Jotakin muuta kuin hämä-hämä-häkkiä

Kiitos koskettavasta ohjelmasta! Myös viisaalle Hilkalle! Kysymyksesi "oletko se sama ihminen" pani miettimään asiaa. Jossakin mielessä olen, jossakin en. Kuten Hilkkakin sanoi, kokemuksia on tullut lisää ja ne ovat muuttaneet hyvin, hyvin paljon.Muistojen vuoksi olen sama ja luonteessakin on joku sama perusasetelma. Ja luova hulluus on ehkä vain lisääntynyt kun kritiikin kynnys on laskenut.
Tasan seitsemänkymppisenä tunnen olevani vanhus, sillä se on niin kaunis sana ja ilmaus tälle vaiheelle. Mutta se ei merkitse sitä, että en osaisi ajatella, tehdä työtä tai vaikka hullutella.
Mutta että seniorikansalainen tai joku sellainen, hui kauhistus! Ikäihminenkin on kyllä aika hyvä mutta vanhus on paras.

Tottakai pelkäänkin, ja syytä taitaa ollakin. Vaikka nyt jaksan hoitaa itseni ja kotini ja tehdä vapaaehtoistyötä, tulee aika, jolloin en enää jaksa. Nykymenolla on ihan realististista pelätä avutonta vanhuutta. Ellei sitten tule joku kunnon muutos!! Ehkäpä vanhuslaki jotakin turvaa.Pitää äänestää hyviä päättäjiä!

Oikeastaan tämä aika on elämäni parasta aikaa, joten tervetuloa vain tänne päin, Eve, pikkuhiljaa! Elämä kummasti sopeuttaa!

Kiitos Eve Mantu ja Hilkka!
Te puhelitte viisaita vanhenemisesta. Olen koettanut kuulostella, mitä tämä vanheneminen oikein on ja minua ahdistaa ajatus paikasta, jossa olisi vain meitä vanhoja ihmisiä. Hilkan elämä kuulosti vielä elämältä, krempoista huolimatta. Kiitos molemmille toivon näköaloista!

Voi , voi ja oi, oi . Minäkin marssin joskus , ja vastustin Vietnamin sotaa . Lähetin Amnestyn leivissä kirjeitä valtioiden päämiehille . Myöhemmin vaadin oikeutta eläimille , ja sitten vielä myöhemmin aloin vaatia oikeutta vanhuksille , jotka tämän maan ovat rakentaneet . Heidän työnsä hedelminä meillä on koululaitos , terveydenhoito , sosiaaliturva ja eläkejärjestelmä .
Mutta se oikeudenmukaisuuden toteutuminen . . . esim. nyt vanhusten asiassa . Miten miesten kunnia säilyy tahrattomana , jos he eivät takaa äitiensä, isiensä ja isovanhempiensa hyvää ja turvallista elämän ehtoota .
Kun luen lehdestä politiikkojen ja kuntien virkamiesten koottuja selityksiä määrärahojen puutteesta , niin minua on alkanut kalvaa kauhistuttava epäilys siitä että vallassa istuu suuri joukko päättäjiä jotka yksinkertaisesti EIVÄT VÄLITÄ . Kulisseissa he puhuvat empaattisesti , mutta itsekseen jupisevat että : " olkoot vaipoissaan. . .se hiihtoputki kyllä rakennetaan " . Vastakkainasettelu oli tarkoituksellista . Missä perheessä menevät ison veljen laskettelusukset pikkusisaren talvikenkien edelle ?
Pääsin äskettäin itse eläkkeelle . En tule ottamaan vastaan huonoa kohtelua . Viimeisenä vaihtoehtona lähden sitten Kiinaan. . .soutuveneellä !

Noh, kai sitä sanojensa takana on pysyttävä...

Mutta minulta, kaikessa uhossani, jäi pois yksi asia joka on pakko tunnustaa. Vähintään kerran kuussa tulee jokin uusi vaiva tai kolotus tai kremppa, jota ei osaa arvioida. Varsinkin jos se ilmaantuu yöllä, se kasvaa ihan hetkessä pikku ryynistä jättiläistammeksi, kun minulla aina yöllä kaikki huolet kasvavat. Ja koska en tiedä ihmisen fyysisistä asioista tuon taivaallista, minun on pakko aamusella käydä läpi nettitohtorit ja -lääkärikirjat ja sitten mennä kirjastoon (=entiseen työpaikkaani) tiedustelemaan, onko minulla kuolemantauti.
Tähän asti ei ole ollut. Ja vielä noihin Hilkan ja muiden ohjelmasi ihmisiin verraten, olen päässyt vähillä sairauksilla. Ja ilmeisesti olen vielä sen verran nuori muori,liikkuminen käy ihan "normaali"-ihmisten tapaan, en ole tarvinnut rollaattoreita enkä keppejä enkä edes vaippoja, joka kieltämättä olisi minullekin kauhun paikka. – Hilkalle sisarellisesti terveiset, kiitokset rohkaisusta kanssavanhuksille!
Mutta uskon tähän "yhteisöllisyyteen" joka sekin on jo klisee. On etsittävä yhteyttä erilaisiin, eri-ikäisiin ihmisiin. Muuten, sitä olet Sinäkin ohjelmassasi tehnyt kiitettävästi, Eve Mantu!

Joskus 20–30 vuotta sitten olin lastenkirjastonhoitajana ja luin valtavat määrät lasten kirjoja. Eräässä yhdysvaltalaisessa kirjassa kuvattiin keskivertoperhettä, lapset koulun alaluokilla. Isoäiti tai isoisä oli vanhustentalossa ja perhe meni häntä katsomaan ensimmäistä kertaa. Hämmästytti, etteivät lapset olleet ennen nähneet vanhoja ihmisiä. Heille vanhukset olivat kuin jotain avaruuden hirviöitä, joilla oli kummallinen nahka ja joiden puheesta ei saanut selvää. Kirjan nimeä tai telijää en muista.
Jokohan me olemme saavuttaneet amerikkalaiset tässä suhteessa?

Pena kirjoitti:

Voi , voi ja oi, oi . Minäkin marssin joskus , ja vastustin Vietnamin sotaa . Lähetin Amnestyn leivissä kirjeitä valtioiden päämiehille . Myöhemmin vaadin oikeutta eläimille , ja sitten vielä myöhemmin aloin vaatia oikeutta vanhuksille , jotka tämän maan ovat rakentaneet . Heidän työnsä hedelminä meillä on koululaitos , terveydenhoito , sosiaaliturva ja eläkejärjestelmä .
Mutta se oikeudenmukaisuuden toteutuminen . . . esim. nyt vanhusten asiassa . Miten miesten kunnia säilyy tahrattomana , jos he eivät takaa äitiensä, isiensä ja isovanhempiensa hyvää ja turvallista elämän ehtoota .
Kun luen lehdestä politiikkojen ja kuntien virkamiesten koottuja selityksiä määrärahojen puutteesta , niin minua on alkanut kalvaa kauhistuttava epäilys siitä että vallassa istuu suuri joukko päättäjiä jotka yksinkertaisesti EIVÄT VÄLITÄ . Kulisseissa he puhuvat empaattisesti , mutta itsekseen jupisevat että : " olkoot vaipoissaan. . .se hiihtoputki kyllä rakennetaan " . Vastakkainasettelu oli tarkoituksellista . Missä perheessä menevät ison veljen laskettelusukset pikkusisaren talvikenkien edelle ?
Pääsin äskettäin itse eläkkeelle . En tule ottamaan vastaan huonoa kohtelua . Viimeisenä vaihtoehtona lähden sitten Kiinaan. . .soutuveneellä !

Pena!
Olen niin samaa mieltä tuosta, että päättäjät EIVÄT VÄLITÄ! Minusta on LOUKKAAVAA, että vanhukset muistuvat mieleen aina juuri nippa nappa puoli vuotta ennen vaaleja! Tyyliin että "kai niillekin pitää jotakin... edes sitä Juhlamokkaa..."
Ja millä tavoin meidän vanhempamme repivät varat nykyiseen hyvinvointiin? Kuinka oli varaa rakentaa koululaitos?
Oli hyvä puheenvuoro Pena!

