Ti 19.06.2012 @ 10:02Eve Mantu

Lapsi pelkää yksinäisyyttä enemmän kuin kuolemaa

Helsingissä sijaitseva lastensairaala toimii museossa, tuskailevat vakavasti sairaiden lasten vanhemmat. Rautainen hoitoalan ammattilaisjoukko työskentelee ahtaissa ja epäkäytännöllisissä tiloissa.

Sairaat lapset tarvitsevat vanhempansa lähelle. On kohtuutonta, että vanhemmille ei löydy majapaikkaa läheltä pieniä potilaita. Olisiko aika rakentaa uusi lastensairaala ja/tai potilashotelli sairaalan läheisyyteen?

Tänään, tiistaina 19.6. perustetaan tukiyhdistys, jonka tarkoituksena on edistää HUS:n Lasten ja Nuorten sairaalan eli Lastenklinikan uudisrakennuksen suunnittelua. Nyt on hyvä hetki lisätä painetta. Ratkaisuja, nyt!

7 kommenttia

Suora lähetys loppui klo 11.00. Ensimmäisen puhelun otin vastaan 11:10. Ohjelman kuullut isoäiti soitti ajatuksiaan ja kysymyksiään. Hän oli kanssani samaa mieltä: uusi sairaala tarvitaan äkkiä ja sairaalla lapsella on oikeus olla vanhempiaan lähellä. Sairaalassakin.
Nainen tenttasi minulta mitä aion tehdä asialle jatkossa. Hän vänkäsi sitkeästi passiivimuodossa, että tarvitaan ja pitää tehdä ja pitää vaikuttaa ja pitää sanoa, ja halusi tietää missä ja milloin Eve Mantu aikoo edistää tätä tärkeää asiaa.
Yritin ohjelmani idealle uskollisena jakaa vastuuta hänen kanssaan. Sanoin, että tukiyhdistys on perusteilla ja kaikki kansalaiset ovat tervetulleita ja että hänen kannattaa viedä ajatuksiaan suoraan yhdistyksen ja sairaalan suuntaan.
Mutta, hän jatkoi, jonkun pitäisi ja voisitko sinä.
Sanoin, että juu, toimittajana tartun asiaan jälleen syksyllä, teen aiheesta uuden ohjelman, ja että yksityishenkilönä toimin myös jollakin tavalla.
Hän toisti omat tärkeät asiansa ja painotti, että ne pitää viedä eteenpäin.
Vastasin, että minä kansalainen tässä sanon sinulle kansalaiselle, että siitä vaan mukaan asioita edistämään. Ihan itse.
Hän lisäsi ajatustensa painavuutta kertomalla lapsenlapsensa sairaalakokemuksista. Hän ei ollut tyytyväinen. Hän esitti parannusehdotuksia, jotka olivat kaikki passiivimuodossa.

Olen iloinen, että ohjelma herätti halun soittaa ja puhua asiasta, halun vaatia muutosta ja parempaa.
Minä en kuitenkaan ole oikea osoite.
Jokaista tuohtunutta isoäitiä tarvitaan. Juuri häntä itseään, ei häneltä saatua sitaattia.

Kiitos ohjelmasta.Ajatukset heräsivät.Onkohan nyt aika valtiovallan herätä, esim. seuraavilla toimilla: ministereiden palkkoja(kokous yms. muut palkkiot) leikattaisiin ja varat uuden lastensairaalan rahastoon. palkkoja voi leikata myös valtionyhtiöiden johtajien ylisuurista palkoista.Ja eikö niitä lahjoittajia olisi löytynyt guggenheim-museolle,nyt löytyi oikea paikka niille rahoille.Hanke työllistää monenlaisia työntekijöitä ja ennenkaikkea lapse ja heidän vanhempansa saavat asianmukaiset tilat eikä lasten tarvitsisi itkeä ikävää. Se olisi eliitiltä tosi upea yhteiskunnallinen teko.Terveisin Paula kotipaikka Kemi sukunimi sama. puh 0504676566

