Sunnuntaina iltapäivällä vietin hetken aikaa ystäväperheessä 7- ja 10-vuotiaiden tyttöjen kanssa, lauloimme Staraokea kilpaa ja pelasimme hiukan Simsiä. Olisipa meilläkin ollut noin mahtavat lelut! No, nyt on, lelut, olisipa vielä lapsen mieltä, ja kärsivällisyyttä ja uteliaisuutta perehtyä niihin.

Perjantaisen Lapset ja tietoyhteiskunta-seminaarin teemat pyörivät päässä viikonlopun aikana. Päällimmäiseksi jäi tunne, että opettajat ja kasvattajat olisivat luovuttaneet, todenneet, että eivät tule koskaan pysymään kärryillä ja nokkelat ja näppärät lapset menevät peleissä ja netissä johonkin ihan eri maailmaan, että aikuisilla ei ole sinne pääsyä ja on turha edes yrittää. Toivottavasti tunne syntyi vain minun päässäni eikä heijasta koko todellisuutta.

Monet asiat, joiden perissa lapset viihtyvät, eivät aukene aikuisille ihan äkkiä. Jääräpäinen arvomaailma ("tietokoneet ovat pahasta, ei niitä ennenkään ole tarvittu, menkäähän lapset nyt leikkimään oikeasti") estää tehokkaasti lapsen maailmaan perehtymisen.

Tähän maailmaan auttaa suunnistamaan myös Koulu-TV:n Mediakompassi.

"Anteeksi, rouva ministeri, ei tää nettilukko toimi", latasi Teknillisen korkeakoulun professori Hannu H. Kari aamupäivällä Tampereella. Kari kertoi auditoriolliselle mediakasvattajia tehneensä kokeen, jossa nettilukko torppasi pääsyn yleisesti melko asiallisina pidetyille sivustoille, kuten helsinki.fi, joensuu.fi, student.oulu.fi ja yleisradio. Paha hakutermi oli "cum laude". Niinpäs. Nettilukko ei puhunut latinaa vaan amerikkaa.

Hannu H. Kari uskoi, että ainoa järkevä tapa tehdä netistä turvallinen on soveltaa tuttua liikennesääntöjen mallia: ennenkuin saa mennä nettiin, on todistettava taitonsa (ajokortti) ja katsastutettava koneensa (esim. että virustorjunta on asianmukaisessa kunnossa). Tarvitaan liikennepoliisi vahtimaan, että verkossa noudatetaan liikennesääntöjä. Ei sisältöä, mutta sitä, että yhteyksiä ei käytetää muuhun kuin mihin ne on aiottu.

Kari muistetaan miehenä, joka ennustaa, että netti "kaatuu" vuonna 2006. Hän tarkoittaa sitä, että avoimen internetin heikkous on kontrolloimattomuus ja rajattomat mahdollisuudet väärinkäytöksille. Kun yhä enemmän toimintoja siirtyy nettiin, kasvaa tarve varmistaa, että verkko pysyy pystyssä eikä liikenne tukkeudu. Kari muuten puhui aiheesta hiljakkoin Radio 1:ssä.

Karin mukaan järkevin tapa varmistaa verkon turvallisuus ja käytettävyys kommunikoimisen ja tekemisen,kaikenlaisen asioinnin alustana on rakentaa toisensa tunnistavien toimijoiden yhteisiä, ulkopuolisilta suljettuja verkkoja. Yritykset tätä jo keskenään tekevätkin.

Professori Kari puhui internetin turvallisuudesta aamupäivällä Tampereen Kesäyliopiston järjestämässä Lapset ja tietoyhteiskunta -seminaarissa.

Samaisessa tilaisuudessa minulle valkeni, että päivämäärä 7.2., joka meillä tunnetaan Kansallisena tietoturvapäivänä, liittyy laajempaan Eurooppalaiseen opetusministeriöiden Safer Internet - INSAFE - hankkeeseen.

Podcast-kokemuksia, sähköpostitse saatu teksti on julkaistu lähettäjän luvalla.

Kari Vuokare, Siilinjärvi: : "Olen puheohjelmien intohimoinen kuuntelija. Ennen äänitallennusmahdollisuutta ajoitin monesti työstäpaluupyöräilyni tai hiihtolenkkini kiinnostavan ohjelman ajaksi ja kuuntelin ohjelmaa sitten mennessäni. Muutaman maratoninkin juoksin kuulokkeet päässäni, kun ei kunto riittänyt maaliin pääsemiseen ennen Knallin ja sateenvarjon alkua…

Vuonna 2000 aloin tallentaa ohjelmia ajastetulla MiniDisk-tallentimella. Olen käyttänyt näihin järjestelmiin kaikkiaan kai noin 1000 € rahaa, enkä edes kadu.

