yle.fi



Usko Kuunkuiskaajiin ei horju

Julkaistu Ti, 11/05/2010 - 11:14
  • Kuunkuiskaajat (Kuva: YLE)
  • Suomen kisadelegaatio lähtee Osloon lauantaina. Kuunkuiskaajien "Työlki ellää" erottuu joukosta tunnelmaltaan ja tempoltaan, uskovat viisuasiantuntijat.

Kun summataan tämän vuoden euroviisuja, voidaan todeta, että monessa esityksessä laulajan taidot joutuvat koville.

- Paljon kappaleita, joita on vaikea laulaa. Vasta varsinaisessa kilpailussa kuullaan, miten esittäjät selviytyvät niistä, ennakoi Suomen euroviisudelegaation johtaja Terhi Norvasto.

Israel on yksi viisujen ennakkosuosikeista ja myös Terhi Norvastolta ja viisukuppila.fi:n uutispäätoimittaja Kaisa Iivoselta liikenee ymmärrystä maan suosikkiasemalle. Toista laitaa heidän suosikeissaan edustaa Venäjä.

- Podetaanko siellä viisukrapulaa, mutta se ei aukea minulle missään määrin, Iivonen toteaa.

Kuunkuiskaajilla hyvä arpaonni

Suomi kilpailee ensimmäisessä semifinaalissa esiintymisnumerolla viisi. Terhi Norvasto on tyytyväinen arpaonneen.

- Se on sopivasti siinä alussa, mutta ei ihan ensimmäisten joukossa. Uskon vilpittömästi Kuunkuiskaajien mahdollisuuksiin ja finaalipaikkaan.

- Kuunkuiskaajat erottuu joukosta. Kappale on sen verran erilainen, meininki iloinen ja tytöt ovat myös erittäin herttaisia, Kaisa Iivonen summaa.

Ensimmäisessä semifinaalissa tahti on jopa laahaava. "Työlki ellää" erottuu jo tempollaan, Norvasto ja Iivonen kertovat.

- Siellä on paljon hitaita kappaleita ja balladeja.

Suomen valttina aitous

Suomen delegaation johtajan korviin tullut palaute Kuunkuiskaajista on ollut rohkaisevaa.

- Sitä on pidetty aitona. Kuunkuiskaajien lavakarisma on myös sellainen, että se tulee tv-ruutujen läpi, Terhi Norvasto kertoo.

Lavashow on muuttunut vähän Suomen finaalista.

- Se on vähän enemmän koreografioitu. Aitoudesta ja vapaudesta ei ole kuitenkaan haluttu luopua, Norvasto kertoo.

Suomesta on lähdössä Osloon aiempia vuosia suurempi joukko euroviisufaneja, Kaisa Iivonen kertoo.

- Suomen fanikatsomokin on huomattavasti isompi. Ihmiset menee halliin sinivalkoisin värein ja erottuu joukosta, Iivonen lupaa.

YLE Tampere

Kommentit

Ihanan aidon ja suloisen

Ihanan aidon ja suloisen näköiset tytöt edustavat upeasti Suomea! Euroviisuissa nähdään jo liikaa paljasta pintaa ja ylimeikattuja naisia, yäk. Biisikin poikkeaa tytöillä viime vuosina kuulluista esityksistä (liikaa disco-pumputusta).

Anonyymihuuhaa

Anonyymihuuhaa Kuunkuiskaajat on PAREMPI kuin waldo esim.Waldo lausuu surkeesti enkkua,lavaesitys oli ihan kauhee ja Karoliinan Sheaahhh!!!! huudot.Kuunkuiskaajilla tarttuva kappale,ihana lavaesitys,Kauniit SUOMALAISUUTTA edustavat laulajat +viulu ja haitari.

