yle.fi



Suomalaiset viisufanit murtuivat Oslossa

Julkaistu Ke, 26/05/2010 - 01:02
  • Johanna ja Susan lähikuvassa (Kuva: Pirkka Aunola)
  • Suomi ei selvittänyt tietänsä Euroviisujen finaaliin. Suomalaiset viisufanit olivat illalla Oslossa käydyn kisan jälkeen maansa myyneitä. Kuunkuiskaajat sen sijaan eivät jääneet murehtimaan tippumista.

Suomi jäi ilman Euroviisujen finaalipaikkaa ensimmäisen kerran sitten Lordin voiton. Ensimmäisen semifinaalin tulosten ratkettua Oslossa nähtiin erittäin pettyneitä suomalaisia viisufaneja.

- Vaikea peittää pettymystään, kun niin odotti finaalipaikkaa, sanoi Liisa Haavisto.

- Sen on oikeastaan unohtanut, miltä se tuntuu, kun Suomi ei pärjää viisuissa. Nyt se sitten konkretisoitui, kuvaili tuntojaan Martti Heikkinen.

Heikkisen mieleen tuli ensimmäisenä, että Itä-Euroopan maat äänestivät toisiaan ja tämän takia Suomi ei selvinnyt finaaliin.

Euroviisujen äänestysjärjestelmää on muutettu täksi vuodeksi siten, että yleisöäänien osuus on puolet ja toisen puolen muodostavat kansallisten ammattilaisraation antamat äänet. Radio Suomen viisukommentaattori Jorma Hietamäki pohti kisan ratkettua, onko äänestyssysteemi edelleenkään oikeudenmukainen.

- En usko, että on sellaista Valko-Venäjän raatia, joka ei antaisi Venäjälle pisteitä. Raatien jäsenet kuitenkin pitävät sen oman piirinsä musiikista. Tämä ei ole kuitenkaan moite. Tämä on pelkää viihdettä ja musiikkia ja kyse ei ole urheilusuorituksesta, jossa sadan metrin juoksun voittaa se, joka juoksee nopeimmin.

Kuunkuiskaajat eli Johanna Virtanen ja Susan Aho olivat tippumisesta huolimatta iloisella tuulella.

- Tietenkin oltiin pettyneitä, mutta vain sen takia, että tämä ei jatku enää. Meillä oli niin hyvä lavafiilis ja porukka on ollut tukena ja palaute on ollut niin mieletöntä, sanoi Susan Aho.

- Me lähdemme onneksi vasta sunnuntaina ja voidaan nauttia Oslosta ja muista artisteista ja annetaan heille kaikki tukemme, sanoi Johanna Virtanen.

Kuunkuiskaajat pitävät Euroviisuja hienona kokemuksena, joka on avannut uusia ovia heille.

- Paljon uusia faneja ja maita, joihin olemme saaneet esiintymiskutsuja. Itse asiassa olemme jo saaneet sen, mitä halusimme tästä hommasta, toteaa Aho.

Euroviisujen toinen semifinaali käydään Oslossa torstaina ja finaali sunnuntaina. Loppukilpailussa voitosta kisaa 25 maata.

Kommentit

Työlki ellää!

Työlki ellää! Kuunkuiskaajat tekivät upeaa PR-työtä turhia nurisematta (mieleeni muistuvat aikaisempien vuosien pyrorahan kerjääminen jne.) ja keikkaa tullee riittämään. Kuunkuiskaajilla on repertuaarissaan paljon kappaleita ja nyt vielä uusia fanejakin roppakaupalla. Oman leivän tienaaminen on tärkeämpää kuin viisuvoitto.

Loppukaneetiksi totean ettei YLE:llä taida olla edes varaa järjestää viisuja lama-aikana.

