Niinistö poistui blogosfääristä
Syytettäköön vempainfriikiksi, mutta minusta on tänä iltana ollut kiinnostava seurata, millaisia väläyksiä äärimmäisen kevyt reportterituotanto, toimittaja ja videokännykkä, voi synnyttää.
Ohikiitäviä hahmoja, värejä, valoja, epätarkkoja silmäyksiä. Noinhan me näemme silmilläkin - aivot; muisti ja mielikuvitus täydentävät kuvan ehjäksi.
Hetkiä, niinkuin tämä kravatin suoristus: Niinistö meikistä Elina Yli-Ojanperä: "Isossa Pajassa kaikki alkaa olla jo valmista illan tuloslähetystä varten. Sauli Niinistökin kiiruhti puhelimen ohitse vakavana tv-kameroiden eteen."
Blogiinsa Niinistö oli iltapäivällä kirjoittanut liudan kiitoksia äänestäjille ja tukijoukoille, ja että blogin pito jää nyt tähän: "Tämä teksti jää näiden verkkosivujen viimeiseksi. Itse palaan kirjoittajana yksityisempien päiväkirjojen pariin.
2006 presidentinvaalien ehdokkaistahan ainakin Heidi Hautala on ilmoittanut jatkavansa bloggaamista.
Muita poimintoja Katri Makkosen ja Elina Yli-Ojanperän vaali-illan videoblogista:
2 kommenttia
Ma 30.01.2006 @ 09:20
Minä olen katsojafriikki. Toivon, että annetaan tekniikan vielä kehittyä kovasti, ennen kuin tämä kevytkalusto tulee laajempaan käyttöön:)
Toimittajan pitäisi ehtiä muutakin kuin sähläämään vempeleiden kanssa. Esimerkiksi välittämään luotettavaa tietoa katselijoille ja kuuntelijoille.
Työllisyys- ja ammattitaitonäkökohdatkin voitasiin ottaa Ylessä huomioon, kun mietitään millaisia ohjelmia tarjotaan ja miten niitä tehdään.
Tekla
Ti 31.01.2006 @ 07:44
Tottahan journalismin laatu on ykköasia minunkin mielestäni. Se on olennaista, millaisen tarinan kertoo eikä se, millaisella nauhurilla sen on äänittänyt. Ei kannata juuttua ajatukseen, että mitä isommat vehkeet, sitä paremmat jutut.
Silloin kun itse tein ensimnmäisiä radiojuttujani, juttukeikalle piti raahata olka vääränä analogista nauhuria, Nagraa. Vaikka se oli toiminnallisuuksiltaan varsin yksinkertainen, ei idioottivarma sekään. Tuli mieleen tämä <a href="http://kirjailijat.kirjastot.fi/?c=8&pid=831&lang=fi">Staffan Bruunin Bailut barrikadeilla - kirjan kohtaus</A>, jossa päähenkilö Lasse on juttukeikalla:
<I>Vartiointiliikkeen miehet katselivat epäluuloisesti Lassen väliaikaista pressikorttia. Hän onnistui vakuuttamaan heidät ison ja raskaan Nagra-nauhurin avulla, jossa oli Yleisradion tunnus. Vartijat osoittivat asuntovaunua. Lasse koputti, mutta mitään ei tapahtunut. Hetken hän harkitsi vain astuvansa sisään, mutta juuri silloin asuntovaunua lähestyi vanhahko mies pukeutuneena lämpimään haalariin ja turkislakkiin. Vaikka Lasse ei ollut koskaan nähnyt kuvaa Don Siegelistä, hän tiesi heti, että kyseessä oli tunnettu amerikkalainen ohjaaja.
Siegel oli tullut ryhmänsä kanssa Suomeen filmaamaan elokuvaa, jonka tapahtumat sijoittuivat osittain Neuvostoliittoon. Ja jälleen kerran Helsingin oli esitettävä Moskovaa.
Siegel pyysi toimittajaa istuutumaan pienen kahvipöydän ääreen. Samalla kun Lasse hieroi sinisiksi kohmettuneita käsiään, Siegel riisui lämpimät talvivaatteensa. Kylmästä ja hermostuksesta tärisevin sormin Lasse painoi nauhurin päälle. Häneltä meni viisitoista minuuttia etukäteen englanniksi muotoilemiensa kysymysten lukemiseen. Siegel vastasi kohteliaasti ja rutinoituneesti.
Kun kaikki oli valmista, Lasse kiitti ja tarkisti nauhoituksen laadun. Nauhurista kuului vain laadukasta suhinaa. Jokin oli mennyt pieleen.
Lasse tajusi, että joku tulisi pitämään häntä idioottina. Joko kollegat toimituksessa tai Don Siegel.
Hän valitsi amerikkalaisen. Siegelillä ei ollut valtaa palkata häntä tulevaisuudessa. Radion pomoilla sen sijaan oli. Hän selitti änkyttäen että nauhuri ei ollut toiminut.
- Okay, otetaan uusiksi, Don Siegel sanoi ja istui takaisin sohvaan.</I>
