Olen nikotinisti,

Hyvä Eve ja hyvä aihe!
Ei haittaa vaikka tästä toitotettaisiin joka tuutissa, anna "palaa" vaan ;)
Itse lopetin tämän typerän, tuhoavan, neuroottisen, kalliin, haisevan, ruman ja epä-eettisen tavan pian 2 vuotta sitten yhdessä mieheni kanssa. Kakarana opeteltu taito jäi tavaksi ja muuttui addiktioksi.
En tiedä olisinko onnistunut ilman lääkitystä. Joko se on todella tehokas tai sitten olin jo henkisesti valmis. Tupakka alkoi todella kuvottamaan eikä tee edelleenkään mieli. En halua moralisoida polttajia, mutta kannustan kaikkia, jotka pyrkivät lopettamaan.
Tupakan vaaroista paasaavat esitteet ohitin aikaisemmin sujuvasti. 2 vuotta sitten luin niitä monta ja osa oli todella hyviä! Tiesittekö, että jos tupakoitsija olisi auto, ei pääsisi katsastuksen häkäpäästö-testistä läpi!
Yleinen paheksunta voi todella auttaa tässä tärkeässä päätöksessä. Olen ylpeä itsestäni, mutta hatsiakaan en uskalla ottaa ;)

Tunnustan tässä heti alkuun, että olen tupakoitsija. En polta ihan joka päivä, mutta punaviinin kera saattaa kulua runsaastikin. Nähdäkseni kaikenmoinen tupakanvastainen kouhotus on jo kauan sitten saanut kohtuuttomat mittasuhteet. Ehkä eniten vihaksi pistävät tupakoinnin lopettaneet tai lopettamista yrittävät, jotka haluavat että sauhuttelu kiellettäisiin kaikilta muiltakin, jotta heidän oma päätöksensä olisi helpompi. Tokikaan tupakointi ei ole hyväksi terveydelle, mutta niin on monien muidenkin nautintoaineiden kohdalla. Vapaassa länsimaisessa demokratiassa ihmisen toimintaa saa rajoittaa jos siitä aiheutuu vahinkoa muille, mutta yksilöiden holhoaminen heidän oman (kuvitellun) hyvänsä nimissä ei tähän malliin mahdu. Tupakka on helppo vihollinen, jota vastaan argumentteja satelee joka suunnalta – ja jo kauan sitten muille aiheutuva vahinko on jäänyt toissijaiseksi. Savu haisee pahalta ja inhottaa. Niinpä, mutta monet voivat pahoin tavaratalojen hajuvesiosastoilla ja naapurin kaalilaatikon tuoksu aiheuttaa oksennusreaktioita. Tupakoitsijat vievät aikaa työnantajalta, vaikka voivat aivan hyvin henkosten välissä pohtia työasioita, jota ei suinkaan voi sanoa facebookisssa hengaavista tai vesipulloon nojailevista juoruilijoista. Kaikki taloudelliset argumentit ovat niinikään ongelmallisia. Tupakkivero hoitaa ison osan kustannuksista, puhumattakaan siitä, että kuollessaan nuorempana tupakoitsijat tulevat monissa tapauksissa yhteiskunnalle lopulta halvemmiksi kuin ei-tupakoitsijat, joista monet tarvitsevat vuosien laitoshoitoa elämänsä iltahämärässä. Liikunnan puute, nautintoaineiden suurkuluttaminen, yksipuolinen ruokavalio, työnarkomania ja yltiöpäinen urheilu ovat kaikki riskejä terveydelle. Johdonmukaisuuden nimissä näihin kaikkiin tulisi yhteiskunnan tarttua kovalla kädellä. Tai sitten ei. Suojellaan toki lapsia ja viattomia sivullisia suoralta vahingolta, mutta annettaisiinko kuitenkin ihmisten elää omaa elämäänsä. Kaikki me kuolemme joskus. Elämä on joskus vaikeaa ja joskus mukavaa, mutta onnellisuutta ei voi yhteiskunnallisilla pakkotoimilla kenellekään taata. Väittäisin jopa, että pikemminkin päinvastoin. Varmastikin on hyvä, että lapsia ja nuoria suojellaan tupakalta, mutta pelkäänpä että nykyinen tupakkavihamielisyys kääntyy vielä itseään vastaan. Nuorisolla on tapana kapinoida.