Suomi ei selvästi ansainnut

Suomi ei selvästi ansainnut finaalia. Monta kappaletta olivat PALJON parempia kuin suomen. Yrittäkää ymmärtää, kopioinnilla ei pitkälle pääse. Ensimmäisen semifinaalin taso ei ollut huono, vaikka pari huonoa kappaletta pääsi finaaliin. Suomi oli huonoin koko euroviisuista tänävuonna, ei ansainnut finaalia laisinkaan. Joku tossa sanoi, että melkoista sontaa meni finaaliin ja siellä luki Albania. Suomella oli PALJON HUONOMPI kappale kuin Albanialla. Esitys ei ratkaise, eikä pirteys yms. koittakaa ymmärtää tämä! Kappale on tärkein. Vielä toistan, Suomi kyllä oli tänävuonna pahin esitys minkä olen nähnyt!

Mitäs ihmettä täällä

Mitäs ihmettä täällä ulistaan äänestysten puolueellisuudesta? Eipä kukaan puhunut mitään sellaista, kun Lordi kuittasi koko kapinan nimiinsä. Jos on tarpeeksi hyvä biisi niin ei siinä silloin katsota, mistä tulet.
Suomen tämän(kin) vuoden biisi oli huono, joten lopputulos oli se, mikä pitikin. MUTTA tämän vuoden suomen karsinnoista ei kukaan olisi tämän paremmin pärjännyt. Tytöt esitti oman, omasta mielestään hyvän laulunsa niin hyvin kuin sen voi esittää ja se siitä. Tämmöinen suomalainen hömpötys ei vain iske ulkomailla (tosin ihmettelen, että iskeekö se keneenkään täälläkään).

Noloin biisi Suomelta

Noloin biisi Suomelta ever!!!!!!

Mitäs laitatte tonne noin

Mitäs laitatte tonne noin huonoja laulajia... tuo ei tasan olis pärjänny ees suihku laulajana niin vielä euroviisuista, mitä tästä opimme, älkää antako mummoille puhelinta niin ei tuu huonoja euroviisu laulajia.

Meillä on juuri niin hyvä

Meillä on juuri niin hyvä eduskunta kuin itse äänestämällä olemme valinneet. Euroviisukappaleen suhteen on aivan sama juttu. Demokratia rules siinäkin. Valittaa ja itkeä toki saa, mutta vähän se on hölmön hommaa, jos haukumme omaa valintaamme. Ja sillehän emme taas mitään mahda, jos muut eivät lauluistamme tykkää. Olkoon se heidän häpeänsä. Nukutaan pommiin pylly vastaan pyllyä pum pum :)

Viron tuomaristo antoi 12

Viron tuomaristo antoi 12 pistettä Venäjälle. ( ESC Today )Odotin tuomariston oleva puolueeton.
Venäjä on ilm. jatkossa etupäässä Viron, Latvian, Valko-Venäjän ja Moldovan pisteillä.

mua ihan itkettä!!!! ihan

mua ihan itkettä!!!!
ihan kamalaaa!!!
ne muut laulut oli ihan paskoja!!!
ja miten ne kehtaakin äänestää jotain VENÄJÄÄ!!!
KUVITELKAA NYT!!!!!
VENÄJÄ OLI IHAN SUORAAN SANOTTUNA HELVETIN PASKA BIISI!!!!
MUA SUTUTTAA IHAN SIKANA !!!!!
JOS NYT EI ISRAEL PÄÄSE JATKOON NIIN MÄ EN SIT KATO OLLENKAA EUROVIISUJA!!! suomi oli hyvin raikas niihin verratuna. upeat tytöt lauloivat kauniilla äänellään!!! älkää nyt herran jestas alkako pilkata oman maan laulua!!!
kiitos että luitte tämän.

Turhauttavaa lukea noita

Turhauttavaa lukea noita kommentteja siitä miten "Suomi ei osaa valita voittajaviisua" ja miten "tuollaisilla rallatuksilla ei mitään voiteta". Viisujen alkuperäinen, pääasiallinen tarkoitus EI OLE kisata voittoa varten! Viisut ovat tilaisuus, jossa jokainen kansa esittää omaan kulttuuriinsa sopivaa musiikkia! Vaikka muut maat yrittävätkin taktikoida ja laittavat muiden maiden mielestä hienoa musiikkia, ei meidän tarvitse samaan leikkiin lähteä mukaan. Kuunkuiskaajat antoivat täyden panoksensa ja suomalaisista jäi monen ulkomaalaisen mieleen iloinen ja positiivinen kuva.

