yle.fi



12 artistia sai kutsun Euroviisuihin

Julkaistu Ke, 30/09/2009 - 12:00
  • Euroviisujen Suomen karsinta 2010 (Kuva: YLE)
  • - Mielenkiintoinen, monipuolinen ja yllättävä, kuvailee Suomen karsinnan vastaava tuottaja Merete Manninen Euroviisujen kutsuartistilistaa.

Hallitseva tangokuningas Amadeus (Lundberg) sai automaattisesti kutsun Euroviisuihin jo heinäkuussa. Muut kutsuartistit YLE on valinnut pääosin yhteistyössä levy-yhtiöiden kanssa.

Amadeuksen lisäksi euroviisuedustustehtävää tavoittelevat Boys Of The Band (BOB), Eläkeläiset, Pentti Hietanen, Osmo Ikonen, Heli Kajo, Veeti Kallio, Antti Kleemola, Kuunkuiskaajat, Nina LassanderMaria Lund sekä Monday-yhtye. 

- Mukana on sekä suurelle yleisölle tuttuja artisteja että uusia lahjakkuuksia. Kaikkiaan kymmenen eri levy-yhtiötä sai artistinsa mukaan tämänkertaiseen euroviisukilpailuun, Manninen summaa.

Kutsuartistien lisäksi tammikuussa järjestettäviin Suomen Euroviisujen alkukarsintoihin osallistuu kolme artistia avoimesta kilpailusta.

Alkukarsinnat alkavat YLE TV2ssa 8. tammikuuta ja Suomen edustaja Oslon Euroviisuihin valitaan Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 30. tammikuuta järjestettävässä finaalissa.

> Tutustu kutsuartisteihin

Kommentit

Huh, mitkä valinnat Mistä

Huh, mitkä valinnat

Mistä onkin löytynyt näin mitäänsanomaton joukko kutsuartisteja. Pelkääkö rahoituskriisissä oleva Yle Suomen voittoa. Näillä ehdokkailla sitä pelkoa ei ole. Amadeus on ainoa joukosta erottuva, kunhan saa kunnon kappaleen.

Maria Lund wtf? Tyyppi ei

Maria Lund wtf?

Tyyppi ei osaa laulaa ja kopioi muiden biisejä. Loistavaa. Eläkeläisten lisäksi en tunne kuin Veetin, ja rauhallisella, suomenkielisellä biisillä ei varmastikaan pärjää. Miten on mahdollista, että joka vuosi nämä kutsuartistit vain huononevat? Joka vuosi luulen pohjakosketuksen saapuneen, mutta ei, aina löydetään vieläkin säälittävämpää roskaa. Miten mahdollista? Itse en osaisi, rispektit Ylelle.
Ja yle (huomaa pieni alkukirjain, johtuu arvostuksen puutteesta) todistaa joka vuosi sen, että kutsuartistihomma ei vain toimi. Ei ainakaan, jos yle saa päättää kilpailijat.

Voi kun Maria Lundilla tai

Voi kun Maria Lundilla tai Amadeuksella olisi kelvollinen kappale. Hyviä laulajia molemmat. Muista ehdokkaista ei ole edustajiksi. Mutta voi, voi minkälaisia ehdokkaita on YLEn avoimessa äänestyksessä. Yhtäkään ehdokasta ei jaksanut kuunnella kuin alle minuutin. Kyllä euroviisun pitäisi heti erottua massasta.

Luuletteko tosiaan

Luuletteko tosiaan -nimimerkille heittäisin, että kyllä, juurikin humpalla viisut voidaan voittaa. Käytännössä koko viisuhomma on lähinnä säälittävä vitsi, sitä musiikkia jota siellä kuulee ei taatusti kukaan kuuntele kotonaan. Pääpaino koko "kilpailussa" on muutenki aivan jossain muussa kuin musiikissa. Lordi oli loistava, uskalsi olla erilainen ja ravistella tätä aikansa elänyttä "kilpailua".

Eläkeläiset saavat

Eläkeläiset saavat Saksasta ääniä koska ovat erittäin suosittuja sielä ja niil on keikkoiki siel menkeest enemmän ku tääl Suomes!!!!

Eläkeläisten huippuunsa

Eläkeläisten huippuunsa hiottu taiteellinen ilmaisu ja sulosointuinen laulu takaavat varmasti tiukan kisan Euroopan huippujen kanssa. 100 % voittoa en vielä uskalla kuuluuttaa.

