Pistämistä ja pöytälätkää
Noin kolmasosa Helsingin Diakoniaopiston aloittavista lähihoitajaopiskelijoista tulee suoraan peruskoulusta.
Miten näistä nuorista kasvaa vaativan hoitotyön ammattilaisia?
Pikkuhiljaa, sanoo opinto-ohjaaja Mia Suokas.
- He tuntuvat ensimmäisenä syksynä vielä niin nuorilta, mutta kolmessa vuodessa tapahtuu iso muutos. On herkkää ojentaa todistukset näille nuorille ammattilaisille valmistumiskeväänä.
Tapasin ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijoita. Joukko vaikuttaa hyvin epätasaiselta.
Kun kyselin miksi opiskelet lähihoitajaksi, osa kikatteli hämmentyneenä. Emmä tiiä.
Jäin miettimään näiden nuorten polkua. Miten ihmeessä he ehtivät kolmassa vuodessa kypsyä lähihoitajan työhön?
Oppilaitoksilla on erittäin vaativa tehtävä puun ja kuoren välissä.
Ala tarvitsee rautaisia ammattilaisia. Työ on raskasta ja vaatii itsenäistä otetta ja vahvaa ihmisyyden ymmärrystä. Toisaalta yhteiskunta painostaa jeesaamaan nuoria ja siivoamaan työttömät opintielle johonkin. Lisäksi moni valitsee lähihoitajakoulutuksen siksi, että hoitajille on töitä.
Miten nämä osin ristiiriitaiset tavoitteet voidaan toteuttaa?
Helsingin Diakoniaopiston nuorille opiskelijoille on tukea tarjolla monessa tasossa.
Oppilaitosteologin kanssa voi pelata vaikka pöytälätkää ja siinä ohessa jutella. Opinto-ohjaajat kannustavat ja valmentavat. Kuraattori kehittelee virkistävää toimintaa. Erityisopettaja auttaa oppimisvaikeuksissa. Tekemättömiä tehtäviä voi pakertaa ohjaajan kanssa erityisessä rästipajassa.
Haluatko kuulla opiskelijoiden ajatuksia? Kuuntele ohjelma Areenassa!
4 kommenttia
Ke 25.09.2013 @ 12:39
Kuinka ihmeessä peruskoulun ala-asteelta lähtien puhutaan pelkästään yrittäjyydestä. Aika pieni prosentti ihmisistä, nuorista, peruskoulun jälkeen tai ammatillisen koulutuksen jälkeen oman yrityksen perustaa,ellei ole sitten pakko, monet yritykset palkkaavat vuokrafirman kautta, tai omalla toiminimellä ammattiaan harjoittavat,ei siis suoraan yritykseen työsuhteeseen.
Olihan yrittäjyys valinnaisena myöskin diakonissalaitoksen opiskelijoille.
Diakonissalaitos on loistava paikka siinä mielessä kun siellä on itsessään työharjottelupaikka, eri alojen ammattioppilaitoksissa ei ole näin. Pitää harjoitella työnhakua samalla kun hakee työharjottelupaikkaa. On se vaan aika toivotonta tällasena aikana, vaikkakin on tavallaan ilmanen työntekijä työantajalle.
Kun nuori on saanut päästötodistuksen kouluista ja lähtee työelämään ei ole paljon vaihtoehtoja.Jos sattuu pääsemään yritykseen suoraan töihin niin työanataja kyllä osaa vedättää kaikella lailla nuorta asioista tietämätöntä.
Oikein sääliksi käy nuorta "syrjäytyvää" joka on markkinavoimien riepoteltavana minkäänlaista valmiutta työelämän pelisäännöistä.
Otetaan esimerkiksi armeija, kun nuori joutuu armeijaan,sen jälkeen on turha puhua työsuhteen jatkumisesta, vaikka sopimukset toista sanovatkin. Kyllä jääkiekkomiljonäärejä suositaan siinäkin, kun käyvät vähän ampumassa rynnäkkökiväärillä ikäänkuin lomana viettävät senkin räätälöidyn armeijja-ajan.
Kuinka vielä hehkutetaan kuinka Suomen peruskoulu on pisa vertailussa maailman kärkeä, että oikein ihmettelen.
To 26.09.2013 @ 21:42
Tutustuin kesällä hyvin äidillisen ja lämpimän oloiseen ulkomaalaiseen naiseen, joka kertoi aloittaneensa lähihoitajan opinnot Suomessa (hän puhuu hyvää suomea). Hän ei kuitenkaan saanut jatkaa opintojaan ensimmäisen harjoittelujakson jälkeen, koska hän oli ollut "liian lähellä hoidettaviaan". Miksi tämä ankaruus - miksei vanhusta/sairasta saa koskettaa? Keneltä se on pois?
To 26.09.2013 @ 22:43
Aivan upea Eve Mantun ohjelma taas kerran. Yritän aina kuunnella täällä ulkomailla asuessani nettiradiostani Eve Mantun ihmisläheiset ohjelmat. Tänään kuulemani osui naulankantaan. Toivoisin, että presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Katainen olisivat kuunnelleet ohjelman, jossa haastateltiin nuoria, jotka ovat valinneet lähihoitajan tärkeän ammatin opiskellakseen ammattiin, jossa löytyy työpaikkoja.
Toivon, että jatkossakin kuulisin vastaavia ohjelmia kuten tänään eli niistä meille kaikiille tärkeistä ihmisistä Suomessa, joista ei yleensä nykymediassa puhuta.
La 28.09.2013 @ 14:38
Kiitos Eve siitä tavasta, jolla kerroit lähihoitajaksi opiskelemisesta/kasvamisesta! Liikuttavia puheenvuoroja näillä eka vuoden opiskelijoilla: useimmilla intoa ja tavoitteita. Myös opettajan ja kuraattorin pohdinnat hyviä. Tuli NIIN haikea olo, sillä olin siellä kuraattorina 1990-luvun alussa, jolloin, perushoitajakoulutuksen muututtua täksi nykyiseksi, ensimmäiset sotet (lähihoitajat) tulivat opiskelemaan. Kerralla pelmahti kaksi yli kolmenkymmenen opiskelijan ryhmää, opiskelijoista suurin osa 15 v. Tuntui, että olivat niin lapsia, että olisi pitänyt vielä rauhassa kasvaa, mutta kuten opettajakin sanoi, kolmessa vuodessa suurimmasta osasta kypsyi nuoria aikuisia ammaattihenkilöitä. Tippa silmässä sitä katseli. Oli elämäni parasta työtä, kun nuori usein n aivan pienellä tuella selvisi eteenpäin.