Oma suora kosketukseni röökiin on jäänyt penska-aikojen satunnaisiin salapolttoihin ja muutamaan hönössä vedettyyn pikkusikariin. Epäsuoraa kokemusta on enemmän. Tämän kokemuksen perusteella totean, että tupakointi on niin kauan yhdentekevää minun kannaltani, kun se ei tapahdu samassa sisätilassa, jossa olen. On tullut huomattua, että moni savuttelija ei tätä ymmärrä.

Hiljakkoin olen viettänyt muutaman kuukauden työmaalla jokusen “reiskan” kanssa, joista lähes jokainen imutteli kessua. Siinähän vetoat tupakkalakiin. Röökinsavu yhdistettynä lattialla pyöriviin villanjämiin, puruun ja koolinginpätkiin höystettynä pikkuruisilla tumpeilla, jotka on näppärästi saatettu sormien välistä ilmojen halki lattiaa täplittämään.
Voisiko joku keksiä näille sätkäsingoille jonkun kivan lelun, johon he voisivat nätisti tumpata jämänsä, jonka jälkeen voisivat laittaa sen taskuunsa tai ripustaa kaulaansa? Tupakkateollisuus voisi osallistua tumppitalkoisiin vaikka siten, että askillisesta tumppeja saisi yhden ilmaisen röökin.
Ilmeisesti tupakoitsija ei koe roskaavansa, vaikka minä rinnastan sen “aivoliman” räkimiseen. Mitä monet alan harrastajat tuntuvat myös usein tekevänkin.
Kaiken lisäksi kessutteleva nainen maistuu pahalle. Oletan, että mies samaten. Ei ole tullut koskaan mieleen tarkistaa. Joka tapauksessa molemmat haisevat pahalle.

Tupakkatuotteiden hyvistä puolista voi sanoa, että piipun ja sikarin savun satunnaiseen vaikutuspiiriin joutuminen herättää miellyttäviä hajuaistimuksia. Tupakoivan henkilön liikehdintä suoritteen aikana on myös monesti miellyttävää katseltavaa, kun välimatka savuhaittojen välttämiseksi on riittävän suuri.
Tappavaa eleganssia.

Ymmärrän hyvin niitä, jotka ovat jääneet nalkkiin. Sama juttu on kaikilla hermomyrkyillä - kahvillakin, jotka saavat mielihyväkeskuksen hyrräämään. Vaikka on saattanut tehdä lujan päätöksen, että ei osta piiiitkiiin aikoihin - jos koskaan - olutta, saattaa kassan ohitettuaan kädessä olla kauppakassin lisäksi kahvallinen pahvilaatikko, ja sitä autoon kantaessa suu jo napsaa ja mielihyväkeskus ottaa ennakkoa.

Liha on heikko, sano.

Yli 40 v tupakointia. Useita, todella tuskaisia, lopettamisyritystä. Ja sitten; Zyban kuuri. Lääkäri kirjoitti receptin kk:n kuurille. 10 päivää riitti. Uskomatonta mutta totta. Susittelen siis.

Jos halutaan todella etsiä syyllisiä Suomen suurimpiin kuuluvan kansanterveysongelmaan, niin listan kärkeen pitäisi sijoittaa päivittäistavara- ja kioskikauppiaat. He, jos ketkä, ovat syyllisiä siihen, että melkein miljoona suomalaista polttaa tupakkaa päivittäin. Nämä kauppiaat sekä heidän takanaan olevan tukkuportaan johtajat ovat tehneet selkeän ja tietoisen valinnan, jonka seurauksena tupakkaa ja muita tupakkatuotteita on saatavissa käytännössä jokaiselta maitokaupan kassalta ja kioskista.

