Fanista kanta-asiakkaaksi
Levy-yhtiöt ovat helisemässä nuorten asiakkaiden kanssa.
Vanhoina hyvinä aikoina levy-yhtiö investoi isot rahat lupaavaan artistiin, joka myi kymmenin tuhansin levyä, jonka myyntivoitolla tehtiin levy-yhtiön omistajat tyytyväiseksi ja kustannettiin taas seuraavan uuden toivon puunaus ja puleeraus tähtikuosiin.
Piikkinä lihassa olivat piraattitehtailijat, jotka kehtasivat prässätä cd-levyistä laittomia kopioita Mustamäen torilla kaupiteltavaksi.
Oi niitä aikoja.
1999 tuli Napster, josta asioista perillä oleva musiikinjanoinen löysi etsimänsä. Ihan joka jennin hommaa se ei vielä ollut.
Nyt kuka tahansa netin käyttäjä löytää musiikkinsa verkosta tuhansina luvattomina kopioina, audiona ja ja videona, avoimesti esillä. Kun musiikki on niin helposti saatavissa käyttöön, alkaa levyn ostamista omaksi rahalla olla tosi vaikea perustella vähiä rahojaan laskevalle musiikin ystävälle.
Tämä viimeisin hyökkäys musiikin julkaisijoiden tekijänoikeuksia vastaan kävi aika äkkiä.
Poko Recordsin toimitusjohtaja Epe Helenius totesi Musiikki & Media - tapahtumassa vetämässään paneelikeskustelussa lauantaina, että YouTubea ja MySpacea ei taidettu vuosi sitten mainita kertaakaan. Tänä vuonna yhtään paneelikeskustelua käyty viittaamatta niihin.
Jotkut musiikkiteollisuuden tulevaisuusvisionäärit ehdottavat, että musiikkiteollisuus lakkaisi yrittämästä rahastaa yksittäisistä biisitiedostoista. Heidän mukaansa ansaintalogiikka löytyy jatkossa erilaisista livetapahtumista, mainos- ja sponsorointisopimuksista ja oheistuotekaupasta.
Tämänvuotiseen Musiikki & Mediaan tapahtumaan avainpuhujaksi kutsuttu sveitsiläiskonsultti Gerd Leonhard vertaa musiikkia veteen: "Eihän sinulta vaadita kolikkoa silloinkaan, kun olet vaikkapa ravintolassa ja haluat pestä kätesi tai vedät vessan". "Ei sekään vesi ilmaista ole, joku sen maksaa, mutta kyseisessä käyttötilanteessa se tuntuu ilmaiselta", hän vertasi.
Ilmaisen tuntuinen musiikki onkin Leonhardin mielestä tulevaisuuden liiketoimintamallien perusta.
Leonhardia kuuntelemassa olleet suomalaiset musiikkiteollisuuden edustajat eivät olleet ihan kerrasta vakuuttuneita. Idea on teoriassa kiinnostava, mutta mitä se ihan käytännön tasolla tarkoittaisi, jäi moni ihmettelemään.
Siitä eri paneelikeskusteluissa tunnuttiin olevan yhtä mieltä, että itse levyjen myynnin osuus, olkoon sitten fyysisiä tuotteita tai tiedostoja, hiljalleen vähenee ja konserttien ja oheistuotteiden merkitys kasvaa.
Levy-yhtiön asiantuntemusta tarvitaan yhä enemmän artistituotteen hiomiseen; brändää miseen ja markkinoimiseen eikä sen miettimiseen, missä cd-esineitä painetaan ja jaellaan.
Yhä suurempaan rooliin nousevat faniyhteisöt ja asiakastiedon kerääminen suoraan yhtyeen omalla saitilla. Fani on bändin kanta-asiakas ja innokkaimmat fanit ostavat kaiken, mitä levy-yhtiö ikinä keksii tuottaa, alan asiantuntijat uskovat.
Jos sen näin täytyy mennä, jotta levy-yhtiöt jostakin saisivat rahansa pois, olkoon sitten niin. Panisitteko tulemaan yhden Neljä ruusua - kanta-asiakaskortin, kiitos.
3 kommenttia
Ti 07.11.2006 @ 14:43
Sain kyllä M&M:n kautta hieman erilaista vahvistusta omille pohdinnoilleni.
Ensinnäkin tuollainen "artistituotteen hiominen; brändääminen ja markkinoiminen" on lähtökohtaisesti hieman ikävä asetelma kun puhutaan taiteesta. Levy-yhtiöissä pitäisi varmaan olla päättävissä asemissa luovia henkilöitä "tuloksentekijöiden" sijasta, taiteen alistaminen bisneksen sääntöjen kokoiseen muottiin on jo aika iso osa ongelmaa.