Kiitos tämänpäiväisestä ohjelmastasi! Vierailusi Hilkan luona oli hieno täydennys - tai oikeammin oikaisu - aikaisempaan Kamppi-ohjelmaasi. Se antoi oivan kuvan siitä, miten upeasti ihminen voi vanheta ruumiin krempoista riippumatta. Elinvoinmainen ja kaikesta kiinnostunut Hilkka olkoon esikuvani nyt kun itse olen vastikään siirtynyt eläkkeelle, toistaiseksi hyväkuntoisena ja aktiivisena. Säilyisipä oma mieli yhtä avoimena ja samalla kriittisenä kuin hänellä.

Samalla haluaisin antaa myös Kampin palvelukeskukselle kehuja, vaikken talon palveluja vielä itse käytäkään. Äitini, 88 v., käy Kampissa viikottain jumppaamassa ja tanssimassa ja saa tästä iloa elämäänsä. Ei siis pelkkää hämä-hämäkkiä.

Kiitos Eve Mantu, Kiitos Hilkka! Oli todella virkistävä ohjelma. Vanhuksia on niin monenlaisia, kuten on keski-ikäisiäkin. Olen 75-vuotias, ulkonaisesti varmasti vanhus, mutta kuulostipa se kuinka kliseiseltä tahansa, sisältäpäin olen yhä se sama ihminen kuin ennenkin. Sama uteliaisuus, sama mielikuvitus, samat harrastukset. Onnekseni pystyn nivelrikostani ja sairastetusta syövästäni huolimatta liikkumaan ja harrastamaan. Mutta varmaan tulee sekin aika, jolloin olen toisten hoivattavana, ja silloin toivon saavani ihmisen arvoista kohtelua, johon kuuluu arvostava ja lämmin suhtautuminen. Sekä tarpeeksi usein kuiva vaippa.

