yle.fi



Svante Stockselius jättää paikkansa EBU:n euroviisupäällikkönä

Julkaistu Ti, 31/08/2010 - 08:07
  • EBU (Kuva: )
  • Stockseliuksen seuraaja aloittaa tehtävässään vuoden 2011 alussa.

Stockselius aloitti työnsä Euroviisujen päätuottajana Euroopan yleisradioliitossa heti Riian kisojen jälkeen vuonna 2003. Ensimmäisen kerran Stockselius nähtiin luotsaamassa euroviisukisoja saman vuoden syksyllä järjestetyissä historian ensimmäisissä Junior Euroviisuissa Kööpenhaminassa.

Juniorkisojen lanseerauksen lisäksi myös aikuisten Euroviisut on käynyt läpi lukuisia merkittäviä uudistuksia viimeisten kahdeksan vuoden aikana. Huomattavin uudistus on laulukilpailun laajentuminen yksipäiväisestä monipäiväiseksi tapahtumaksi. Vuonna 2004 aloitettiin yhdellä semifinaalilla, kunnes neljä vuotta myöhemmin siirryttiin nykyiseen kahden semifinaalin järjestelmään.

Myös äänestysmenetelmää on rukattu uuteen uskoon Stockseliuksen johdolla. Vuonna 2004 otettiin käyttöön uusi ns. keskitetty puhelinäänestyssysteemi. Asiantuntijaraadit lanseerattiin uudestaan Euroviisuissa vuonna 2009.

Osallistujamaiden määrä Euroviisuissa on kasvanut viime vuosina. Huippu koettiin vuonna 2008 Belgradissa, jolloin kilpailuun osallistui peräti 43 maata. Vuotta aiemmin Helsingissä ja vuotta myöhemmin Moskovassa Euroviisuihin osallistui 42 maata.

Stockseliuksen euroviisu-urakka päättyy marraskuussa Minskissä, Valko-Venäjällä järjestettäviin Junior Euroviisuihin.

Kommentit

Kuka tulee svanten tilalle

Kuka tulee svanten tilalle ja voiko kisoja järjestää ilman euroviisupäällikköä.

"He is little Svante.Svante!

"He is little Svante.Svante! i remember you!"

Harmi :/

Harmi :/

Viisu-uutiset