Vuonna 2003 aloin arkistoida omia tallenteitani MP3-muotoon ja tämä touhu jatkuu yhä. Harmittaa vain, ettei 70- ja 80-luvulla viitsinyt tallentaa silloisille C-kaseteille. Kyllä niitäkin olisi nykyään kiinnostavaa kuunnella.

Minulle tämä podcasting- tai webcasting-palvelu on tärkeä avaus ja taas yksi niistä asioista, joiden takia maksan mielelläni TV-luvan. Parhaimmillaan ohjelman lataus toimii seuraavalla tavalla: töissä ruokatunnilla havaitsen jonkin kiinnostavan ohjelman tulleen ladattavaksi; lataan sen soittimeeni ja kotimatkalla pyörän selässä tai linja-autossa kuuntelen sitä kaikessa omassa rauhassani ja keskittyneemmin kuin kotona ohjelman lähetysaikaan olisi ehkä ollut mahdollistakaan. Ohjelman lataus on minulle ajan - kuunteluhetken - vaivatonta siirtämistä itselle sopivaksi: lenkille, työmatkalle, puutarhatöiden tai lumitöiden ratoksi, nukkumaan menon aikaan kuunneltavaksi – niin, ja on minulla kaiutin saunassakin…

Yleisemmin ottaen ohjelmien lataus on asia, joka tuo laadukkaat puheohjelmat laajaan saatavuuteen ja täten voi pelastaa ne ohjelmavirtailmiön tuhotulvalta. Nykyisessä tietotulvassa varsinkaan nuoremmat ihmiset eivät malta ryhtyä kyttäämään ohjelman alkamista tiettyyn kellonaikaan; heille ohjelman lataaminen verkosta voi pelastaa kuuntelukokemuksen ja herättää kiinnostuksen ohjelmiin.

Minun visioni olisi: viikoittaisen radio-ohjelman näköinen lista, josta voisi kerätä itselleen kuunneltavaksi minkä ohjelman haluaisi. Vaikka musiikkiohjelman, jos kohta musiikkia on
tarjolla äänitteilläkin."

[EDIT: Kirjoitusta on muokattu 11.9.2006 lyhentämällä]

Olen menossa Juha Kulmasen Julkinen sana - ohjelmaan keskustelemaan siitä, onko valtamedian mukaanlähtö kuoleman suudelma blogeille. Vastaukseni on "Ei." Radio 1:n kolmevarttisessa keskusteluohjelmassa on mukana Lasitalon emäntä Reetta Meriläinen livenä studiossa ja Kari Haakana nauhalla.

Ai miksi ei ole kuoleman suudelma blogeille, että valtamediakin on astunut isolla jalallaan Blogistaniin?

Kansalainen on voinut saada julkaistua ajatuksiaan Internetiin koko maailman selattavaksi jo hyvinkin vuosikymmenen. Minullakin oli 10 vuotta sitten kotisivu. Julkaisin siellä nimeni ja kuvani sekä mottoni, ja joitakin ottamiani valokuvia. Kotisivun saattoi perustaa hetken innostuksesta ja jättää sikseen. Niin minullekin kävi.

Blogi ei sinänsä eroa perinteisestä kotisivusta muuten kuin siinä, että sen idea on päivittyä paljon tiheämmin. Nyt on tarjolla niin helppokäyttöisiä nettityökaluja, että kuka tahansa, joka osaa lukea ja kirjoittaa, voi aloittaa oman blogin, mutta sen ylläpito edellyttää uuden tekstin kirjoittamista vähän väliä, mikä taas edellyttää melkoista motivaatiota.

Väittäisin, että useimmilla blogien kirjoittajilla on yleensä niin omat ja yksityiset motiivinsa blogiensa kirjoittamiseen, että valtamedian tekemiset eivät heitä juuri hetkauta. Blogia käytetään esimerkiksi omien kuulumisien kertomiseen kaveripiirille, oman ajattelun selkiyttämiseen, linkkien tallentamiseen, tiedostojen vaihtamiseen ja projekteihin liittyvän oman ajattelun dokumentoimiseen.

YleX-kanavan verkkoyhteisössä X-Stagella bloggaamisen motiiveja kuvataan mm. näin: X-Stage, Netkot: Sussix, Miksi bloggaat?

