Jos lähimmäinen toivoo elokuvalippua, annetaan hänelle elokuvalippu!

Kiitos Eve ohjelmistasi yleensä ja tämänpäiväisesti Hope-tietoiskusta erityisesti! Aivan "vahingossa" törmäsin viime kesänä Lahdessa toimiviin vapaaehtoisiin näissä merkeissä ja ihastuin. Itse en ole tässä toiminnassa mukana, mutta vuosien mittaan monenlaisessa muussa.
Nykyisin olen "sairaalamummona" MLL:n kylämummi/vaari-toiminnan erityisversiossa, jossa meitä on kolme mummoa (yksi kerrallaan!) vuoroviikoin tiistaisin Päijät-Hämeen Keskussairaalan lastenosastolla.
Itse yli 20v niukkatuloisena kädestä-suuhun elävänä (lapset nyt onneksi jo aikuisia ja omillaan) työkyvyttömyyseläkeläisenä minuun kolahti erityisesti ohjelmassa maininta 5000eurosta, jolla yhden perheen talous saataisiin kuntoon kerralla ja olosuhteet totaalisesti muuttumaan. Eilisiltana laskeskelin, että saadakseni velkani maksetuksi (n.3500e lainaa pankista, 1500e luottokortin limiittivelka), kun se lottopotti meni sivu suun... ei siis mitään miljoonia eikä edes kymmeniä tuhansia. Pienellä eläkkeelläni tulisin toimeen loistavasti ilman näitä kaukaa peräisin olevia painolasteja, vaikka vuokrakin taas nousee vuodenvaihteessa.
1990-luvun alun kokemuksesta kahden kasvavan kouluikäisen yksinhuoltajana tiedän miltä tuntuu, kun on ylivoimaisen vaikeata suoda lapsilleen edes jotain siitä, mitä monet heidän luokkakavereistaan pitävät itsestään selvänä.
Kiitos Eve, että nostit esille tämän konkreettisen, yksinkertaisen ja taatusti perille menevän ruohonjuuritason auttamistavan!

Kiitos puheenvuoroistasi, Eve. Pidän siitä, miten pohdiskelet asioita yhdeltä puolelta, sitten toiselta ja vieläkin usemmalta. Tiistain blogisi sai minut miettimään näitä vapaaehtoiskuvioita ja pieniä konkreettisia tekoja. Ja sitä kautta taas niitä ihan tavallisia asioita, joista oli paljon puhetta. Sitä, että tavalliset asiat eivät auta mitään eivätkä ketään, kun pitäisi laittaa rakenteet kuntoon. Entäs, kun rakennekin on, mutta tarvitsija ei löydä, tai ei jaksa etsiä sitä? Tässä tulee mieleeen sosiaalinen lainoitus, jota ainakin jossakin päin annetaan juuri sen tyyppisiin tarpeisiin, mistä oli kyse.
Sitäkin mietin, että mitä ne korkeat päättäjät, terveysjohtajat, valtuuston pj:t, sosiaaliministerit oikein tekevät? Heidän osuutensa hyvinvoinnin luomisessa on käsittääkseni - todella konkreettisin termein - sitä, että he tulevat työpaikalle, allekirjoittavat heille esitettyjä asiakirjoja, menevät 2-4 kokoukseen joka päivä, missä he keskustelevat esityslistalla olevista asioista, äänestävät kukaties muutamasta vaihtoehdosta päätösasioissa, kirjoittavat esityksiä muiden päätöksentekoelinten päätettäväksi jne. Sitä vaikutusta, mikä tällä työllä on, on melko mahdoton osoittaa. Emme tosiasiassa yhtään voi tietää, mikä osuus kenelläkin ns. päättäjällä on yhdenkään asian osalta. Sen vuoksi en itse niiltä rakenteilta odottaisi kovin paljon - vaikka tietysti meillä täytyy olla laki, jonka perusteella kansalainen saa hänelle säädetyt edut ja oikeudet. Lisäksi kunnan budjetissa täytyy olla määrärahat, joilla nämä edut ja oikeudet kustannetaan. Kunnan budjetista n. 2/3 menee sosiaali- ja terveyspalveluihin, josta taas ehkä 80% menee työntekijöiden palkkoihin. Silloin ne 'konkreettiset teot' jäävät usein siihen, onko se henkilö, jonka kanssa asioimme, osaavan tuntuinen, ystävällinen ja hyvä asiakaspalvelija.
Vaikea sanoa, miten yksittäinen suomalainen saa apua tarvitessaan! Puhutaan koheesiosta ym. ja tarkoitetaan sitä luottamusta, mikä meillä on siihen, että lähellä on ihmisiä, jotka auttavat hädässä. Käytämmekö me läheisiä auttamaan? Jos tarvitsisin 3500 euroa, voisinko kertoa lapsille, sisaruksilleni, mahdollisesti ystävillenikin, ettei minulle saa tuoda kukkia tai lahjoja, mutta tarvitsisin rahaa 3500€ ja jokaisella vaikka kukkakimpun hinnalla, 20€ lyhentäisin tätä velkaa. Ystävien kesken voisin olla järjestelijänä ja möisimme kirpparilla tms. kaikki tarpeettomat kipot ja parittomat lautaset tai jotakin. Ellei sitten kuntani olisi mukana sosiaalisessa lainoituksessa, ja saisin asiani järjestykseen sitä kautta.

