Mistä aikaa bloggaamiselle?
Tietotyöläinen joutuu näinä aikoina päättämään, miten suhtautua blogeihin ja bloggaamiseen. Kuinka merkittävä ilmiö bloggaaminen on? Ehkä suurimpana henkilökohtaisena huolenaiheena jokainen pohtii, millaisia osaamisen ja ajankäytön haasteita blogit ja bloggaaminen asettavat.
Osallistuin perjantaina Helsingin yliopistolla järjestettyyn Konfabulaari - tapahtumaan ja pohdin siellä bloggaamista ajankäytön näkökulmasta (PDF liitteenä)
Monelle tämän blogin lukijalle ajankäytön suunnittelun QII-malli (kuvassa) on varmasti ennestään tuttu. Jos ei, wikipediasta löytyy lisätietoa esim. artikkelista First Things First. Quadrant II - mallissa oman ajankäytön pohdintaa tehdään nelikentällä, jossa pystyakselina on asioiden tärkeys ja vaaka-akselilla kiireellisyys. Vasempaan ylälaitaan, ykkösruutuun, sijoittuvat tärkeät ja kiireelliset asiat, oikeaan ylälaitaan, kakkosruutuun, tärkeät, mutta ei-kiireelliset asiat ja niin edelleen.
Jotta voisi tuntea elävänsä hyvää elämää, olisi vähintään omalla vapaa-ajalla voitava tehdä itse tärkeinä pitämiään asioita itse tekemässään aikataulussa. Kakkosruudussa ovat hyvät yöunet, liikunta ja itsestä huolen pitäminen, ystävien kanssa vietetty aika ja tärkeät harrastukset. Siellä ovat oman elämän pitkän tähtäimen tavoitteet.
Kuinka usein joudummekaan kuitenkin kolmosruutuun, jossa kiire on, mutta itse asia ei lopulta ole omien tavoitteiden kannalta tärkeä. Tai nelosruutuun: ei kiireellistä eikä edes tärkeää. Tätä tavaraahan sähköpostiin pukkaa jatkuvalla syötöllä.
Tietotyöläistä raivostuttava kierre syntyy siitä, että erilaiset keskeytykset johtavat siihen, että työpaikalla työaikana ei pysty keskittymään aikaa vaativiin omiin asioihin, mutta täytyy kuitenkin olla paikalla. Stressaantunut, ärtynyt ihminen putoaa nelosruutuun helposti pelaamaan nettipelejä ja selaamaan iltapäivälehden viihdeuutisia. Ei kiireellistä, ei tärkeää. Työajan jälkeen työt sitten tehdään kotona, kun ei tarvitse varautua keskeytyksiin. Iltainen kotityöaika on pois ulkoilusta, yöunista, perheeltä ja ystäviltä, ylipäätään siltä, mitä kukin pitää tärkeinä hyvän elämän aineksina.
Oman ajan uhraaminen työlle synnyttää ärtymystä, jopa aggressiota, jolle ei aina löydy järkevää purkautumistietä. Emmehän me kaikki voi ryhtyä koomikoiksikaan.
[Conan OO´Brienin mielestä koomikoilla on superkehittynyt puolustusmekanismi ja komedian käyttövoimana on usein tukahdutettu raivo. "Masennus menee itseinhon alle, joka laukaisee itsevihan, joka antaa voimaa vihalle, joka muuttuu komediaksi", Conan analysoi National Public Radiossa 2003, Johan Lahdenperä kirjoittaa päivän Hesarissa (Koomikko sai oman elämän). Mainittu haastattelu löytyy verkosta: NPR, Fresh Air, 8.9.2003, Late night talk show host Conan O'Brien - repliikki ajassa 16 min 40 sekuntia]
Ajanhallinnan QII -malli oli ennestään tuttu useammalle Konfabulaarin luennolla olleelle bloggaajalle. Kun pyysin pohtimaan, mihin ruutuun he sijoittavat oman bloggaamisensa, useampaa omaa blogia kirjoittavat Jere Majava ja Mari Koo arvioivat, että periaatteessa blogin kirjoittaminen on kakkosruudun aktiviteettia: tärkeää, ja parhaassa tapauksessa vailla varsinaista ulkoista painetta ja kiireen tuntua. Joskus sosiaaliset paineet, halu ehtiä kirjoittamaan jostakin uutisesta tai ilmiöstä ensimmäisenä, saattavat kyllä synnyttää kiireen tuntua.
