Ma 28.11.2005 @ 07:47admin

Arkki vie aikamatkalle tulevaisuuteen

"Tallinna, Eestin pääkaupunki, se sijatsee vain noin neljän tunnin laivamatkan päässä meidän omasta pääkaupungistamme Helsingistä ja pääseepä tänne jo puolessa tunnissakin lentokoneella," selostaa Markus Rautio Yleisradion ensimmäisessä ulkomaan reportaasissa.

".. ja kun tulemme meidän uudenaikaisesta pääkaupungistamme tänne Tallinnaan, niin kohtaa meitä aivan päinvastainen näky, näky, jota emme omassa kaupungissamme missään näe. Tarkoitan juuri nimenomaan tätä vanhaa Tallinnnaa, joka meitä kiinnostaa aivan erikoisesti.

Markus Rautio jatkaa YLE Arkin Matkailua maapallolla - sarjassa julkaistussa reportaasissa kertomalla olleensa Tallinnassa reportaasimatkalla jo kuusi vuotta sitten, mistä kaupunki on jo tavattomasti muuttunut, keskikaupungille noussut uusia taloja aivan tuhkatiheään.

Sykähdyttävä elämys oli myös kuunnella Kaukoidän matkan selostusta mp3-soittimesta töihin kävellessä viime viikolla (Paavo Noposen ja Enzio Sevonin olympiamatka Tokion kesäolympialaisiin vuonna 1964)

Vuosikymmenten aikana suomalainen puheenparsi on sentään joltisestikin muuttunut. Mutta ihminen, odotuksineen, taitoineen ihastella ja hämmästellä ja kertoa omista ajatuksistaan ja maailmastaan, ei ehkä niinkään.

Mitä ovat ne ohjelmat, joita tulevat sukupolvet kuuntelevat ja katsovat virnistellen, kertomuksina tästä ajasta? Miltä silloin kuulostaa vaikkapa, kun Eve Mantu ja Kalle Haatanen keskustelevat ihmisenä olemisesta ja ikuisista kysymyksistä kierrätyskeskuksen sohvalla (mp3)?

Historiallisia ohjelmia kuuntelemalla voi ottaa heilahdusvauhtia ja lähteä omalle päänsisäiselle aikamatkalle muutama vuosikymmen eteenpäin.

Haikeutta ja nostalgiaa, tunne omasta pienuudesta, vähän kuin katsoisi tähtitaivaalle. Perspektiiviä. Auttaa hiljentymään, jos ympärillä hössötys yltyy.

1 kommentti

Täytyykin ehdottomasti kuunnella tuo Raution Tallinna-reportaasi, kiitos linkkivinkistä! Täällä Suomenlahden etelärannalla kohta kaksi vuotta asuneena ja ex-toimittajataustoja omaavana pääkopassa myllää jatkuvasti sellainen tunne, kuin erilaisista kaupunki-, yhteiskunta- ja ihmistarinoista ei saisi kyllikseen.

Omia kokemuksia ja sinivalkoisten näkökulmien murusia Tallinnan nykypäivästä voit muuten halutessasi lukea täältä: http://rauben.typepad.com. Teretulemast! :-)

Aalto

  • Ylen Toimintaympäristön ja sosiaalisen median päällikkö Tuija Aalto kirjoittaa blogissaan median toimintaympäristöön ja tulevaisuuteen liittyvistä asioista. Muualla webissä:  Google+, Slideshare, Twitter, Facebook, LinkedIn.

Blogiarkisto

2011

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2009

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2007

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2006

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

heinäkuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2005

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu