Ma 29.04.2013 @ 12:41Eve Mantu, lukukoirafani

Lukukoira Börjelle uskaltaa ujompikin lukea ääneen

Se on niin söpö ja rauhallinen.

Maltankoira Börje on pieni valkoinen pölyhuisku, jolle lapset lukevat ääneen espoolaisissa kirjastoissa. Osa lapsista jännittää lukemista, koska sen oppiminen on työn ja tuskan takana. Joku viisas keksi, että ihmisen paras ystävä voi tässäkin olla paras. Koiralle lukeminen ei ujostuta yhtään!

- Lukuhetki on aina rauhallinen ja yksityinen tilanne, vain koiran ja lukijan välinen. Siellä ei ole yhtään ylimääräistä korvaparia. Kukin lapsi lukee noin vartin kerrallaan, kertoo Börjen emäntä Raisa Alameri.

 

Lukukoira Börje on emäntänsä kanssa etäopiskellut lukemisen tukemisen ammattilaiseksi.

2 kommenttia

Tervehdys
Loistava idea ja erinomaista, että asia tulee esille radiossa. Televisiossa se ei luultavasti tulisi esille ellei Börje lisäksi tanssisi tai tekisi jotain muuta "kuvallisempaa".
Eläimiä on käytetty myös muutenkin. Esim. hevosta mielenterveysasioissa. Eläin on monta kertaa parempi kumppani kuin ihminen. Kurja juttu.
Suomalaisten (nuorten) lukutaito on selvästi rappeutumassa. PISA tuloksia pitää oppia lukemaan, jotta näkisi niissä olevat "hiljaiset äänet". Pienellä kansalla ei olisi varaa tähän, mutta asianomaiset virkahenkilöt eivät näytä asioita ymmärtävän. Kurja juttu sekin.
Niinpä - mikä tahansa keino, jotta lukeminen lisääntyisi, on hyvästä.
Terveisin
Pekka Arinen

Hei kiitoksia kun nostit esiin ne hiljaiset signaalit jotka usein jäävät Pisa hehkutukselta näkemättä mutta ovat raportissa.

Qu ote=Pekka Arinen]Tervehdys
Loistava idea ja erinomaista, että asia tulee esille radiossa. Televisiossa se ei luultavasti tulisi esille ellei Börje lisäksi tanssisi tai tekisi jotain muuta "kuvallisempaa".
Eläimiä on käytetty myös muutenkin. Esim. hevosta mielenterveysasioissa. Eläin on monta kertaa parempi kumppani kuin ihminen. Kurja juttu.
Suomalaisten (nuorten) lukutaito on selvästi rappeutumassa. PISA tuloksia pitää oppia lukemaan, jotta näkisi niissä olevat "hiljaiset äänet". Pienellä kansalla ei olisi varaa tähän, mutta asianomaiset virkahenkilöt eivät näytä asioita ymmärtävän. Kurja juttu sekin.
Niinpä - mikä tahansa keino, jotta lukeminen lisääntyisi, on hyvästä.
Terveisin
Pekka Arinen[/quote]

Eve Mantu

Eve Mantu kutsuu kurittoman kokouksen koolle lauantaisin aamukymmeneltä. Yhteiskuntarauhaa häiritään oudoilla havainnoilla ja kysymyksillä. Miksei työtön saa keittää kahvia? Mihin rikas tarvitsee lapsilisää? Onko huippukirurgeilla liian vähän töitä? Sinäkin voit tämän blogin kautta ehdottaa tärkeää ja/tai kohtuutonta asiaa kokouksen asialistalle. Eve Mantun kuriton kokous Yle radio 1:ssä lauantaisin klo 10.00-10.45. (alkaen 4.1. 2014)

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu