...siis mitä mä tässä teen?
Kävin juuri kommentoimassa Eskelisen blogissa luovuutta.
Kun olin saanut purkaukseni julkaistuksi - jäin nalkkiin omaan ajatukseeni. Jos kerran nuokahdan täällä, tämän koneen ääressä, tässä huoneessa - mitä hittoa sitten TEEN TÄÄLLÄ?
Miksi en käytä työaikaani parhaalla mahdollisella tavalla? Jos minun olisi tarkoitus (niinkuin olen ymmärtänyt) tarjota kuuntelijoille oivalluksia, jotakin raikasta ja mietittyä, olisi minunkin syytä oivaltaa jotakin, raikastaa pääni ja miettiä asioita.
Tässä kuitenkin istun, pyörittelen papereita, lähetän kutsuja tuleville vieraille, bloggaan ja kuuntelen Yle Radio 1:sen keskusteluohjelmaa - eli välttelen työni todellisia haasteita: maailman tutkimista, ihmeiden löytämistä, havaintojen tekemistä, tulkintojen pohtimista, monipolvisten ajatusketjujen rakentelua (ovat niin hauraita pirulaiset, etteivät meinaa pysyä kasassa, ovat kuin lukinseitti metsässä, yksikin hipaisu ja langat katkeavat).
Jungner, hallintoneuvosto, tuottajat, eduskunta: potkikaa minua perseelle! Luutikaa minut ulos täältä, ulos sinne, missä ihmiset tekevät juttujaan, putkimiehet aukovat viemäritukoksia ja taiteilijat ripustavat teoksiaan. Samoissa hommissa ovat, muuten, kun sitä oikein ajattelee.
Voisko ihan alkuun sopia, että ne (me) joiden työksi on määritelty luoda viihdettä/asiaa/kulttuuria/ - eivät/emme saisi ässehtiä ylesandaalit jalassa näillä käytävillä? Eikö pitäisi olla joku ulkomaailmaan eksymisen pakko?
Keuhkoaa poleemisesti Eve Mantu, omasta työhuoneestaan, oman koneensa äärestä, arkana tarttumaan omaan haasteeseensa... (ettei kukaan vaan luulisi, että lintsaan töistä, sillä työhän on työpaikalla näkymistä, eikö??)