Jos on tavoitteellinen bloggaaja, blogiaskareet sijoittuvat ykkös- ja kakkosruutuihin. Bloggaamisesta tulee tärkeää.
Ketkä sitten ovat "tavoitteellisia" bloggaajia? Tyypillinen ja yleinen tavoitteellisen bloggaamisen motiivi voi olla verkostoituminen: oman alansa tunnustetuksi asiantuntijaksi tuleminen, halu tehdä nimensä tunnetuksi omalla osaamisalueellaan ja löytää uusia samanhenkisiä kontakteja. Näin eduskuntavaalien alla varmaan yleistyvä tavoitteellisen bloggaamisen muoto on poliittinen bloggaus, laajemmin ajateltuna osallistuminen minkä tahansa asian edistämiseen.
Uran kehittäminen ja halu tulla potentiaalisten uusien työnantajien huomaamaksi motivoi varmasti joitakin bloggaajia, samoin maineenhallinta - yritys voi verkkoläsnäolollaan pyrkiä kohentamaan yrityskuvaansa tai julkisuuden henkilö imagoaan.
Myyminen on yleinen tavoitteellisen bloggaamisen motiivi: niin yritys kuin yksityishenkilökin voi myydä blogissa tuotettaan, kirjaansa, osaamistaan tai työpanostaan. Tuotekehitys ja asiakaspalautteen kerääminen ovat bloggaamisen motiiveja joillekin, toisille bloggaaminen on työskentelymuoto yhteistyöprojektissa, vaikkapa tutkimuksessa ja opetuksessa.
Blogia voi käyttää myös itseopiskeluun -pitää oppimispäiväkirjanomaista blogia johonkin tiedonhankintaprojektiin liittyen ilman, että on itse ko. alueen asiantuntija.
Toimittajalle blogi voi olla merkittävä tiedonhankinnan muoto: jos allekirjoittaa kansalaismedia-aktivisti, toimittajaveteraani Dan Gillmorin moton "My readers know more than I do", voi blogi avata yleisölle kanavan rakentavalle vuorovaikutukselle.
Joidenkin visioissa tulevaisuuden journalismi onkin yhä enemmän erilaisten toimijoiden vuoropuhelua, prosessi, jossa jutuntekoa ja julkaisua edeltää perusteellinen keskustelu aiheesta ja seuraa faktojen tarkistaminen, erilaisten näkökulmien lisääminen ja aiheen jatkokehittely. Matti Lintulahti on toisintanut Media=blogissa julkaisemaansa artikkeliin Tulevaisuuden journalismin jalanjäljillä Gillmorin mediaekosysteemiä kuvaavan kaavion, jossa yleisö osallistuu journalismiin kaikissa sen vaiheissa ideoiden syöttäjänä ja sisällön tuottajana ja arvioijana.
Vuorokaudessa on kuitenkin vain 24 tuntia aikaa, josta on pitemmän päälle terveellistä viettää hereillä korkeintaan kolme neljäsosaa. Mistä siis voi luopua tehdäkseen aikaa bloggaamiselle?
Haluaisin mielelläni kuulla pitempään bloganneiden kokemuksia: miten verkkoläsnäolo on loksahtanut viikkorutiiniinne? Miten olette tehneet aikaa blogin kirjoittamiselle ja lukemiselle?
11 kommenttia
La 11.11.2006 @ 18:21
Kuten kirjoitat, ihminen priorisoi itselleen tärkeät asiat. Jos ei olisi blogeja, kirjoittaisin todennäköisesti kuitenkin jotain jonnekin. Blogi vain tarjoaa mainion kanavan tähän toimintaan.