Euroviisufani-91 mitä

Euroviisufani-91 mitä väliä sillä on pääseekö suoraan finaaliin, hyvän kappaleen lähettämällä maa menee helposti finaaliin ja jos se on erittäin hyvä niin jopa voittoon asti. Paras systeemi olisi, ettei kukaan pääsisi suoraan finaaliin mutta big-4 nyt on mennyt tekemään itselleen immuniteetin.. Ja Suomen viisu ei varmasti ole finaalissa jos yhtään vertaa meidän viimevuoden finalisteihin, esim. Waldo 10x parempi ja englannin kielinen ja silti vasta tuomariäänin finaaliin, miten ihmeessä tällainen suomen kielinen tylsä humputus voisi päästä?

Nykyisin Euroviisuissa

Nykyisin Euroviisuissa näiden paljon puhuttujen kriitikoiden/asiantuntijoiden äänivalta on tasan 50%. Sekä semifinaalissa että finaalissa.

Ja on turha puhua, että Kuunkuiskaajat olisivat joku häpeä Suomelle. Ei tippaakaan. Muistelkaas vähän esimerkiksi Ukrainan vuoden 2007 esitystä yms. Kumpikohan se niistä mahtaa olla se oikeasti nolo?

eihän kaikki voi saavuttaa aina mitään Alexander Rybakin valtaisaa suosiota, mutta pärjätä aina silti voi kuitenkin. Mutta tosiasia on kuitenkin se, että Euroviisuissa ei kannata nykyään nykyisellä systeemillä muuta tavoitellakaan kuin voittoa. Niin, sitä voittoa vain. Selitys siihen on aivan yksinkertainen: JOs et ole suuri rahoittajamaa, nin sinun täytyy voittaa, jotta pääsisit seuraavan vuoden finaaliin automaattisesti.

Se, että vain paras pääsee rahoittajamaiden lisäksi seuraavan vuoden finaaliin suoraan, on todellakin epäreilu systeemi. Nimittäin joka vuosi löytyy kyllä vähintään se 10 kappaletta, joiden maat ansaistsisivat seuraavalle vuodelle suoran finaalipaikan.

Mutta vielä asiaan lyhyesti: Minä ainakin uskon, että Kuunkuiskaajat pääsee finaaliin. Mutta finaalissa (vasta) sitten tuleekin olemaan jo vähän vaikeampaa menestyä.

Siinä se TAAS tuli!

Siinä se TAAS tuli! "Ruotsissakin...". Voi hyvä sylvi ja ernesti! Mitä hiton väliä Ruotsin mielipiteillä on? Olis nyt aika nostaa itsetunto kohdilleen täällä Suomessa! Te "myötähäpeilette" etukäteen. Kummaa lattajalkaisuutta ja ryppyotsaisuutta. Kumpi on viimeksi voittanut viisuissa, Suomi vai Ruotsi? Ja ylipäänsä, kriitikoissa on löysäpäisiä kikkailijoita enemmän kuin kansassa. Suuri yleisö äänestää, kriitikoiden ininä ei tunnu missään.
Faktat kehiin! Ja itsetunto ylös!

kuunkuiskaajat on huono

kuunkuiskaajat on huono läppä. ei sitte voinu panostaa hiukan enemmä. ruotsin esikatseluissa meijän edustajalle vaan naurettiin ja annettiin 0-2 pistettä viidestä.... et toivottavasti ei pääse ees finaaliin.... tai sillä tavalla että jos jollain muulla maalla on läppä-biisi ja pääsee jatkoon ni tuntisin sen puolest myötähäpeää ja totuus on yleensä se et niitä vihaajia on kuitenkin 10 kertaa enemmän..

Oslossa raikaa Työlki

Oslossa raikaa Työlki ellää! monenlaiset etiäiset kertovat, että Irlanti ja Suomi ovat kolmen kärjessä. Valitkaa itte se kolmas laulu.
Hienosti menee, bravo Kuunkuiskaajat!
(Sijoitus saa olla mikä tahansa, tärkeintä on olla mukana menossa. Reilusti ja nauttien. Voitto on himassa jo nyt, kun katsojiakin on noin 120 miljoonaa! Se on waltawa määrä!)

