yle.fi



Euroviisut ensi vuonna Iranin pohjoispuolella?

Julkaistu La, 29/05/2010 - 12:41
  • Azerbaidzanin Safura Oslon lavalla (Kuva: Indrek Galetin (EBU))
  • Euroviisujen finaali käydään lauantai-iltana Oslossa. Vedonlyöntitoimistojen ennakkosuosikki on Adzerbaidzania edustava Safura (kuvassa) kappaleella Drip Drop. Mikäli Adzerbaidzan voittaa tämän vuoden Euroviisut, ensi vuoden kisat järjestettäisiin todennäköisesti maan pääkaupungissa Bakussa. Adzerbaidzan sijaitsee Kaspianmeren rannalla Iranin pohjoispuolella.

Vedonlyöntiveikkauksissa toiseksi korkeimmalle sijalle yltää Saksan Lena edustuskappaleellaan Satellite. Kolmanneksi rankataan puolestaan Armenia ja Eva Rivas, jonka kappale on nimeltään Apricot Stone.

Tippunut Ruotsi hakee revanssia biisintekijöillään

Euroviisujen torstain toisessa semifinaalissa kilpailusta tippunut Ruotsi on yrittänyt selvitä järkytyksestään. Perinteisesti hyvin viisuissa menestynyt maa jäi nyt ensimmäistä kertaa ilman finaalipaikkaa. Ruotsalaislehdistö tippumista on kutsunut muun muassa fiaskoksi. Tulosten ratkettua Ruotsia edustanut vasta 18-vuotias Anna Bergendahl murtui täysin ja Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n kerrotaan järjestäneen hänelle kriisiapua.

Ruotsalaiset kuitenkin yrittävät nostattaa itsetuntoaan maansa biisintekijöillä. Viisufinaaliin on nimittäin selvinnyt peräti neljä kappaletta, joiden kirjoittajina on ollut ruotsalaisia. Ennakkosuosikki Adzerbaidzanin lisäksi ruotsalaiset ovat olleet tekemässä Tanskan, Irlannin ja Georgian edustuskappaleita.

Euroviisujen finaali lähetetään YLE TV2:ssa klo 22 ja Radio Suomessa klo 22.05 alkaen.

YLE Uutiset / Ville Vedenpää

Kommentit

Jaa Ukraina ei kuulu

Jaa Ukraina ei kuulu Eurooppaan?? :D Samoilla kriteereillä ei kyllä Suomikaan...

katopas vähän listaa, sä

katopas vähän listaa, sä , joka haukkoit Itä-Europan maita. Are you fucking blind?

Mitä ihmeen väliä on

Mitä ihmeen väliä on sillä, että Ruotsi tippui! Euroviisuista tippui moni muukin maa! Ruotsista jauhaminen on jo tolkutonta.

Hienoa että neukut ja

Hienoa että neukut ja niiden hännystelijät ei pärjää. Go Saksa go!!!

1 Azerbaijan 2Turki 3Israil

1 Azerbaijan
2Turki
3Israil

Ranska minun suosikki... ja

Ranska minun suosikki... ja tähänastiset 7 olleet kaikki hyviä ;-D

Finaalin Top 3 1 Saksa 2

Finaalin Top 3
1 Saksa
2 Ranska
3 Armenia
Euroviisujen top 3 Laulut
1 East european funk - InCulto
2 Siren - Malcolm Lincoln
3 Satelite - Lena

Olisin voinut

Olisin voinut äänestääkin Safuraa, mutta jos pitää paikkaansa että tämä DIIVAN ALKU antoi kenkää yhdelle taustalaulajalle, kun ei ollut tämän semifinaalisuoritukseen tyytyväinen, niin eipä heru mun kännystä ääntä nollaykköselle. Siis jos taustalla on vain 3 bäkappaajaa, niin homma on selvä.

Tässä minun veikkaukseni

Tässä minun veikkaukseni miten tulee käymään:

1.Israel
2.Islanti
3.Azerbaitsan

Näistä kolmesta Israel ei kuulu suosikkeihini,mutta se on niin suosittu että tulee voittamaan!!!

Ranskan biisi on euroviisu

Ranskan biisi on euroviisu parhaimmillaan eli kunnon kesäbiitti! Voitto saattaa kuitenkin mennä Azerbaijaniin tai Israeliin. Ja anteeks nyt vaan, mutta mistä ihmeestä lähtien Ukraina on muka ollut kehitysmaa..?