Hei. Olen pirteä pappa Pihtiputaalta. Kuuntelen aina lauantaisin tämän ohjelman. Nytkin olin radion ääressä, kun nyljin eilen kaatamaani komiaa karhua. Olen jo yhdeksänkymmenen, mutta tunnen itseni vielä kovin nuoreksi ja hyvävoimaiseksi. En ole ikäpäivänä tarvinnut mitään rohtoja, kun ei minulla mitään vaivojakaan ole ollut. Ainoastaan kalanmaksaöljyä olen joutunut poikasena lusikoimaan. Ehkä se on auttanut välttämään vanhuuden vaivat.
Herään joka aamu viimeistään viideltä, ja hyppään näin talvisaikaan heti suksien päälle, ja sivakoin ainakin 15 kilometriä. Joskus olen kovilla pakkasilla puolimatkassa huomannut, että myssy ja käsineet on jääneet matkasta. Silloin olen tullut loppumatkan melkoisen kovaa vauhtia, ettei pää ja kädet ehtisi kohmettua. Kerranpa kävi niinkin, että kuulin takaani melkoisen paukahduksen. Ensin luulin, että naapurin Kalle on taas salametsällä, mutta sitten äkkäsin kääntyä, ja ehdin parahiksi ojentaa kädet pääni suojaksi. Sen verran minulla voimaa on, että sain kaatuvan ikihongan rungosta otteen. Päälakeeni tuli vain pieni kuhmu, ja kämmeniin kovasta puunkuoresta vähäisiä nirhautumia. Hermostuin puulle niin, että lähdin kotoa kirvestä noutamaan. Saman päivän aikana olin sen polttopuiksi hakannut, ja seuraavana aamuna läksin reki selkään vyötettynä puita hakemaan. Tälläkin hetkellä kamiinassa palaa sama puu, ja hyvin palaakin, pahalainen.
Kylillä kutsuvat minua teräsvaariksi, mutta antaa ihmisten puhua. Eipä silti, ajattelin ensi suvena osallistua teräsmieskisaan Floridassa. Enkä missään pappasarjassa, vaan täysmittaiseen yleisessä sarjassa. Olen kova poika uimaan. Monessa koskessa olen uinut, eikä maratoonikaan mitään vierasta ole. Kerran juoksin Pihtiputaalta Padasjärvelle, kun siellä oli kummitytön häät, eikä muutakaan kyytiä ollut. Viisi tuntia kesti tämä hölkkä. Sen jälkeen pulahdin vilpoisaan järveen, ja uin sen päästä päähän ja takaisin. Parahiksi ehdin pitämään maljapuheen. Illan mittaan joinkin sitten kaikki pöydän alle. Seuraavana aamuna lähdin hölkyttää menemään kotia kohti, ja siinä menikin enää vajaa neljä tuntia. Tuolloin olin juuri täyttänyt 80.
Teräsmieskisan polkupyöräosuus on kaikkein vierain. Pyörää en ole koskaan polkenut. Polkuautoa ehdin pienenä poikana muutaman kerran polkea, mutta se jäi nopeasti pieneksi minulle, olin niin kova kasvamaan. Muuten olen kyllä polkenut hyvinkin paljon. Arvelisin minulla olevan suuren suvun, koska kumeja en ole koskaan kuluttanut. Jos kaikki rakkauteni hedelmät olisivat tulleet minua isänpäivänä onnittelemaan, olisivat oven saranat kirskuneet tiuhaan.
Minua suuresti huvitti, kun nuori toimittajanainen istui mummon suurennuslasin päälle. Jos tuolilla olisi ollut silmät, olisi se lasin läpi nähnyt jättisuuren takamuksen laskeutuvan kohti sen pehmustettua istuinosaa. Ilman suurennuslasia lähestyvä kohde olisi näyttänyt vain suurelta. Päättelin tämän yhden internetistä löytyneen kuvan perusteella, jossa toimittaja istuu studiossa kahta miespuolista kollegaa vastapäätä. Muistuu mieleeni eräs nuubialainen sananlasku; autuas olkoon mies hyvälihaisen vaimon hoivassa.
Ennen kaikkea minua ihastuttaa nuoren toimittajan kyky samaistua vanhojen ihmisten maailmaan. Siksi rohkenenkin näin esittää toiveeni, että toimittaja tulisi Pihtiputaalla käymään. Pantaisiin sauna lämpiämään, ja juteltaisiin vanhuudesta ja vanhenemisesta. Sen jälkeen voitaisiin ottaa muutama lasillinen viiniä. Minä voisin jäädä saunakamariin nukkumaan, koska aamusella pitäisi käydä hiihtämässä lenkki, eikä viitsisi toista kolinoilla herättää.
Tulla voi koska vaan. Kylillä kun teräsvaaria kyselee, osaavat opastaa perille.
Ei, mutta nyt täytyy lopettaa, kun pitää karhun nahka parkata, ja ripustaa tuvan seinälle.

"Karhupappaa" on nyt hiukan lapsettanut. Voi raukkaa, on se ihmisellä köyhä elämä, kun riittää aikaa ja energiaa tällaiseen vitsailuun. Ja on varmasti mukava pilata kivan ohjelman aiheuttama ihmisten hyvä mieli. Toivottavasti joudut "Karhupappa", sitten kun olet oikeasti vanha, käyttelemään itse päivittäin vaippoja :)

Ps. Oli niin "hauskaa" ja "kekseliästä" tarinaa, etten jaksanut kokonaan lukea.

Karhupappa kirjoitti:

Hei. Olen pirteä pappa Pihtiputaalta. Kuuntelen aina lauantaisin tämän ohjelman. Nytkin olin radion ääressä, kun nyljin eilen kaatamaani komiaa karhua.

Olipas novelli. Ja mitäs siitä, että meillä muilla oli eilen torstai. Sitä voi karhumetällä mennä päivätkin sekaisin.
Taitavalle sepustajalle iloinen virnistys isoahteriselta toimittajalta.

Karhupappa kirjoitti:

Hei. Olen pirteä pappa Pihtiputaalta. Kuuntelen aina lauantaisin tämän ohjelman. Nytkin olin radion ääressä, kun nyljin eilen kaatamaani komiaa karhua.

