätodellinen fiilis. Katselen melkein oman pikku toimistoni seiniä nyt viimeistä viikkoa. Nettitiimin pieni nurkkaus, työtietokone, tuhannet muistilaput ja alakerran kaakaopurkki jäävät pian taakse, kun kuukauden duunini loppuu ja jätän Rantatien.

Kolmen viikon aikana saa yllättävän paljon tehtyä, oikeasti. Normaalijoutuisa tekeminen (kiitos Sari tästä upeasta termistä!) on pitänyt sopivan kiireisenä. Työtehtävät ovat olleet mielenkiintoisia, sillä ne ovat olleet Ihan Oikeita Työtehtäviä™, joita tehdessä olen tuntenut olevani hyödyllinen. Työtehtävien lomassa olen päässyt myös tutustumaan siihen suureen koneistoon, jota tarvitaan pyörittämään Uutta päivää. Porukan paljous ja monipuolisuus yllättivät minut täysin, sillä ruudun toiselta puolelta näkee vain hyvin kapean siivun kokonaisuudesta. Monet ammattilaiset työskentelevät ikään kuin piilossa: heidän työtään ei huomaa, elleivät he lopeta sen tekemistä.


Minun duunini kyllä huomataan, sillä olen tarvinnut paljon apua ja sitä myös ahkerasti kysynytkin. Ylen monimutkaiset järjestelmät ovat olleet rehellisesti sanottuna ihan kauheita, asiasanojen keksiminen aivan erityisesti. Nämä monet kauhuni olen kuitenkin selättänyt, ja nykyisin järjestelmien käyttö enää vain hieman karmii selkäpiitäni. Apu on kuitenkin aina lähellä, sillä en ole tässä toimistossa yksin. Kysyvä ei tieltä eksy, niin kuin sananlasku kuuluu. Se on ihan totta.

Ylen siisti kesäduuni on ollut melkoinen kokemus, enkä ole katunut tänne hakemista hetkeäkään. Kesäduuni on varmasti avannut ovia tulevaisuudessa, ja jos ei, niin sitten mennään postiluukusta. Ylellä työskenteleminen ei sekään kuulosta mahdottomuudelta. Totuuden nimissä on silti sanottava, että tällä hetkellä kesäloma kuulostaa paremmalta kuin mitkään tulevaisuuden ovet tai postiluukut.


Ti 24.06.2014 @ 13:05Rosa Lehtokari, Ylen siisti kesäduunari, Summeri

Maailman paras kesäduuni

Mikä olisikaan parempi paikka olla kesätöissä kuin Yle ja Summerin toimitus? Niimpä, ei sitten mikään. Olen edelleen hämmentynyt sekä suunnattoman innoissani siitä, että kesäduunissa voi oikeasti olla näin kivaa. Työpäivät ovat kuluneet hurjan nopeasti ja olen kauhuissani, kun huomaan että töitä on jäljellä enää reilu viikko. Huh!

Olen päässyt osallistumaan Summeri+UP –miittiin Tampereelle,  seuraamaan Summerin Tume liikkeessä sekä #lovemilla –sarjojen kuvauksia sekä noin hetken mielijohteesta lähtenyt ohjelman juontajan Johanneksen kanssa jakelemaan Summeri-paitoja Linnanmäen seudulle. Pääsin muuten itsekin telkkariin Tumen frisbeegolf-jaksoon! Olen saanut tavata mahtavia tyyppejä ja kokea paljon sellaista, mitä en välttämättä tule koskaan enää kokemaan. Jokainen työpäivä on erilainen ja työtehtävät ovat monipuolisia, eikä todella tylsää vielä kertaakaan ole ollut.

Kuitenkin kaikista huikein ja erityisin työtehtävä minkä olen saanut, oli se, että sain tehdä jutun todella kauan odottamastani One Directionin Tukholman keikasta Summerin nettiin. Olen edelleen aivan innoissani, että sain tuottaa itse sisältöä joka vielä julkaistiin ja on vieläpä tällä hetkellä Summerin nettisivujen luetuin artikkeli. Toimittajan leikkiminen oli hauskaa! Itse keikka oli huikea – lisää siitä voitte lukea artikkelistani One Direction Tukholmassa. Pääsin myös haastattelemaan Tukholmassa Pauliina Suomista eli #lovemilla –sarjan Siiriä.