Islanti voittoon!

Islanti voittoon!

Kyllä se nin että saffura

Kyllä se nin että saffura ei voitta koska se ei hyvä laula. Itse äänestän Armniaa sen 20 soiton verran ja Islannille soisin toisen sijan - tylyä tietty viime vuoden kakkossijan jälkeen, mutta Islannista tulee niin hienoja kipaleita, että lähi vuosina voitto menee sille saarelle.

Toivottavasti epävarmasti

Toivottavasti epävarmasti laulanut Safura ei voita. Viisuissa on paljon ammattitaitoisempia laulajia ja parempia kappaleita, esim. Armenia, Israel, Georgia.

Ehdottomasti paras euroviisu

Ehdottomasti paras euroviisu on Israelilla!

Safura voitta ********

Safura voitta ********

katsotan illala ei suomi

katsotan illala ei suomi ainoa maa joka äänestä ei se riitä mihinkä jos Azerbaijanin täyty voitta kyllä se voitta kun se saa äänet europasta.

Sanokaa minun sanoneen;

Sanokaa minun sanoneen; yllätysvoittaja on Belgia. Näin se vain menee.

Safura sucks!

Safura sucks!

Ukrainan piisissä on kyllä

Ukrainan piisissä on kyllä sanomaa.

Ihan käsittämätöntä,

Ihan käsittämätöntä, että kisoihin edes osallistuu jotain azaerbaizania, ukrainaa ja muita kehitysmaita. Ne ei todellakaan kuulu Eurooppaan.

Top 5 Israel, Armenia,

Top 5 Israel, Armenia, Georgia, Saksa ja Azerbaizan.

Oikeassa olet... On kyllä

Oikeassa olet... On kyllä todella vaikeaa sanoa kuka voittaa. Veikkaan kuitenkin, että Saksa voittaa ja Armenia, Azerbaidzan, Turkki & Tanska ovat muut viiden- sakkilaiset. Voi olla myös, että Tanskan tilalle voisi nousta Israel. Huom! Viiden- sakkilaiset eivät olleet järjestyksessä ;)

hei oikeesti, kriisiapua?

hei oikeesti, kriisiapua? euroviisujen takia? jotain rajaa. tänä vuonna ruotsin karsinnoissa oli niin paljon tasokkaampia kappaleita. tästä huomaa että noussut kusi päähän kun odotetaan että jatkopaikka tulee tietenkin.

tänä vuonna on todella

tänä vuonna on todella vaikeaa sanoa suoraan voittajaa, kärjessä on hyvin monta kappaletta joista yksikään ei nouse kuten viime vuonna selkeäksi ykköseksi. Voittaja on luultavasti joku mm. Azerbaizan, Israel tai Saksa. Näiden ympärillä on suurin ennakkosuosikin maine.

tänä vuonna on todella

tänä vuonna on todella vaikeaa sanoa suoraan voittajaa, kärjessä on hyvin monta kappaletta joista yksikään ei nouse kuten viime vuonna selkeäksi ykköseksi. Voittaja on luultavasti joku mm. Azerbaizan, Israel tai Saksa. Näiden ympärillä on suurin ennakkosuosikin maine.

israeli taitaapi voittaappi.

israeli taitaapi voittaappi. tosi hyvä laulu on.

Israel voittaa!!

Israel voittaa!!

Suomen tytöt ja teddykarhu

Suomen tytöt ja teddykarhu Tarvainen olivat tänä vuonna parhaat, mutta hyvänä kakkosena tulee... Serbia. Ja tuota suomaisten semiesitystä kyllä kelpaa katsella, loistava!

Toivon todella ettei

Toivon todella ettei Azerbaidzan voita. Muuten kehitys vie siihen, että maa, jolla on vara pestata P!nk tai Shakira laulamaan, Max Martin säveltämään, Riverdance tanssimaan, ujuttaa kallis välkkyvä banneri joka hemmetin web-sivulle ja tehdä promoa ja videota maan BNP:n verran, se maa voittaa. Ällö, päälleliimattu ja kalliin siirapin makuinen. Toivottavasti Euroopassa vellonut Safura-holismi on jo ohi ja oikeasti paras laulu voittaa.

luulenpa että ensi vuonna

luulenpa että ensi vuonna ollaan aasian puolella eli azerbaidzan. armenia tai israel voittaa.

