"Olen valmiina palvelemaan." Mummon ruoka-automaatti puhuu!

Moi, mä olen ihan perusstadilainen kundi Helsinkist. Haluun kertoo yhden muiston lapsuudesta.
60-luvun loppupuolelta. Faijallani oli tapana käydä työmatkoilla suuressa ja mahtavassa Neukkulassa.
Hän vei paikallisille tuliaisiksi ihan peruskamaa, purkkaa ja sukkahousuja.
Kerran faija toi Neukuista semmoisen ihan perusmatjushkan, tämmöisen puunuken, jossa on monta sisäkkäin. Tää Matjushka ei ollut ihan peruspalikka, vaan siinä oli pieni punainen lamppu, joka syttyi ensimmäistä kuorta avattaessa.
Lisäksi siitä kuului joka aukaisulla yllättävän möreällä äänellä “da, tavarish,da da”. Suurin yllätys oli viimeinen nukke, pikkuinen Breshnev, josta ääni lähti. Sen kädessä oli pieni punalippu, jota se viuhtoi ainakin minuutin verran paljastuttuaan. Ja entistä kovempaa se remelsi “DA, TAVARISH, DA DA!”
Erityisesti pikkupojan mieleen jäi julmetut kulmakarvat, ei mitkään ihan perushaituvat. Ne liikahtelivat synkkien ukkospilvien lailla pikku-ukon otsalla niin, että miniatyyririllit heiluivat niitten tahdissa..
Faijallani oli tapana availla nukkea aina ennen nukkumaanmenoaan, ja heräsin aina hillittömiin naurunremahduksiin ja Breshhukan toverihokemaan.
Luulen, että tästä alkaen olen saanut näppylöitä kaikesta, mikä liittyy puna-aatteeseen. Vieläkin saatan öisin herätä painajaiseen, jossa julmettu mustakulmakarvainen toveri viuhtoo punalippua naamani edessä ja kailottaa “DA, TAVARISH, DA, DA!” Voi herran pieksut!
Onneksi meidän katti teki kerran selvää tästä agitaattorista.
Yhtenä aamuna Breshneviä ei löytynyt mistään. Faija kolusi joka nurkan, ja viimein tärppäsi. Katti nuoleskeli suupieliään keittiön pöydän alla, vaikka silakkalautanen oli koskematon. Breshnevin vääntyneet rillit kissan välittömässä läheisyydessä kertoivat karua kieltään nuken hirvittävästä lopusta. Minä olin kuitenkin tyytyväinen, ja popsin salaa silakat kissan lautaselta, me kun olimme tuolloin ihan perusköyhä suomalainen perhe.

Hyvä Eve Mantu

Olen viime talvesta lähtien lähes viikottain onnistunut kuulemaan ohjelmasi. Kiitos ja syvä kumarrus tuottamistasi elämyksistä ja ajattelemisen aiheista.

Tänään puhuit laiskuudestasi ja pelkuruudestasi ihmisistä piittaamisessa. Panen jyrkän vastalauseeni tähän pöytäkirjaan. Sinusta ei löydy moisia ominaisuuksia. Päinvastoin olet tarmokas ja rohkea. Löydät aiheiksesi koko ajan aivan olennaisia, pieniä asioita, joista meidän ihmisten eläminen ja sen eettiset valinnat koostuvat. Käsittelet niitä kysymyksiä rakkaudella armottomasti. Tavassasi ei ole pätkääkään omahyväistä saarnaamista, koska uskallat lähestyä asiaa niin henkilökohtaisesti, siis pakotat itsesi olemaan itsellesi - ja meille - rehellinen. Näin haastat meitäkin kohtaamaan todellisuuden ilman teennäisyyttä ja itsepetosta. Ja hurja omakohtainen heittäytymisesi ei silti vaikuta miltään gonzoilulta, kai siksi että sinun tavastasi heijastuu itsetehostuksen sijaan - näin tulkítsen - ihmisrakkaus. Siis kiitos.