Olipas novelli. Ja mitäs siitä, että meillä muilla oli eilen torstai. Sitä voi karhumetällä mennä päivätkin sekaisin.
Taitavalle sepustajalle iloinen virnistys isoahteriselta toimittajalta.

Hei Eve ja kiitos ohjelmastasi, jota nyt ensimmäisen kerran kuuntelin äitini Hilkan haastattelun vuoksi. Jakso oli mielenkiintoinen ja hyvin tehty, pätkät vanhusten aamu- ja jumppahetkestä herättäviä ja surullisiakin.

Olet naseva ja asiasi osaava toimittaja, oli hauska "törmätä" sinuun, en ollut ohjelmistasi aikaisemmin tietoinen.

Ja iloisena ja ylpeänä kuuntelin myös "mutsin" juttuja ja teräviä kommentteja ihan uudessa valossa ja tässä nyt ihan julkisesti haluaisin kyllä korjata mutsin oman arvion äitinä olemisestaan. Hän on aina meitä rakastanut ja kannustanut ehdoitta ja hyväksynyt meidät lapset juuri sellaisina kuin olemme ja se on kyllä korvannut ja kompensoinut mahdolliset muut puutteet moninkertaisesti!

Kiitos vielä kerran!

ps. en sitten kuitenkaan päätynyt niitä porvareita äänestämään;)

Hyvä Eve Mantu ja Hilkka! Pidän ohjelmastasi ja tyylistäsi muutenkin, mutta tämä lähetys oli erityisen inspiroiva! Arvelen, että kyseinen kapinoitsija ei ole lainkaan vähemmistössä, joten senkin vuoksi aihe on hyvin perusteltu.

Lisäksi voisin kuvitella, että jos oven esim. vapaaehtoistyöntekijälle avaisi useammin Hilkan kaltainen ajattelija, löytyisi energisiä ja eläväisiä tekijöitäkin enemmän. Minä ainakin inspiroituisin, kun olen asiaa suunnitellut muutenkin. Lisää tällaista, sillä tämä osaltaan luo tilaa monenlaiselle olemiselle, ihan minkä ikäisille tahansa!

Kiitos t:34-v wanna be anarkisti :)

Loistavaa Hilkka!

Aidosti ajattelevan ihmisen olit Eve löytänyt ohjelmaasi. Mikä sydämen sivistys huokui Hilkan ajatelmista. Virkistävää, mietittyä, punnittua puhetta monesta muustakin asiasta kuin pelkästä vanhuudesta. Tämä iänikuinen samaan muottiin asettaminen alkanee jo päiväkodista, eikä siitä näemmä pääse eroon vanhainkoti-ikäisenäkään. Harvoin ohjelma "kantaa" näin hyvin lähes pelkästään yhden ihmisen ajatusten voimin.

Toivon lisää tällaisia haastateltavia, jolloin toimittaja voi jäädä melkein pelkästään statistin rooliin. Löydä Eve ohjelmiisi lisää yhtä vaikuttavia ihmisiä ja jatka kuuntelijoiden "liikuttamista". Kiitos!

Eve Mantu kirjoitti:

Karhupappa kirjoitti:

Hei. Olen pirteä pappa Pihtiputaalta. Kuuntelen aina lauantaisin tämän ohjelman. Nytkin olin radion ääressä, kun nyljin eilen kaatamaani komiaa karhua.

Olipas novelli. Ja mitäs siitä, että meillä muilla oli eilen torstai. Sitä voi karhumetällä mennä päivätkin sekaisin.
Taitavalle sepustajalle iloinen virnistys isoahteriselta toimittajalta.

