yle.fi



Gjoko Taneski niukkaan karsintavoittoon Makedoniassa

Julkaistu Su, 21/02/2010 - 08:25
  • Makedonia (Kuva: )
  • Tasapeliin päättynyt karsinta ratkaistiin Taneskin eduksi raadin äänestystuloksen perusteella.

Gjoko Taneski on valittu Makedonian edustajaksi vuoden 2010 Eurovision laulukilpailuun. Makedonian euroviisun "Jas ja imam silata" on säveltänyt ja sanoittanut Kristian Gabroski. 

Taneski voitti lauantai-iltana käydyn Makedonian karsinnan niukimmalla mahdollisella tavalla. Asiantuntijaraati piti Taneskin esittämää "Jas ja imam silata" -kappaletta parhaana, mutta puhelinäänestyksessä kappale sijoittui vasta toiseksi. Näin Taneski ja puhelinäänestyksessä voiton vienyt Vlatko Ilievski päätyivät tasapisteisiin. Tasapeli ratkaistiin Taneskin eduksi raadin äänestystuloksen perusteella.

Makedonia kilpailee Suomen tavoin Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa 25. toukokuuta. 
 

Kommentit

Tämä on kova biisi

Tämä on kova biisi Balkanin maissa. Tällaisethan joka vuosi pärjäävät hyvin naapurimaidensa suosiollisella avustuksella.
Eipä tosiaan jaksa kuunnella.

Makedonian biisi on

Makedonian biisi on pelkkää ajanhukkaa, ei tule pärjäämään!

Eipä ollut kovin

Eipä ollut kovin hääppöinen biisi. Yritystä kyllä oli vähän, mutta siihen se sitten jääkin. Kaukana kärjestä, ei tule Makedonia tällaisella biisillä pääsemään finaaliin, sillä uskon kyllä muiden samassa semifinaalissa olevien pystyvän tätä parempaan. Kuten Suomikin on paljon parempi nyt kuin tämä Makedonia. Makedonian pisteet voisi olla 4(/12).

Mikä juju tuossa oli? 2

Mikä juju tuossa oli? 2 kertaa yritin kuunnella enkä jaksanut loppuunasti.Taito tuokin pitkästyttää kuulijat.

samaa mieltä.

samaa mieltä. kuunkuiskaajat paljon paljon parempi. ei tätä edes muista eikä halua muistaa viisujen jälkeen!!

Parasta biisissä oli

Parasta biisissä oli sähkökitara soolo.
Räppääjä ihan turhaan mukana.

Ihan tavallinen kappale.Ei

Ihan tavallinen kappale.Ei taida pahemmin jäädä mieleen...
Omalla kielellä yrittää Makedoniakin pärjätä.
Kuunkuiskaajat paljon parempi!

Viisu-uutiset