Hei!
Oikeastaan olisin ollut kiinnostunut osallistumaan mielipiteenvaihtoon "pelkuruus-laiskuus" teemasta, mutten löytänyt siitä kuin yhden 2.12. tehdyn kommentin, johon sydämestäni voin yhtyä.
Lämmin kiitos Eve kaikista kevään ja syksyn ohjelmistasi!
Pidän kovasti Sinun to-iltapäivä pohdiskeluistasi ja erikoisesti kiitän uskalluksestasi 2.12.-10, kun vierailit Sataman sosiaalikeskuksessa. Olen helsinkiläinen eläkelläinen, ja tunnen paljon samoin kanssasi - mutta olen kuitenkin pitänyt tärkeänä antaa lantteja (euron pari) ns. kuppikerjäläiselle ohi kulkiessani. Minusta on sääli, että ihmiset - vaikka huonolla omalla tunnollakin - jättävät auttamisen. Luultavasti siihen johtaa aikamme yksipuolinen ja kova maailmankuva, joka yksinkertaisesti sulkee pois osan todellisutta ei-hyväksyttävänä: esim. sen mikä tuntuu hankalalta tai uhkaavalta hyvin toimeentulevien elämässä. Olen ollut järkyttynyt kun katson nykyistä katukuvaa Helsingin keskustassa. Olisi kaikkien kannalta terveellistä jatkaa pohdintaa "pelkuruudesta ja laiskuudesta".
Mielestäni Kimmo Oksasen pamfletti Kerjäläisten valtakunta (Wsoyn barrikadi-sarja 2009) olisi hyvin mielenkiintoinen ja monipuolinen keskustelun avaus aiheeseen.
Miksiköhän tänään ei sitten tullutkaan lupaamaasi aihetta, vaan uusintana tupakan lopetuksesta, sinänsä ihan kiinnostava ohjelma?
Ihailevin terveisin ja kiitoksin - toivottavasti ohjelmasi jatkuvat.
Hyvää joulunaikaa ja joulumieltä
toivottaen Tarja

Kiitos palautteesta. Flunssa kaatoi minut viime viikolla. Nyt olen taas muonavahvuudessa :)

Moikka Eve!
Asuin taannoin Hermannissa Orioninkadulla ekassa kerroksessa. Aloin ihmetellä lähes päivittäin toistuvaa rituaalia: Pakettiauto karautti talon eteen, sieltä juoksi nuori mies latikko kädessä ja kolisteli rappuun sisään. N. 10 sekunnin jälkeen hän kolisteli takaisin toinen laatikko kädessään, hyppäsi autoon ja kaasutti pois paikalta. Kun tätä oli jatkunut aikansa, kysäisin häneltä, että mitä ihmettä hän tekee. No, hän oli tietenkin ateriapalvelun kaveri, joka toimitti ruokaa eräälle talon vanhukselle. Eli ihmiskontakti tämän papan kanssa kesti n. 3 sekuntia.
Sellaasta se on, kiireinen elämä.
Martti Mäkelä

Hei, Edullinen arkiruoka voi olla hyvää. Söin juuri itse tehtyä keittoa ja ruisleipää, ei brameilua, mutta taatusti kunnon raaka-aineista ja hyvää. Päiväkoti-, koulu- ja työmaaruokalat (Ylenkin ruokala) ovat pilanneet suomalaisten makuaistin. Itse kannan töissä eväitä, koska en kerta kaikkiaan kestä sitä standardimakuista ainoastaan hyvännäköistä, mutta kaamean makuista Amican yms. firmojen liukuhihnaruokaa. Toki työkavereiden seura on mukavaa, mutta ainakin meillä työpaikan kahvihuoneessa riittää seuraa eväitä syömässä. Joten ensin menumatin antama vapaus kuulosti ihan hyvältä, mutta sitten ruoan kuvailu ei todellakaan innostanut. Minkä ihmeen takia me emme vaadi mummoille ja muillekin hyvää ruokaa? Siis kunnon raaka-aineista ihan tavallista ja herkullisesti maustettua ruokaa.

