yle.fi



Mikko Leppilampi orkestereineen mukana Suomen euroviisufinaalissa

Julkaistu Ma, 04/01/2010 - 12:07
  • Mikko Leppilampi (Kuva: )
  • Euroviisujen alkukarsinnat pyörähtävät käyntiin perjantaina 8. tammikuuta.

Viime syksynä Swings for show -konserttikiertueella yleisönsä valloittanut karismaattinen näyttelijä ja muusikko Mikko Leppilampi esiintyy orkestereineen Suomen euroviisufinaalissa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 30. tammikuuta.

Mikko Leppilampi on euroviisuyleisölle jo entuudestaan tuttu. Hän juonsi Helsingissä järjestetyn vuoden 2007 Eurovision laulukilpailun yhdessä Jaana Pelkosen kanssa. Vuotta myöhemmin hän ilmoitti Suomen pisteet laulukilpailun kansainvälisessä finaalissa.

Edustuspaikkaa tavoittelevien artistien ja Leppilammen lisäksi finaalissa esiintyy viime vuoden euroviisuvoittaja Alexander Rybak Norjasta.

Suomen edustuspaikkaa vuoden 2010 Eurovision laulukilpailuun Osloon tavoittelee tammikuussa järjestettävissä karsinnoissa 15 artistia. He ovat Amadeus, Boys Of The Band (BOB), Bääbs, Eläkeläiset, Pentti Hietanen, Osmo Ikonen, Heli Kajo, Veeti Kallio, Antti Kleemola, Kuunkuiskaajat, Nina Lassander, Linn, Maria Lund, Monday ja Sister Twister.

Euroviisujen alkukarsinnat pyörähtävät käyntiin YLE TV2ssa perjantaina 8. tammikuuta. Puhelin- ja tekstiviestiäänestyksen perusteella kolme parasta jokaisesta alkukarsinnasta pääsee finaaliin. Lisäksi YLEn raati valitsee pudonneiden joukosta yhden finaaliin ns. villin kortin turvin.
 

Kommentit

Totta maar! Suomi ei voi

Totta maar!

Suomi ei voi voittaa.

On se niin ärsyttävää

On se niin ärsyttävää jos Suomesta lähtee edustaa joku surkee ja Norjasta joku hevimetalli yhtye. Niin mitä mahdollisuuksia meillä siis on?

OH! HARVINAISEN SAMAA

OH! HARVINAISEN SAMAA MIELTÄ! :) Sakis on ♥ Alex :Z

Viisu-uutiset