Bach vai Bacharach vai Baccara? Onko pakko valita?
Avasin juuri keskustelun palstalle. Minua on vuosikymmenet askarruttanut se, onko jako klassisen ja poppismusiikin välillä ihan aito, oikeassa ihmisten elämässä? Yleisradiossahan on selkeä jako. Sitä vartioidaan väliin hyvinkin intohimoisesti. Minut se saa miettimään - unohdetaanko silloin meidät, jotka olemme käyneet soittotunneilla ja oppineet rakastamaan sekä Bachia että Bacharahia että Baccaraa?
Minä en suostu valitsemaan omaa musiikkisegmenttiäni. Minä en halua profiloitua minkään tietyn musiikkilinjan kannattajaksi. Antakaa minulle lisää Pekka Kuusistoja ja Anna-Mari Kähäröitä ja Kimmo Pohjosia, jotka aina ja kaikkialla hämmentävät soppaa ja sulattavat raja-aitoja!
2 kommenttia
La 12.11.2005 @ 12:57
Musiikillisten ja muidenkin raja-aitojen sulatteleminen on aina hyvä asia.
Kylllähän raja-aidat noin yleisesti ovat paljon kaatuneet siitä, mitä ne olivat vaikkapa kaksikymmentä vuotta sitten. Edes silloin en nuorena pianonpimputtelijana ollut vannoutunut pelkän klassisen musiikin kuuntelija. Hurriganens (Vai oliko bändi tuolloin jo hajonnut?) kelpasi yhtä hyvin kuin Chopinin etyditkin.
Nyttemmin tunnen joukon eri musiikkioppilaitoksissa opiskelevia nuoria. Useimmat heistä niin sanotusti diggaavat jotain heviä, tai mitä mahtaa olla nimitykseltään semmoinen kova jumputus. (Tästä huomaatte, että itse olen pudonnut pois päivän musiikkimarkkinoilta...)
Soitan edelleen pianoa, harrasteena. Kuuntelen kaikenlaista musiikkia: niin iskelmiä kuin klassistakin. Musiikkimakuni on kuin Lauantain toivotuissa soitetut kappaleet. (Lisättynä uutuuksilla.)
Sikäli kuin olen seurannut radion kuuntelijoiden musiikkitoivekonsertteja (Sävel on vapaa, Puhelinlangat laulaa yms.) samat ihmiset tuntuvat olevan toivojina sekä klassisella että iskelmäpuolella.
Onneksi on vapaus valita mieleistään!
Ti 02.09.2008 @ 13:26
Aikoinaan oli kaverillani LP nimeltä Bach, Beatles & Bacharach. Se kuvaa hyvin minun ja varmaan monien muidenkin musiikkimakua.
Jotkut sanovat olevansa kaikkiruokaisia musiikin suhteen. Minä sanoisin olevani hyvinkin nirso, vaikka kuuntelenkin monenlaista musiikkia. En siis niele yhden esittäjän tai säveltäjän musiikista kuin tarkkaan valittuja paloja. En suostu kuuntelemaan muuta kuin sellaista, josta todella pidän. Se voi olla Bachin kolmoiskonsertto mutta ei hänen kantaattinsa resitatiivi. Korviani hivelee King Crimsonin I Talk To The Wind mutta ei samalla levyllä oleva 21th Century Scizoid man.
Hyllyssäni on World Musicia, Klassista, Jazzia, runsaasti Easy Listening viihdettä, Poppia, Progea, Soulia. Erityisen mukavaa musiikkia ovat ne joissa sekoitetaan kaikkia näitä.
Juhani K