Ihan metka vehje tämä RuokaMatti, meistä nuoremmista. Mutta kuka valvoo että Mummo käy edes ruokapuuhiin. Ruokahalut voi olla vähäisiä. Kuka valvoo, että mummo syö ruokansa jos vaikka onnistuisikin saamaan annoksen uuniin? Entä onko ruokapakkaus vanhojen sormien kanssa avattavissa? Entä sitten jos ei kuule automaattipuheen ohjeita.

Sama ongelma on kotipalvelunkin tuoman ruoan kanssa, vaikka ruoka jopa asetellaan kauniisti eteen ja haetaan Mummu pöydän ääreen. Usein hoitajat seuraavana päivänä toteavat ruoan jääneen syömättä.

Jos ruoan tuo ulkoistettu ruokapikapalvelufirma, vaikka päivittäinkin, niin Mummun olematon syöminen ei tuottane toimenpiteitä ja Mummu saa kuihtua rauhassa.

Jos sitten AutoMattia täytetään viikon, kahden välein, niin nälkään voi Mummu kuolla. Kotipalvelu sentään voi vähän katsoa Mummun tilannetta päivittäin.

Ohjelmassa oli juuri maininta uuniin unohtuneesta annoksesta ja tekstiviestinä lähtevästä ilmoituksesta Papan tyttärelle ... mutta vaikka tytär soittaisi ja kehottelisi syömään, niin mitään ei välttämättä tapahdu, ei svaikka Pappa kuinka lupailisi syödä...

Kenelle tämä menumaatti on tarkoitettu? Henkilö, joka pystyy ottaman annoksen pakasteesta ja laittamaan uuniin, tuskin tarvitsee sitä puhetta. Jos taas ei pysty edellä mainittuihin toimiin, tuskin pystyy käyttämään ko laitetta, puheella tai ilman. Olen seurannut noin kymmenen vuotta vanhempieni vanhenemista, kotona, sairaalassa, hoivakodissa. Äitini laihtui luurangoksi kotiin tuotujen annosten kanssa. Minä en olisi syönyt niistä ainoatakaan. Nyt äitini on satumaisella onnella päässyt Pelastusarmeijan yllläpitämään hoivakotiin, jonka johtajatar totesi minulle äitiäni sinne saattaessani, että tässä hoivakodissa pidetään kynsin hampain kiinni omassa keittiössä valmistetuista ruuista. Äiti alkoi pulskistua ja muutenkin voida hyvin. Menut tässä hoivakodissa ovat niin ihanat, että me omaiset tutkimme listaa aina kateellisina. Toisaalta ei yhteisessä ruokapöydässä tarvitse puhua. Pääasia, että ollaan monta saman pöydän ääressä. Entäs kun tulee sähkökatkos? Entäs jos tekee jotain väärin tämän laitteen kanssa? Tällaiset kommellukset ovat hyvin yleisiä. Silloin ei enää ole mitään tehtävissä. Entä ne ilman työtä jäävät nuoret, jotka tienasivat hieman rahaa kuljettaen ruoka-annoksia vanhukselta toiselle ja olivat suurimmaksi osaksi aivan ihania ihmisiä, äitini mukaan. Mistäs heille työtä hankitaan, kun kaikki mahdollinen työ lopetetaan ja korvataan sähköllä toimivin eri vempaimin? Sitten puhutaan, että nuorille on löydettävä työtä. Kaiken kaikkiaan koko ratkaisu perustuu siihen, että kaikki toimii normaalisti, mutta näin ei aina ole. Sähkökään ei ole ikuista!
Pike

Eve_Mantu kirjoitti:

16.12. klo 10:09
Kummasti ovat muut vaihtoehdot houkutelleet. Yhteinen lounas työkavereiden kanssa alakerran lounasravintolassa on ollut aivan vastustamaton. Olen tähän mennessä syönyt automaatista yhden annoksen. Broilerikuutioita punaisessa thai-kastikkeessa.

Tänään pitäisi taas syödä koneesta. Lounasaikaan on tunti, ja mietin verukkeita. Pakko tunnustaa, että automaattilounas ei kutsu.

Missä vika?