Miten kutsukilpailuun voi

Miten kutsukilpailuun voi löytyä noin paljon höyhensarjalaisia. Siis sellaisia esimerkiksi sellaisia staroja kuin Nina Lassander ja Monday yhtye. Myötähäpeän tunne alkaa jo tuosta nimilistasta..

Ei ainakaan tunnettavuutta

Ei ainakaan tunnettavuutta puutu,eikä nyt niin huonot artistitkaan.Olisi vain kappale sitten hyvä ja vetävä. Sellainen joka jää mieleen tuomaristolle. Onnea vain sille joka leikkiin ryhtyy. Ei oteta niin todesta kuitenkaan.

Mä petyin, odotin

Mä petyin, odotin näkeväni Tampereen karsinnoissa esim. Eriksson, Heidi Kyrön tai jonkun popyhtyeen.

Olisin odottanut Yleltä

Olisin odottanut Yleltä kunnon repäisyä viime vuosien jumbosijojen taltuttamiseksi... mutta ei näillä! Olisitte pyytäneet mukaan vaikka Nightwishia, Tarja Turusta ja Laura Voutilaista tai Marion Rungia. Historian nostalgiaa tai uutta suomalaista tähtinimistöä euroviisuihin!

Vaikka huippunimet kuten Nightwish eivät lähtisikään mukaan voisi Yle edes yrittää, vai yrittikö se? How knows.

Viime vuoden sijoitukset ovat todella olleet jumbosijoja; tänä vuonna finaalin viimeiset, sitä edellisenä melkein viimeiset ja 2007 Helsingissä 17.-sija. Finaali on toki hyvä saavutus, mutta jos Suomi aina on siellä viimeisenä jää kaikkien mieleen vain jumbosijojen Suomi, takapajula, kuten 90-luvulla.

luuletteko tosiaan että

luuletteko tosiaan että euroviisut voitetaan jollain suomi humpalla??

"Esim Ranska lähetti

"Esim Ranska lähetti Moskovaan Patricia Kaasin, Iso-Britannian sävelmän oli tehnyt Andrew Loid Webber." Ja kumpikaan ei voittanut :) Ei oo kyse siitä että miten tunnettu esittäjä sinne laitetaan, vaan enemmänkin siitä mikä sattuu yleisöön puremaan. Viimevuonna (=tänävuonna) yleisöön upposi söpö iskelmähumppa silmäniskuilla. Ensi vuonna luultavasti aivan joku muu. Itse olen vannoutunut Eläkeläiset -yhtyeen kannattaja ja silti ihmettelen tätä valintaa, sillä sitä ihmettelen miten bändi toimii playbackina ja himmatulla live-esiintymisellä.. Mutta ei muuta kun uhkauksia kehiin: "Täältä pölähtää muutakin kuin hilsettä!"

Äänestä Eläkeläiset

Äänestä Eläkeläiset Osloon ja Kauppatorilla humpataan!

Hih, katu-uskottavuus menee

Hih, katu-uskottavuus menee :)) keltä?!

Ihanaa, nyt vain biisiä oottamaan. Werbung beibi!!! Me haluumme humppaa.

Uh, tää päivä on

Uh, tää päivä on mennyt... ihan eläkeläisille!! :))))

Mie en jaksa enää kuin hymyillä :)

Vaikkei

Vaikkei artistista/bändistä ois aiemmin mitään kuullu, ei se tarkoita että on automaattisesti huono. Itse ainakin odotan mielenkiinnolla Monday-yhtyeen biisiä - lahjakas kitaristi/lauluntekijä ja bändi muutenkin todella hyvä livenä.

Huh hah hei, nyt maistuu

Huh hah hei, nyt maistuu euroviiiisuuut... pitkästä aikaa! Minä äänestän kyllä.

Eikun tästä tulee

Eikun tästä tulee justiinsa hyvä! Mahtavaa pojat, mahtavaa! Humppakansa humppaa tai kuolee :) yhessä teitin kanssa.

Eihän tästä nyt tule

Eihän tästä nyt tule yhtikäs mitään!! ;(((

Mikä ihmeen

Mikä ihmeen kykyjenetsintäkilpailu tämä on. Euroviisut on sen verran suuri tapahtuma et siellä täytyy olla kokenut artisti. Nämä aloittavat lauluntekijät ym,. voi hyvä sylvi. Olisko syytä antaa kisat Mtv:n järjestettäväksi. Onhan se Ebun jäsen ja voi hyvin järjestää, Mette Mannosen johdolla tämä systeemi on tuhoon tuomittu.

