Idean pöllijästä pönkittäjäksi?
Kirjoitin kuluneella viikolla Journalisti-lehden Mediavieras - kolumnissa, että toimituksissa olisi siirryttävä kilpailusta yhteistyön kulttuuriin.
Mitä se konkreettisesti voisi tarkoittaa? Omien juttuideoiden varjeleminen julkaisuhetkeen asti on perinteinen tapa toimia - toisenlaisiakin on. Ottamalla lukijan, kuuntelijan tai katsojan ja kilpailijat mukaan jo aiheiden ideointivaiheesta alkaen voisi saada yleisön sitoutumaan jutuntekoprosessiin tiiviimmin.
Kannattaisi päästää verkossa keskusteleva yleisö mukaan jutun tekoon jo varhaisessa vaiheessa huolimatta siitä mahdollisuudesta, että kilpaileva mediumi nappaa aiheen lennosta. Sittenpä nappaa - sitä enemmän kunniaa alkuperäisen idean keksijälle ja sitä suurempi odotusarvo ja enemmän aineksia valmiina tämän julkaista näkökulmansa aiheeseen. Ainakin itselleni nykyään toimittajan oma yksilöllinen näkökulma, käsiala, kertomisen tapa, tyyli ja asenne ovat yhä suurempia syitä ohjelman tai toimittajan kirjoitusten seuraamiseen.
Yhteistyön kulttuuri edellyttäisi skarppaamista linkittämisessä. Valtamediassa olisi täysin mahdollista noudattaa samaa etikettiä kuin blogeissa, joissa toisen keksimään aiheeseen tarttuja huolellisesti linkittää aina alkuperäiseen lähteeseen.
Toistensa juttuihin linkittämällä kotimaiset tiedotusvälineet voisivat sitä paitsi pönkittää toisiaan nousemaan korkeammalle hakukonetuloksissa ja näin yhdessä nousta vahvempana rintamana kohtaamaan kansainvälisten mediajättien haaste.
3 kommenttia
To 23.11.2006 @ 16:13
Etenkin verkkoviestinnässä perinteinen onnistumisen ja näkyvyyden mittari on ollut klikkausten määrä, tai hitit, eli kuinka monta kävijää sivulle on saatu. Tämä on melko huono lukijoiden huomion mittari, sillä se ei pysty erottelemaan niitä, jotka todella lukevat sisällön ja niitä, jotka vain klikkasivat linkkiä vahingossa.
Paremmaksi mittariksi onkin ehdotettu vierailijan käyttämää aikaa sivustolla. Ja jotta vierailija saadaan sivustolle aikaa viettämään, on heidät saatava <strong>osallisiksi</strong> tähän tarjottavaan sisältöön. Blogien kommentointi on triviaali esimerkki, mutta monia muitakin tapoja saada lukijat aktiivisikisi ja kiinnostuneiksi on, aivan kuten tässä ideoitkin.
Juuri tänään työkaverini valitti, että ihmiset eivät lue ajatuksella juuri mitään - vaikka on sama asia sanottu mailitse useampaan otteeseen, näkee ihmisten toiminnasta, että tekstistä ei ole mitään tarttunut. Liikaa infoähkyä? Pitäisikö tärkeimmät viestit lähettää äänitteinä tekstin sijaan?
To 23.11.2006 @ 21:17
Totta turiset, Tarmo. Ja osallisuushan voi olla intensiivistä eri syistä, addiktoivasta hassunhauskasta vakavaan ja merkittävään.
Olen itsestäni huomannut tuon, mitä työkaverisi oli pannut merkille - en vain joskus ymmärrä lukemaani, ei mene jakeluun, nitsivoo, nada, sori vaan, joskus on silmät solmussa ja piuhat silmistä aivoihin poikki.
Olisiko vanhasta kunnon NLP - ajattelusta apua - siis että jotkut ihmiset oppivat kuulemalla, jotkut katsomalla ja jotkut itse kokeilemalla? Olen itse joskus olevinaan luokitellut itseni auditiiviseksi tyypiksi. Kirjoitettu tekstikin tuppaa olemaan puhekielistä, ellen erityisesti skarppaa.
Ääneen neuvova internetpalvelun käyttöliittymä olisi aivan mahtava palvelu.
Sellaisia kodinkoneitakin kehitetään tietääkseni ainakin Japanissa, joissa on ääneen opastava kontekstihelppi - toisin sanoen kun yrität tehdä jotakin, kone kertoo vaihtoehdot ja niiden merkityksen juuri oikassa paikassa oikeaan aikaan. Hyvästit manuaalipumaskoille!
Ke 29.11.2006 @ 14:41
"Juuri tänään työkaverini valitti, että ihmiset eivät lue ajatuksella juuri mitään..."
Näinpä, ja siksipä en millään malta olla huomauttamatta kirjoitusvirheestä otsikossasi:
"Onnistumisen mittarina ajan käyttö, <strong>eli </strong>vierailujen määrä"
:-)