Semi-finaalin pistetuloksiakaan ei ole vielä julkistettu ja silti vain vänkytetään täällä surkeasta menestyksestä. Entä jos Suomi olikin tämä 11:ksi sijoittunut maa, joka kolmen pisteen marginaalilla Eurovisionin virallisten sivujen mukaan tipahti ulos finaalista? Kuunkuiskaajille löytyi ulkomailta suunnattomasti faneja ja semi-finaalien tulokset järkyttivät erittäin monia ulkomaalaisia.

Sellaisen heitän vielä, että sehän on valtion karsintojen jälkeen yksi ja sama mitä mieltä suomalaiset siitä biisistä ovat. Emmehän me sille voi pisteitä jaella. Voimme vain yrittää vaikuttaa muiden äänestyspäätöksiin, ja sanonpahan vain ettei "OLEN SUOMESTA JA HÄPEÄN TÄTÄ KAPPALETTA" ole mikään hyvä kommentti JuuTuupin jokaisen Viisu-videon kommenttilaatikossa tähän tarkoitukseen.

Tulipas romaania. Toivottavasti edes joku ottaa opikseen.

Vuodesta 2004 lähtien

Vuodesta 2004 lähtien Eurovision laulukilpailu on järjestetty kaksiosaisena.

Venäjä, Armenia, Ukraina, Kreikka, Turkki, Ruotsi kuuluvat maihin jotka ovat selvittäneet tiensä joka vuosi finaaliin.
Euroviisut eivät valitettavasti ole vieläkään pelkkä laulu- ja sävellyskilpailu joksi se on tarkoitettu. Mukana on myös paljon naapuriäänestystä, poliittista äänestystä sekä diaspora äänestystä.
Kilpailu ei myöskään ole tasapuolista. Tänä vuonna Ukraina ja Valko-Venäjä vaihtoivat jo kertaalleen valittua viisua huonon palautteen vuoksi. Ukrainalla on kyseessä jo kolmas kappale. Ruotsin Anna Bergendahl tuo mukanaan esitykseensä 35 000 punaista hehkutikkua yleisölle.

Tosiasia on, että Venäjä ja Valko-Venäjä tiputtivat Suomen jatkosta. Moldova-Serbia- Bosnia & Herzegovina ?

Kiitos Kuunkuiskaajat !
Teitte parhaanne ja edustitte Suomea hyvin. Säilyttäkää positiivinen elämänasesteenne ja hymy kasvoilla.
<3 <3 <3

Raappana euroviisuihin.Tossa

Raappana euroviisuihin.Tossa vähän näytettä

http://www.youtube.com/watch?v=qSlHO7Y9mUU&feature=related

Eiköhän se ole totta että

Eiköhän se ole totta että suomi pistää näitä ns. sekunda tavaraa tuonne kisoihin että ei tarvis järjestää euroviisuja jne jne. Kuten on jo monena vuonna todettu että kansalaisten sana karsinnoissa mitätöidään ja ne ns. päättäjät manipuloivat tulokset. olis ollu niin monta muuta ja parempaa vaihtoehtoa tällekki.. herätkää suomi teillä olisi mahdollisuus mihin vain jos haluatte. Yleisradio manipuloi tulokset.

KYLLÄ SUOMALAISET OVAT

KYLLÄ SUOMALAISET OVAT TYHMIÄ JA TYYLITAJUTTOMIA KUN TUO ÄÄNESTETTIIN EDUSTAMAAN SUOMEA :( :(

OLISIN LAITTANUT KÄMPÄN PANOKSESKSI ETTEI PÄÄSE JATKOON...SEN VERRAN SELVÄ OLI

Koskas viimeksi on

Koskas viimeksi on pärjätty iskelmällä viisuissa?
Onneksi muualla maailmassa on vielä tyylitajua.

leikkiähän se euroviisut

leikkiähän se euroviisut vain on. Tarviiko sitä trivialpursuitissakaan ottaa nokkiinsa jos ei vain leikkaa?

