yle.fi



Bääbs, Linn Nygård ja Sister Twister jatkoon avoimesta kilpailusta

Julkaistu Pe, 16/10/2009 - 12:23
  • Avoimen kilpailun voittajat (Kuva: YLE)
  • Alkukarsinnat pyörähtävät käyntiin YLE TV2:ssa 8. tammikuuta.

YLEn verkkosivuilla lokakuun alussa järjestetty Euroviisujen avoin kilpailu on ratkennut. Tekstiviestiäänestyksen perusteella Bääbs kappaleella "You don't know tomorrow", Linn Nygård kappaleella "Fatal moment" ja Sister Twister kappaleella "Love at the first sight" etenevät tammikuussa järjestettäviin alkukarsintoihin.

Kaikkiaan Euroviisujen avoimeen kilpailuun lähetettiin 267 demoa, joista 30 kappaletta pääsi YLEn verkkosivuilla järjestettyyn esikarsintaan.

Vuonna 2010 Suomen edustuspaikkaa tavoittelee kolmen avoimen kilpailun voittajan lisäksi 12 kutsuartistia, jotka ovat Amadeus, Boys Of The Band (BOB), Eläkeläiset, Pentti Hietanen, Osmo Ikonen, Heli Kajo, Veeti Kallio, Antti Kleemola, Kuunkuiskaajat, Nina Lassander, Maria Lund ja Monday. Kutsuartistien kilpailukappaleet julkistetaan 30. marraskuuta.

Euroviisujen alkukarsinnat järjestetään kolmena peräkkäisenä perjantaina 8. tammikuuta alkaen. Suomen karsinnan finaali käydään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa lauantaina 30. tammikuuta. Lipunmyynti finaalitapahtumaan käynnistyy 1. marraskuuta.

Euroviisujen Suomen karsinnat lähetetään suorina lähetyksinä YLE TV2:ssa ja ne juontavat Jaana Pelkonen ja Mikko Peltola.
 

Kuvagalleria

  • Bääbs
  • Linn Nygård
  • Sister Twister

Kommentit

Ette ole edes kuullut

Ette ole edes kuullut kutsuartistien biisejä vielä,kyllä siellä saattaa olla hyviäkin !
Vaikka täytyy myöntää,että olisin toivonut vähän erilaisia jatkajia.
Mutta kyllähän sieltä joku hyvä löytyy varmasti!

oha se ny iha selevää

oha se ny iha selevää että bääbs voithaa tän koko pja¤#an.

Eikö suomi ikinä ota

Eikö suomi ikinä ota opikseen euroviisun merkitystä kun kappaleet ovat näin keskinkertaisia eikä panostuneita tai ammattitaitoisia.

Toivottavasti Yle ottaa

Toivottavasti Yle ottaa opikseen ja järjestää mahdolliset karsinnat ensi vuonna järkevämmin.
Enemmän informaatiota ,karsinta televisiossa ( live-esitys ),ammattilaisten näkemys mukaan....kyse on sentään Euroviisuista.

Saga Bloom ja Villieläin

Saga Bloom ja Villieläin olivat karsintojen parhaimmistoa.
Olisivat pärjänneet myös asiantuntijaraadin edessä, hyviä laulajia.Kyseiset artistit saivat myös posiviivista palautetta kansainvälisesti ja heistä oltiin kiinnostuneita.
Maailmalla arvostetaan sitä että maa käyttää omaa äidinkieltään.

Äänellisesti luotettavimmat artistit ja varmimmat esiintyjät Maria Lund, Pentti Hietanen ja Amadeus Lundberg.Toivottavasti saavat hyvät ja omaperäiset kappaleet, joilla erotutaan massasta.

Toki Suomi voi lähettää esim. Sister Twisterin nahkatakeissa ja hiukset pystyssä Osloon, mutta tuloksia on silloin turha odottaa.
Irlanti lähetti Moskovaan tyttöbändin,tosin paremmalla biisillä kuin Love at the first sight, eivätkä päässeet edes finaaliin.
Nyt valittuihin kolmeen kappaleeseen ei olisi kannattanut panostaa, eivät ole yksinkertaisesti tarpeeksi mielenkiintoisia eivätkä luotettavia esiintyjiä.

Nyt kun myös semifinaaleissa on asiantuntijaraadi mukana, luulisi Suomenkin ymmärtävän lähettää maansa parhaimmistoa. Turha sitä on hakata päätänsä seinään.Olisi kerrankin mukava olla ylpeä Suomesta ja Suomalaisista laulajista.

Missä Saara? Tosi harmi,

Missä Saara? Tosi harmi, että Saara ei päässyt jatkoon. Kovasti yritettiin äänestää. Tsempit Saaralle uusiin haasteisiin!

Järkyttäviä nämä 3.

Järkyttäviä nämä 3. Olis kiva tietää palonko samasta numerosta soitettiin näille 3. Sen verrran tiedän, että ei Suomen kansan maku sentään näin huono ole. Ensi vuonna sellainen muutos että samasta numerosta voi äänestää vain kerran. Vitsi että se Villieläimen biisi oli hyvä...eikä jatkossa...

te ketä tääl arvostelette

te ketä tääl arvostelette noit bändei ni teijän olis kannattanu sit äänestää enemmän niit omia suosikkejanne ettei tuu mitään tällast huutoo tääl et voi hitto ku se ihan surkee ja mikä toi bääbs oikein on en oo koskaan kuullukkaan ei mitkään tunnetut bänditkään ollu kaikil tuttui ku ne ekan kerran soitti jossain omas autotallis

Sagan olisi pitänyt

Sagan olisi pitänyt päästä jatkoon... Sister Twister on ainoa hyvä näistä 3:sta
Bääbs on aika tylsä ja Linnin ääni on kiva, mut biisi on kauhee

Jo kutsuartisteissa on nippu

Jo kutsuartisteissa on nippu nobodeja, joita valitut levy-yhtiöt haluavat puffata ensi vuonna. Täysin järjetön hyvä veli -systeemi. Näin ei koskaan saada parhaita biisejä tai parhaita artisteja kisaan. Mutta isokenkäiset voi taputtaa toisiaan olkapäälle, kun oma artisti sai taas ilmaista televisioaikaa...

Miksi järjestää mitään

Miksi järjestää mitään äänestystä, jos asiasta ei informoida kunnolla ?

Karsinta olisi pitänyt järjestää televisiossa.
Tuleehan sieltä kaikenlaisia Suomen paras kuoro-kisojakin.
Nyt oli sentään kyse Euroviisuista.
Suomi teki todella virheen jättäessään Villieläimen pois itse kisasta.Sen sijaan maailmalle valitaan tuntemattomia nimiä ja tyttöbändi,joista ei edes tiedä kuinka laulavat livenä ??

Kuinka oletetaan että ihmiset osaavat valita laulajia Euroviisukarsintaan pelkän ääninäytteen perusteella,kyllä valinta vaatisi live-esitystä !

Joopa joo, överiks meni

Joopa joo, överiks meni tämä homma. Nyt ei päästä edes jatkoon semifinaaleista sen jo voi sanoa etukäteen. eikös se ole jo nähty millä konseptilla me suomalaiset pärjätään, raskaampaa rockia sen olla pitää. Ei siinä ole mitään häpeilemistä esittää sitä muulle Euroopalle. Kyllä siellä jo tiedetään paikoittain mitä musiikkia täällä digataan. Se on ihan turha laittaa minkään muun tyylisiä lipaleita meiltä sinne, koska kunnon sävellyksiä ei löydy ja nuo tuntemattomammat artistit eivät yksinkertaisesti osaa laulaa kunnolla livenä.

Ei herran jestas

Ei herran jestas sentään,,,mitkä esiintyjät valittiin..Luuleeko kansa tai Yle tosiaan kun mukaan otetaan nuo 12 muuta esiintyjää,että Suomi menis FINAALIIN TÄNÄ VUONNA.EI TULE TAPAHTUMAAN,Kyllä Eurooppa nauraa jälleen kerran meille,meidän musiikille.Onko se nyt niin vaikeaa että sinne kisoihin laitetaan sitä musiikkia,mistä SUOMI ON MAAILMALLA KUULUISA..Vetäytykää Euroviisuista pois..Ei ole mitään mahdollisuuksia pärjtä eesSemi Finaaleissa.Viime kisat sen näytti jo että 90-luvun disco kappale aika on jo kuollut.Hevi on se millä me pärjätään.