Joo, eihän näille taaskaan

Joo, eihän näille taaskaan voi kuin nauraa.. Kyllä tulee Waldo's Peoplea ikävä :D! ..mutta onhan tuolla Osmo Ikonen ja Maria Lund.. Ite jätän Suomen maineen näiden kahden artistin varaan. :)

Toisaalta nää kaikki vois heivata hevon - sanonko mihin - ja sitte palkattais Madonna muutamalla miljoonalla edustajaksi :D:DD ..no ei nyt senthän. Anna Abreuta olisin edelleen tyrkyttämässä, tekee sellasta musaa, että vois menestyä Euroopassa, ja muuallakin maailmassa. Lisäksi Anna on maininnut haluavansa kansainvälisille markkinoille; tässä tilaisuus?

Kuulostaa tosi surkealta.

Kuulostaa tosi surkealta. Kiitti ******i, Yle!

Liiiisäää liiisäää

Liiiisäää liiisäää humppaa! Humppaa! :)

Oi mahoton, miten mie olen ylpeä. Hyvä pojat. Nyt vaan kuningasbiisi kehiin, ja sillä mennään. Niin hieno biisi pittää olla, että vaikkei voittoa tulis, niin mainehetta ainakin: hyvänä biisintekijänä ja vielä parempana soittajanaha.

FUCK! ei voi olla totta

FUCK! ei voi olla totta miten naurettava valikoima viime vuonnakin oli paljon parempi!

humppaa taikka kuole taikka

humppaa taikka kuole taikka humpaa taikka humppaa ja kuole

Eli jos tuntemattomat

Eli jos tuntemattomat karsittaisiin pois Suomen karsintojen finaalista, niin silloin omasta mielestäni jäljelle jäisi korkeintaan 4 ehdokasta.

Mutta eihän sitä tiedä, minkälaisia sieltä avoimesta kilpailusta valitaan. Eli ne 3, jotka valitaan sillä jollain tekstiviestiäänestyksellä.

Johan kaatuu keinutuolit ja

Johan kaatuu keinutuolit ja lentää rollaattorit, kun Eläkeläiset soittaa ja laulaa. Loistavaa! :D

JEEEZ! Humppamafia asialle

JEEEZ!

Humppamafia asialle ja voitto kotiin!!!

Tuntemattomat karsitaan...

Ensi näkemältä

Ensi näkemältä järkyttävä osanottajalista Amadeusta ja Pentti Hietasta lukuunottamatta. Missä ovat Anna Abreu, Koop Arponen ja monet hyvät artistit, joilla voisi olla mahdollisuuksia jopa voittoon saakka. Jotain on pahasti vialla Suomessa eurovision laulukilpailuihin valmistauduttaessa. Taitaa jäädä tällä kertaa koko kisa katsomatta alusta alkaen. Harmittavaa.

En sitten ymmärrä

En sitten ymmärrä yhtään, miksi sinne pitää edes yrittääkkään tyrkyttää tuollaista porukkaa mitä ehdolla on! Saadaan jo unohtaa koko Euroviisu-voitto, sen sanon ihan realistisella näkemyksellä. Noista ehdokkaista olin kuullut etukäteen neljästä. Ei kovin tunnettuja ja hyviä ehdokkaita. Taas on tähtäimessä näköjään vain nollat ja viimeinen sija. Hohhoi, järkikäteen YLE ja levy-yhtiöt, kun teette näitä valintoja. Tai sitten taktiikkana onkin se, ettei nimenomaan tarvitsekkaan järjestää seuraavan vuoden viisuja. Vitsi vitsinä, sellainenhan tuo ehdokas-listakin kait on.

Tämä on ilon ja

Tämä on ilon ja mahtavuuden päivä: humpaten ympäri maailman... tai ainakin Osloon asti :)

Lailalalai... On se Pentti

Lailalalai...

On se Pentti Hietanenkin hyvä, mutta Eläkeläisiä mie äänestän. Ihmeiden aika on vasta tulossa.

Den glider in! First we take

Den glider in! First we take Globen, then we take Oslo...

Ja pojjaat tullee kultapokaalisaattueesta kentältä kottiin ja ne viiään suoraan kauppatorille, jossa presidentti niitä tervehtii. Ja me kaikki ollaan siellä vastassa. Ja joensuussa levitetään punanen matto kentältä kaupunkiin asti.

Ja vaikkei ne voittaiskaan, niin me ollaan silti ylpeitä.

Ei ne voita, mutta hauskaa

Ei ne voita, mutta hauskaa tulee! :D

Se on varma. Nautitaan tästä!