Hyvä että yhdistys perustetaan. Sairaitten lasten oikeuksiin kuuluu vanhempain läsnäolo sairaalassa. Sen hyväksi on pohjoismaiset yhdistykset 1950-luvulta lähtien ja Suomen Nobab-Nobab i Finland ry (Sairaiden lasten hyväksi pohjoismainen yhdistys) 1980-luvulta lähtien tehneet työtä ja saanut paljon aikaan. Mm. standardit lasten sairaalahoitoon jotka noudattavat eurooppalaisia standardeja ja sisältävät vaatimukset lasten hyvinvointiin ylipäänsä sairaalassa, esim. oikeuden leikkiin ja opetukseen.

Kiitos puheeksiotosta! Meilläkin on kokemus osastosta, jolla 3 -vuotias lapsi kuoli tänä keväänä. Meilläkin on huonoja kokemuksia osastosta. Lähetin 4 -sivuisen 'analyysini' toiminnasta ylihoitajlle, joka vastasi nopeasti ja aikoi puuttua asioihin. Lähes järkyttävin asia osastolla oli se, että vierailuajat olivan niin lyhyet ja nekin lyhenivät entisestään, kun 'ai anteeksi, unohdimme pyytää'. VAlitettavasti hyvät käytännöt eivät ole lyöneet läpi joka osastolla, ei edes Hgin LKL:lla. Infektio-osastolla (os. 1) vanhemmat saavat olla yötä, vaikka kyseessä olisi pienikin huone. Muutoinkin kyseisellä osastolla hoitotyön taso on erittäin korkeaa samoin kuin LKL:n päivystyksessä.
Ideoitte ohjelmassanne, miten hyvät ideat saataisiin eteenpäin liittyen uuteen lastensairaalaan. Suosittelen lobbausta, sairaanhoitajien sijasta, insinööreihin, arkkitehteihin, sairaalaan johtoon, niin saattaa olla tehokkaampaa. Uutta sairaalaa suunniteltaessa sairaanhoitajat tuskin ovat merkittävin päätöksentekijäryhmä hanketta eteenpäin viedessä.

Kiitos Eve Mantu on todella kammottavaa millaisessa tilassa lastemme sairaudet hoidetaan remontti sotkujen keskellä,olin hiljattain käymässä Lastenklinikalla kun naapurini tytär loukkaantui vain viemässä tarvikkeita kun tyttö ja äiti yöpyivät siellä näyn vain käytävän sekalaista tavara määrää, mutta palauttaisin mieleeni 1960 luvun alkua kun poikani poti n.s valekuristus tautia ensimmäinen kerta oli yleislakon aikana jolloin liikkuminen oli vaikeaa ja lääkärin vaimo sairaanhoitaja ylityöllistettynä siitä johtuen hän harkitsi antaako jauhemaisen lääkemääräyksen koska vaimo säästyisi pistoksen antamis reissulta ja niin hän menetteli,mieheni haki lääkkeen apteekista olisi ollut saadun tiedon nojalta, että parempi olisi ollut hakea sairaanhoitaja sekä piikitys välineet,koska jouduimme myöhemmin illalla oman harkinnan jälkeen lähtemään sairaalaan joka on toisen kertomuksen pituinen, poika selvisi nipin napin henkitorven avauksesta kolme kriittistä tuntia happikaapissa pistoksia y.m 1.5 vuotias lapsi nipisteli minua kertoakseen olotilastaan kolmesti tämä uusiutui kunnes hän pääsi siitä, mutta kun sairaalassa oli vierailuajat kun äänimerkki soi poika käänsi selkänsä ja turrutti ikävänsä sulki surunsa olemme keskustelleet noista tapahtumista ja siitä kuinka ne ovat näkyneet myöhemmässä elämässä urhoollinen pikkumies oppi hillitsemään itseään olen aikuisen tunne elämää availlut tämänkin muistikuvan kanssa ne ovat hänen mielestään mielenkiintoisia havaintoja

Tärkeällä asialla olet. Lastenklinikka on surkeassa kunnossa...