On vaikea uskoa, että työt ovat jo näinkin loppusuoralla. Voisin ehdottomasti jatkaa Ylellä vaikka koko kesän, sen verran hauskaa on ollut. Olen suunnattoman kiitollinen Ylelle tästä työpaikasta, ja varsinkin työkokemuksena tämä on kultaakin arvokkaampaa. Tunnen itseni enemmän kuin onnekkaaksi saadessani sanoa olevani kesätöissä Ylellä ja vieläpä Summerin toimituksessa. Pakko myöntää, että ikävä tähän työhön tulee olemaan kova kesäkuun loppuessa!

 

Su 22.06.2014 @ 17:15Saara Kokko, Ylen siisti kesäduunari, Klassinen musiikki

Ihan ylen siisti tunne on se, kun oma juttu julkaistaan

Apua. Mun piti kirjottaa kaikesta, mitä me ollaan ehditty nähdä ja kokee kahessa, melkeen kolmessa viikossa. Siitä olis tullut niiiiin pitkä juttu. Mutta työparini Telma ehti ensin, ja kertoi aika tosi kattavasti kaiken, mitä me ollaan tehty. Mä siis vietän kesäkuiset päiväni Yle Klassisen toimituksessa mukavan työparini Telman seurassa.

Kuten jo Telman tekstistä luultavasti huomasitte, me ollaan tehty kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä tässä kahden viikon aikana. Koska meillä Klassisessa kesä on aika hiljaista aikaa, on meitä kierrätetty ympäri Yleä. Jokainen päivä on ollut täysin erilainen ja koko ajan tulee vastaan uusia ihmeellisiä juttuja. Eikä mikään ihmekään, Yle on ihan valtavan iso keskus kaikkea!

Aivan mahtavaa on ollut se, kun on päässyt itse kirjoittamaan ja tekemään juttuja. Useimmissa paikoissa kesätyöntekijät ovat lähinnä kahvinkeittäjiä, mutta me ollaan päästy ihan oikeesti tekemään kaikkea! Ihan ylen siisti tunne on se, kun oma juttu julkaistaan. Ja sen jälkeen ihmiset vieläpä jakaa sitä Facebookissa ja Twitterissä!

Porukka Ylellä on ihan mahtavaa. Vaikka tää onkin just se juttu, josta oon haaveillu (musiikkia ja kirjottamista ja mediaa, vieläpä yhdistettynä), niin ei Yle varmastikaan olisi yhtä ihana ilman siellä vallitsevaa mahtavaa ilmapiiriä. Joka aamu, kun tulen töihin, astun suureen ja kiireiseen keskukseen. Kaiken kiireen keskellä ihmiset jaksavat silti olla iloisia ja innostuneita! Tai ehkä ne vaan esittää meidän kesäduunareiden läsnä ollessa… who knows.

Tänään, torstaina, juhannuksen lähestyessä mulla on vapaapäivä, koska teimme viime keskiviikkona kaksi työpäivää. Ja arvatkaapas vaan, kuka heti pienen loman alkaessa makaa kotona kipeänä. Noh, toivotaan paranemista! Haluan nimittäin olla täysin valmiina vielä viimeisen viikon tehtäviin.

Pakko kyllä myöntää, että mulla tulee tota työpaikkaa ikävä. Enää viikko, nyyh.

Två fantastiska veckor!

Tätä kirjoittaa Sabina ja Kati Radio Vegalta. Viimeiset kaksi viikkoa ovat menneet erittäin nopeasti, emmekä ole huomanneet miten aika on lentänyt. Enimmäkseen ollaan tehty haastatteluja radioon ja editoitu niitä. Ensiksi se tuntui todella epämukavalta ja vaikealta. Emme tajunneet tarkistaa että ympäristön pitäisi olla sopivan hiljainen tai että meidän ei pidä puhua haastateltavan päälle... Nyt haastatteleminen tuntuu jo sujuvan paremmin vaikka haastateltavia on edelleen todella vaikea löytää, sillä kaikki ei halua tulla kuulluksi radiossa.


Haastatteleminen sujuu joka kerta hieman paremmin, tässä Sabina haastattelee yhtä YLE:n siistiä työntekijää

Ihmiset täällä ovat älyttömän mukavia ja kaikki tervehtivät aina hymyillen kun saavumme tänne. Kaikkien kanssa tulee hyvin toimeen, eikä koskaan tunnu siltä että olisimme vain tiellä. Ollaan myös tajuttu miten iso mediatalo Yle on ja miten paljon erilaisia ihmisiä täällä tarvitaan. Vasta kahden viikon jälkeen alamme löytämään eri paikkoihin ilman karttaa ja tiedetään missä on paras lounas.



