yle.fi



Kuunkuiskaajassa virtaa sysmäläisveri

Julkaistu Ti, 11/05/2010 - 13:22
  • Irmeli ja Jarmo Aho (Kuva: )
  • Kuunkuiskaaja Susan Ahon vanhemmat eivät olisi uskoneet parikymmentä vuotta sitten, että ujosta pikkutytöstä kasvaa rempseä laulajatähti. Irmeli ja Jarmo Aho kuitenkin jännittävät, miten tytär kestää euroviisumyllytyksen.

Kuunkuiskaajat laulavat Suomea maailmankartalle Oslossa järjestettävissä Euroviisuissa. Suomen euroviisukappaleessa tarkkakorvainen kuulija voi kuulla päijäthämäläisten kangasmetsien huminan, sillä "Työlki ellää" -edustuskappale on heinolalaislähtöisen Timo Kiiskisen käsialaa.

Kiiskisen lisäksi päijäthämäläisyyttä Euroviisuihin tuo harmonikkaa soittavan Kuunkuiskaaja Susan Ahon sysmäläiset juuret.

- Sussu on lapsuutensa viettänyt Sysmän Vintturissa. Kesälomilla ja viikonloppuisin Sussu oli aina Vintturin nuorisoseurantalolla tansseissa. Hän on imenyt vaikutteita sieltä, ja muutenkin Sysmästä, toteaa Susanin äiti Irmeli Aho.

- Tanssittiin aikanaan kansantansseja Tikkalan nuorisoseurassa. Saimme siirrettyä kiinnostuksen kansanmusiikkiin myös lapsiimme. Tätä kautta Susanin musiikin juuret tulevat Sysmästä, lisää isä Jarmo Aho.

- Kuunkuiskaajien ensimmäinen keikkakin oli Sysmässä, Tikkalan nuorisoseurantalolla. Tytöt ovat luvanneet tulla esiintymään uudestaankin Tikkalaan, äiti lupailee.

Äitiä hirvittää

Susan Aho alkaa olla jo kovaksi keitetty muusikko. Ennen Kuunkuiskaajia Susan kiersi Värttinä-yhtyeen laulajaporukassa maailmaa. Euroviisut ovat äidin mielestä kuitenkin henkisesti kova ponnistus. Jos menestystä ei viisuista heru, niin tytöt voivat joutua ankaran kritiikin kohteeksi.

- Pelottavaa on se, että miten pää kestää. Tytöt ovat asiasta puhuneet, eivätkä he aio pultteja sen vuoksi ottaa. Tiedän, että jälkipuheita tulee, mutta onneksi tytöt tietävät senkin, mietiskelee äiti Irmeli Aho.

- Heidän musiikki on niin poikkeavaa, että saa nähdä miten käy. Onneksi Sussulla on jo ikää sen verran, että hän osaa pitää jalat tukevasti maassa. He menevät sinne hauskaa pitämään, se riittää siihen mihin riittää, äiti jatkaa.

Paluu Sysmään

Irmeli ja Jarmo Aho ovat lähtöjään Sysmästä. Parikymppisten nuorukaisten mieli veti kuitenkin isompiin ympyröihin, joten he muuttivat Espooseen. Perheeseen syntyi kaksi tytärtä, jotka varttuivat pääkaupunkiseuden lisäksi Sysmässä, jossa perhe mökkeili lähes joka viikonloppu.

Neljänkymmenen Espoossa vietetyn vuoden jälkeen Irmeli ja Jarmo kyllästyivät ajamaan satoja kilometrejä viikossa päästäkseen Sysmään.

- Tuli sairastumisia ja piti lopettaa työnteko. Alkoi myös tuntua, että tuo välimatka Espoon ja Sysmän välillä on liian pitkä, joten päätimme palata kotiseudulle, kertoo Jarmo Aho

- Lapsuuden kavereita ei täällä enää taida asua kuitenkaan kuin yksi, Lintin Pauli, hän lisää hymyillen.

YLE Lahti / Vihtori Koskinen

Viisu-uutiset