Käytännössä blogikirjoittelu on vähentänyt osaltani muiden medioiden seuraamista. Koska vuoteen en ole omistanut televisiota, roikun netissä huomattavan osan vapaa-ajasta ja tietokone on käytännössä koko ajan kotona päällä (pikaviestimien kautta pidän yhteyttä kavereihin jne). Ja pakko myöntää, että myös kirjojen lukeminen on jäänyt vähemmälle.
Toisaalta blogaamiseen on tullut rutiini, jonka ansiosta itse kirjoittaminen ei välttämättä vie juuri aikaa. Helpommin aikaa kuluu muissa blogeissa lueskellen ja netissä surffaillen. Netinkäyttöä blogit ovat toki muuttaneet niin, etten enää esimerkiksi keskustelupalstoja lue ja kommentoi, kuten joskus aiemmin.
En siis varsinaisesti varaa kalenterista aikaa blogeille, vaan koen ne jo niin oleelliseksi osaksi elämää, että helposti löytyy hetki aikaa kirjata ajatuksia. Myönnän toki, että kirjoitan myös töistä: perustelen tätä sillä, että blogaaminen saattaa antaa minulle sopivan tauon ja hengähdyksen palkkatyön tiimellyksestä. Lisäksi ainakin uskottelen, että blogien lukeminen kehittää myös ammatillista osaamistani.
Ja minähän tunnistan itsestäni noita esittelemistäsi tavoitteellisen blogaamisen motiiveja: kyllä minä jollain lailla sekä myyn omaa osaamista että kai kehitän uraanikin.
Tietysti koen blogaamisen ja kaiken siihen liittyvän (esim. verkostojen luomisen) hyvinkin palkitsevana. Hetkittäin on tunteita, että eihän tässä mitään järkeä ole, mutta sama tunne tulee minulle joskus minkä tahansa harrastuksen yhteydessä, niin lenkkipolulla kuin baarissa notkuessa :)
Su 12.11.2006 @ 01:11
Mä olen pyrkinyt itse asiassa viime aikoina vähentämään blogien lukemista, jotta riittäisi aikaa muullekin medialle. Esimerkiksi kirjoille ja lehdille.
Yritän pitää rajana noin sataa blogia - pahimmillaan mulla on ollut yli 250 blogia seurantalistalla.
Mutta tosiasia on, että kaikki reaaliaikamediat häviävät tässä leikissä. TV-uutisia en seuraa, koska kaikki seuraamani ohjelmat on ajastettu, enkä käytä enää rannekelloa, joten en vain koskaan laita telkkaria päälle uutisten aikaan. Jos katson jotain, katson kovalevylle kertyneitä tv-ohjelmia tai DVD:tä.
Kun aika on kallis resurssi, niin reaaliaikakommunikaatio on siitä kalleinta. Silloin sitä sopii käyttää vain perheelle ja hyville ystäville ja tärkeimmille työasioille. Kaiken muun voi aikasiirtää tai lukea/hakea netistä, silloin kun sopii.
Mutta mä olenkin ihan outo ja hirveä nörtti :-)
Su 12.11.2006 @ 12:26
Mari Koo, Janne, olen havainnut hieman samansuuntaista: itse asiassa aiemmin tänä syksynä ihan tietoisesti päätin tehdä ryhtiliikkeen ja katsoa enemmän telkkaria. :)
Radiota kuuntelen, myöskin työni vuoksi, kaikkiruokaisuusrotaatiolla: tänä viikonloppuna aloitin taas vaihteeksi Radio 1 - kuunteluviikon. Makustelen lumoutuneena, miten äänimaisema vaikuttaa koko olemisen ambienssiin. Kun sunnuntaiaamun jumalanpalvelus raikasi käpyläläiskämpässäni, vannon, että valo ja sisustus näyttivät hetken silmissäni erilaiselta.