YLE:n ruossa ei ole mitään valittamista, ainakaan vielä...

Ollaan myös opittu miten nettijutut tehdään ja miten aikaa vievää materiaalin kerääminen on. Osallistuttiin myös suoraan lähetykseen - Radiodoktorn, sekä Eftersnackin juhannus spesiaalin nauhoitukseen. Yksi tehtävämme on myös ollut luoda Spotify-soittolistoja Radio Vegan Sommarpratare ohjelmille, ette usko miten niin helpolta kuulostava asia voi olla niinkin hankala. Spotifysta ei todellakaan löydy kaikki maailman biisit. Radiojuttujen leikkaaminen opeteltiin jo ensimmäisenä työpäivänä, mutta se ei vieläkään suju toivotulla tavalla. Resptektiä "oikeille" toimittajille! Jo nyt iso kiitos kärsivällisyydestä Sarille, Unnille, Hannalle, Annikoille, Tinolle ja muille siisteille kollegoille. Ilman teitä ei osattaisi vieläkään mitään.
Muuten, käytiin jalkapallon MM-kisastudiossa!


Seuraamassa ensimmäistä live lähetystä, menossa "radiodoktorn" niminen ohjelma.
 
 
//Sabina Tiihonen

Nu har vi två fantastiska veckor på radio Vega bakom oss och två förväntansfulla veckor framför oss.  Det är alldeles otroligt hur tiden bara flugit iväg och det känns som om det var igår som vår förman Unni kom och sökte oss från den stora skrämmande byggnaden “Stora smedjan”,  som bara vimlade av sofistikerade kostymklädda män och kvinnor med höga klackar från alla håll.

Desto mer vi gått omkring i alla byggnader, desto mer har vi gått vilse och desto mindre har vi kännt oss i de enorma byggnaderna. Redan den andra dagen av vårt sommarjobb kom vi 15 minuter sena eftersom vi vimsat omkring i en massa korridorer och det visade sig att vi var på totalt fel ställen och dessutom på helt fel våningar. Det slutade med att Unni gav varsin karta i våra händer så att vi inte skulle tappa bort oss igen. Ironiskt nog, lyckades vi ändå med det nästa dag. Nu, efter att vi gått fel ungefär ett tiotal gånger i två veckors tid, hittar vi äntligen problemfritt till Vegas eget revir och vi har till och med lyckats vidga våra horisonter ända till BUU-klubbens avdelning.

Selfie legendaarisen BUU-klubben leiman kanssa!

Under dessa två veckor har vi lärt oss en massa och ibland känns det som om hälften har gått förbi, men konstigt nog kommer vi ihåg det mesta som våra kolleger lärt oss. Det allra första vi lärde oss på Vega visade sig vara ett av de knepigaste, men samtidigt roligaste att göra, nämligen att editera och klippa projekt. Det är fascinerande att se hur snabbt de andra kan klippa, det är endast ett par klickningar och plötsligt har de skapat ett perfekt projekt som skulle kunna sändas med det samma ut i världen. Som tur har vi de bästa som lär oss.

 Redan under den första dagen stötte vi på en massa främmande ord och det dyker dagligen upp allt fler. Vi är fortfarande inte säker på hur ordet för att “intervjua slumpmässigt folk” heter, fastän vi gjort det redan flera gånger. För att vara ärlig måste vi säga att vi inte ens vet om vi syftar på rätt sak.. Vi hade bollat mellan flera olika alternativ, allt från wokspott till wokpopp och wokstop,  men vi har kommit till att det högst troligtvis heter wokspopp eller wokpop. Det kanske skulle vara hög tid att lära sig...

  Övertid har vi också jobbat,  men det har vi knappt märkt. Plötsligt visar klockan fyra och vi inser att vi varit så uppslukade av jobbet att vi inte märkt hur snabbt tiden gått. Om dessa två veckor vi har bakom oss har gått så här snabbt, så vågar jag knappt tänka på hur snabbt följande två veckor kommer att gå. Snart kommer vi att vara som de andra ungdomarna i vår ålder, rastlösa och arbetslösa. Men som tur kommer vi att ha ett färskt minne av ett av de absolut häftigaste sommarjobben.