Papan sydäntä lämmittää kauniit sanat. Varmasti meinaan olla korvat höröllänsä ensi sunnuntainakin, ellei karhu ole päässyt yllättämään takaa. Paini voisi kestää jonkun aikaa, jotten kerkiäisikään ration ääreen.
Olen mielessäni räknännyt, mahtaako laajakatseisuus ja -pyllyisyys liittyä likeisesti toisiinsa.
Mustat ihmiset ovat melkomoisia petoja ainakin musisoimaan ja laulamaan. Jos kaikki lähteekin pulleasta ahterista. Täällä saloilla tulee kaikenlaista miettineeksi.

hyvää asiaa eve! itse suutuin - tosin pidin sen sisälläni - kun SYK:n luokanvalvoja vlejenpoikani, erinomaisen viejarin Eeron lakkiaisissa taputteli emerituslääninverojohtajaisääni - 85 - puvunselkämykseen ja lässyytti että oliko se historia se teidän pikku harrastus. isäni puhuu useita kieliä, on kävelevä tietosanakirja ja lukee esimerkiksi sujuvasti alkukielellä mm. virolaista kirjallisuutta - kielen hän opetteli eläkeiässä. ja sitten lässytellään kuin pienelle lapselle, tapu tapu. faijalla meni sodassa toisesta korvasta kuulo huonoksi ja se ettei hän hälinässä kuule kaikkea, ei tee hänestä imbesilliä. jos olisin ollut mies olisin pyytänyt opettajan pihalle vähän keskustelemaan. SYK. sellaista

Kiitos hyvästä ohjelmasta.
Sattumalta osuin kuuntelemaan uusintaa.
Hilkka on jutusta päätellen todella hauska ihminen.
Hyviä jatkoja!

Hei !

Minua ärsyttää muutamat lähetetyt kommentit, jotka antavat ymmärtää, että vanhana voi valita, että olet aktiivinen, luet sitä ja tätä ja teet ja harrastat vaikka mitä, matkailet ulkomailla tai sitten makaat puolikuolleena vaihtamattomissa vaipoissa, jossakin hoitokodissa. Sillä vaikka olisit kuinka aktiivinen ja vireä ihminen, mutta jos Sinulle tulee sairauksia, joille et voi mitään vaikka osaisit nuoralla tanssia, niin siinähän olet hoidettavana tai ilman hoitoa, jossakin hoitolaitoksessa. Ei kaikilla ole omaisia eikä suurta omaisuutta. On mentävä sinne, mihin pääsee tai joutuu.
Tietysti, jos olet suht. koht terve ja kunnossa, niin asia on ihan erikseen.

Kiitokset Eve Mantu oikein hyvistä radio ohjelmista.

Mukava oli kuunnella Hilkkaa ja todeta, että tämän takia viihdyn työssäni. Joskus olen jopa haaveillut lottovoitosta ja siitä, kuinka täytän kalenterini vapaaehtoistoiminnalla ja vietän aina päivän yhden kotona asuvan vanhuksen luona autellen pikkuaskareissa ja kuunnellen noita ihania juttuja elämästä. Parasta siinä on se, että ihminen on vielä oman elämänsä ohjaksissa. Jokainen koti ja siellä asuva ihminen on erilainen, oma persoonansa.
Meitä nuorempia vanhenemisessa ahdistaa varmaan myös sen ennalta arvaamattomuus. Voimme toki suunnitella elävämme tietyllä tavalla, mutta mistään emme saa takeita sille että olemme vielä 90 vuotiaina virkeitä, vireitä ja fyysisesti liikuntakykyisiä.
Olenkin pohtinut paljon sitä, tuleeko esim. suhde eutanasiaan muuttumaan. Kuinka moni nykyisistä keski-ikäisistä pitää ihmisarvoisena maata vihanneksena muiden käänneltävänä viimeiset vuotensa? Itse ainakin toivoisin sellaisen vaiheen mahdollisimman lyhyeksi.
Vanhustenhoidon haasteena on myös se, että vanhusten määrä suhteessa palvelujen määrään kasvaa koko ajan. Toiminta päiväkeskuksissa suunnitellaan lähinnä muistamattomien huonokuuloisten tarpeista, joka ei sovellu Hilkan kaltaisille asiakkaille. Useiden erilaisten ryhmien "vetäminen" on taas henkilökunnan vähyyden vuoksi mahdotonta.
Itse pidän vanhuksena yli 90-vuotiasta, mutta vanhuutta on hyvin monenlaista. Avun tarpeita voi olla jo 65-vuotiaalla ja esim. muistisairaus. Toisessa ääripäässä yksin kotona asuva 100-vuotias, joka pärjää omillaan.