Tuo reaaliaikaisuuden vs. epäsynkronisen viestinnän eriytyminen on varsin kiinnostava ilmiö tutkia.
Kun monet radio-ohjelmat saa podcastina ja tv-ohjelmat voi ajastaa PVR:lle, joutuvat ohjelmantekijät miettimään, mitä ajansiirto merkitsee kuuntelu/katsojakokemukselle ja yleisösuhteelle.
Privaviestinnässä lähimmät ihmiset ovat koko ajan lähellä mesessä tai tekstarin päässä, samalla kun toleranssi lukemattomien sähköpostien lukematta jättämiseen koko ajan nousee.
Su 12.11.2006 @ 15:50
En koskaan ole ollut kovin innokas televisionkatsoja. Kirjoja olen lukenut työmatkoilla. Paria ammattilehteä olen seurannut, naistenlehtiä en juurikaan. En ole osallistunut yhdistystoimintaan. En kuntoillut säännöllisesti. Mistä blogaamiseen menevä päivittäinen parituntinen sitten on pois?
Siskojen kanssa puhelimessa puhumisesta (asuin vuosia satojen kilometrien päässä siskoista ja puhuin puhelimessa tuntitolkulla, nykyisin päällimmäiset kuulumiset tulee vaihdettua blogien kautta). Ja sitten minulle myös on siunaantunut viime vuosina lisää aikaa, kun osa lapsista on muuttanut kotoa ja jäljellä asuvatkin osaavat pitää huolta itsestään.
Olen blogissani usein kertonut, että kotini on yhdensortin vankila: mies menee nukkumaan illalla klo 20 ja sen jälkeen ei passaa kolata ulko-ovella puhumattakaan, että voisi kutsua ystävän kotiin. Tässä tilanteessa blogit ovat olleet minun pelastukseni. Pääsen joka ilta tuulettumaan ja ystäviä tapaamaan enkä niin tehdessäni aiheuta tarpeetonta meteliä! Sitäpaitsi säästän aikaa siivoamisessa. Kun kukaan ei kuitenkaan tule piipahtamaan, voin yhtä hyvin jättää siivoamatta ja viettää senkin ajan netissä!
Su 12.11.2006 @ 18:24
Huh, tuo vankilamielikuva oli aika rankka. Mutta niinhän se kai käytännössä monille, myös esim. pienten lasten yksinhuoltajille tai vasta synnyttäneille on, mihinkä siitä pääsee. Pari vuotta sitten tuli vietettyä jonkin verran enemmän aikaa Aulabaari.net - nimisessä keskustelufoorumissa. Sieltä opin termin "kalsarikännit". :)
Tuo "päällimmäiset kuulumiset blogissa" - ilmiö on vinha. Bloggaavatko siskosikin siis?
Itselleni on bloggaamisen kautta muodostunut uusi, työasioihin, digimediaan liittyvä tuttavapiiri, mikä on juuri tuota Mari Koon kuvaamaa verkostoitumista. Näitä ihmisiä on sitten tullut tavattua eri yhteyksissä livenäkin.
Ma 13.11.2006 @ 07:42
Mietin jo perjantaina QII-mallin soveltuvuutta yliopistobloggaamiseen. Tutkimukset (myös oma tulossa oleva) yliopisto-opettajien ajankäytöstä osoittavat, että opetus, kokouksest ja sähköpostit menevät lokeroon kiireellinen ja tärkeä. Kiireellisiä asioita on niin paljon, että tutkimus jää osioon ei kiireellinen, mutta tärkeä. Toisaalta taas kun virat jaetaan tutkimuksen määrän ja laadun mukaan, niin lopulta tutkimuksen tekeminen olisi se huipputärkeä juttu. Bloggaamisesta taas ei saa mitään pisteitä tuossa virkojen jakoprosessissa. Siksi bloggailun merkitystä on hirvittävän vaikea perustella yliopistolaisille. Etenkin jos kukaan oman alan huippunimi ei bloggaa.