Voi tämä on musiikkia

Voi tämä on musiikkia korvilleni! Humppakansaa me oomme kaikki!!

Nyt sitten vain jo

Nyt sitten vain jo äänestämään: http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1735882

Humppakuomat!

On vaan niin mahtavaa! On

On vaan niin mahtavaa! On niin mahtavaa, että sukat pyörii jaloissa ja kylmähät värreet karmii jo seljässä --- ihanaa! :) Mie olen ylpeä meijän pojista.

Ei mikkään muu haitaa, kun se, että oikeus voittaapi. Kerrankin.

Nyt se on jo puoliks voittanu :) (Norjassa sitte se toinen puoli)

Ihan on kuule kaikkien

Ihan on kuule kaikkien aikojen järkevimmät ja parhaimmat valinnat... Veeti tulleepi eläkeläisten henkivartijaksi ja portsariksi, kun lähemme norjaan. Ja saapi se amadeuskin tulla.

YLEltä paras teko koko

YLEltä paras teko koko euroviisujen historiassa pyytää vihdoinkin humppahevin taitajat mukaan!! KIITOS!!!

No jos euro-finaalissa

No jos euro-finaalissa humpalla saahaan nolla, niin siitä pittää olla ylpeä! Onkin aikaa kun on Kojot tehty.

Sitä paitti mie kyllä luulen, se on saksa sen verran iso euromaa, että siellä kyllä äänestäjiä löytyy. Ei jäähä nollille ei.

Onko kukaan seurannut saksan lehtiä ja keskustelupalstoja... siellä varmaan remmit jo äänestysvalmiudessa :)

Humpallapa ei hävitä,

Humpallapa ei hävitä, hehee... eikä jenkalla. Eikä polokalla.

Mutta mistäs eläkeläisille nyt oma biisi...? :)

jooh ihan päin p:tä meni

jooh ihan päin p:tä meni tääkin kerta.... luulis nyt oikeesti löytyvän jtn parempaakin tästä maasta.... esim, noit eturivin artisteja jotka osaa esiintyä ja joidenka levyt OIKEESTI myykin jtn.... kiitos yle, kiitos levy-yhtiöt. Finland, zero points... here we come.

Ai että "joka vuosi mukana

Ai että "joka vuosi mukana pitää olla joku "eläkeläinen"?? " Heh! Naulan kantaan! Niin pitäisikin. Nyt niitä on jopa VIISI :))

Ihan mahtavaa. Kiitos YLE. Teitte jotain ihanaa.

Kiitos YLE - parhautta!! :)

Kiitos YLE - parhautta!! :) Nyt vain tiukka päätös, humppaa, jenkkaa vai polkkaa??? :))

Ihanaa, pojat, ihanaa.

Ihana ihana ihana ihana

Ihana ihana ihana ihana eläkeläiset!! Humppaa allesammans. Nyt vaan äänestysjoukkiot kokkoon - järjestäkää viisukatselmukseksi semmonen päivä, että miljoona fania on puhelinten kanssa äänestämässä...

Finaalissa tavataan! Ja kansanjuhla on valmis.

Eläkeläiset voittoon!

Eläkeläiset voittoon! Ilman muuta. Ihanata :))) Kerrankin jotain mahtavaa.

Ihan yhtä päättömät

Ihan yhtä päättömät valinnat ko aina ennenkin, ellei jopa järjettömämmät... Tunnistan noista ehdokkaista nimeltä 4, ja niistäkin neljästä tasan yhden esittämää musiikkia olen oikiasti kuullut. Eläkeläiset FTW! Eläkäämme humpalla! :D

"Eikö Euroviisut ole sen

"Eikö Euroviisut ole sen luokan kilpailu että Suomen pitäisi lähettään kisaan parhaimpia nimiään.Esim. Eläkeläiset ???"

Eläkeläiset on ehdotonta parhautta mitä tästä maasta löytyy!

Mitä ihme porukkaa sinne on

Mitä ihme porukkaa sinne on taas valittu??
Joka vuosi täytyy olla mukana "joku eläkeläinen" tai sitten niin kokematonta ja karismaatonta ainesta, josta maallikkokin pystyy heti sanomaan, ettei menestymisen mahdollisuuksia voi olla.
Pitäisikö MTV:lle antaa valtuuden järjestää Suomen karsinnat? Jos tulisi sitten vihdoin Suomen eturivin kansainvälisiä artisteja mukaan?

Humpalla ei hävitä

Humpalla ei hävitä !!!!
Eläkeläiset euroviisu voittoon keskieuroopan maiden äänien avulla.

Viisu-uutiset