En suostu antamaan mitään painavaa lausuntoa ruoka-automaatista. En ole kohderyhmää, minulla on vaihtoehtoja. Terveet jalat vievät kahdessa minuutissa lounaspaikkaan, josta löydän raikkaan salaattipöydän, muutaman pääruokavaihtoehdon ja jälkiruoan. Vaikka kuinka haluaisin, en pysty eläytymään potentiaalisen asiakkaan tilanteeseen.
Miten suhtautuisin laitteeseen, jos en vanhana ja huonokuntoisena pääsisi ulos, jos vaihtoehtona olisi nälkä tai ateriapalvelun epävarmuus? Luulen, että kohauttaisin olkapäitäni: kaipa tämä menee, paremman puutteessa. Mitä sitä tämänikäinen enää.

Hei Eve,

Olitpa taas kerran tarttunut asiaan, josta on tärkeää puhua meidän kovenevassa yhteiskunnassamme. Vanhusten pitäisi olla kotona yksinään mahdollisimannan kauan ja aina keksitäänn uusia teknisiä vempaimia, joilla tämä on mahdollista. Kukaan ei kysy , mitä vanhus todella haluaa. Hänelläkin on jo iskostunut päähän, kotona selviämisestä mahdollisimman kauan, vaikka elämänlaatu olisi kuinka huono tahansa. Jutussasi, toit esille sosiaalisten kontaktien tärkeyden myös ruokailutilanteessa.
Loppu kommentissa menumaatin kehittelijä oli ylpeä suomalaisesta loistavasta innovaatiosta. Suomalaisena tällaisista innovaatioista ei todella kannata ylpeillä vaan miettiä todella, miten vanhuksena ja ennen kaikkea ihmisenä haluaisin itseäni kohdeltavan.

Kiitos vanhuksille keksityn "loistavaa" syöttölaitetta koskevasta ohjelmasta. Muutamia erittäin tärkeitä asioita jäi pois, kuten nykyään jokaisesta ruokaa koskevasta keskustelusta. Kuinka paljon oli käytetty E-koodisia aineita?
Mikä mahtoikaan olla ruoka-annoksen todellinen ravintoarvo ajatellen vanhusväestön ravitsemuksesta nykyisin tiedossa olevia asioita, nyt en tarkoita niitä ns. yleisiä ravintosuosituksia, joissa lähes kaikki, paitsi vesi on
vahingollista. Tilanne ei mielestäni muutu yhtään ravitsemuksellisesti paremmaksi tuo sen laitosruoan joku tai seisooko se nurkassa odottamassa. Niin kauan kun suomalaiset eivät muutoinkaan ymmärrä ravinteikkaan ja maukkaan ruoan arvoa, vaan heille kelpaa mössö kuin mössö, niin tietty siinä ei vanhuksillekaan ole sen ihmeempää arvoa eikä heille kannata muuta tarjota. Kehotan tutustumaan kahteen kirjaan:Petos lautasella ja Aito ruoka. Vanhuksellakin terveyden kannalta on hyvä ravinto, riittävä nesteen (veden) nauttiminen ja riittävä määrä rasvaa tärkeää. Mikään ei korvaa kuitenkaan ihmiskontakteja. Oletteko tulevat vanhukset valmiita koneiden kanssa askartelemaan ja kommunikoimaan?

Kiitos jälleen Eve Mantulle tärkeän teeman esille nostamisesta! - Olen huolestunut siitä, että pääosin teknologian, ekonomistien ja lääketieteen keinoin pyritään ratkaisemaan vanhustenhuollon palvelujen puutteita. Sen sijaan varsinaiset sosiaali- ja terveydenhuollon vanhustyön asiantuntijat ovat näkymättömiä. Pahimmillaan käy juuri näin, että teknologia korvaa ihmisen ja koko toiminnan vanhuskäsitys ei ota lainkaan huomioon inhimillisiä kokemuksia, toisen ihmisen läsnäolon tarvetta. Ruokinta-automaatit viittaavat pikemminkin eläinten automaattiruokintaan. Ehkäpä idea onkin sieltä napattu. Minkälainen mekkala nousisikaan siitä, jos lasten päivähoitoon sovellettaisiin samanlaista mallia. Tarvitaan vanhustenhuoltoon ammattilaisia riittävästi, jotta inhimillinen vanhuus voisi toteutua. Nykyisellään ei näin ole. Vrt vielä tämänpäiväinen uutinen vanhusten palelemisesta Kustaankartanossa ja muuallakin. Vanhustenhuolto on nykyisellään ihmisoikeuskysymys.

FST esitti alkusyksystä hyvän dokumentin ruotsalaisten vanhusten ruokapalvelusta. Siinä vanhukset pääsivät ääneen ja kertoivat ajatuksiaan ja tunteitaan. Ruoat valmistetaan Uppsalassa olevassa tehtaassa, pakataan vakuumiin ja rahdataan ympäri maata asuville vanhuksille. Kotipalvelu käy viemässä ruoat vanhuksen jääkaappiin kerran viikossa ja vaihtaa samalla muutaman sanan.
Vastakohtana oli Tukholmalaisten herrasmiesten perustama kokkauskerho, Norrlandilaisen pikkukylän vanhukset, jotka arvostivat perinteistä ruotsalaista ruokaa sekä Göteborgissa yksityisessä vanhainkodissa asuvat rouvat, joille kokkasivat huippukokit. Suosittelen tätä dokkaria lämpimästi! Valitettavasti en muista sen nimeä, ehkäpä Eve voisit saada sen yleläisenä selville ;) Se esitettiin maanantai-iltana ehkäpä elo-syyskuussa.

Kuuntelin aivan ihastuneena,

En pysynyt tietokoneen perässä, täytyy aloittaa uudestaan. Siis kuuntelin aivan ihastuneena,kun 16.12. kerrottiin todella helpottavasta uudesta koneesta. Kun tulee vanhaksi, ei tarvitsekaan päästää kotiinsa kiireista tiukkistätiä tai nuorta nirppanokkaa. Voi syödä suoraan uunista tullutta ruokaa silloin kun haluaa. Mikä ei mitenkään estä kontaktia niihin ihmisiin joiden kanssa haluaa sitä. Ainoa mikä häiritsi oli toimittajan hirvittely ja kauhistelu asiasta.

Riikka kirjoitti:

FST esitti alkusyksystä hyvän dokumentin ruotsalaisten vanhusten ruokapalvelusta. Siinä vanhukset pääsivät ääneen ja kertoivat ajatuksiaan ja tunteitaan. Ruoat valmistetaan Uppsalassa olevassa tehtaassa, pakataan vakuumiin ja rahdataan ympäri maata asuville vanhuksille. Kotipalvelu käy viemässä ruoat vanhuksen jääkaappiin kerran viikossa ja vaihtaa samalla muutaman sanan.
Vastakohtana oli Tukholmalaisten herrasmiesten perustama kokkauskerho, Norrlandilaisen pikkukylän vanhukset, jotka arvostivat perinteistä ruotsalaista ruokaa sekä Göteborgissa yksityisessä vanhainkodissa asuvat rouvat, joille kokkasivat huippukokit. Suosittelen tätä dokkaria lämpimästi! Valitettavasti en muista sen nimeä, ehkäpä Eve voisit saada sen yleläisenä selville ;) Se esitettiin maanantai-iltana ehkäpä elo-syyskuussa.

Olen ihan mykistynyt tästä "upeasta" ruoka-automaattikeksinnöstä. Eva Mantun ohjelmaa kuuntelin henkeä pidättäen. Siis,tahdommeko hoitaa vanhuksiamme koneilla? Mietin,haluaisinko itse kotiini tuollaisen masiinan?? Mieheni,joka kuunteli ohjelmaa,vieressäni autossa, oli jotenkin positiivistesti vaikuttunut laitteen tuomista mahdollisuuksista.Kysyin,että mistäköhän mahdollisuuksista? Oikein selvää vastausta en saanut.
Itseäni kylmää ajatus,että tulevaisuudessa voimme pitää tällaista koneääntä normaalina ja alamme jotenkin inhimillistää sitä.
Työpikallani on kahviautomaatti,mistä saa kaikensorttisia kahvi-ihanuuksia ja näyttöön tulee teksti,mikä kertoo kafee latten tms. olevan valmis ja seuraavaksi tulee teksti,ole hyvä. Jotenkin se vaan aina huvittaa, kun kone on niin kohtelias. Mahdammekohan vielä palata aikaan,jolloin vanhuksetkin hoidettiin kotona,siis vaikka omien lasten kotona. Ehdotan muuten tähän maahan vanhuskommuuneja. Useamman vanhuksen yhteisöhän kykenee vaikka palkkaamaan oman kokin ja kaikenlaista muutakin mukavaa.

