Täyttä elämää Keskuspuistossa

Maltoin tänä aamuna kävellä töihin hitaasti ja aistit auki. Olipa mielenkiintoinen retki.

Ruskeasuon päiväkodin pihassa työnsi taapero isoa lumikolaa. Totisena kuin iso mies. Sellaiseksi hän varmaan itsensä tunsikin. Eli tärkeää hetkeä. Teki tärkeää työtä. Liikuttava pieni kuurapipomies.

Luistelukentällä oli menossa poikien lätkätunti. Äänenmurrosmölinä säesti lämäilyä. Honkkelinuorukaiset veuhtoivat mailoineen. Selvästi olivat jo tulleet sinuiksi viime kesänä venähtäneiden kinttujensa kanssa. Miesopettajan äänessä oli intoa ja lämpöä: "Tosi hyvä pojat, tänään oli oikein hyvää peliä!"

Neljä elinvoimaa uhkuvaa tammaa aitauksessa. Hörhistelivät ja pörhistelivät. Hieroivat kaulojaan yhteen ja ottivat pieniä spurtteja. Hörähtelivät. Teki mieli mennä haisteltavaksi, mutten uskaltanut. Katselin vaan kauempaa. Yksi tammoista oli juuri sellainen länkkärihepan näköinen. Valkea, jossa isoja ruskeita läikkiä.

Polulla tuli vastaan turvaliiviparijono. Sellaisia alle metrin mittaisia punaposkisia. Jonon ensimmäinen alkoi laulella itsekseen: Luihtelemaan, luihtelemaan. Pysähdyin katsomaan kulkueen menoa. Yksi tytöistä sanoi minulle: "Arvaa mitä!? Me päästään luistelemaan!"

Eilen en nähnyt mitään tällaista. Näenköhän huomenna?