yle.fi



Portugalin karsinnan voitto Flor-de-Lis -yhtyeelle

Julkaistu Su, 01/03/2009 - 02:15
  • Flor de Lis (Kuva: )
  • Euroviisuedustajat valittu myös Espanjassa, Kroatiassa ja Latviassa.

Portugalin edustajaksi vuoden 2009 Eurovision laulukilpailuun on valittu yhtye Flor-de-Lis (kuvassa). Kappale "Todas as ruas do amor" keräsi selvästi eniten pisteitä alueraadeilta ja myös puhelinäänestäjät sijoittivat laulun kärkeen. Portugalin euroviisun ovat säveltäneet Pedro Marques ja Paulo Pereira. Sanoituksen on tehnyt Pedro Marques.

Aamuyön tunneille venyneessä Espanjan karsinnan finaalissa käytiin kahden ennakkosuosikin välinen kamppailu Espanjan edustuspaikasta. Asiantuntijaraati asetti Melody y Los Vivancos -kokoonpanon ensimmäiselle sijalle, mutta puhelinäänestyksessä Soraya oli ykkönen. Tasapeli ratkaistiin Sorayan eduksi puhelinäänestys tuloksen perusteella. Espanjan edustusviisu on "La noche es para mi".

Igor Cukrov
voitti Kroatian euroviisukarsinnan Tonči Huljićin säveltämällä ja Vjekoslava Huljićin sanoittamalla kappaleella "Lijepa tena". 24-vuotiaan Cukrovin esitys sijoittui sekä puhelinäänestyksessä että asiantuntijaraadin äänestyksessä vasta toiseksi, mutta yhteispisteet riittivät niukkaan yhden pisteen voittoon.

Latviaa edustaa Moskovassa Intars Busulis kappaleella "Sastrēgums". Kappaleen on säveltänyt Kārlis Lācis ja sanoittanut Jānis Elsbergs. Busulis esittää kappaleensa venäjäksi Moskovan Euroviisuissa.

Idols-tähti Agnes ja mezzosopraano Malena Ernman veivät jaossaolleet kaksi suoraa finaalipaikkaa Ruotsin euroviisukarsinnan neljännestä ja samalla viimeisestä alkuerästä. Finaali käydään 14. maaliskuuta Tukholman Globen-areenassa. Star Pilots ja Sarah Dawn Finer saivat toisen mahdollisuuden finaalipaikan tavoittelemiseen viikon kuluttua Norrköpingissä. Sarah Dawn Finerilla on lisäksi mahdollisuus päästä finaaliin kansainvälisen raadin kautta.

Kommentit

Jes Jes Jes! Soraya voitti

Jes Jes Jes! Soraya voitti espanjassa joka oli alusta asti minun suosikki!!!!!
Minun top 5 tällä hetkellä on
1. Espanja
2. Kreikka
3. Kroatia
4. Montenegro
5. suomi

jes!!! soraya voitti!!!!!!

jes!!! soraya voitti!!!!!!

ihmettelen ettei mun

ihmettelen ettei mun kommentittule näkviin. Olisin vaan sanonnut että Portugali on vahvoilla tään vuoden viisuissa.

Ei mikään erikoinen ole

Ei mikään erikoinen ole tämä.

Viisu-uutiset