Ke 18.06.2014 @ 09:18Santeri Mekhilyaynen, Ylen siisti kesäduunari, Yle Puhe

Kaikki täytyy tehdä siististi!

En edes tiedä mones päivä on menossa tätä siistiä kesäduunia, mutta sen tiedän, että kohta se loppuu. Pitäneen siis ottaa kaikki irti mitä saa tästä loppu ajasta. Mikä sen parempi tapa ottaa kaikki irtin kun mennä vierailemaan Pasilan linkkitorniin!

Oli muuten melkosen muikeet näkymät sieltä. Näki jopa omille hoodeille joka oli melkosen siistiä. Sieltä ylhäältä kun katsoi niin ei se Helsinki ollutkaan niin iso enää, mikä tuntui vähän oudolta.

En muista siisteistä tiedä, mutta työni on tässä monipuolistunut kokoajan ja olen päässyt mm. mukaan katsomaan miten ammattilainen hoitaa haastattelutilanteen. Juttua tehtiin juustosta ja pääsin Hakaniemen kauppahalliin maistelemaan juustoa ja valkohomejuustoa sieltä tarttui myös mukaan. Heh.. omani ei sitten sujunut niinkään hyvin ja tosiaan opin, että tässä alalla täytyy olla "röyhkeämpi" ja jättää pois kaikki turhat anteeksipyynnöt pois. Nooh... virheistä oppii.

Ylpeä itsestäni kyllä olen sillä kuitenkin hoidin omat haastatteluni loppuun asti (eihän siinä mennyt kuin vaan kaksi päivää kun taas ammattilaisella 15min), mutta sain haasteltua Aku Hirviniemeä, joka on mielestäni ihan hyvä suoritus. Tuon kaiken haastattelu rumban jälkeen onkin se veikein osuus eli materiaalin käsittely. Se vasta onkin hauskaa kun pitää leikellä äänitteitä (on muuten aikaa vievää jos pikkutarkkoja ollaan) siis...olenhan minäkin, koska kaikki täytyy tehdä siististi.

Käytiin tuossa myös eilen kesäduunareiden kanssa vierailemassa YleX:llä. Oli muuten hieno paikka ja pääsimme seuraamaan YleX:n suoraa lähetystä ja kyselemään kysymyksiä juontajalta.

Odottelen tässä yhe, että mitä jäljellä olevat päivät tuovat mukanaan, mutta kyllä pikku hiljaa alkaa jo kesälomahammasta kolottamaan (vaikka täällä nyt sataaki melkeen lunta)

Ti 17.06.2014 @ 09:34Telma Peura, Ylen siisti kesäduunari, Klassinen musiikki

Puolivälin etappi – ruusuja ja klassisia helmiä

Kun kerroin kavereilleni kesätyöstä Ylen Klassisella, ensimmäinen kysymys oli tietenkin, mitä pääsisin siellä tekemään. En mä tiedä, vastasin aina. En tiennyt yhtään, mitä odottaa. Ja oikeastaan olen yhä melko hämmentynyt.

Niinpä otin itseäni niskasta kiinni, ja aloin hahmottamaan työtäni. Kaksi viikkoa. Mitä oikein olen ehtinyt tehdä?

Nämä koskettimet tervehtivät minua joka aamu Klassisella.

Mä olen vieraillut vaikka ja missä. Ylen sisällä nähnyt uutisstudiot, äänitysstudioita ja musiikkistudioita. Palautin Klassisen toisen siistin, Saaran, kanssa Sibelius-rekvisiittoja puvusto- ja rekvisiittaosastolle, ja pääsimme samaisiin paikkoihin vielä myöhemmin kaikkien siistien kanssa seikkailemaan. Että niitä vaatteita oli paljon! Talon (tai oikeammin talojen) ulkopuolelta olen päässyt käymään ruusutarhassa, Didrichsenin museossa, musiikkitalossa ja Ostrobotnialla Naurun tasapainon kuvauksissa. Ja huomenna pääsemme ilmaiseksi Saaran kanssa konserttiin!

Olen oppinut ohjelmien teosta. Katsoimme viikonloppuna äidin kanssa jalkapalloa ja eniten mä innostuin erätauolla. ”Aattele nyt, että ne on varmaan sekunnilleen miettineet, mitä tässä tauolla tapahtuu! Ne on jo paljon etukäteen miettiny noi kaikki, keitä ne nyt haastattelee ja muutenki, mitä ne näyttää”, selitin varmaan silmät loistaen äidille. Vasta kulissien takana tajuaa, mikä vaiva on kaikkein pienimpienkin yksityiskohtien takana. Joku käy oikeastikin ottamassa kuvat, joita näytetään uutisten taustalla. Ajaa kuvauspaikkaan ja takaisin, käsittelee kuvamateriaalin ja suunnittelee vielä tekstitkin. Huhhuh. Ja ruudulla työn tulos näkyy ehkä kaksi minuuttia.