Tippumiselle ei voi

Tippumiselle ei voi mitään. En itse oikein pitänyt Kuunkuiskaajista, mutta mitä enemmän kuuntelin sitä sitä parempi se oli. Suomalaisista on tullut kamalan negatiivisia, mistään ei oikein osata enää nauttia! Jääkiekko, viisut, jne..! Hei, ei se maailma siihen tai olympialaisiin kaadu! Kyllä tästä vielä noustaan! Venäjän kappale oli omasta mielestäni oikeinkin mukava, mitäs väliä sillä tyylillä on? He laulavat sitten surullista. Israelilla on ihan ok kappale, mutta en äänestäisi voittajaksi. Katsotaan minne nekin yltää.
Viva Eurovision!

Olispa parempi valinta ens

Olispa parempi valinta ens vuonna....

Kuunkuiskaajien esitystä ei

Kuunkuiskaajien esitystä ei osattu arvostaa.
Tytöt olisivat kuuluneet finaaliin. Luonnollinen, varma esitys ja taidokas koreografia.
Tärkeämpää ilmeisesti on saada vuodesta toiseen samat suosikkimaat / naapurit finaaliin. Itse pidin Kuunkuiskaajia parempana kuin Kreikan Opaa. Kreikalla tosin kovempi meno lavalla.
Omasta puolestani Suomi voisi vetäytyä koko kisasta. Uskon että voittomme 2006 oli todellakin " one in a lifetime " voitto. Suomen tulisi parantaa tasoaan huomattavasti tai tehdä Lordia vastaava "keksintö" herättääkseen tarpeeksi huomiota.

Viisut on kriisissä, ei

Viisut on kriisissä, ei tuommoisten kanssa halua leikkiä. Rahan tuhlausta. Pitäkää vehkeilynne ja politikointinne! Harvan maan delegaatiosta löytyy yhtä pro musiikin esittäjiä&tekijöitä kuin Suomelta tällä hetkellä Oslossa. -Tahtoo omat kisat pienemmällä porukalla, kunnon Musiikilla ja reilulla meiningillä!

Tyylilajeista voi olla montaa mieltä, mutta miksei voisi olla omia sarjoja esim. englanniksi lauletut - muut kielet tms. Tai "Paras lavashow", "Tarttuvin kertsi" tms. Siinäpä kehittelymahiksia oscareitten malliin!

Kuunkuiskaajat rimanalitus,

Kuunkuiskaajat rimanalitus, jos Suomen finaalin suosikkina oli Eläkeläiset ?
Kuunkuiskaajat edustivat suomalaisuutta, lauloivat hyvin ja antoivat tyylikkään esityksen.

Eläkeläisillä Suomi olisi nolannut itsensä Oslossa. Yksinkertainen kappale, mitäänsanomaton lauluääni ja tyylitön esitys. Toivottavasti YLE ymmärtää suhtautua kisoihin jatkossa asiallisesti. Eläkeläiset yms. huumoriesiintyjät voi jättää kutsumatta tämän tason kisoihin.

En yhtään ihmettele,

En yhtään ihmettele, vaikka tuollainen viisu ei päässyt finaaliin. Enemmän olisin ollut hämmästynyt mikäli he olisivat päässeet. Asiaa pitää tarkastella kokonaisuutena ja musiikin laadullisesta näkökulmasta. Tuohan oli suorastaan rimanalitus suomalaisilta, että tuollainen kappale ylipäätään päästetään Suomen rajojen ulkopuolelle ja vielä edustamaan Suomea.

eipä kiinnosta

eipä kiinnosta pätkääkään . sama koskee jääkiekkoa .

tuommoisilla jollotuksilla ja viimeisimmällä voitollakin täytyy vain ihmetellä miten on ollut mahdollista yleensä päästä mukaan. viimeisin voittokaan ei tullut musiikilla ,mutta eihän musiikki ole enää ollut pitkiin aikoihin pääasia koko kisassa.
entiset Irlannin ja Englannin kappaleet sentään olivat vielä musiikkia.

