Portti auki uuteen maailman, turisti kompastelee omiin sormiinsa

Hirmuisen väännön kautta olen tässä kirjoittamassa ensimmäisiä blogimerkintöjäni. Kyllä tästä vielä voi tulla ihan luonteva tapa ilmaista ajatuksia, mutta siihen on vielä matkaa. Nyt tuntuu siltä, että kirjoitan kirjeitä tuntemattomalle kirjeenvaihtoystävälle. Tyyli on virallisen ja ajatushölinän väliltä jotakin, joka ei ole minua mutta ei myöskään ei-minua.

Blogin rakenne on vielä arvoitus, taustalla pyörivästä logiikasta en tajua mitään. Ummikkous tuntuu yhtä aikaa hauskalta ja ärsyttävältä. Jos olisi mahdollisuus, kiirehtisin eteenpäin ja treenaisin kaikkea eestaas. Tästä on kuitenkin tarkoitus tulla MAUSTE - ei pääruoka.

Jatkan harjoituksia silloin kun satun sille tuulelle. Tai sitten en - onhan mahdollista, että kerran tästä blogista poistuttuani en ikinä löydä takaisin ;-D Ihan niinkuin se yksi ihana vaatekauppa NYCissä, jossa kerran kävin, kuolasin vaatteita ja vannoin palaavani. Se on jossakin Chinatownin alueella. Seuraavalla käynnillä en kauppaa löytänyt, vaikka kävelin itseni henkihieveriin. Joka kadunkulmassa olin varma, että olen ihan lähellä. Ehkä liike on lopetettu? Ehkä suuntamuistini pettää? Ontto olo siitä tuli joka tapauksessa.