Tottahan Demi

Tottahan Demi kirjoitti.Murkkumusa on murkkujen tasoa.Diskomusa ym hirvetys on heidän mieleen.Pauketta ja rämpytystä.Euroviisut on laulelmakisat.Diskomusa aivan joitain muuta.

vai teinejä syytetään.

vai teinejä syytetään. minusta ne keski-ikäiset vasta valitseekin kamalaa eurodiskoa tai iskelmää. huoh. hyvästä musiikista pitävät kaikki

siis karsinnaksi

siis karsinnaksi

No, mikset edusta Ruotsia?

No, mikset edusta Ruotsia? Ja miksei Suomi oo mukana Lasten Euroviisuissa? Miksei Suomi järjestä Tenavatähtiä enää lasten eurovision karinnaksi?

Demi olen 12-vuotias.Olen

Demi olen 12-vuotias.Olen fanittanut viisuja 5 vuotta.Sanomasi"rämppämusiikki" on kauheaa.Pidän tänä vuonna esim.Slovakiasta,Saksasta,Suomesta ja Azerbaijanista.Mielestäni balladikin voi olla PARAS BIISI.Esim.Chiara hänellä on kaunis ääni.Haluaisin itse laulaa Lasten Euroviisuissa.t.12-vuotias viisufani !!!!!

Toki murkkuja ottaa

Toki murkkuja ottaa päähän kun heidän rämppämusa ei päässyt edustamaan Suomea.Heillähän on yksipuolinen käsitys musiikista,eli karmaiseva melusaasta"Teinipop" ja toiset ei ole mitään.Ihmettelen eikö koulu sivistä enää musiikissa kun kaupallinen rämppä on ainut ja oikea.Häpeän heidän törkeitä kirjoituksia näillä että you tuben sivuilla.Riittää taas ulkomaalaisilla ihmettelemistä alapään nimityksillä kuvaavia moitteita Suomen edustajista.Onhan tynnörissä kasvaneita moukkamaisia murkkuja pilaamasasa omaa mainettaan.Tuosta tyylistä on kansainvälisyys kaukana joihin kuvittelevat kuuluvansa.

Jälleen kerran kommenteissa

Jälleen kerran kommenteissa on sitä perisuomalaista (?) alemmuudentunnetta ja pessimismiä mukana. "Me ei pärjätä kumminkaan", "Mitä ne muut ajattelevat meistä...".
pitää muistaa, että "muut" ovat navetassa, ammuut.
Mikä kumma siinä on, että kaikkialla kotimaan ulkopuolella esiinnytään eteisen nurkassa lakki kourassa, pää painuksissa? Etukäteen ressukoina muka "muun mailman" jaloissa...?
Ei se niin ole eikä niin mene. Ei ptäkääkään! Saamme olla todella ylpeitä Suomesta, kansanlauluistamme, puhtaasta suomalaisuudesta, perinteistämme, kielestämme! Lauluistammekin!
Rinnat rottingilla ja ilonpilke silmissä menkööt Kuunkuiskaajat viisujen eturiviin, ei muita tönien, vaan yhdessä muiden kanssa. Käyköön äänestyksissä miten tahansa, pitäkööt tytöt Oslossa aidosti hauskaa. Voittajia onnitellaan vilpittömästi, ja kaikille annetaan arvostusta.
Mutkun mutkun -asenne pysykööt tästä mittelöstä kaukana.

Se on siinä ja siinä

Se on siinä ja siinä meneekö vai ei :/

En edelleenkään usko

En edelleenkään usko muuhun kuin katkeraan tappioon.

Ken uskoo, niin uskokoon. Ei

Ken uskoo, niin uskokoon. Ei pääse finaaliin.

Latvia ja Serbia tulevat

Latvia ja Serbia tulevat haastamaan Kuunkuiskaajat eli elämme jännittäviä aikoja.

KUUNKUISKAAJAT!!!!!!!!

KUUNKUISKAAJAT!!!!!!!!

Viisu-uutiset