Suomalaiset viisufanit

Suomalaiset viisufanit eivät ole yksin.
Myös monien eurooppalaisten viisufanien mielestä Suomen Kuunkuiskaajat ansaitsivat finaalipaikan ennemmin kuin esim. Valko-Venäjä, Moldova, Venäjä, Bosnia-Herzegovina. Valko-Venäjän perhosballaadia on moitittu huonoimmaksi finaaliin yltäneistä esityksistä.

hohoho, kuuntelin just eka

hohoho, kuuntelin just eka kerta suomen kappale netistä kun teksti tves oli että kk ei pääsyt jatkoon ja voi xxxx xxxxx mitä sontaa, kauhean hyvää että ei tartte hävetä enempää

Unohtakaa nyt selittelyt ja

Unohtakaa nyt selittelyt ja Eläkeläiset, Veetit, Heli Kajot, Kuunkuiskaajat jne. Etukäteen oli selvää, että Osmo Jokinen ja Nina Lassander olisivat olleet ainoat, joilla olisi ollut mahdollisuuksia finaaliin.
Ikävä tosiasia on, että Toivo Kärki ja Radio Suomi ovat muokanneet meille suomalais-ugrilaisista lähtökohdista viihdemusiikissa "geneettisen perimän" joka ei ole ollenkaan niin eksoottista ja nautittavaa kuin me luulemme. Iskelmähuttu ja humppa/tanssimusiikki pohjalla ei saavuteta laajempaa suosiota koskaan, meidän pitää muuttaa asennettamme, jos me haluamme menestyä. Ja Ylen musiikkiasiantuntijat - miksi Mari Lundin piipitys oli parempaa kuin Osmo jokisen blues!!!!!

Ei kai nyt kukaan oikeasti

Ei kai nyt kukaan oikeasti odottanut että tuollaisella tyttöjen etnohuutamisella pärjätään. Sehän meni pois muodista jo kymmenkunta vuotta sitten!

Lähes 50 vuotta on

Lähes 50 vuotta on harjoiteltu euroviisun tekoa ja on se edelleen niin hakusessa. Ei löydy sellaista tasaista juttua, jolla voitaisiin aina mennä vuodesta toiseen. Lordin voiton jälkeen meno onkin ollut sen mukaista: 2007 (17.), 2008 (22.), 2009 (25. lue: viimeinen), 2010 (karsiutui), 2011 (?) Ja on tässä oma osuutensa myös kansan äänestyskäyttäytymisessä. Mietin vain, että olisiko meillä tämä loistava Islannin biisi jäänyt valitsematta, jos olisi ollut ehdokkaana?

Hyvä kun ette päässeet

Hyvä kun ette päässeet jatkoon niin ei tarvii maailmalla hävetä Suomen biisivalintaa. Jättäkää ne Tulipunaruusut ja Jätkänhumpat unholaan ja tehkää kansainvälistä musaa. Jos on vain humppaa tarjolla niin ainoastaan Eläkeläiset kelpaa siinä tapauksessa. Pyyhkikää mollinuoteilla peräpäätä ja opetelkaa soittamaan duurissa.

Euroviisuissa on yhä

Euroviisuissa on yhä edelleen havaittavissa naapuriäänestystä sekä poliittista äänestystä. ( Serbia-Bosnia-Herzegovina, Venäjä-Valko-Venäjä ) Viisujen ns. suosikkimaat pitävät pintansa ( Kreikka ). Veikkaampa että 2. semifinaalin varmoja finalistimaita ovat Turkki, Armenia, Ruotsi ( riippumatta kappaleesta ).