Olen pitänyt hauskaa. Nähtiin Saaran kanssa jo etukäteen Nenäpäivä-sketsejä – nauran parin päivän jälkeenkin niille. Kannattaa siis marraskuussa katsoa! ;) Instagram-päivityksissä vääntelen Yle-sanaa niin paljon kuin mahdollista. Tämä työhän on ylellistä, ylen siistiä ja ylettömän kivaa! Yleensäkin kaikki Klassisella ovat todella mukavia. Yle on myös hieno kurkistus backstagelle, onhan lavan toisella puolella niin paljon yleisöä. Oma Yleinen mielipiteeni paikasta on erittäin positiivinen. Ja Ison pajan ruoka on niin hyvää, että ylensyön ja melkein annan ylen. Okei, joo, se siitä..


Vierailulla Simolan Rosariosssa

Olen tuottanut. Saaran kanssa ollaan kirjoitettu ja valokuvattu paljon. Käytiin kuvaamassa ja kyselemässä mielipiteitä klassisesta musiikista YleX:llä, tehtiin gallup keskustassa, kirjoitettiin Janne Koskisen radioäänitysreissusta blogiteksti Jannen blogiin (tai Saara suurimmaksi osaksi kirjoitti ja minä kuvasin)… Haastattelimme viime perjantaina pianisti Nazig Azeziania ja huomenna konsertin jälkeen kirjoitamme hänestä ja konserttisarjasta jutun. Menemme myös pizzalle tulevan sellistitähden kanssa. Ja totta kai sisältöä on tuotettu myös Instagramiin ja Twitteriin!

Aamu-tv:n studioon mä petyin. Telkkarissa se näyttää niin paljon hienommalta ja kotoisammalta.

Olen voittanut itseni. Monta kertaa. Töissä eteen tulee joka päivä pienempiä tai suurempia haasteita. Täytyy soittaa puhelimella vieraille ihmisille. Täytyy ensin suunnitella gallup ja sitten vielä toteuttaa se, mennä Helsingin kaduille tavoittamaan ihmisiä, jotka mieluummin kääntävät katseensa pois gallup-uhan lähestyessä. Täytyy olla suunnistusmestari selvitäkseen Yle-sokkelossa. Oikeastaan voittokulkuni alkoi ihan siitä, kun lähetin hakemukseni menemään. Olinhan voittaja jo silloin, kun sain kutsun haastatteluun. Kävelin varmaan sentin maanpinnan yläpuolella sen jälkeen, kun sain tietää saaneeni paikan.

Pyysimme ohikulkijoita piirtämään, millaisella ilmeellä he kuuntelevat klassista musiikkia.

Agj gopkgä, gåmvwkpof. Juu. En mä tiedä kahden viikonkaan jälkeen, miten kertoisin yhdellä lauseella, mitä työnkuvaani kuuluu. Mutta ainakaan vastaukseni ei enää ole ”en tiedä”. Se kuuluu paremminkin: ”Olen tehnyt niin paljon kaikenlaista, etten tiedä, mistä aloittaa!”

Työn monipuolisuus sekä näköalapaikat – ne ovat Ylessä ihan parasta!

 

Ma 16.06.2014 @ 21:59Sari Veikkolainen, Yle HR

kesäduunareiden kuvahaaste

Ylen siistien kesäduunareiden työrupeama on puolivälissä. Oman työn ohessa on duunareilla ollut muutakin puuhaa. Viime viikolla tehtävänä oli suorittaa kuvahaaste: ota selfie jonkun yleläisen kanssa. Lisää kuvia ja päivityksiä löydät Ylen siistien Twitteristä ja Instagramista sekä #ylensiisti.

Yle Vegalla työskentelevät Sabina ja Kati sekä Radio Suomen Nikke löysivät kanssaan kuvaan aika pehmeitä yleläisiä.

Summerin juontaja, vloggaaja Tume pääsi kuvaan sekä YleX:n Kaisan että Summerin Rosan kanssa.