Ke 15.11.2006 @ 10:44
Kiitos kiittämästä, Jere, Konfabulaari oli mielenkiintoinen kokemus, user - generated - contenttia seminaariformaatissa!
Tuo bloggaamisen taukojen pitäminen on kiintoisa ulottuvuus. Blogeista huomaa usein, kuinka siellä pyydellään kovasti anteeksi, että ei ole tullut kirjoitettua. Luen sen merkkinä jonkinlaisesta sitoutumisesta säännölliseen sisällöntuotantoon, itse otettu vastuu, vaikkei kukaan oikeasti varsinaisesti ole "tilannut" kirjoittajalta työpanosta.
Vähän samaa kun mitä puhuttiin siitä yhden hengen tiedotusväline - syndroomasta.
Toisaalta, kirjoittamattomuus-anteeksipyytely voi myös liittyä blogien sosiaaliseen ulottuvuuteen. Kirjeenvaihtokaverillekin aloitetaan monesti että "anteeksi että edellisestä kirjeestä on päässyt vierähtämään aikaa..."
Ke 15.11.2006 @ 10:27
Bloggaamisen - lukemisen ja kirjoittamisen - ajankäyttö liittyy prioriteetteihin. Joitain blogeja seuraan ajanvietteenä ja toisia soiaalisten suhteiden ylläpitämiseksi, mutta enimmäkseen koska saan niiden kautta kiinnostava ja ajankohtaista tietoa. Sanomalehtien lukeminen on selvästi vähentynyt, tietokiraallisuuttakin luen nykyään kursorisemmin.
Huomaan, että kirjoitan blogia aktiivisemmin vain kausittain. Usein (kuten juuri nyt) kirjoittamiseen voi jäädä pitkäkin tauko. Paradoksaalisesti nämä tauot ajoittuvat aikaan, jolloin asioita tapahtuu paljon, jolloin olisi toisaalta paljon bolgattavaakin. En toisn tunne tästäkään enä samanlaista syyllisyyttä kuin ennen. Ainoa ongelma kausittaisuuudessa on oikeastaan vaikeus kirjoittamisen aloittamisessa aina tauon jälkeen.
Del.icio.us on itselläni syrjättänyt kokonaan puhtaan linkkibloggauksen. Se on blogin jatke sitenkin että pyrin laittamaan linkkeihin aina myös jonkinlaisen kuvauksen linkistä, ehkä omia aajtuksianikin ja aggregoin linkit myös blogin sivupalkkiin. Sen käyttö on myös muuta bloggausta jatkuvampaa.
Varsinainen ajankäyttöongelma liittyy kuitenkin ennemmin blogien seuraamiseen. En oikein ole tyytyväinen uutistenlukijaani (Netvibes) mutta vaihtoehdotkaan eivät ole innostaneet. Blogien lukemisessakin olen toisn yritäänyt kehittää jinkinlaista zen-asennetta ja vain valua virran mukana, hyväksyen että jotkin asiat vain menevät ohi ja luottaen että todella tärkeät ja kiinnostavat kyllä suodattuvat omaan näkökenttään ennemmin tai myöhemmin.
PS. Kiitos Tuija muuten esityksestäsi: Sitä on kiitelty minullekin jo monessa yhteydessä.
Ke 15.11.2006 @ 10:58
Täytyy kompata Jereä ja todeta, että blogin ylläpitäminen ei ole minulla se aikasyöpöin asia.
Blogien seuraaminen asettuu minulla ykkösruutuun.
Oman työni kannalta blogit ovat hyvin olennainen asia, joten tälle pitää löytyä aikaa työpäivästä.
Käyn tasaisin väliajoin omaa blogilistaani läpi ja yritän rakentaa niistä selvän hierarkian: Joka päivä luettavat, mielellään joka päivä luettavat, harvemmin luettavat...
Itse blogin kirjoittaminen on taasen kakkosruudun puuhaa.
Koen sen erittäin tärkeäksi, mutta yritän välttää pakkokirjoittamista. Kirjoitan silloin, kun törmään sellaiseen asiaan, johon minulla on omasta mielestäni jotain lisättävää.