Ovatko nämä ihmiset - sillä ajattelevia ja tuntevia ihmisiä hekin ehkä (?) ovat - koskaan tulleet ajatelleeksi sitä, että heidän toimintansa tupakan myynnin osalta voitaisiin rinnastaa pahoinpitelyyn ja ruumiinvamman tuottamiseen - osaksi myös kuolemantuottamukseen? Sillä hehän juuri ovat tuoneet kansalaisten ostettavaksi tuotetta, joka aiheuttaa suurimmalle osalle käyttäjiä voimakkaan riippuvuuden, monia sairauksia ja - osalle - kivuliaan kuoleman. Nämä ovat faktoja, jotka tupakkapakkauksissa lain mukaan tulee selvästi sekä ostajille että myös myyjille kertoa, joten myyjät eivät voi olla tietämättömiä myymiensä tupakkatuotteiden haitoista ja vaaroista ostajille.

Eivätkö tupakkakauppiaat ole lainkaan ajatelleet tällaista - ilmeisesti heidän mielestään sivuseikkaa? - tupakan myyntitoimintaa aloittaessaan? Vai ovatko he tehneet täysin tietoisen eli pahantahtoisen valinnan alkaa riistää eli taloudellisesti hyväksikäyttää nikotiiniriippuvaisiksi ensin saattamiaan ihmispoloja?

Entä jos tupakkakauppiaan kioskille tulee hänen 18 vuotta täyttänyt lapsensa tai sukulaisensa täysi-ikäinen jälkeläinen? Myykö tupakkakauppias hänelle tupakkatuotteita silmääkään räpäyttämättä? Tuntemattomille ainakin myy, omantunnon tuskaa lainkaan tuntematta.

Mielestäni "syyttävän sormen" pitäisi jatkossa kohdistua juuri tupakan tukku- ja vähittäismyyjiin, jotka joka kerta tupakkaa myydessään tekevät täysin tietoisen ja tarkoituksellisesti pahantahtoisen teon.

Kirja Allen Carr: Stumppaa tähän! Oli minun apuni nikotiiniriippuvuuteen. Nyt olen ollut 2,5 vuotta ilman mitään nikotiinia, eli en käyttänyt mitään nikotiininkorvaushoitoa! Ennen tätä olin yrittänyt n. 10 vuotta lopettaa korvaushoidoilla lopettaa. Miksiköhän tästä kirjasta pyuhutaan niin vähän, vaikka tunnen monta henkilöä, joka on tämän kirjan avulla lopettanut onnistuneesti tupakoinnin.

Kiitos kuitenkin, hyvä aihe, mutta ota selvää kirjasta ja kokemuksista!

Myös minä aloitin tupakoinnin 13 v ja sitä jatkuin vuoden katkoa lukuunottamatta 22 vuotta. Nyt olen ollut savuton 10 vuotta, mutta edelleen tulee aikoja jolloin tupakka tulee mieleen ja tulee tunne, että jos yhden... tiedän, että en voi polttaa sitä yhtäkään koska retkahtaisin heti. Poltan satunnaisesti edelleen unissani.

Lopetimme yhdessä mieheni kanssa, joskus aiemmin yrtin yksin, mutta se ei onnistunut. Aina tuli narinaa toisen polttamisesta. Mieheni käytti apuna laastareita 3 viikkoa, mutta minä kärvistelin ilman apuja. Me molemmat onnistuimme ja se on yksi syy, miksi en ole palannut tupakoitsijaksi; en minä, jos puolisokin pystyy olemaan ilman.

Tupakka on mielestäni nautintoaine, kuten esim. alkoholi, suklaa ja kahvi. Nautintoaineista pitäisi mielestäni myös nauttia ja addiktio ei ole nauttimista, kohtuus kaikessa. Itse poltan tupakkaa ja sikareita, välillä päivittäin, välillä pidän vuodenkin tauon. Jos ei maistu, niin ei maistu.

