Kilpailusta yhteistyön kulttuuriin

Kymmenen vuotta sitten mediatalot perustivat www-sivuja. Nyt on alkanut kilpajuoksu virtuaalitodellisuuteen. Uutistoimisto Reuters perusti toimituksen Second Life – peliin, tarjoaa pelaajille uutisvirtaa ja seuraa pelimaailman asioita kuten ulkomaanuutisia. BBC Radio 1 tarjoaa samassa pelissä radiolähetyksensä. Ennen kuin säntäämme perään, kannattaa ottaa tämän vanhanaikaisen netin mahdollisuudet tosissaan.

Uudet palvelut uhkaavat monia vanhoja liiketoimintamalleja. Nettiasuntokauppa Igglo oivalsi, että ihmisiä kiinnostaisi mahdollisuus myydä asuntoaan vaivihkaa. Se valtasi puolessa vuodessa 10% pääkaupunkiseudun asuntokaupasta ja nousi kolmanneksi suurimmaksi asuntovälittäjäksi. Uuden konseptin takana oli mainostoimisto.

Toisilta toimialoilta tulevat yrittäjät haastavat mediatalojakin. Musiikkiteollisuus ja televisioyhtiöt ovat viime kuukaudet pöyristyneinä seuranneet YouTuben tekijänoikeuksista piittaamatonta kasvua. Siinä, missä sääntöjen mukaan pelaavat mediatalot ovat olleet liian hitaita hankkimaan internetjulkaisuoikeuksia houkuttelevimmille ohjelmasisällöilleen, videoportaali ui laajakaistakäyttäjien liiveihin kyseenalaisin keinoin.

Kuten blogien ja YouTuben suosio osoittaa, yleisön rooli on vauhdilla muuttumassa passiivisesta vastaanottajasta sisällön tuottajaksi. Tällainen kansalaismedia voi täydentää ja rikastuttaa journalistisin kriteerein tuotettua sisältöä, jos se osataan ottaa vastaan osaksi journalistista prosessia.

Miten suomalaisessa journalismissa päästäisi yksisuuntaisesta julkaisemisesta lähemmäs suhteiden vaalimista ja aitoa keskustelua? Tarvitaan melkoinen työkulttuurin muutos. On oltava nykyistä herkempi aistimaan yleisöjen tarpeita ja toiveita. Ensimmäiseksi pitäisi kaataa se raja-aita, että yleisösuhteen hoitaminen kuuluisi vain viestintä- ja markkinointiosastolle. Mediatalojen on kannustettava koko henkilöstönsä haistelemaan tuulia.

Yleisön kuunteleminen edellyttää vanhanaikaista kenttätyötä. Journalistin ei pidä epäröidä lähteä juttukeikalle nettiin. Digitaalisia kansalaisia tapaa esimerkiksi blogeista: yksin kotimainen Blogilista.fi listaa reilut 7000 suomalaista blogia. Mediatalojen omat keskustelupalstat ja blogit ovat hyvä alku suhteiden muodostamiselle, mutta vain alku. Journalistien pitäisi voida työaikansa puitteissa jalkautua myös muualle verkkoon keskustelemaan.

Toimituksissa on myös luovuttava siitä ajatuksesta, että yleisölle tarjotaan vain valmista. Sitten Anssi Miettisen Kuukausiliitteen blogireportaasin en ole huomannut muita yhtä avoimia jutuntekoprosesseja kuin Tietokone-lehden Tero Lehdon Linuxin jäljillä – blogin. Voisiko Suomessa synnyttää mediaekosysteemin, jossa toimittajat ottaisivat yleisönsä mukaan jutun tekoon jo varhaisessa vaiheessa? Journalistisilta työyhteisöiltä se edellyttäisi ajattelun muuttumista kilpailemisesta yhteistyöhön.

Eräs journalistin verkkoläsnäolon pitkäjänteisen rakentumisen edellytys olisi oman verkkoidentiteetin itsenäisyys suhteessa työnantajaan. Voisiko Journalistiliitto uudenlaisena palvelumuotona tarjota neutraalin alustan jäseniensä blogeille tai muussa muodossa ilmentyville verkkoidentiteeteille?

Uskaltaako suomalainen valtamedia johtaa journalististen työyhteisöjen muutosta sellaiseen suuntaan, että työkulttuuri ruokkii yhteistyötä paitsi yleisöjen, myös kilpailijoiden kanssa? Toimittajat saattavat olla valmiimpia yrittämään kuin johtajat ja esimiehet uskovatkaan. Jos tämänsuuntaisiin muutoksiin ei ryhdytä, vaarana on, että valtamedia ja sen toimittajakunta sulkee itsensä suomalaisen verkkoyhteisön ulkopuolelle.

(Kolumni on kirjoitettu Journalisti - lehden Mediavieras - palstalle)