Olen aivan sama mieltä ei

Olen aivan sama mieltä ei mitään enkä aijo äänestää oli niin huonot kappalet nämä kolme ei mitään mahiksia voitoon

Olen samaa mieltä kuin

Olen samaa mieltä kuin turhautunut. Sama kun Suomi jää pois kokonaan, niin ei tarvi hävetä.Siis miksi nämä kisat ei tullu edes tv.ssä, kuin moni edes oli tietoinen koko jutusta??? Saga Bloom ja Geir Rönning
olis olleet ihan ok, mihin ne jäi?? No katotaan mitä "kutsuartisteilta" löytyy.. Mutta siis jos tätä tasoa taas lähetetään euroviisuihin ,niin hävettää. Onhan Suomessakin artisteja jotka on pärjännyt kansainvälisesti. Joten siis kun äänestätte loppukarsinnoissa,ajatelkaa omaa nenää pitemmälle.

Suomessa ei otata

Suomessa ei otata Euroviisuja vakavasti, eikä ilmeisesti tulla koskaan ottamaankaan !

Uusia nimiä tai jotain nuorisobändejä (huonolla Englannin ääntämisellä ) ei kannata lähettää tämän luokan kisoihin kokeilemaan onneaan. Esim. Ranska lähetti Moskovaan Patricia Kaasin.
Oslossa peli kovenee, myös semifinaaleissa on tuomaristo vastassa.Suomen kannattaisi jäädä pois koko kisasta, jos kappaleeseen ja esiintyjään ei olla valmiita satsaamaan.
Olisin toivonut tyyliä sekä kappaleelta että esiintyjältä. Euroviisulavalla ei pärjää lippalakissa,minihameessa tai nahkatakissa.
Katsokaa esim.Saga Bloomin esityksiä Youtubessa, naisessa on tyyliä ja kaunis ääni.Geir Rönningillä olisi ollut varmasti kisan parhaimpia ääniä. Villieläin olisi järjestänyt shown joka erottuu, Emilialla hyvä ääni.....parempia löytyy.

Itku tosiaan tuli.

Itku tosiaan tuli. Tuloksista päätellen ei ole vaikea arvata, missä päin Suomea ollaan äänestetty ahkerasti. Ei ole minkäänlaista pelkoa, että Suomi voittaisi Oslossa. Ei tule edes finaalipaikkaa.

Niin siellä olisi ollut

Niin siellä olisi ollut Saga Bloom ja Blackbird, jonka biisistä tykkäsin itse eniten. Tulee mieleen, että onkohan
yleisö todella saanut valita suosikkinsa. Sitä paitsi miksi Maria Lund valittiin Euroviisuihin ja oli siellä muitakin ihan älyttömiä? Mikä tämä Bääbs on? En ole koskaan kuullutkaan. Hirveää!

Mikä ihmeen Bääbs? Kuka

Mikä ihmeen Bääbs? Kuka näitä äänesti? Siellähän oli ihan hyviäkin vaihtoehtoja.

kyllä meinasi itku

kyllä meinasi itku päästä kun katoin että ketkä on jatkossa.

How can we listen to the

How can we listen to the songs again?

Parempiakin oli

Parempiakin oli tarjolla.
Todella harmi että Saga Bloomin kaunis kappale jäi valitsematta.
Sister Twister, kakaroiden valitsemaa tusinatavaraa.
Yksikään kappale ei erotu edukseen.

En ymmärrä mikä kiire

En ymmärrä mikä kiire Ylellä on Suomen edustuskappaleen kanssa.
Itse kisa on vasta ensi vuoden toukokuun lopussa.
Olen varma että tulokset olisivat erinlaiset jos äänestystä olisi mainostettu laajemmin.
Oslossa myös semifinaaleissa tuomaristo sanoo mielipiteensä, joten kappaleeseen tulisi todellakin panostaa jos mielii finaaliin.
Nyt valituilla biiseillä Suomella ei ole asiaa finaaliin. Hukkuvat massaan, lapsellisia.

Aivan mahtavaa! Hyvä Sister

Aivan mahtavaa! Hyvä Sister Twister! Parhaat jatkossa!!!