Hyvä Eve Mantu,aloitin joskus 13 v Vihreä North ja Gauloises Non filtre nyt 43v
Ja en ole edes ajatellut lopettaa,vaikka urheilen,nyt poltan pikkusikaria ja Roll your own cigaretts ja piippua
tavallisia tehdastavaroita menisi ketjussa-ne ovat niin naurettavan mietoja eu alueella,lopetan sitten kun en enää pidä tupakoinnista,toistaiseksi nautin siitä,en tosin polta paljon,mutta kuitenkin,
miksi kaikkien pitäisi lopettaa,ennen siitä ei puhunut oikein kukaan,Ei J Jurkka tai J.Wayne tai H Bogard lopettaneet
Isälläni oli loppuaikana Kurkkusyöpä ja silti jatkoi ketjupolttoaan aina 73 v asti

Lopetin tupakoinnin lähes neljä vuotta sitten. Sen jälkeen lihoin 6-8 kiloa (hankin tässä välillä uuden vaa'an, uuden ja vanhan arviot eivät ole menneet yksiin).
Olin vielä keskellä lopettamistaistelua, kun kerroin omalääkärille terveyskeskuksessa, että paino oli kovassa nousussa ja korvaustoiminnoksi oli tunkemassa makeisten napostelu. Se oli minulle tosi outo ilo, sillä olen syntynyt keskellä maailmansotaa enkä oikein oppinut makean syöntiin koskaan. Kysyin lääkäriltä, olisiko jotakin neuvojaa, joka auttaisi näissä riippuvuus-asioissa. Hän ei osannut neuvoa mitenkään, sanoi ettei se painonnousu niin vaarallista ole (!?!) ja tupakka on paljon vaarallisempi.
Minusta terveystyöntekijöiden pitäisi ojentaa jokin (kenties hyväksi havaittu) konsti, vaikka vähän vaarattomampi kuin tupakka tai makeiset. Sillä tupakan vaarallisuudesta hössöttäminen oli tosi massiivista.
Nyt olen ollut lähes neljä vuotta ilman tupakkaa, mutta aina jos radiossa puhuu eräs typerä ministeri, minulle tulee hillitön tupakanhimo. Tai jos kuuntelen jotakin oikein oikein hienoa musiikkia. Tai jos luen jonkin oikein oikein hyvän runon. Ja ministerin esiintyessä minun on melkein PAKKO saada edes yksi suklaakarkki.
Siis ei se autuus auennut ilman tupakkaakaan!

Kyllä oli HELPPO PÄÄSTÄ TUPAKASTA EROON, kun tuli astmalääkkeet...
Sen jälkeen tulikin sitten kaikki muut ahdistukset:
Hengenahdistus ja lääkkeiden "koventaminen" ja kaikki
inhottavat hajut, mitä ihmisten tupakoinnin jälkeen heihin jää.
MIKÄ LÖYHKÄ!! HYI HYI

Ja kuitenkaan en polttanut lomilla enkä kotona: ainoastaan töissä. 27v. ALOITIN JA 40v. LOPETIN.
Eikä tehnyt koskaan mieli.Sikarin tuoksu on hyvä MUTTA HYI OLKOON MIKÄ HAJU SEN JÄLKEEN.

Hei Eve

Hyvä aihe, näitä kannustuksia tarvitaan! Puhuminen ja oivaltaminen on kaksi asiaa tupakoinnin lopettamisessa.
Itse olin satunnainen tupakan polttaja. Kaksi vuotta sitten
lopetin saatuani tarpeeksi mausta hajusta, ja pahasta olosta
tupakasta ja alkoholista. Molemmat maistuvat todella pahalta.
Turutin vaan, ja ainoastaan kemiallisesti aistini. Rukoilin Jumalaa, ja Enkeleitä auttamaan minua! Sain Valaistuksen sisimpääni oikeasti. Nyt mulla on niin hyvä olla! Nautin jokaisesta hetkestä nyt, ja tässä hetkessä elämässäni!

