yle.fi



Voitonvarma Norja varasi jo viisuareenan ensi vuodeksi

Julkaistu La, 16/05/2009 - 10:46
  • Norjan Alexander Rybak (Kuva: Indrek Galetin ja Alain Douit (EBU))
  • Tämän vuoden Euroviisujen finaali kisataan illalla Moskovassa. Kilpailun ennakkosuosikki on Norja, joka on jo aloittanut ensi vuoden kisojen valmistelun. Suomen Waldo’s Peoplelle povataan sijoitusta kärkikymmenikössä.

Moskovassa valmistaudutaan Euroviisufinaaliin kenraaliharjoituksilla. Illan show'ssa nähdään muun muassa maailmankuulun Cirque du Soleil –sirkusryhmän esitys.

Euroviisujen voittajasuosikki on Norjan Alexander Rybak, joka on syntynyt Valko-Venäjällä. Artisti ei halua ottaa liikoja paineita ennakkosuosikin asemastaan.

- Haluan ajatella tätä enemmän juhlana kuin kilpailuna. Olen suosikki vain siksi, että ihmiset pitävät kappaleestani. Se ei kuitenkaan kerro vielä mitään lopputuloksesta, mutta voin olla lavalla rennommin, Rybak sanoo.

Norjalaiset ovat kuitenkin niin varmoja voitostaan, että ovat jo alkaneet valmistella ensi vuoden kisoja. YLE Uutisten saamien tietojen mukaan norjalaiset ovat varanneet ison areenan ensi vuoden toukokuulle viisuja varten.

Suomen edustaja Waldo’s People kertoo antaneensa huomattavan määrän haastatteluja niin kotimaisille kuin ulkomaisille medioille tiistaisen jatkoonpääsyn jälkeen .

- Huolestuttavaahan se olisi, jos haastattelupyyntöjä ei olisi ollut. Mutta meitä ovat haastatelleet isojt mediat kuten BBC ja Venäjän ykköskanava. Mitä sitä ei tekisi oman uransa eteen, sanoo Waldo eli Marko Reijonen.

Waldo’s Peoplen tavoitteena oli päästä Euroviisujen finaaliin. Reijonen ei siksi halua miettiä sijoitusta loppukilpailussa.

- Psyykkauksen osalta se tavoite on saavutettu. Nyt vähän lisää latinkia ja kiristetään turboruuvia, niin saadaan vielä parempi esitys finaalissa. Se oli nappisuoritus semifinaalissa, mutta nyt vedetään vielä paremmin finaalissa, Reijonen lupaa

- En halua miettiä sijoitusta. Me menemme vain esittämään biisimme ja toivottavasti se riittää mahdollisimman korkealle, hän jatkaa.

Kommentit

älkäähän kuitenkaan

älkäähän kuitenkaan aliarvioka norjaa minusta norja oli hyvä ÄLKÄÄHÄN NYT YLI REAKOIKO KUN HUONOMPIAKIN OLI! (esim. espanja)

Norjan esitys oli aivan

Norjan esitys oli aivan kauhea ! Miten nämä ennakkosuosikit "valitaan" !?

Waldon esitystä odotellessa... :)

Eikä unohdeta

Eikä unohdeta Moldovaakaan:)Itäblokista kyllä pisteitä ropisee!

Katotaan minne toi norja

Katotaan minne toi norja kapuaa no kattoo osuuko ehdotukset nappiin

Tällä uutisella

Tällä uutisella yritetään vaikuttaa siihen, että Norjaa ei äänestettäisi.

Toivottavasti Viro voittais.

Toivottavasti Viro voittais. Hyytävän hyvä kappale ja esittäjillä on vaatteet päällä.

Eihän Ukrainan tyttö ole

Eihän Ukrainan tyttö ole tissejään näyttelemässä vaan saksalaiset ovat ottaneet burleskistrippari Dita von Teesen vetoavukseen :D

Sitä herkkua pääsee kateellinen suomineito katsomaan 17. kappaleen aikana.

ukrainan ketkuttajan suuri

ukrainan ketkuttajan suuri lavashow on ehkä hiukan sillisalaatti, todella sekava ja liian paljon seksiä minun makuuni. ei alapäätä ja tissejä näyttämällä voita kuin kadulla miehen.

norjalaiset voisivat hieman hellittää voittoinnostustaan, siellä on paljon muitakin voittajamahdollisuuksia kuin tuommonen viulunvinguttaja. ei tossa mitään erikoista ole minun mielestäni.

Kyllä sitten ketuttaa kun

Kyllä sitten ketuttaa kun joku korjaakin potin nenän eestä pisteen erolla. Todella tyhmää Norjalta tämmöne.. tuo vaa paineita Rybakin hartijoille.

Jotenki vaisu taso tänä

Jotenki vaisu taso tänä vuonna ja mikään kappale ei oikein iske sillee kunnol.. Norjan ja Kreikan kappaleet ihan tusinatavaraa, molemmis yritetään liikaa. Virol ja Azerbaijanilla ihan hyvät

Ei kannata norjalaistenkaan

Ei kannata norjalaistenkaan nuolaista ennen kuin tipahtaa.

Virolla ja Islannilla on

Virolla ja Islannilla on kisojen parhaimmat kappaleet!

Viro voittoon! Virolla on

Viro voittoon!
Virolla on paras kappale ja esitys on ihanan elegantti kaikkeen lanteenketkutukseen ja heilumiseen verrattuna.

Viron esitys on finaalin

Viron esitys on finaalin paras, toivottavasti se voittaisi, vaikka ei Norjakaan huono ole. Waldon sijaksi veikkaan 13.

Aika outoo pirun itsevarmoi

Aika outoo pirun itsevarmoi mut katotaa mite käy

Viisu-uutiset