Lauantai 15.6. on Hyvä päivä

Kun kuuntelen tänään Eve Mantu-ohjelmaa, soitin kesken kaiken 85-vuotiaalle tuttavalleni, ja kysyin, voimmeko tulla tänään käymään hänen luonaan. Siitä on jo puolisen vuotta, kun viimeksi on käyty. Menemme torstaina ja viemme vaikka lohikeittoa tuliaisiksi. Hänestä oli mukava kuulla ääntäni pitkästä aikaa.

Hei, Eve!

Kiva ohjelmasi on hyvä ja murtaa hulluja käytänteitä ja toivottavasti ihmiset ottavat ne todeksi.
Kuuntelin äsken mankelointini yhteydessä toisella korvalla tätä Hyvä-päivä-juttuasi.

Olin kuulevinani sanan "umpihullu" ja että "ajatelkaas, että sellasen kanssa voi käydä hienon keskustelun". Ei pidä unohtaa, että Auroran ym. psykiatristen suljetuille osastoille voi joutua juuri todella hienot persoonat. Useimmiten he siellä ovatkin todellakin viisaita toisin kuin sitten vähin eväin täällä kyynärpäätaktiikalla itselleen työpaikan voittanut vaikkapa. En ensinnäkään pidä sanasta umpihullu muussa yhteydessä kuin kahdenkeskisessä puhallustilanteessa. Julkiseen keskusteluun se ei sovi. Siinä suhteessakin käytänteiden ja ennakkoluulojen murtamisessa on vielä paljon työtä. Puhukaamme kunnioittavasti jokaisesta ihmisestä. Useimmiten kohtaloon ihminen ei ole voinut itse vaikuttaa edes (perintötekijät, syrjäytyminen työttömyyden takia tms.). Olemme ihmisinä tasan samanvertaisia, Jumalan kuvia jokainen kun tuijotamme peiliin. Kun tulee sairaus, se on aivan eri asia sitten. Usein sairaalaan joutuu jopa tässä epäoikeudenmukaisuuksien maassa juuri sellainen suuria muutoksia (aivan oikeutetusti) toivova, "liian paljon" haluava ihminen. Olemme itse helposti pienissä tai isoissa asioissa tietyllä tavalla suuruudenhulluja ja luulemme/toivomme, että "kun minä sanon ja kerron päättäjille tms. tämän epäkohdan, niin varmaan he ymmärtävät. Luulemme voivamme yksittäisinä ihmisinä vaikuttaa ja petymme siinä niin valtavasti, että se ylittää kestämisen rajat ja psyyke murtuu, sairastuu.

No toinen minkä olin kuulevinani ohjelmasta. Anteeksi etukäteen, jos kuulin väärin. Sanon sen kuitenkin kaiken varalta. Täydellisyyden tavoittelemisesta. Psykiatri, joka minulle luennoi sairaanhoitajakoulussa, sanoi: " Jos perheissä edes vähän voidaan vähentää perfektionismia, tilanne paranee". Se on kovin totta. Perfektionisti ei tunne lausetta: tehdä parhaansa. Vaan edellyttää itseltään loputtoman paljon eikä tyydy mihkään saavutukseensa ja mikä pahinta, myös toistenkaan saavutuksiin. Olemme joka ikinen epätäydellinen ja sen hyväksyminen armahtaa meitä, antaa arvoa toisen osaamiselle, täydennämme niillä toisiamme kuten Luoja on tarkoittanutkin ja erilaisuus on äärettömän suuri rikkaus.

Ylihygieenisyys lähes kaikilla elämän alueilla on johtanut monenlaisiin kierouksiin. Turvallisuuden rakentamisessa on menty mm. ihan hakoteille. Luulempa, että nämä hirvittävän tarkoin turvavöihin sidotut aikuisiksi kasvat ihmiset, jotka eivät pääse kiipeilemään puihin, kaatumisia varotaan kaikin keinoin, ovat taatusti kömpelömpiä ja "kompastuvat" lopen suorastaan omiin jalkoihinsa ja lihakset eivät ole kehittyneet riittävästi edes. Kaikkien kehityksessä ei varmaankaan vastaavasti oteta huomioon juuri lihasten kehittämistä sitten joissain peleissä tai voimisteluissa. Onneksi on trampoliineja yksityisilläkin.

No, Hyvä elämä-aihe ja -ohjelma on tavoittelemisen arvoinen. Yhteiskunta vain vie ja ohjaa väärille urille ja yhä useampi varmaan joutuu suljetulle osastolle sitä sivusta seuratessa. Toivotonta. Ei auta, vaikka antais almuja amnesty Internationalille tai muuta vastaavaa.

Ollaan tänään onnellisia tässä ja nyt. Täällä on oltava jonkun verran hullu, että tätä kestäisi. Muistetaan myös nauraa omalle epätäydellisyydellemme!

LT

olen vähän myöhässä mutta haluaisin olla mukana täällä hoitokodissa on tylsää.