Panostaminen sisältöön, ei pelkästään markkinointiin. Kun ostavalle yleisölle on vuosikausia tarjottu valmiiksi purtua muotista puserrettua huttua, voi kuvitella että vastareaktiokin on reilu.
Tuleva musiikkibisneksen muoto tulee epäilemättä olemaan jossain ns. "long tail" tyyppisessä ratkaisussa, jossa megahittien sijaan tulosta tehdään pitkällä aikavälillä ja rauhallisemmalla kaikkien artistien myynnillä. <a href="http://www.ecyrd.com/ButtUgly/">ButtUgly blogi</a>ssa on aiheesta kirjoiteltu enemmänkin.
Mutta se siitä, messut tosiaan olivat mainiot, eniten henkilökohtaisesti harmittaa juuri tuo hurja tuotteistus ja tasapäistäminen. Se ei tue mielestäni pitkässä juoksussa kenenkään etua että tuotetaan musiikkia väkisin ja pienimmällä yhteisellä nimittäjällä.
Ti 07.11.2006 @ 17:39
Hmm, Shrike, toisaalta kyllähän kirjojakin kustannustoimittaja auttaa hiomaan melko paljon sen jälkeen, kun kirjoittaja on jättänyt ns. valmiin käsikirjoituksensa. (Hesarin kuukausiliitteestäkö juuri luin jutun esikoiskirjailijasta, joka prosessia kuvasi).
Musiikkiammattilaisten maailmaa kaukaa sivusta seuranneena olen ollut ymmärtävinäni, että artisti"tuotteen" tuotekehitys on ihan kunniallista ja vaativaa työtä, jossa on luovuudellakin sijansa, ja ettei HIMkään nyt ihan valmis ollut kun ensimmäinen demo levy-yhtiön tavoitti.
Siinä olen kansssi vakaasti samaa mieltä, että kun netti ja digitaalisuus on tasannut pelikentän poistamalla paljon fyysisen maailman aiheuttama kustannuksia, niin paljon useammalla artistilla on mahdollisuus saavuttaa valtaisat fanikunnat. Mikä parasta: tässä maailmassahan on artistilla valinnan vapaus - hankkiako ammattilaisten apua oman taiteensa markkinoimisessa esimerkiksi levy-yhtiöiltä tai muilta, kenties ihan uudenlaisilta ammattilaisila, joita syntyy, tai tehdäkö kaikki itse omin voimin.
Olitko kuuntelemassa Haarman Jukan esitystä "Rockiin uskomme - mutta mihin uskoo rock?" Siinähän problematisoitiin hyvin juuri aitouden vs. tuotetun musiikin koettua laatua.
Ti 07.11.2006 @ 21:09
En nähnyt Haarman esitystä, harmikseni ehdin näkemään vain perjantaina muutaman paneelin ja Gerd Leonhardin haastattelun (joka oli erittäin nautittava keskustelu).
En niinkään tarkoittanut mainitsemaasi ns. "tuotekehittelyä", joka varsinkin rock puolella usein tuntuu tapahtuvan ihan bändin normaalin kasvun lomassa, ilman sen suurempia ulkoisia apuja.
Tarkoitin tätä hittitehtailua, jossa henkilö A tekee kappaleen rungon, jonka "studioguru" B hioo loppuun ja lopulta levy-yhtiön edustaja C hommaa siihen jonkun "idolin" laulamaan.
Harmillista on tietenkin että ainoastaan ylituotettu ja tasapäistetty rock on sitä mihin sijoitetaan mainosrahaa ja pusketaan voimalla markkinoille.
Mainitset HIM:in, jonka ensimmäisen keikan onnistuin aikoinaan näkemään (vielä silloin nimellä His Infernal Majesty, soittivat edesmenneessä Teatrossa täyden setin Type O Negativen coverbiisejä). Mielestäni yhtye oli hyvinkin valmis ja ensimmäinen omakustanne-EP oli sekin erittäin tukeva näyttö bändin kyvyistä.
Toisaalta noita muutamaa ensimmäistä julkaisua pidän itse edelleen yhtyeen parhaina, juuri niiden rosoisuuden ja liioitellun tuotannon puutteen takia.
Taustani on niin vahvasti rock ja metallimusiikin puolella, etten oikein osaa arvostaa kertakäyttömusiikkia jonka tekee hittitehdas ja esittää yhden hitin ihme. Jos ymmärrät mitä ajan takaa?
