Esityslista 15.2. En jaksa enää hoitotyötä!

Hei, osuu hieman huti mutta en löytänyt muuta paikkaa, mihin tipauttaa ehdotus kokouksen aiheeksi:

Vaateteollisuus on siirtynyt pois Euroopasta Kaakkois-Aasiaan ja Kiinaan. Samalla vastuu on siirtynyt kuluttajalle, jonka pitäisi itse ottaa selvää ompelijoiden työoloista ja tehdä ostopäätös sen mukaan, mitä omatunto kestää. En halua ostaa Kiinassa valmistettuja vaatteita vaan tukea eurooppalaista ja etenkin suomalaista vaateteollisuutta (tai sen rippeitä). En halua ostaa hikipajoissa orjatyövoimalla valmistettuja rättejä. En halua ostaa vaatetta, jonka valmistusmaa ei selviä hoito-ohjelapusta. Uskon, että moni muukin ajattelee näin muttei useinkaan löydä haluamaansa tietoa ostopäätöksen tueksi. Naistenlehdet tukevat halpatuotantovalmistajia (suurimpia mainostajiaan epäilemättä) jättämällä valmistusmaan mainitsematta.

Voisin mielelläni tilata naistenlehden, jossa esiteltyjen vaatteiden tuotetiedoissa mainitaan hinnan ja valmistajan lisäksi valmistusmaa. Hinnan perään voisi vaikka painaa värillisen pikku pallon, josta maa kävisi ilmi.

Noniin, Ruotsissa näin varmaan tehdäänkin...

Tervehdys!
Suunnattomasti ärsyttää, kun ohjelmassanne (14.2.2014)on niitä välikevennyksiä ja ihme kannanottoja(ei voi olla jne...). Voisitteko selittää mikä tarkoitus niillä on?
Olen tällainen tapoihini piintynyt eläkeläinen, joka kuuntelee Radio Ylen 1:lta melkein kaiken silloin, kun olen kotona.
Aamulla Aili Ikosen haastattelussa oli myös joitain kummallisia "twiittauksia" - ei ymmärrä. Ei sellaisia kaivata asiaohjelmiin - tämä on tietysti vain minun mielipiteeni. Kaipaan selitystä.

Aika pintapuolinen ja liikaa asioita yksinkertaistava ja osoitteleva oli muutenkin tämä Kuriton kokous. Hoitotyö on niin monitahoinen asia ja kokonaisuus. Vaikka pitkän kokemuksen omaava hoitaja tuuditteli poikkilakanassa kuolevaa ei se välttämättä ole kuolevan kannalta oikein - ei ainakaan minun tapauksessani. Aikuismaista kohtelua odotan tässä iässä, saati hyvin vanhana.
Tällainen lyhyt ohjelma näin laajassa asiassa näin käsiteltynä ei oikein tunnu hyvältä hoitotyön ammattilaisesta.

Hoitajia ei saa arvostella, mutta esimerkiksi opettajat ovat muuttuneet saalistettaviksi kohteiksi, joita jokainen pystyy suomimaan. Itselläni on (onneksi vielä ) vain vähän henkilökohtaista kokemusta hoitajista, sen sijaan olen seurannut muutaman lähiomaisen oloa terveyskeskuksissa. Kun kävin katsomassa tätiäni pohjalaisessa terveyskeskuksessa, olivat hoitajat aina kansliassa. Huoneissa ei juuri heitä nähnyt, puhumattakaan että he olisivat rupatelleet potilaiden kanssa (niin kuin kai kuuluisi). Syömätön ruoka vietiin pois potilaalta, joka ei itse pystynyt syömään heitolla "eikö ruoka maistunut?". Vessaan ei viety, kun kuulemma vaippoihin saa asiansa toimittaa. Kansliassa roikutaan netissä. Mitä tämä tämmöinen on?

Ottaa päähän kirjoitti:

Hoitajia ei saa arvostella, mutta esimerkiksi opettajat ovat muuttuneet saalistettaviksi kohteiksi, joita jokainen pystyy suomimaan. Itselläni on (onneksi vielä ) vain vähän henkilökohtaista kokemusta hoitajista, sen sijaan olen seurannut muutaman lähiomaisen oloa terveyskeskuksissa. Kun kävin katsomassa tätiäni pohjalaisessa terveyskeskuksessa, olivat hoitajat aina kansliassa. Huoneissa ei juuri heitä nähnyt, puhumattakaan että he olisivat rupatelleet potilaiden kanssa (niin kuin kai kuuluisi). Syömätön ruoka vietiin pois potilaalta, joka ei itse pystynyt syömään heitolla "eikö ruoka maistunut?". Vessaan ei viety, kun kuulemma vaippoihin saa asiansa toimittaa. Kansliassa roikutaan netissä. Mitä tämä tämmöinen on?

Edellinen kirjoitus on minunkin mielestäni totta. Ihmettelin sitä suunnatonta hoitajien määrää jotka istuivat kansliassa, kun vapaaehtoistyöntekijänä joku aika sitten vierailin vanhusten hoitolaitoksessa. Ymmärrän, että kirjata pitää asioita hoitosuunnitelmiin, mutta huonosti on ohjelmat suunniteltu, jos se vie paljon aikaa hoitotyöstä.
Vapaaehtoistyöntekijänä aikoinaan lopetin käynnit, kun jotenkin tunsin myös niin etten ollut oikein tervetullut tai sitten minulle oltiin yliystävällisiä välillä ja se vaivaannutti.
Enimmäkseen ulkoilutin liikkumaan kykeneviä tai työnsin myös pyörätuolilla. Koskaan ei oltu yhtään valmisteltu vanhuksia tulooni: kysytty halukkaita, käytetty WC:ssä tms. Siellä he istuivat kansliassaan ja ihmettelivät, että kuka olen, vaikka olin osastonhoitajan kanssa sopinut tuloaikani ja -päiväni.
Ymmärrän senkin, että ei kaikki hyväksy vapaaehtoistyötä laitoksissa, kun vedotaan siihen henkilökunnan vähyyteen. Kerran kävin yhden mummun kanssa kaupassa ja hän kertoi käyneensä ulkomailla, kun palattiin takaisin. Eihän hoitajilla voi olla aikaa moiseen.
Olen kyllä ajatellut jatkaa vapaaehtoistyötä,mutta miten, se on vielä mietinnässä.

Lainaus professori, lääketiet. ja kirurgian tri Richard Faltinin (1867-1952) ystävien laatimasta kirjasta:
"Tiedetään hänen sanoneen, että hoitajat pitäisi ampua, kun he tulevat 40-vuotiaiksi, koska he silloin
rupeavat olemaan peräti hankalia." Arvon professori, itseasiassa erittäin ystävällinen ja humaani henkilö Faltin antaa saman tuomion sanomalehtimiehillekin.
Kysyn vain: Hierarkiassa ja töiden organisoinnissa täytyy olla vikaa! Ilkeily kertoo leipääntymisestä ja turhautumisesta.