Kiitos hyvästä Ohjelmastasi!
Siunaavin terveisin
Mimma

Kiitos Eve hyvästä ja monipuolisesta ohjelmasta. Erityisesti:... Älä tarjoa minulle tupakkaa... Aikoinani tunsin itseni roistoksi, kun kieltäydyin antamasta lopettaneelle tupakkaa tai paremminkin niuhottajaksi siis sitä ensimmäistä kun himo nousi hetkestä.
Nyt olen taas polttaja. Kun 4,5 vuotta sitten palasin puolisoni kuolinvuoteen ääreltä, oli ensimmäinen pyyntöni ystävältäni:anna mulle tupakka. Samoin olin toiminut 18 vuotiaana, kun sain tiedon äitini kuolemasta.
Tällä hetkellä aprikoin koska uskallan päästää irti tästä savuisesta elämäntavastani. Ohjelmaasi kuunnellessa mieleeni palautuivat monet episodit elämässäni joita nikotiiniriippuvuuteni on ohjannut.
..... uinuvat reseptorit....ensimmäinen tupakka...päätös...

Hei! Kuuntelin juttuasi radiosta ja voin kertoa tunteneeni jotain samaa kuin sinä aloittaessani 15 vuotiaana polttamaan. Olin hirveän ujo ja nynny ja kärsin siitä. Tupakointi antoi mukamas rohkeutta ja varmuutta olla porukoissa. Poltin n. 7 vuotta - en kovin paljoa, mutta jäin koukkuun. En ajatellut koskaan polttaessani kuinka vaikea siitä on päästä eroon. Isäni sairastui keuhkosyöpään 59 vuotiaana ja kuoli 61 vuotiaana. Sitä katsellessa päätin, että lopetan. Isompi lopetuksen jälkeinen piina kesti kaksi vuotta ja vieläkin joskus näen unta, että poltan - tosin enää harvemmin. Olen nyt 58 vuotias ja viimeisestä savukkeesta on 35 vuotta. Olen tosi iloinen, että Suomi alkaa olla savuton! Toivoisin, että nuorten keskuudessa ajatus, että on hienoa polttaa muuttuisi lauseeks: on tyhmää aloittaa tyupakointi.

Ei ikinä enää

Olen reilusti yli viisikymppinen mies, jotensakin kaukana feminismistä, viisi- ja kaksivuotiaiden poikien isä - ja koukussa Eve Mantun ohjelmiin. Ajan pitkiä taipaleita ja muodikkaaseen kakofonisen musiikin "ohjelmavirtaan" tympääntyneenä kuuntelenkin mieluimmin YLEn asiaohjelmia. Radio Puheesta tuli maanantaina uusintana loistava tupakkariippuvuudesta eroon pääsemisen vaikeudesta.

Toistakymmentävuotta vuotta alkoholismista ryypyttä toipuvana alkoholistina kertomus oli tuttuakin tutumpi. Reseptorit ovat kaikkien riipuvuuksien osalta samalla tavalla koteloituneena - valmiudessa leimahtamaan kukoistukseensa ensimmäisestä huikasta tai henkosesta. Stumpin asiantuntijakin puhui asiaa, jota harvoin näissä yhteyksissä kuulee. Rahalla kun riippuvuuksia ei ratkaista.

Kiitos, Eve Mantu, elämänlaheisistä, ihmisen mittaisista tuokioistasi. Ajatuksissani palaan kevääseen. Silloin nautiskelin kuunnellessani jutusteluasi vanhan herran kanssa, joka olit tavannut linnunpoikasia tien yli auttamassa. Kaamokseen tällaiset muistot tuovat uskoa valon taas koittamisesta.