yle.fi



Kyproksen euroviisuehdokkaat julkistettu

Julkaistu Ma, 14/12/2009 - 10:22
  • Kypros (Kuva: )
  • Euroviisukonkarit Mike Connaris ja Constantinos Christoforou mukana Kyproksen karsinnassa.

Kyproksen yleisradioyhtiö CyBC on julkistanut kappaleet ja niiden tekijät, jotka tavoittelevat pääsyä Kyproksen edustajaksi vuoden 2010 Eurovision laulukilpailuun.

Helmikuun 7. päivänä järjestettävässä finaalissa Kyproksen edustuspaikkaa tavoittelee kymmenen kappaletta. Nimekkäimmät tekijät ovat Mike Connaris, jonka säveltämä kappale "Stronger every minute" sijoittui Lisa Andreaksen esittämänä viidenneksi vuoden 2004 Euroviisuissa Istanbulissa.

Jo kolme kertaa Kyprosta Euroviisuissa edustanut Constantinos Christoforou on niinikään mukana. Hän on säveltänyt karsintaan kappaleen "Angel". Constantinos sijoittui vuoden 1996 Euroviisuissa yhdeksänneksi kappaleella "Mono yia mas". Vuonna 2002 hän edusti Kyprosta ONE-yhtyeen solistina ja sijoittui kuudenneksi kappaleella "Gimme". Kolme vuotta myöhemmin Constantinos palasi Euroviisuihin sooloartistina ja sijoittui 18:nneksi kappaleella "Ela Ela".

Viisu-uutiset