Uutisten Tomi ja Extremen Tonje löytämiensä yleläisten kanssa. Tonje oli selvästi vaaninut uhriaan Ylen naistenvessassa. Hmm...

Yle Puheen Santeri sai Isossa pajassa kuvaan Aku Hirviniemen, joka pääsi myös vastaamaan Santerin kesämökkigalluppiin. Yle Urheilun Toffe sai fanikuvan jalkapallolegenda Paolo Di Canion kanssa.


Pe 13.06.2014 @ 16:13Pietari Kokko, Ylen siisti kesäduunari, Yle Uutiset

Nuori vetreys Ylen kanaville

”Tehän käyttäydytte kuin oikeat toimittajat. Pitäkää tuoleistanne kiinni!”

Näin minulle ja kollegalleni Henrylle totesi Yle Uutisten kotimaantoimituksen esimies aamukokouksessa ensimmäisellä viikolla. Me molemmat olemme Ylen siistejä kesäduunareita kyseisellä osastolla sekä uutistoimistossa.

Ja se onkin tähänastista työpaikoistani todennäköisesti antoisin. Kollegat innostavat, kannustavat ja antavat rakentavaa palautetta kaiken aikaa, mutta mikä parasta: meidän annetaan tehdä juttuja siitä mistä itse haluamme ja näin olla omatoimisia kesätyöntekijöitä.

 

Minä juttukeikalla.

Erinomaista, että Yle otti meitä nuoria töihin. Nythän on valitettava totuus olemassa: suuri osa kanavaa seuraavista on keski-ikäisiä tai harmaahiuksisia aikuisia, ja nuori vetreys jää jonnekin taka-alalle.

Kesätyössäni olen tähän mennessä saanut havaita yleläisten olevan erittäin rentoja työläisiä, mitä en olisi uskonut seurattuani kanavaa. Mutta se minua ihmetyttää, miksei se näy ulospäin television katsojille?

Se olisi nimittäin ykkösprioriteetti saada nuoret kiinnostumaan Ylestä. Pitäisi hankkia ulkomaalaisia sarjoja, vaikkapa Criminal Minds, Simpsonit ja Arrow. Rahaa voisi karsia niistä ohjelmista, jota nuoret eivät nyt katso. Vaikka tarkoitus olisi.

 

Työpisteeltäni huomaa, että kiire on aikamoinen.

Uutisten osalta valtionyhtiön pitäisi ehkä alkaa kirjoittamaan enemmän nuoria kiinnostavista aiheista: Siis Hesarin ja Iltiksen tapaan - peliarvosteluja. Niitä pelejä pelaava nuoriso todennäköisesti lukisi mieluusti. Ja jos nettiin tehtäisiin nuorille oma uutisosio? Tai vaikkapa kokonaan oma sivusto?

Sitten on sosiaalinen media, jossa kesätyöläisten rekrytoinnissa toimittiin oivallisesti. Kiitos kuulunee Yle_Rekry-tilille Twitterissä sekä #Ylemme-tunnisteelle Insagramissa. Kuinka mielenkiintoista olikaan tutustua Yleen jo ennen kuin pääsin sinne!

Mutta nuorille suunnattua somea Yle voisi mielestäni petrata muutenkin kuin ylensiisti-hashtagilla ja Ylensiistit-Twitter-tilillä. Mietitäänpä kanavan mielestäni parasta sarjaa: Pasilaa. En ole nähnyt yhtäkään sarjan tiliä tweedissäni, vaikka olen jo ajat sitten seurannut sitä. Twiittejä pitäisi tulla päivittäin, jotta nuoret muistaisivat ohjelman. Sama Ylen tapauksessa: nuorisolle suunnattuja postauksia kehiin – mitä useammin, sen parempi.

Mitäs niitä muita keinoja on? En nyt äkkiseltään muuta keksi. Mutta eiköhän tätä päivitetä jos sellaista ilmenee!

Joka tapauksessa, olen erittäin tyytyväinen Yleen, sen henkilökuntaan, työtovereihini ja –tehtäviini. Kiitos!

Seuraa minua Twitterissä: @Pietz98

Muista lukea Ylensiistien tuotoksia Twitterissä, Facebookissa ja Insagramissa tunnisteella #ylensiisti. Älä unohda tätä blogia!

 

Sivut

Ylen siisti kesäduuni

Tässä blogissa 16–17-vuotiaat nuoret kertovat kesäkuisista työpäivistään Ylellä.

Blogiarkisto