George juttelee, Ruby leikittää lapsia, Qrio ottaa tanssiaskeleen ja Leena kuvaa Vahinkolaukauksia
BBC:n Go Digital - ohjelman 17.10.05 jaksossa (13 minuutin kohdalla) on juttua Georgesta, Jabberwackyn Rollo Carpenterin ohjelmoimasta bottipersoonasta, joka kuukausi sitten sai pronssimitalin "ihmismäisimmästä" esiintymisestä vuotuisessa Hugh Loebner -kilpailussa.
Kilpailu perustuu puolen vuosisadan takaiseen Turingin koe - ideaan, jossa ihmistuomarit jutustelevat näppäimistöavusteisesti sokkona tietokoneohjelman tai ihmisen kanssa. Robotti on menestys, jos tuomarit eivät riittävällä varmuudella erota, kummasta on kyse. "On vain ajan kysymys, koska tietokoneohjelma läpäisee testin", uskoo Carpenter. Hän sanoi BBC News - saitilla, että George on ensimmäinen oppiva ohjelma:
"The time of the learning AI is now here. In a number of fields, technologies that observe and apply patterns in data to real-world situations have already come to the fore," explained Mr Carpenter. -- George is a "character" which has learned its conversation skills from the interactions it has had with visitors to the Jabberwacky website, and through chats with Mr Carpenter.-- Mr Carpenter thinks that in the not-too-distant future, it may be that programs or robots talk and act in place of humans, mimicking human behaviour." (BBC 20.9.2005: Brit's bot chats way to AI medal)
Samaan aikaan toisaalla Sonyn huippututkimusta hyödyntävä viihderobotti Qrio tanssii lasten kanssa kalifornialaisyliopiston kampuksella (ja Sonyn asiakkaiden ilona eri tilaisuuksissa) ja eskari-ope-robotti Ruby kosketusnäyttövatsoineen leikittää lapsia. (Wired, lokakuu 2005: R Is for Robot).
Nähtyäni Qrion suorittavan groovyja tanssiaskeleita Sonyn näyttelytiloissa ja kuunneltuani BBC:n Go Digital - jutun ja luettuani Wiredin jutun alan vakuuttua siitä, ettei tekoälyssä ole oikeastaan niinkään kyse teknisesti taidokkaista ohjelmointi-innovaatioista (mitä sitäkin tarvitaan), vaan pienistä hassuista juitsuista, joilla robotit saadaan aiheuttamaan ihmisessä jokin tunnereaktio.
Lainaus Wiredin jutusta:
"In the back of the lab, by a coffee table made from scrap pegboard left over from Rubi's exoskeleton, Movellan tells me in hushed tones about the epiphany that pushed him headlong into the world of affective computing. In the fall of 2002, he was working in Kyoto at ATR, the Japanese government's robot research lab, sinking deeper and deeper into the mathematics of machine perception, drifting in the intellectual tides and feeling uninspired by it all. "I was very skeptical. There was a robot there, and I didn't like it. It would say things like 'Hug me! Hug me!' It really irritated me." One day Movellan found himself using the robot to test an early version of the face-tracking program that he and Fasel developed here in La Jolla. "It worked really, really well. As I was testing it, I kept moving, and this robot kept looking at me, and his eyes moved in a particular way, and I got close, and this robot kept looking at me. And then it hugged me. And it completely got me." Movellan was shocked by the strength of his own response. "I said, 'What's happening here? I know this thing is dead. I mean, it's not alive. But I would swear that this thing is alive.'" (R is for Robot, 2. sivu)
Suomalainen bottiguru Leena Saarinen työstää väitöskirjaa aiheesta Interactive Characters: Communication, Community and Drama in Digital Media. Tutkimustyöhön liittyy Digi-TV/laajakaista-draama Accidental lovers - Vahinkolaukauksia. Taideteollisen korkeakoulun Crucible Studion hanke voitti pari vuotta sitten kanadalaisen interaktiivisten mediatuotteiden CyberPitch-kilpailun pääpalkinnon. Vahinkolaukauksien ideana on, että katsojat voivat laittaa tekstiviestejä, jotka vaikuttavat juonen käänteisiin. Itse ohjelma rakentuu tekstiviestiärsykkeiden mukaisesti niin, että valtavasta juonileikearkistosta soitetaan peräkkäin aina eri otoksia. Cruciblen sivulla olevan tiedon mukaan YLE esittää sen ensi vuonna.
Saarinen kirjoitti kesällä kuvausten alkaessa blogissaan:
"Kasassa on loistava porukka näyttelijöitä ja muita taiteilijoita ja tekijöitä. Fiilikseni on kihelmöivän innostunut.Käsittääkseni käsikirjoittajat eivät yleensä kauheasti kuvauksissa notku, moni ei sitä haluakkaan sillä heidän tekstinsä on jo toisten käsissä ja muuttuu paljon tuotantoprosessissa, ja se voi olla kirjoittajalle kauhistuttavakin kokemus. Mutta minä aion nakottaa kuvauksissa, eniten ehkä tutkijan roolissa, katsomassa että miten vuorovaikutteista tv-komediaa oikeasti kuvataan, ohjataan ja näytellään. Lupaan pitää turpani kiinni paikanpäällä jos teksti muuttuu kuviksi jotenkin yllättävällä tavalla. Kommentit sitten väitöskirjassa jonka merkittävin tutkimustuotanto tämä teos on."