Tosi väärin ettei Saga

Tosi väärin ettei Saga päässy jatkoon!! Siitä tykättiin ulkomaillakin! Tällasta paskaa jos jatkoon pääsee niin Finland 0 points! Bääbs on ehkä ainoo ihan OK, mut tylsä.

tuli vaan jes-jes-jes kun

tuli vaan jes-jes-jes kun Linn ja Sebastian pääsi jatkoon :D :D toivottavasti he pärjäävät jatkossa :D

Onnittelut

Onnittelut Bääbs!

Mielenkiintoinen biisi alkukarsintoihin. Muut kaksi valittua todella suuria yllätyksiä.

Huh, huh! Ei voi olla

Huh, huh! Ei voi olla totta.
Eivät tule menestymään edes Suomen karsinnoissa puhumattakaan, että kukaan näistä edustaisi Suomea Oslossa.
Kaikki tosi huonoja.

Bääbsillä kävi tuuri.

Bääbsillä kävi tuuri. Kovia haastajia putosi, kuten Saga Bloom, Roni Tran, Sofia Järnström.

Bääbs juuri sopiva Osloon.

Bääbs juuri sopiva Osloon. Euroviisubiisille tyypilliset jipot on mukana. Kuten jos katsot tilastoja millaiset biisit ovat pärjänneet niin tällaiset:

Viime viisut
Moskova 2009 (venäjän voitto kappaleessa jousia joilla viisut saatiin moskovaan)
Norja (jousisoittimia mukana)
Viro (jousisoittimia mukana)
Islanti (jousi soittimia mukana)

Oslo 2010
Bääbs (jousisoittimia mukana tai siltä ainakin kuulostaa)

Toivotaan vielä, että joku tajuaa sen myös kutsuartiteista Euroviisubiisin tyypilliset soundit aina ei tarvitse olla jousisoittimia mukana, mutta se on helpoin ja varmin tie

Roni Tranin Star Power

Roni Tranin Star Power kappaleesta kuullaan vielä

Ja kaikille muilla palstoilla epäileville miten Roni vetää livenä niin se sentään laulaa livenä eikä sen tarvi olla täysin virheetöntä Esim Britneyn live esiintymisen laulut tulee PLAYBACKKINA eikä semmoista jaksa kuunnella.

Mieluummin kuuntelen kun Lauri Ylönen laulaa livenä vaikka ei aivan täydellistä olisikaan kuin, että Lauri liikuttaisi suuta ja laulu olisi samaa kuin Rasmuksen levyillä

Bääbs! :D Melkeinpä liian

Bääbs! :D
Melkeinpä liian hyvä biisi tänne.

Itkekää vaan te maailmaan pettyneet. Se helpottaa.

Voi itku teidän teidän

Voi itku teidän teidän suomalaisten kaa,tosi surkeat kappaleet jatkossa. Ettekö ikinä opi ,ettei viisuihin kannata tommosten biisien kans mennä.Viisuihin valitaan kappale joka on hyvä muillekin kuin omille korville. Jos ette älyä niin jääkää pois koko viisuista, ettei tarvi joka vuosi hävetä.
Toivottavasti "kutsuartisteista" löytyy parempia. Odotan innolla..

EI EI EI EI NÄIN Roni

EI EI EI EI NÄIN

Roni Tranilla voimme korvata Sister Twisterin EI viisuihin
Linn Nygårdin voisimme korvata Saga Bloomilla (jatkoon menon ymmärtää jotenkin biisi on ihan jees ja on siinä viisumeininkiäkin, muttei tarpeeksi)
BÄÄBS Ehdoton voittaja suoisikki tätä äänestän ellei parempaa kutsuartistien joukosta ole tulossa tai lähinnä Osmo Ikoselta.

Lieneekö taas raadilla ollut sormensa pelissä ja miksi äänestettiin näin?

RONI TRAN olisi ollut kova haastaja!!!

Linn Nygård?? Mitä

Linn Nygård?? Mitä ihmettä?

Missä Daisy Jack on!?

Missä Daisy Jack on!?

Tuli huudettuu vaan "EI, EI,

Tuli huudettuu vaan "EI, EI, EI" kun näiden ilmotettiin päässeen alkukarsintoihin!!!!

Mitä ihmettä? Nämä on

Mitä ihmettä? Nämä on ihan surkeita, ehdokkaina ois ollu paljon parempia!!

Viisu-uutiset