Tästä tulee Hyvä päivä!

Hyvä Eve.
Kuulin tällä kertaa ohjelmasta vain loppuminuutteja. Siinä vilahti, että taas koulu olisi syntipukki nuorten miesten syrjäytymisten kysymyksiin. Se laukaisi vanhan ajatukseni ja päätin kirjoittaa. Ehdotan seuraavaa aihetta käsittelyysi: "Niittaavan kotikasvatuksen merkitys Perus-Suomessa." Tämä koskee erityisesti poikia ja omalla tavallaan tyttöjäkin, mutta parempi olisi käsitellä kuitenkin eri kerroilla. Pojilla on kyse useimmiten vähättelevästä isästä, tytöillä tyytymättömästä äidistä. (Ja sitten siitä puuttuvasta isästä ja yli-ohjastavasta äidistä jnp) - Nämä ovat valistuneita arvauksiani. Puhujiksi eri-ikäisiä psykologeja, niitä joilla on perspektiiviä myös historiaan, suurten ikäluokkien saamaan kotikasvatukseen (pojista kun piti tehdä talvisotaan joskus vielä kelpaavia miehiä), ja nuorempia sosiaalisesti orientoituneita psykologeja, jotka osaavat lukea näitä ketjuttuneita seuraamuksia. - Suomen henkinen ilmapiiri on ollut pitkään peruskielteinen, (välillä taas maanisen optimistinen). Negatiivisuus onneksi suurelta osalta on purkautumassa. Sitä vain monet toimittajatkin pitävät yllä. Tuottavuus- tai tuottamattomuus, paikan löytämättömyys, "kelpaaminen" jnp. ovat lapsena ja murrosiässä saadun kannustuksen puutetta ja onnistumisen tunteen puuttumista. Ja ongelma ei totisesti ole päiväkodeissa tai koulussa (jossa kannustamisen pedagogia osataan), vahinko on tehty jo aiemmin, se löytyy ankeista kotioloista, eikä vain köyhyydestä, vaan vanhemmissa ja näiden vanhemmista & näiden sosiaalisissa kuvioissa. Kelpaamisen tunteen puuttumisesta, ja niitä täytyisi vain perhekunnittain tiedostaa. Olet varmaan aihetta joskus käsitellytkin, mutta eikö se pitäisi kytkeä Suomen historiaan ja sosiologiaan, rakennemuutokseen ja sotien pitkään perintöön. Eikö negatiivisuuden toistuva niska-ies ole nimenomaan sitä perus-suomalaisuutta, josta täytyisi päästä irti.
nimimerkki: Vihdoin irti nega-suomalaisuudesta

Joo, käynnistetään vaan ja ainakin 5 päivänä viikossa niille, jotka asuvat yksin tai ovat omaishoitajia tai yksinhuoltajia tai erilaisia eläkeläisiä. Missä on se paikka, jossa voin tutustua kunnolla näihin muihin lähialueeni joutilaisiin, ystävystyä niin, että voimme ryhtyä auttamaan toisiamme ja huvittelemaan yhdessä vaikka pihatöissä tai lähipoluilla tai koiranulkoilutuksessa. Harmittaa tämä hyödyttömyys - että pitää aina mennä jonnekin kauas löytääkseen seuraa ja tutustuakseen. Kun olin töissä 5 vuotta sitten, saatoin tutustua samaa bussia/pysäkkiä käyttäviin. Nyt on kaikki niin satunnaista, että olen alkanut haaveilla joutilaiden peruskoulusta, jossa 'opettaisimme' toisiamme. Eläkeläisissä on vaikka mitä ammatitaitoa jäljellä, työttömistö puhumattakaan ja itsekukin tarvitsee varmasti myös apua. Vastavuoroisuus olisi mannaa,
Mutta en voi mennä noin vain soittelemaan ovikelloja - haluan tutustua ensin. Ei koulussakaan kenen tahansa kaveriksi haluttu. Kuka, mkä taho voi kutsua meidät koolle esim. syömään halvalla tai laittamaan yhteistä ateraa kerran päivässä tai edes kerran viikossa arkena. Siinä sitten samalla voisi niin halutessaan vaikka eläkeläislääkäri antaa asiantuntemustaan. Ns. vapaaehtoisuus on liian mutkikasta - mistä tiedän kehen kannattaa tutustua.
No niin, olen entinen peruskoulun opettaja ja sosiaalitoinen vapaaehtoisvälittäjä ja kouluttaja, joten tiedän nämä kuviot ja siksi valintani on peruskoulumainen, jokapäiväinen säännöllisyys. Mutta siis miten, kuka, koska,missä? Miten luodaan "vapaaehtoinen pakko", jota äitini aina jaksoi mainostaa?

