yle.fi



Slaavilaisseura ei haittaa Kuunkuiskaajia Oslossa

Julkaistu Pe, 12/02/2010 - 14:10
  • Kuunkuiskaajat (Kuva: YLE / Laura Pohjavirta)
  • Kuunkuiskaajat-duon euroviisuarvonta vei ryhmän tiukkaan slaavilaisseuraan. Kuunkuiskaajien euroviisuprojektin tuottaja Kalevi Puonti ei tästä lannistu, vaan uskoo Suomen mahdollisuuksiin Oslossa.

Riihimäkeläisten Extra Viihde Oy:n ja duon levy-yhtiön Magnum Music Oy:n tuottaja Kalevi Puonti sanoo, että Suomen viisuryhmä on "mielenkiintoinen".

- Meidän slaavilaissävytteinen biisi voi toimia hyvin tähän itäryhmään. Tosin asiantuntijaraadin mielipide on tänä vuonna myös arvokas.

Suomen euroviisukappale on arvottu Oslossa pidettävän karsinnan ensimmäiseen semifinaaliin tiistaina 25. toukokuuta. Ryhmän 17:stä maasta yksitoista kuului muinaiseen Itä-Eurooppaan ja/tai silloisen Neuvostoliiton liittolaisiin.

- En usko, että tästä on Suomelle mitään haittaa, pikemminkin päinvastoin, kertoo Kalevi Puonti.

Suomen Susan Ahon ja Johanna Virtasen seurana ovat Venäjä, Moldova, Valko-Venäjä, Serbia, Albania, Makedonia, Latvia, Puola, Slovakia, Bosnia & Herzegovina, Viro, Islanti, Belgia, Portugali, Malta ja Kreikka.

Puonti ei anna arviota siitä, onko arvonnalla ja lähimmillä esiintyjillä merkitystä menestykseen.

- En ole kuullut vielä muiden maiden esityksiä, joten on vaikea sanoa, miten käy. "Päivän kunto" ratkaisee tässäkin paljon, hän sanoo.

Puonti on tyytyväinen siitä, että suomalaiset äänestivät finaalissa ammattimaisesti tehtyä musiikkia.

- Kiirettä on pitänyt ja erityisen tyytyväinen olen siitä, että uusi albumi on myynyt hyvin. Luottavaisin mielin Kuunkuiskaajat lähtevät Osloon, Puonti sanoo.

YLE Häme

Kommentit

Venäjä säästää

Venäjä säästää pisteensä entisille alusmailleen ja muille blokkareille...eihän siinä muuta!

Hahhah.. suomen semissä

Hahhah.. suomen semissä vain kasi maat jotka suomelle pisteitä antaa; viro ja islanti jos vanhat merkit.... Itäblokki ei ole koskaan suomea noteerannut. Venäjä antanut suomelle pisteitä tasan kerran!

Osanotto

Osanotto Ylelle,valitettavasti euroviistut järjestetään 2011 Helsingissä.

Nuo oli ihan ok laulajia. Ps

Nuo oli ihan ok laulajia. Ps mulla ois yks kuva http://www.ii2.org/user.php?nick=niiiki&s=images&img=26003104 eiks ookki hyvä pari??
vähän liaan pieni tuo poika =) sry jos tuli väärä osasto

Jevgeni Plushenko taustalle

Jevgeni Plushenko taustalle Venäjän viisua kirittämään.
Eikös se ole vastaava ennenkin toiminut?

Euroviisut ovat menettäneet

Euroviisut ovat menettäneet paljon sitten 70-luvun.
Minun mielipiteeni on,että ihan harmittaa,että viisut ovat paisuneet tällaiseksi sirkukseksi!
Loukkaantukoot ihmiset tai ei,mutta kyllä on mauttomimpia esiintymisiä juuri itäblokista ihan järjestään tullut!
Näin on jämpti!

Se on totta,että itäblokit

Se on totta,että itäblokit suosii aina toisiaan!
niitä maita on nyt sitten pilvin pimein näissä viisuissa.
Ihan sama mitä laulaavat,pisteitä tulee kuitenkin.
Jos ette usko niin simmut auki tulevissa viisuissa.

Noista itäblokki maista (ja

Noista itäblokki maista (ja muistakin maista) vain Venäjä, Albania, Puola, Viro, Islanti, Portugali, Malta ja Kreikka antaa pisteitä. Pisteitä tulee varmasti Virosta, Islannista ja Kreikasta. Muista en tiedä :(

Katsokaas itäblokit äänestää yleensä toisiaan.

Uskon kyllä Kuunkuiskaajien

Uskon kyllä Kuunkuiskaajien pärjäävän.Ainakin nuo iloiset flikat saa lehdistön kimppuunsa hauskalla ja välittömällä käytöksellään.Hyvä esitys ja taitavat esiintyjät.

Ainakaan tälle 1.ryhmälle

Ainakaan tälle 1.ryhmälle ei Kuunkuiskaajien kappale ole
"vieraan kuuloista" musiikkia joka menee ihan pihalle!
Toivotaan parasta!

Viisu-uutiset