[Sussix] "aloitin nettipäiväkirjan kirjoittamisen puolitoista vuotta sitten, kun lähdin vaihtoon. Kyhäsin itselleni kotisivut ja aloin raportoida tekemisistäni siksi, koska se oli keino kertoa Suomeen jääneille ystävilleni, miten vieraassa maalla oleilu sujuu"

[Beeperxx] "Musta on ihan mukavaa kirjoitella blogeja sekä myös lukea muidenkin blogeja. Jos joku kirjoittaa jostain kiinnostavasta aiheesta,niin sitä voi heti kommentoida,jos niin haluaa." "sitä huomaa usein, ettei ole ainoa joka ajattelee asioista niin tai näin."

[ankkka] "Se vaan on helppo tapa saada ajatukset muistiin itselleen. Niin, miksi en sitten vaan kirjoita koneelle ja tallenna juttua itselleni? Siksi koska kun ne ovat blogissa netissä, voin niitä kirjoitella ja lueskella myös muualla kun täällä missä koneeni sijaitsee. Täytyy myöntää, että onhan se ollut kiva, kun joku on kommentoinut ja antanut sillä tavalla voimaa kestää kasassa kipeinä hetkinä. Mutta silti, se helpottaa minua ainakin vähän kun saan johonkin purettua kaiken. Olen niin huono puhumaan."

[belated] "Olen kova kirjoittamaan ja kirjoittanut pikkutytöstä asti päiväkirjaa. Välillä se taito vain unohtui. Nykyään tulee välillä pohdittua asioita enemmän ja niistä kirjoittaminen tuntuu hyvältä. Bloggaminen on hyvä tapa irroittaa itsestään asioita, jotka haluaa ulos."

[morwin] "jos elämässäni tapahtuu jotain mukavaa, vähemmän mukavaa tai poikkeavaa, haluan kertoa siitä muille. Toisinaan sitten vaikkapa netissä.. Olen muutenkin korvannut ajan, joka kuluisi muuten tv:n katseluun tai johonkin muuhun kirjoittamalla ja lukemalla netissä, koska haluan ilmaista mielipiteitäni ja keskustella reaaliajassa niistä muiden kanssa."

[twinkle] "Mä olen aina pitänyt kirjoittamisesta, ja vieläpä itsestäni kirjoittamisesta, pieni narsistin alku kun oon...Ja tottakai tiedän myös muutaman kauempana asuvan kaverini lukevan blogiani, tietäväthän mitä mun mielessä liikkuu ja mitä oon tehny." -- "Tykkään myös lueskella omia kirjoituksiani, saada ahaa-elämyksiä tyyliin: "Ai katohan...noinhan mä mietin tästä jutusta!" Ja sitten saan ehkä lisäideoita. -- "bloggaaminen tuottaa jonkinlaista mielihyvää ja mielihyvän saavuttaminen on suositeltavaa."

Ne, jotka bloggaavat itselleen ja kavereilleen, eivät voisi vähempää välittää siitä, valloittaako valtamedia blogistanin vai ei.

Jos bloggaajan motiivina toisaalta on kilvoitella suurista lukijamääristä, hän voi tietenkin kokea ammattilaisvoimin tuotetun blogin kilpailijana. Onko tällöin muuta vaihtoehtoa kuin yrittää kirjoittaa vielä hiukan kiinnostavammin, hiukan terävämmin, pitääkseen omat lukijansa ja kasvattaakseen lukijamäärää? Eikö tällainen kisailu lukijoiden huomiosta koidu kaikille voitoksi, jos luettavan laatu siitä paranee?

Sami Köykän kehittämä Blogilista salaisine ranking-metodeineen on noussut yhdeksi varteenotettavaksi suomalaiseksi verkkojulkisuusfoorumiksi. Suositummuusrankkaus on tuonut mukanaan kilpailuhenkisyyttä ja pelillisyyttä. Ote HS - etuliitteen omaan blogiinsa piruuttaan lisänneen Jude Vihervaaran blogista 4.11.: "Pari vuorokautta on kulunut HS-merkinnan aloittamisesta, tilaajamääräni kasvoi yli 100% (12 -> 26) ja lukijani lähes 90% (68 -> 127). Suurin pomppaus tapahtui eilen ja uskon että kasvu on tasaantunut, kääntyäkseen kohta taas takaisin laskuun."

Tilaaja - ja lukijamääräkatsaukset toistuvat usein joidenkin kirjoittajien blogimerkinnöissä. "Miksi se ja se ei linkitä minuun, vaikka minä linkitin siihen" pohdintojakin on nähty.

Blogit ovat tuoneet uutta vipinää suomalaiseen nettijulkisuuteen. Olenko aivan liian optimistinen väittäessäni, että itse asiassa todennäköisesti blogiyhteisö vaikuttaa valtamediaan ja sen journalistisiin käytäntöihin enemmän kuin valtamedia blogosfääriin?