Talouskriisi pahensi entisestäänkin mahdollisuutta verovaroin kustantaa vanhushuolto. Joillakin vanhuksilla omat lapset voivat hoitaa vanhusta päivittäin - useimmiten ei. Suomessa itse asiassa aika vähän keskustellaan varautumisesta vanhuuteen. Meille useimmille on kertynyt omaisuutta - realisoimalla sen vaiheittain voimme saada parempaa vanhuutta. Näinhän menetellään jo esim. Britanniassa ja Saksassa.

Kommentti hätkähdyttävään ruokamaattijuttuun

Johan tällaisen "maatin" ennusti jo Chaplin Nykyajassa. Silloin se nauratti, mutta nyt utopia näyttää toteuttavan itsensä. Kammottavaa. Meillä Suomessa ongelmana on se, että kolmen sukupolven asuminen ja yhteiset ruokahetket samassa huushollissa ovat mahdottomuus, sillä tällaisen asumisen mahdollistamiin kyllin suuriin asuntoihin on varaa vain miljonääreillä. Mummot ja papat hoidetaan ja syötetään kohta ongelmajätteinä automaattien avulla omissa nurkissaan. Toisin on esim. nyt kovasti parjatussa Kreikassa. Siellä isovanhemmat ovat tarpeellisia ja hyödyllisiä perheenjäseniä, ja siellä mummojen tekemä ruoka on kunniassaan.

Ennen vanhaan juuri mummojen tekemät ruoat olivat ne parhaimmat, ja tätä käsitystä mainontakin vielä hellii. Entäpä kun lapsenlapsi saa tulevaisuudessa mummon luona tuota lentokoneruokaan rinnastettavaa "herkkua", muuttuuko käsite "mummon ruoka" tarkoittamaan mautonta ja pahaa sapuskaa?

Minä en tulevaisuudessa halua, että koneääni toivottaa minulle hyvää ruokahalua. Ennemmin paastoan itseni kuoliaaksi.

Isäni joutui sairauden takia turvautumaan kotiavun ruokapalveluun. Ruoka oli mautonta. Hän piti erityisesti perunoista, mutta ne olivat yleensä kovia tai sitkeitä. Parin viikon kuluttua hän sai oksennusreaktion pelkästä valmisruoan hajusta. Isä laihtui 20 kg. Luopui ruokapalvelusta ja alkoi laittaa uudelleen oman ruokansa. Vaikka se vei kaikki hänen voimansa, hän katsoi kuolevansa nälkään jos yrittäisi elää palvelun ruoalla.

Minulta jäi ensimmäinen kierros menumaattia kuulematta - kuulin uusintana.

Minusta ohjelmasta jäi uupumaan kaksi asiaa:

olen oppinut vanhuudesta tämän: Viimeinen asia, joka vanhalle jää jäljelle kun liikuntakyky ja muisti häipyvät, on makuaisti. Siksi erityisesti vanhat ihmiset tarvitsevat luomu- ja lähiruokaa. Nykyisten vanhojen nuoruudessa ei oltu vielä keksittykään keinolannoitusta puhumattakaan lisäaineista.

Toinen kommentti liittyy koneiden halpuuteen tai ihmisten (kotiavustajien kalleuteen). Ei niitä kustannuksia lasketa sillä tavalla, että voitaisiin laskea mikä on vaikkapa Palmian aterian hinta verrattuna 2-3h/viikossa kotiavustajan hoitoon. Helsingissä esimerkiksi ei Palmian hallinto- ja tilakuluja lasketa aterioiden hintaan.

Eve Mannulle vihjeeksi: Ei kannata kaikkea uskoa mitä kalliiksi väitetään.