Sirkku Siivonen kirjoitti:

Kiitos Eve ohjelmistasi yleensä ja tämänpäiväisesti Hope-tietoiskusta erityisesti! Aivan "vahingossa" törmäsin viime kesänä Lahdessa toimiviin vapaaehtoisiin näissä merkeissä ja ihastuin. Itse en ole tässä toiminnassa mukana, mutta vuosien mittaan monenlaisessa muussa.
Nykyisin olen "sairaalamummona" MLL:n kylämummi/vaari-toiminnan erityisversiossa, jossa meitä on kolme mummoa (yksi kerrallaan!) vuoroviikoin tiistaisin Päijät-Hämeen Keskussairaalan lastenosastolla.
Itse yli 20v niukkatuloisena kädestä-suuhun elävänä (lapset nyt onneksi jo aikuisia ja omillaan) työkyvyttömyyseläkeläisenä minuun kolahti erityisesti ohjelmassa maininta 5000eurosta, jolla yhden perheen talous saataisiin kuntoon kerralla ja olosuhteet totaalisesti muuttumaan. Eilisiltana laskeskelin, että saadakseni velkani maksetuksi (n.3500e lainaa pankista, 1500e luottokortin limiittivelka), kun se lottopotti meni sivu suun... ei siis mitään miljoonia eikä edes kymmeniä tuhansia. Pienellä eläkkeelläni tulisin toimeen loistavasti ilman näitä kaukaa peräisin olevia painolasteja, vaikka vuokrakin taas nousee vuodenvaihteessa.
1990-luvun alun kokemuksesta kahden kasvavan kouluikäisen yksinhuoltajana tiedän miltä tuntuu, kun on ylivoimaisen vaikeata suoda lapsilleen edes jotain siitä, mitä monet heidän luokkakavereistaan pitävät itsestään selvänä.
Kiitos Eve, että nostit esille tämän konkreettisen, yksinkertaisen ja taatusti perille menevän ruohonjuuritason auttamistavan!

Hei Sirkku!
Minusta myös Even ohjelma, tämä ja kaikki muutkin ovat upeita ja niin henkilökohtaisen pohdinnan kautta tehtyjä. Sinä myös olet rohkea ja annat omastasi muille esim. tuossa "sairaalamummon" roolissa. Itselleni tuli mieleen kun kuuntelin ohjelmaa "Hopesta", että olisipa vaikka ompelu-tai muita käsityötaitoja, voisi ehkä esim. kierrätystekstiileistä ym. tehdä jotain ja opettaa toisillekin.

Itsekin olen työskennellyt alalla, jossa olen tullut tuntemaan tuon ilmiön, josta sinäkin puhut. Eli joku ihminen olisi autettavissa muutamalla tonnilla, jotta hän saisi maksettua ne vanhat velkansa tai hankittua sen pesukoneen tmv. Olisikin hienoa, jos jostain löytyisi porukoita, jotka jonkinlaisella kummisysteemillä voisivat hankkia sen pesukoneen tai maksaa se vanhan velan. Tiedän että jos näitä porukoita löytyisi läheltä, niin tuskinpa velkoja olisi koskaan syntynytkään.

Itse olen suvussani ainoa lähes keskituloinen ja autan aika isoa sukulaispiiriä antamalla heidän opiskeleville tai koulua käyville nuorilleen pientä "apurahaa" esim. synttärirahojen muodossa. Usein nuo rahat menevät ihan välttämättömiin vaatteisiin, urheiluvälineisiin ym. hankintoihin. Joskus vien heitä myös elokuviin, teatteriin, syömään ymv.

Suomessa on kaksi aivan ylivertaista radiotoimittajaa. Toinen on Eve Mantu ja toinen Minna Pyykkö. Jälleen oli Evellä puhutteleva aihe. Annetaan leffalippu, jos joku tarvitsee. Loistava idea. Ohjelmassa tuli myös esille, että joillakin elämän saaminen raiteilleen edellyttäisi 5000 euron suuruista apua. Sellainen on jo liian suuri urakka tavalliselle tallaajalle. Mutta meillä on 45 000 miljonääriä. Heille 5000 euroa on sama kuin elokuvalippu keskituloiselle. Ei siis pitäisi olla näidenkään tarpeiden täyttäminen ylivoimaista - voisiko vaikka Hope perustaa kohtaamispaikan näille miljonääreille ja tosiköyhille? Voisihan miljonäärin nimen sitten vaikka julkistaa, jos auttaminen on siitä kiinni...