Ti 06.11.2012 @ 10:19Eve Mantu

Suomi on kymmenten maitotuotteitten maa

Suomen lisäksi neljässä maassa asunut Aino Aaltonen on työperäisen muuton asiantuntija. Hänen työpaikkansa Finland Relocation Services auttaa Suomeen muuttavia ulkomaalaisia asettumaan taloksi.

Saapuja saa pientä ja suurta apua. Paperisota ja asunnon etsiminen ovat isoja tehtäviä, mutta yhtä tärkeitä ovat kulttuurin tulkkauspalvelut. Mitä ovat kuravaatteet, mihin niitä tarvitaan ja mistä niitä saa? Mitä ihmettä on vähälaktoosinen kirnupiimä? Miten parkkikiekkoa käytetään?

Aino on entinen ex-pat eli ekspatriaatti eli henkilö, joka tilapäisesti tai toistaiseksi oleskelee maassa ja kulttuurissa, joka ei ole maa, jossa hän on kasvanut. Hänen miehensä työ vei hänet vuonna 1997 Kreikkaan vuodeksi. Alunperin kyse oli siis vuoden pestistä, mutta toisin kävi.

- Minun mielessäni aukesi ovi. Tajusin, ettei olekaan pakko palata Suomeen. Aloimme miettiä seuraavaa kohdemaata, että mihinkäs sitten lähdettäis.

Kreikan jälkeen tuli Unkari, sitten Yhdysvallat ja lopuksi Turkki. Istanbulissa Aino alkoi pitää blogia, Elämää Istanbulissa.

Expatriaattina eläminen opetti Ainolle paljon.

- Olen tyttö pikkukaupungista. En uskaltanut edes vaihto-oppilaaksi lähteä. Vuodet maailmalla tekivät minusta kuitenkin maailmankansalaisen. Tiedän, että pärjään missä vaan. Se onkin minun mottoni, että pärjääminen on täysin omien korvien välissä.

0 kommenttia

Eve Mantu

Eve Mantu kutsuu kurittoman kokouksen koolle lauantaisin aamukymmeneltä. Yhteiskuntarauhaa häiritään oudoilla havainnoilla ja kysymyksillä. Miksei työtön saa keittää kahvia? Mihin rikas tarvitsee lapsilisää? Onko huippukirurgeilla liian vähän töitä? Sinäkin voit tämän blogin kautta ehdottaa tärkeää ja/tai kohtuutonta asiaa kokouksen asialistalle. Eve Mantun kuriton kokous Yle radio 1:ssä lauantaisin klo 10.00-10.45. (alkaen 4.1. 2014)

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu