Ti 19.10.2010 @ 14:01Eve Mantu - luonnonlahjakkuus kolmiomuodon tavoittamisessa

Sambusan leipominen on hauskaa näpertelyä

Ensin hienonnetaan, hienonnetaan, hienonnetaan. Vihreää ja punaista paprikaa, keltasipulia, punasipulia ja valkosipulia. Kokonainen chilipalko. Hienontaminen on tärkeä vaihe. Vihannesten täytyy olla melkein nuppineulanpään kokoluokkaa.

Sitten valutetaan tonnikalapurkista vesi ja lisätään kalahiput seokseen. Vielä suolaa, tuoretta korianteria (ja somalialaista maustesekoitusta, jos sellaista löytyy).

Kuoritaikinaan tarvitaan vehnäjauhoja, öljyä ja vettä. Taikinaa moukaroidaan ja vaivataan hartiavoimin, kunnes se on venyvää ja kiiltävää. Taikinamöykkyä voi roikuttaa kädestä.

Ja sitten tulee osuus, jota ei voi selittää. Kaulitsemisvaihe täytyy nähdä ja omin käsin kokeilla. En osaa kuvailla myöskään taittelua.

Täyttämisvaiheesta on surkealaatuinen videonpätkä.

 

Antakaa armoa. En saanut kuvattua kunnollista videota, eikä tästä ohjeestakaan saa tolkkua. Suosittelen, että etsitte somalialaisen opettajan ja opettelette leipomaan sambusoja. Ne ovat aaaaaaaah.

9 kommenttia

Ääniä sambusakurssilta Yle Radio 1:ssä torstaina 21.10. klo 12.15. Kiitos Sabad, Farhia, Esa, Loviisa, Ira - ja erityisesti kurssin primus motor Eeva!

Täytyy tässä heti tuoreeltaan todeta, että videopätkä on hellyyttävä, kuten kuvaajakin, mikäli mustat kädet ja valkean lätyn on tallentanut Eve (kännykkäkamerallaan). Mahtavan söpöä!
Suttuisen pätkän pelastaa taustalta kuuluva toimittajan - naisellista ilmausta käyttääkseni - aivan ihana höpötys.
Minä en ole pysyä housuissani tuon äänen äärellä, joka on absolut ooooooooh!

Näillä kursseilla ei taida perussuomalaisia ynnä muita punaniskoja näkyä? Nehän taitavat olla kokolihamiehiä ja -naisia.

Tervehdys Eve

Olen kyllä sitä mieltä, ettei Suomessa tarvitse kaikille ulkolaisille maahanmuuttajille tarjota heisän ruokiaan.
Eihän suomalaisillekaan tarjota ulkomailla esimerkiksi kalakukkoa! Kotonaan ihmiset voivat sitten tehdä mitä haluaa.

Ystävällisin terveisin Eila

Anonyymi kirjoitti:

Tervehdys Eve

Olen kyllä sitä mieltä, ettei Suomessa tarvitse kaikille ulkolaisille maahanmuuttajille tarjota heisän ruokiaan.
Eihän suomalaisillekaan tarjota ulkomailla esimerkiksi kalakukkoa! Kotonaan ihmiset voivat sitten tehdä mitä haluaa.

Ystävällisin terveisin Eila

Eila, nämähän ovat täällä kotonaan, nämäkin leipurinaiset olleet jo 20 vuotta. Kyllähän Kanariallakin löytyy lihapullia siellä asuville suomalaisille. Niin tai näin, ainakin sambuusit ovat hurjan herkullia myös suomalaisen mielestä.

Ystävällisesti Utelias mummoihminen

tervehdys teille
Kiitoksia ihanasta ohjelmasta,Even juttuja kuuntelee kyllä ihan mielikseen.Olen vallan ihastunut Eveen!
Ohjelman hymyilyttää ihan pakostakin...mulle kans

ENsiksikin kiitos mainiosta ohjelmaformaatista! Yritin kuunnella tarkasti sambuusien valmistusta, mutta muutama kohta meni ohi.
Esikypsennetäänkö pilkotut vihannekset esim. öljyssä pannulla vai raakanako ne sekoitetaan tonnikalan sekaan? Vain vesi.vehnäjauhovellikö on liima-aineena? Oliko perustaikinan vehnäjauho ihan tavallista vehnäjauhoa ? Ja vielä, paistetaanko kiinnikurotut sambuusit munkkien tapaan upporasvassa?

Mielenkiintoista kokeilla uusia ruokia! Kyllä video oli ihan riittävän hyvä, paitsi kohde hävisi välillä, mutta tuli takaisin.Kyllä sinä opit parempilaatuisiakin tekemään kun harjoittelet. Ja vielä äänimaailmasta: ohjelmasi kaksi viimeistä minuuttia olivat parhaat, kuin hyvän novellin loppuyllätys.

Hei!
Kuuntelin taas kerran ohjelmasi!! nyt leivottiin piirakoita somalialaisten opastuksella!
Jokos niitä piirakoita saa "nettikaupasta" ?:) tilaisin heti.

Hyvin vaikuttava oli myös ohjelma, jossa bongasit vanhan herran pelastamassa linnunpoikasia. Täällä verhoomossani putosi työkalut kädestä, kun jännityksellä kuuntelin tarinan etenemistä. Olen miettinyt sitä vanhaa setää monta kertaa vielä jälkeenpäin

Kiitos!
t. Ulla

Täytettä ei kypsennetty ainakaan tällä kurssilla, ja se tuntui syödessä tosi raikkaalta. Itse ehkä käyttäisin sipuleita hetken mikrossa. Vehnäjauhot olivat tavallisia, tosin luomujauhoja, liimavelli vain vettä ja vehnäjauhoja. Paisto öyjyssä kuten munkit, mutta kun kuori on niin ohut ja jos öljy on sopivan kuumaa, sambuusit ruskistuvat hetkessä, eikä niistä tule rasvaisia, varsinkin, jos ne vielä nostetaan oljystä keittiöpaperin päälle. Tosi herkullinen iltapala meidän kantasuomalaistenkin pöytään!

Kiitos Kurssilainen, kun vaivauduit kertomaan sambusojen valmistusta! Kokeilin heti ohjelman kuultuani tekemistä. Esikypsensin vihannekset ensin pannulla ja kuoret tulivat liian paksuja eivätkä meinanneet uppopaiston aikana pysyä kiinni. Mutta todella herkullinen oli kuitenkin lopputulos. Tässä pätee varmaan sama sääntö kuin muussakin , harjoitus tekee mestarin ja työ tekijäänsä neuvoo.Seuraavalla kerralla kuoret siis mahdollisimman ohuiksi ja siten paisto on nopeaa.Nam.

Eve Mantu

Eve Mantu kutsuu kurittoman kokouksen koolle lauantaisin aamukymmeneltä. Yhteiskuntarauhaa häiritään oudoilla havainnoilla ja kysymyksillä. Miksei työtön saa keittää kahvia? Mihin rikas tarvitsee lapsilisää? Onko huippukirurgeilla liian vähän töitä? Sinäkin voit tämän blogin kautta ehdottaa tärkeää ja/tai kohtuutonta asiaa kokouksen asialistalle. Eve Mantun kuriton kokous Yle radio 1:ssä lauantaisin klo 10.00-10.45. (alkaen 4.1. 2014)

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu