yle.fi



Iso-Britannian Jade Ewen toivoo viisuista ponnahduslautaa uralleen

Julkaistu Ma, 11/05/2009 - 12:10
  • Jade Ewen (Kuva: BBC)
  • Parikymppisen lontoolaisen Jade Ewenin elämä on ollut kiireistä sen jälkeen kun hän voitti Your Country Needs You-nimisen kilpailun jonka kautta hänet valittiin edustamaan Iso- Britanniaa tämänvuotisissa Euroviisuissa.

Reissaamista, esiintymisiä, harjoittelua ja haastatteluja eri puolilla Eurooppaa on riittänyt. Eikä hektinen julkisuusmylly välttämättä pydähdy edes Moskovan kisoihin sillä niiden jälkeen Jade Ewen julkaisee ensimmäisen sooloalbuminsa. Whitney Houstonin ja Mariah Careyn kaltaisiin vokalistivirtuooseihin verrattu artistin alku toivoo Euroviisuista ponnahduslautaa uralleen. 

Televisiossa, musikaalilavalla ja tyttöbändissäkin jo esiintynyt Jade Ewen uhkuu voitontahtoa ja samanlainen tuntuu olevan ilmapiiri myös viime vuosien viisufloppeihinsa kyllästyneessä Britanniassa. Sen voi päätellä myös siitä että joukkojen johtoon on värvätty vanha musikaaliveteraani Sir Andrew Lloyd Webber jonka sävelkynästä edustusviisu on lähtöisin. Sen sijaan poikabändi Take Thatista tutun Gary Barlown mukana olo Brittien viisuprojektissa on Ewenin mukaan vain kummallisen sitkeää huhua johon erilaisilla nettisaiteilla on voinut viime aikoina törmätä.

Jade Ewen ehti ennen vappua piipahtaa Suomessa ja Ylen Euroviisusaitilla kertomassa tunnelmistaan ennen viisufinaalia. Toimittajana Susanna Vainiola.

Kuuntele haastattelu alapuolelta.

Audio- ja videotiedostot

Viisu-uutiset