Venäjä on kuulunut finalistimaihin jo kauan. Venäjän suurimpia tukioita lienevät Valko-Venäjä, Ukraina, Latvia, Liettua...Tänä vuonna Venäjä ei todellakaan ansainnut finaalipaikkaa. Kappale vanhanaikainen itkuvirsi. Laulajalla huono ääni ja paha aksentti.
Finaalista olisin jättänyt myös Moldovan, Serbian ( kappale ja esitys eivät tukeneet toisiaan. Olkoonkin säveltäjä kuuluisa ) Valko-Venäjän perhosballadin ja Islannin vanhanaikaisen viisutyrkyn.

Suomen kappale reipas, hyvin laulettu ja visuaalisesti kaunis. KIITOS Kuunkuiskaajat !

ei kuule serbialainen tyttö

ei kuule serbialainen tyttö pottatukassaan voi voittaa...liian möreä ääni ja kappale ärsyttävä

Mulle yks`hailee pääsikö

Mulle yks`hailee pääsikö Suomi finaaliin vai ei.Viimeksi euroviisut kiinnosti,kun Lordi voitti,sen jälkeen euroviisut olleet aika samanlaista pötköä joka vuosi.

No voi itq Serbia

No voi itq

Serbia voittaa<3
Milan<3

Ai niin, eikä se yksi ollut

Ai niin, eikä se yksi ollut Eläkeläiset.

Aikalailla yks ja sama,

Aikalailla yks ja sama, vaikka finaalipaikka jäi saamatta. Karsinnat mukaan lukien meillä ei ollut ainuttakaan kappaletta, jolla olisi kärkisijoille päässyt. Muutama sellainen oli, jolla finaalipaikka olisi auennut, mutta sijoitus olisi ollut sarjaa ynnä muut. Meidän omassa finaalissa oli yksi, joka oli ihan hyvää kamaa meidän omille radioaalloille, mutta kv-kentille silläkään ei mitään asiaa. Pieni murhehan tämä "katastrofi" on oikeiden murheiden rinnalla, joten mitäpä näistä. Ensi vuonna uusi yritys ja ehkä paremmalla menestyksellä.

Toivottavasti suomalaiset

Toivottavasti suomalaiset ottavat opikseen, turha lähteä
"matkimaan" edellisvuoden voittajaa.
Etnovaikutteiset kappaleet ovat euroviisuissa menneen talven lumia.
On luotettava vain omaperäisyyteen. Kenties Nina Lassander, Heli Kajo tai Osmo Ikonen olisi pärjännyt. Suomen kieli ei välttämättä ole hyvä laulukieli, kovan kuuloinen.

Pellelinjalle ei kuitenkaan pidä alkaa. Nykyään puolet äänistä tulee eri maiden tuomaristoilta. Eläkeläisillä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia finaaliin.

Vaikkakin Kuunkuiskaajamme jäivät semifinaaliin voimme olla ylpeitä tytöistämme. Edustivat Suomea ammattitaidolla. Kenties kappale oli liian suomalainen ja "yksinkertainen".

Serbia, Moldova, Kreikka,

Serbia, Moldova, Kreikka, Puola hyviä. Venäjän biisi käsittämättömän kamala. Harmi ettei Suomi ja Slovakia menny jatkoon. Kisojen floppi on Norjan viisulava, todella surkea räpellys. Tämän rinnalla Helsingin esitys oli todella upea. Edellisiin Moskovan kisoihin ei voi edes verrata.

Miksi suomalaiset AINA

Miksi suomalaiset AINA lähettää tällaista paskaa euroviisuihin? Kyllä mekin osaamme tehdä hyvää musiikkia, niin miksi me aina lähetämme jotakin tangoa tai humppaa, mitä ei kukaan koko maailmassa kuntele. Ja miksi suomeksi!? Ei kukaan koko maailmassa osaa suomea muut kun suomalaiset! Ajatelkaa vähän eteenpäin!

Ja tässä ei ole mikään "naapurimaiden äänestäminen". Suomi oli huono! Sai hävetä kun ne tuli lavalle. Hyi!