Hei Eve! Kiitos 19.2. ohjelmasta. Minun panokseni vanhuuskuvan tarkentamiseen on romaani Meillä on vain toisemme. Päähenkilö Amanda rohkaisee toisenlaiseen vanhuuteen kuin se mitä nut taakkana huokaillaan. Kirjoitin kirjan ikääntyneitten ja kansalaisten tasa-arvoisuuden vuonna. Lisää: http://muutossauna.websites.fi/ sekä https://www.facebook.com/muutossauna
Tällä teolla tulen mukaan Hyvään päivään. Muistathan minua. Halauksin! Alli Kantola, s-posti: alli.kantola@phnet.fi

Makasin kotona Noro-viruksen kourissa (töistä saatu) ja kuuntelin ohjelmaasi. Ihmettelin, kun Vanhuksille Hyvää Päivää suunnitellessanne puhutte jälleen vain laitoksista, hoivakodeista jne. joissa vanhukset ovat yksin. Kotihoidon ohititte jälleen parilla lauseella. Onko kotihoito niin vaikea ja arka asia, ettei siitä haluta tai uskalleta puhua? Vaitiolovelvollisuus tietysti sitoo meitä hoitajia kertomasta mitä kaikkea siellä kotona tapahtuu tai paremminkin, mitä siellä ei tapahdu, joten aiheesta tietysti on hankala keskustella.
Olen ollut töissä useammassakin hoivakodissa ja siellä vanhuksilla on ainakin seuraa ja selkeästi rytmitetty päiväohjelma, hoitaja aina lähellä, siisti ja turvallinen ympäristö. Ohjelmaa ja tekemistäkin järjestimme usein. Kyllä me myös leivoimme ilman hygieniapassia, siitä todella pidettiin, miehetkin osallistuivat.
Haluaisin, että ottaisitte esille myös ne vanhukset jotka ovat yksin vankeina kotonaan, monelle heistä hoivakotiin pääsy on yksi suurimmista toiveista. Jonot vain ovat pitkät ja harva saa edes mahdollisuuden päästä jonoon. Jos jonnekin on vanhuksia ”kapseloitu”, niin kotiin.
Kotiin, jossa vanhus ei enää kykene tekemään mitään, päivät menevät sängyssä maaten tai tuolilla istuen. Huonon kuulon tai näön vuoksi radion kuuntelu tai TV:n katselukaan ei kaikilta onnistu, puhumattakaan nyt lukemisesta. Mitään tekemistä ei ole.
Keittiön sähkölaitteista on virrat poissa turvallisuuden takia, jäävät usein päälle ja aiheuttavat vaaratilanteita. On vanhuksia, jotka eivät ole kuukausiin edes päivävaatteita päälle vaihtaneen vaan viettävät aikaa yöpaita päällä. Ulos on mahdoton päästä vaikean liikkumisen takia, hissittömät talo ja raskaat lukolliset ulko-ovet estävät sen. Moni ei enää uskolla tai halua ulos mennäkään, vaikka kuinka houkuttelisimme. Monelle ainoa vaihtelu päivässä on kotihoidon käynti, sekin maksimissaan kolme kertaa vuorokaudessa ja keskimäärin 20 minuuttia kerta. Aika ei riitä, koska juoksemme nyt jo omien voimiemme äärirajoilla. Nykyään on paljon vanhuksia, joilla ei ole enää omaisia lainkaan, tai he asuvat kaukana tai ovat sairaita itsekin eivätkä pääse käymään.
Hyvä Päivä kotihoidon asiakkaalle olisi esimerkiksi, jos joku veisi heidät kauppaan katsomaan miten se on vuosien saatossa muuttunut ja samalla auttaisi ostamaan uusia vaatteita, nekin ovat vuosien varrella rispaantuneet, jääneet pieniksi tai ovat jo liian isoja. Tästä olisi meille hoitajillekin apua.
Toinen ehdotus olisi, että joku menisi kotiin ja tekisi yhdessä vanhuksen kanssa tavallista kotiruokaa, sitäkään kotona yksin oleva vanhus ei ole jopa vuosiin saanut, koska heille toimitetaan vain valmiita eineksiä. Leipominen olisikin sitten jo luxusta.
Liikaa varmaan on jo pyytää, että ihan muuten vain joku menisi juttelemaan, lukemaan lehtiä tai muistelemaan vanhoja aikoja. Se on muuten aika vaikeaa muistamattoman vanhuksen kanssa, eikä sitä Lähihoitaja koulutuksessakaan opetettu. Me Suomalaiset emme osaa seurustella.
Omalta osaltani yritän tehdä joka päivä edes muutaman minuutin hyvää joka käynnillä, vähän auringon valoa ja hymyä sieltä ovenraosta, enempää en minäkään jaksa.

Kuulin ohjelman puolisentoista kertaa, ja ajattelin, että oma ideani sopii myös siihen. Ajatuksissani on perustaa pop-up-atk-oppilaitoksia tjsp. Olen opettanut vapaaehtoisena ikäihmisille atk-taitoja ja maahanmuuttajille suomen kieltä, ja voisimme hyödyntää näitä ryhmiä niin, että he hyötyisivät itsekin. Sangen monet ikäihmiset ovat yllättyneinä kovasti ilahtuneet, kun olen näyttänyt heille esimerkiksi Ylen elävää arkistoa, vaikkapa Helsingin torielämää 1933 tai missikisoja 50-luvulta. Myös Google Maps on hyvä: miltä kotikonnut näyttävät nykyisin.

Olen ajatellut, että jonkinlainen yhdistys pitäisi perustaa, jonka avulla ihmiset voisivat saada atk-apua ja -opetusta. Kaupungeissa on monenlaisia tutoreita ja vapaaehtoisia, kaupallisista toimijoista puhumattakaan, mutta jotakin uudenlaista olen tuuminut. jotta vanhukset voisivat ohjatusti ja myöhemmin omatoimisesti tutustua Internetin saloihin. Tarkemmin olen tuuminut blogissani:

http://akutalikka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/
(nelisen kirjoitusta)

Hyvää päivää toivotan, älkää unohtako tietokoneita hyvinvoinnin edistäjänä.