Jos Peppi kasvaisi aikuiseksi, millainen nainen hänestä tulisi?
Punapäällä on ollut pitkä elämä. Hän on ravistellut ruotsalaista yhteiskuntaa jo 60 vuotta. Itse Peppi on pysynyt pisamanaamaisena kauhukakarana, mutta entä jos...
Voisiko Pepin raikas anarkia hyytyä iän myötä? Jaksaisiko hän pitää pienempien puolta ja hörhöillä heppansa kanssa vielä kolmekymppisenä? Peppiä kuvaillaan yleensä vahvaksi, energiseksi ja iloiseksi. Jotkut näkevät myös tragedian: pieni äiditön tyttö, joka ei sopeudu yhteisöön. Voisiko Peppi syrjäytyä?
Kaapin paikka -ohjelmassa leikittiin ajatuksella Peppi-naisesta. Kirjailija Jukka Parkkinen fanittaa erityisesti Pepin slapstick-huumoria ja burleskia meininkiä. Hänen mielestään Peppi on lyömätön verbaalinen jallittaja. Luokanopettaja Eija-Liisa Stam-Lehmusvuori (jonka tytär Henna-Liisa antoi äänensä Pepille niissä uusissa animaatioelokuvissa) käyttää kirjoja oppilaittensa kanssa, kun on aika käsitellä moraalikysymyksiä. Peppi kun on niin oikeudentajuinen ja rohkea!
Marjo Suominen opettaa harmonikansoittoa ja keikkailee Peppinä. Hän voisi kuvitella huostaanottokodin, jonka varaäitinä Peppi häärisi. Peppi jos kuka ymmärtäisi nuoria, joita kukaan ei ymmärrä.
Olisi myös helppo kuvitella P.P. elokuvaohjaajana, jonka dokumentti turismin vaikutuksista Galapagos-saarten luontoon voittaisi palkintoja elokuvajuhlilla.
MUTTA: saako nainen olla nerokas verbaalinen jallittaja, vahva ja omaperäinen sankaritar? Lannistaisiko yhteisö sittenkin Peppimme kauheana akkana?
3 kommenttia
Pe 13.06.2008 @ 15:25
Kuunneltuani ohjelmaa Pepistä, tunnistin siitä äkisti itseni ja olin ällistynyt. Niin paljon yhtäläisyyksiä löysin omasta persoonastani ja Pepistä. Tosin en omista arkullista kultakolikoita, isäni oli metsuri ja äidini oli ahdistunut kotirouva. Nyt he molemmat ovat enkeleitä ja minusta on tullut isoäiti. Minusta ei tullut äitiä, mutta ihan oikea isoäiti.En tainnut nuorena ymmärtää lapsista mitään ja katsoin parhaaksi antaa vieraiden hoitoon. Nyt olen jo isoäiti. Edelleen piikki yhteiskunnan sovinnaisuuden lihassa, en auktoriteetteja kumartele, köyhä ja pitkäaikaistyötön, kun ei sopeudu tähän yhteiskuntaan.
Mutta olen onnellinen silti, vaikken olekaan ns. yhteiskuntakelpoinen. On omat aivot joilla ajatella ja ja siitä olen aina ollut iloinen ja ylpeä.
Ma 16.06.2008 @ 14:01
Eve Mantu pyysi ohjelmassaan kertomaan Peppi Pitkätossun fiktiivisistä vaiheista tämän aikuistuttua (Peppi itsessäänhän ei ole fiktuuvinen).
Näkemykseni mukaisesti Annika ja Tommi lähetetään oppikouluun naapurikaupunkiin. Uusi ympäristö muokkaa pysyvästi maalta tulleiden ja suojattua elämää viettäneiden lasten kokemusta itsestään, tavoitteistaan, yhteiskunnasta ja koko elämästä. Uudet ystävät, ympäristö ja oppimistehtävät läpäisevät nyt lasten elämän ja palatessaan kotiin viikonloppuisin he vähitellen huomaavat, että Peppi ei ole enää sama eikä yhtä tärkeä kuin ennen. Heistä Peppi on (tätä he eivät sano tietenkään ääneen) jotenkin jälkeenjäänyt – jopa ennustettava. Hajamielisinä he omien puuhiensa lomassa seuraavat naapurissa asuvan Pepin liikkeitä. Murrosiässä tapahtuva jalkojen kasvu saa niille lisää liikettä, ja Annika lähentyy lapsuudenystäväänsä Peppiä ja päättää vierailla tämän luona Huvikummussa. Kummallista, miten pieneksi ja suttuiseksi talo on käynyt. Peppi itse ei ole paljoa muuttunut, hiukset ovat nyt pitkät ja hän pitää niitä poninhännällä, mutta muusta hän ei viitsi edes mainita. Annika on saanut ensimmäisen vannehameensa ja upouudet rokkitossut, ja huomaa, että hän on aivan liian hieno Huvikumpuun ajanmukaisine ylpeyden aiheineen. Peppi on alkanut kirjeenvaihdon Färsaarilla asuvan valokuvausta harrastavan kalastajan kanssa ja esittelee nyt vieraalleen pyörein lapsellisin kirjaimin kirjoitettuja kirjeitä. Annikasta Pepin kirjeenvaihto armeijan käyneen miehen kanssa on päätön tempaus.
Peppi innostuu opiskelusta vasta parikymppisenä käytännön ajamana. Hän käy paikallisen työväenopiston pitämän kurssin puutarhakasvin viljelystä. Hän on rakentamassa kasvihuonetta purkutalosta ottamistaan ikkunanpokista. Hän on alkanut myydä hevosen lantaa pusseittain portinpieleen asettamaltaan penkiltä. Ohikulkija voi asioida lantaostoksilla, milloin tälle parhaiten sopii ja käydä sujauttamassa maksun Huvikummun etuoven postilaatikkoon. Kauppa käy, vaikka myyjä ei ole paikallakaan, peppimäisen nerokasta. Liiketoimissa kuten kaikessa muussakin Peppiä inspiroi juuri tämä hetki. Ajatus siitä, miten asioista tehdään pysyviä, ei häntä kiinnosta. Alkuviehätyksen mentyä Pepin kasvilava saa ränsistyä, ja kylän pojat kivittävät sen lopulta hajalle luullen taloa hylkytaloksi. He eivät satu tietämään, että Peppi on visiitillä Färsaarilla ja palaa kohta takaisin melko painavista syistä tai ilman niitäkin.
Pepillä ei ole taipumusta synkkyyteen tai pitkiin vetäytymisiin. Vilkas virikehakuinen elämä väsyttää hänen voimiaan ja keski-iän kynnyksellä hän huomaa elävänsä samalla tavalla kuin lapsena. Elämä ei ole oikeastaan onnistunut muuttamaan häntä päinvastoin kuin Annikaa tai Tommia, jotka ovat perustaneet perheet ja muuttaneet Tukholmaan tärkeiden virkojen johdosta.
34-vuotiaana Peppi kokee siihenastisen elämänsä kirkkaimman valaistumisen löydettyään itsensä Alice Munron romaanista. Salamana hän kypsyy uuteen elämänvaiheeseen ja suureen muutokseen. Uskollisena omalle tyylilleen- totta kai (kirjoittajan huomautus).