Uskon, että tästä

Uskon, että tästä joukosta se voittaja löytyy: Saksa, Armenia, Azerbaidzan, Turkki ja Israel. Azereiden biisi vain aloittaa, joten se kaatunee siihen se voitto. Siksi puffaan voittoa Saksalle, mutta voi olla että Turkki vielä yllättää täysin kaikki. Sen verran energinen juttu on heillä. Tai sitten Israelin balladi kerää äänet, jos vaan se ylitulkinta tasaantuu.

Kuumeisesti vastustan halua

Kuumeisesti vastustan halua laittaa vielä IslannilleKIN each way -vedon. Puuh. Todella hankalaa.

Azerbaidjanin voitto ei tunnu lainkaan mahdolliselta (vaikka tietysti se on). Luulen kuitenkin, että se voi pudota jopa neljän kärjestä. Niin monella biisillä on oma vahva kannattajajoukkonsa. Ja sehän tästä kisasta niin jännän tekeekin :)

Armenian näen helposti neljän kärjessä, jos Evan hienoinen (ja hyvin ymmärrettävä) ylenkatse infantiilin sanoituksen suhteen hellittää. Tämä nainen saattaa olla muissakin kuin senteissä monen muun yläpuolella. (Onko muuten kellään tietoa väännöstä, jota kahden johtavan a:n välille oli syntynyt ja jota rauhoittamaan kutsuttiin turvamiehet? Taas näitä verkossa vilahtaneita huhuja...)

Vielä yksi juttu. Olen ilolla seurannut Evan, Alyoshan, Julianan ja Lenan "vähemmän ohjattua" liikkumista. Kun artisti saa liikkua omaan luontaiseen tyyliinsä tai edes siihen rakentaen, fiilis on ihan toinen ja esityskin vakuuttaa.

Ranska voittaa ranska on

Ranska voittaa ranska on paras!!!

Azerbaijanin laulu ei liitty

Azerbaijanin laulu ei liitty Iranin Azerbaijan on itsenäjnen tasavalta ja Safura laula tosi hyvä toivon ymmärtä muutkin jos ymmärtävät muzikistä ja voi rehelisesti äänestä.

Azerbaijan paras

Azerbaijan paras

tosi hyvä laulu kyllä

tosi hyvä laulu kyllä voisi muutkin änestä Azerbaijanin. se on aivan mahtava

Voisin äänestää

Voisin äänestää Azerbaidzania, jos edes kappaleen ruotsalainen säveltäjä asuisi Azerbaidzanissa. Minun makuuni keinotekoinen ja vahvasti ylituotettu.

Veikkaan voittajaksi Serbiaa, joka saa jo geopoliittisella asemallaan täydet pisteet ainakin Venäjältä ja muilta Balkanin mailta.

Jotenkin outoa, että

Jotenkin outoa, että Azerbaidzan on ennakkosuosikkina... Ei biisi tai esitys nyt niin ihmeellinen ole. Parempiakin ja näyttävämpiäkin löytyy. Itse asiassa koko tuo veikkaajien kärkikolmikko ei iske. Saksan laulu on todella ärsyttävä ja Armenian kappaleen sanat ovat välillä hölmöt.

Turkki voittoon!

Ja voi Ruotsi, Ruotsi...

Viisut on seuraava vuonna

Viisut on seuraava vuonna Bakussa. Adzerbaidzan on PARAS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :D Safura osaa laulaa tosi hyvin.Esitys on tosi hieno ja Safura eläytyy tosi hyvin kappaleeseen!!!!!!!

Belgia paras! hieno balladi.

Belgia paras! hieno balladi. toivottavasti menestyy..

Kisassa on

Kisassa on parempiäänisempiäkin laulajia finaalissa, esim. Portugalin, Georgian ja Islannin upeaääniset laulajattaret.

Miehistä Harel Skaat on huippu mutta ei voita politiikan vuoksi.

Vaikka biisi onkin

Vaikka biisi onkin kelvollinen, toivon ettei voita koska semifinaalin perusteella laulajalla ei ole minkään näköistä tunnetta ja esitys on mekaaninen. Saa nähdä paraneeko tänään.

Viisu-uutiset