Pakottomuuden tunteen ylläpitäminen on minulle tärkeää, vaikka kyllähän tuo Tuijan mainitsema ajatus bloggaajan sitoutumisestä säännölliseen sisällöntuotantoon välillä hiipiikin mieleen.
Väittäisin, etten ole koskaan pitänyt blogipaussia siksi, ettei minulla olisi ollut aikaa blogata, vaan siksi, etten ole kokenut sisäistä ilmaisunpaloa.
To 16.11.2006 @ 14:45
Itsekin huomaan paineet apologioiden esittelyyn aina tauon jälkeen. Tähän auttaa, kun mieltää bloginsa osaksi kollektiivisesti tuotettavaa informaatiovirtaa ja omat kirjoituksensa osaksi blogistanin yhtä suurta ryhmäblogia. Blogisisältöjen perusyksikkö on kuitenkin merkintä, ei blogi.
Ti 21.11.2006 @ 07:41
Yoe ja kumppanit jatkavat keskustelua ajankäytöstä yoe@ikebukuro3-33-2 - blogissa. Heillä ärsykkeiden vähentäminen ja tekemättömyys alkavat nousta arvoonsa:
"<I>Vaikka erilaisten verkkomedioiden kanssa tuleekin vietettyä paljon, paljon enemmän aikaa kuin sanotaan vaikka kymmenisen vuotta sitten, alan huomata, että staattisten asioiden tekeminen - sellaisesta jotka pitää tehdä kerralla, tai tiettyyn aikaan, tai tietyn (kopiottoman) fyysisen entiteetin kanssa - alkaa nousta arvojärjestelmässä. Irrotan joka ilta aikaa kirjan lukemiselle, tai menen suorittamaan absoluuttista ajanhukkaa eli istumaan johonkin irrelevanttiin paikkaan liikkumatta, puhumatta, ajattelematta puoleksitoistatunniksi. Piitkästä aikaa koto-soitto-opettajan luokse iltateelle. Tekee hyvää harjoittaa noin kolmen minuutin mittaiseksi typistynyttä maksimikeskittymiskykyä.</I>" (<a href="http://yoe.iki.fi/archives/002511.html">Yoe, Viipaleisia ajatuksia</A>)
"<I>Mediavirta vaatii tiedonrikastamista ja priorisointia; Aloin tympääntyä informaatimässäilyyn pari vuotta sitten, jolloin valitsin lääkkeeksi muutaman lehtitilauksen lopettamisen, televisiosta luopumisen ja puhelimen automaattiprofiilit, jotka vaimentavat mölkyn 21:00-08:00 väliseksi ajaksi täysin. Sanomalehdet lopetin kokonaan. -- Lääke puri. Nyttemmin olen jälleen television osa-aikainen käyttäjä, mutta koska minulla ei ole varsinaista tv-laitetta, tulee sieltä tykitettyä vain ne pari suosikkisarjaa viikossa. Instant-messaging ja email ovat miltei täysin korvanneet puhelut, sillä niiden etu on se, että valitsen itse sopivan ajankohdan. Uutiset tulee luettuna miltei poikkeuksetta vain rss-feedeinä. Työmatkoilla tulee nieleskeltyä radion sijasta podcasteja.</I>" (<a href="http://yoe.iki.fi/archives/002511.html#comment-109125">Pluvius</A>)
"<I>Tuo toleranssi ikävystymiselle tasan nolla on minusta osa ongelman ydintä. Että koko ajan pitää olla jotain, jos ei muuta niin selain ja irc. Sijaistoimintojen välttely on minulla kovasti opettelun alla tällä hetkellä. Että pelaisi sitä tietsikapeliä tai irccaisi tai lukisi blogeja siksi että huvittaa tehdä näin, ei siksi että ei nyt oo just tälle viidelle minuutille parempaakan tekemistä.</I>" (<a href="http://yoe.iki.fi/archives/002511.html#comment-109186">Janka</A>)