Laskeskelin ennen tulosten

Laskeskelin ennen tulosten julkistamista, ketkä mielestäni olivat Suomen Kuunkuiskaajia huonompia: ainakin Moldova, Venäjä, Viro, Puola, Valko-Venäjä ja Makedonia, mahdollisesti myös Bosnia-Herzegovina ja Malta. Mutta kun tulosten lukeminen alkoi, kas kummaa, finaaliin menivät niin umpisurkea huumori-Venäjä kuin kahdessa minuutissa kokoon kasattu Valko-Venäjän naurettava perhosesitys. Siinä vaiheessa oli varmistunut, ettei Suomi ole menossa finaaliin. Kun naapurimaiden äänestäminen näkyi niin vahvasti jo semifinaaleissa, mitä se sitten on finaalissa?

Ei tuollaisilla

Ei tuollaisilla rallatyksilla ole pärjätty ikinä! Joku vielä ihmettelee miksei suomi päässyt finaaliin..

Melkoista sontaa meni kyllä

Melkoista sontaa meni kyllä eilen finaaliin, mm. Serbia, Albania, Moldova.....
Islanti, Portugali ja Belgia kyllä jatkopaikkansa antsaitsivat, ja kyllä minun mielestäni olisi Suomikin. Ei välttämättä ollut kosiskelevin kappale, mutta selvästi parempien joukossa, ja esitys meni todella hyvin, että voidaan olla todella ylpeitä vaikka finaalipaikka jäikin tällä kertaa saamatta.

Hyvä pudota noin huonon

Hyvä pudota noin huonon musiikin seurasta! Katselin ja kuuntelin esityksiä: Nämäkö musiikkia? Suomen pitäisi jäädä kokonaan pois tästä kammottavasta vouhotuksesta. Mitähän se muuten meille maksaa tämän tyhjänpäiväisyyden järjestäminen ja monen toimittajan viikkokausien pyöriminen viisukaupungissa? Ihmettelen Ylen menemistä tuollaisen onttouden tielle. Oikeaa taidetta tilalle.

Lopettakaa Euroviisut

Lopettakaa Euroviisut Kreikkakin tuhlaa meidän lainarahoja.

FST pois suomen

FST pois suomen euroviisuista. Vaikka nyt minusta voitti hienoin Suomea edustanut duo.

Edelliselle. Miksi sitten

Edelliselle. Miksi sitten olet täällä lukemassa siitä? =) Vissiin kiinnostaa.

Vain euroviisufanit

Vain euroviisufanit murtuivat, muita ei kiinnosta pätkän vertaa!

Olisiko siitä

Olisiko siitä finaalipaikasta juurikaan hyötyä ollut? Itse veikkaan Saksan ja Israelin olevan vahvoilla, mutta toivon myös Liettuan pääsevän korkealle pirteällä esityksellään.

Pelkäsinkin tätä, että

Pelkäsinkin tätä, että täällä aletaan jossittelemaan, miten Eläkeläisukot olisivat möykänneet itsensä finaaliin ym. sontaa.
Tuliko teille junteille yhtään mieleen, että nykyisellä asiantuntiaraadeilla pyritään juuri estämään kaikentyyppisten pelleily-esitysten ym. kohellusten menestyminen.
Eläkeläisfanit, menkää kuuntelemaan Eppuja ja Katri-Helenaa!

Ihan oikea ratkaisu, sehän

Ihan oikea ratkaisu, sehän oli aivan raivostuttava rallatus ja nämä itseensä tyytyväiset rouvat ihan väärässä paikassa. Voi kun olis ollu Eläkeläiset edustamassa...

Venäjän kappale

Venäjän kappale syvällinen?? Sehän on tarkoitettu vitsiksi!!

Tosi surkea

Tosi surkea kappale.Yrittivät nuoleskella slaaveilta ääniä olemalla slaavilaisempia kuin slaalivilaiset itse.
Hyvä että putosivat. Tai itseasiassa sama. Kuka välittää.Koko viisufestivaalit peestä.

Viisu-uutiset