Minulla itselläni on kehitysvammainen lapsi jota on hoidettu muutaman otteeseen sairaalassa. Hoito on ollut erittäin hyvää ja henkilökunta asiansa osaavaa. Olemme olleet onnekkaita, koska kaikista ongelmista huolimatta meidän ei ole tarvinnut enempää viettää sairaalassa aikaamme.

Sairastamaan voisin lähteä lapseni kanssa Ranskaan tai Ruotsissakin ovat sairaala-asiat kuulemma paremmin. Mutta muuten olen sitä mieltä, että on lottovoitto synnyttää Suomeen, jos tulossa on kehitysvammainen lapsi. Tai ainakin Helsinkiin. Olen ollut todella tyytyväinen täkäläisiin kuvioihin. Ja virkansa puolesta kehitysvammaisten asioita hoitavilla on aidosti hyvä tarkoitus. Aina ei tietenkään saa kaikkea mitä haluaa, mutta mielestäni kokonaisuus on hyvä. Lukuunottamatta siis tätä Lastensairaalan rakennuksen surkeaa tilaa.

Pohdiskelin uusia ideoita ja tulin siihen tulokseen, että ensihätään pitäisi yrittää löytää suurehko asunto jostain siitä nurkilta, jonka vuokraamalla vanhemmille voisi saada lepo-, suihku- ja yöpymistiloja. Kovinkaan suuriksi eivät kustannukset tulisi yötä kohden, jos ne jaettaisiin tasan tarvitsevien kesken... Avustustakin moiseen saattaisi löytyä suht helposti. Oma asiansa on se, miten esim. Kela suostuisi korvaamaan näitä yöpymisiä vanhemmille...

No, siinä oli nyt yksi idea. Itse en tähän lähde mukaan, puuhaan muualla. Olen siis tässä asiassa se, jolla on ehdotuksia, mutta ei halua toteuttaa...

Hieno ohjelma-kuuntelin sattumalta nurmikon ajossa.

Ehdotan ja kerro tämä radiossa:
" Muutettakoon heti 80 % sairaaloiden ja terveyskeskusten hallintoon varatuista tiloista pikku itsepalvelu hotellihuoneiksi potilaiden omaisten käyttöön ja miksei myös potilaiden käyttöön tilanpuutteessa.
Sairaaloiden hallinto voidaan 95 % ulkoistaa kaikkialla Suomessa niin pääsee henkilökunta keskittymään työhönsä. Tämä huomataan mm. kesälomien aikana: hallintobyrokraattien ollessa lomalla ei kukaan huomaa mitään ja kaikki turha puuhastelu, joka haittaa työntekoa jää pois.
Muutama pomo toki tarvitaan."

Eve Mantu

Eve Mantu kutsuu kurittoman kokouksen koolle lauantaisin aamukymmeneltä. Yhteiskuntarauhaa häiritään oudoilla havainnoilla ja kysymyksillä. Miksei työtön saa keittää kahvia? Mihin rikas tarvitsee lapsilisää? Onko huippukirurgeilla liian vähän töitä? Sinäkin voit tämän blogin kautta ehdottaa tärkeää ja/tai kohtuutonta asiaa kokouksen asialistalle. Eve Mantun kuriton kokous Yle radio 1:ssä lauantaisin klo 10.00-10.45. (alkaen 4.1. 2014)

Eve Mantu YLE Areenassa

Tilaa RSS

Blogiarkisto

2012

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu

2010

joulukuu

marraskuu

lokakuu

syyskuu

elokuu

kesäkuu

toukokuu

huhtikuu

maaliskuu

helmikuu

tammikuu