Kuka olen vuonna 2030?
Kerro kuka arvelet olevasi vuonna 2030.
Miten asut ja missä? Kenen kanssa?
Miten ansaitset elantosi? Mitä harrastat?
Millä liikut, onko sinulla kotieläimiä, millaisiin vaatteisiin pukeudut?
Millaista ruokaa syöt, miten peset pyykkisi, miten virkistäydyt?
Sana on aivan erityisen vapaa. Edes taivas ei ole kattona.
9 kommenttia
To 02.09.2010 @ 12:31
Helppo työ Eve Mantulla on. Toimittajan tarvitsee vain lörpötellä itsestään ja elämästään, Vähintään kaikki Yle Radio 1:n kuuntelijat jo tietävät Even olevan yksinhuoltaja, ikään kuin hän olisi ainoa laatuaan koko Suomessa.
Even ohjelmissa vähintään joka kolmas sana on mä, mun tai mulle. Toivottavasti ei ole merkki itsekkyydestä.
To 02.09.2010 @ 16:07
Helppo sanoa noin kun itse ei tarvitse itseään panna mitenkään likoon, arvostella vain. On arvokasta, että toimittaja nostaa esiin erilaisten asioiden toisia puolia eikä pysyttele vaikenemisen ja ylimielisyyden muurin takana vaan kertoo omia näkemyksiään ja kokemuksiaan. Niistä voi kuulija/lukija sitten olla omaa mieltään, mutta joutuu joka tapauksessa pohtimaan asioita. Lisää tällaista! Marja Pekkanen
To 02.09.2010 @ 19:06
Helppo sanoa noin kun itse ei tarvitse itseään panna mitenkään likoon, arvostella vain. On arvokasta, että toimittaja nostaa esiin erilaisten asioiden toisia puolia eikä pysyttele vaikenemisen ja ylimielisyyden muurin takana vaan kertoo omia näkemyksiään ja kokemuksiaan. Niistä voi kuulija/lukija sitten olla omaa mieltään, mutta joutuu joka tapauksessa pohtimaan asioita. Lisää tällaista! Marja Pekkanen
Minä en olekaan toimittaja, toisin kun Eve Mantu. On väärin, että pelkästään itsestään ja lähipiiristään lörpöttelemällä saa palkan, Maailma kun enimmäkseen on muualla kuin oman navan ympärillä.
To 02.09.2010 @ 21:21
No, jospa minä aloitan!
Asun Helsingissä puolisoni kanssa, tyttäreni on todennäköisesti muuttanut pois kotoa opiskelemaan. Ansaitsen elantoni ajattelemalla tilauksesta ja myöskin ilman tilausta omaan piikkiini, ja myymällä ideoita. Ehkä teen töitä useammalle toimeksiantajalle. Voi olla, että on yleisempää kuin nyt hajauttaa elantonsa eikä olla yhden työnantajan täystoimessa, ainakin joillakin aloilla.
Minulla ei ole kotieläiminä eläviä eläimiä, mutta joitakin lystikkäitä lelu- ja kodinhoitorobotteja, joille juttelen itsekseni ja jotka saattavat vastailla, jos olen ohjelmoinut ne niin.
Syön ehkä vähemmän lihaa kuin nyt. Tai jos haluan pihvin, se on kasvatettua lihaa, ei teurastettua. Kala on toivottavasti vielä kalastettua, hyvää ja saatavilla. Tuskin olen ruvennut kovasti nauttimaan ruuanlaitosta vieläkään, joten luultavasti tilaan valmiita laadukkaita aterioita kotikuljetuksena muonataksilla.
Pyykkini pesen koneella, joka käyttää vielä vähemmän vettä kuin tämä nykyinen, jos käyttää vettä ollenkaan.
Virkistäydyn kävelemällä kaupungilla ja puistossa ja liikkumalla sekä kaupunkiluonnossa että erilaisilla jooga- ja muilla elämysliikuntatunneilla, joita vielä ei ole keksitty. Käyn varmasti enemmän tanssitunneilla ja tanssimassa ja laulamassa kavereiden kanssa karaokea kuin mihin nyt kolmivuotiaan lapsen äitiä venyn.
Luen paljon lukurillani. Entiset ajat toimistorottana ruutuja tuijottaen ovat ikävä muisto vain. Vietän jatkuvasti tietokoneettomia päiviä, koska voin monesti työskennellä niin, että sanelen ajatuksiani työpenaalilleni ja se prosessoi saneluita teksteiksi puolestani. Tapaan entistä enemmän ihmisiä kaupungilla, koska työpaikkani ovat pääosin luopumassa fyysisistä toimistotiloista.
Su 05.09.2010 @ 23:39
Täällä on muuten ihan älyttömän jänniä visioita <a href="http://www.qaiku.com/channels/show/qaikusourcing/view/2d17f2ecb5c211dfbdbfa7389ce5de49de49/">Kari A. Hintikan verkostohaastattelussa Qaikussa</A>.
Su 05.09.2010 @ 23:42
Mutta siitä pyykinesusta piti vielä. Täysin vedetön kone Airwash väittää ionisoivansa ilman. Se on vaan voittanut jotain design-kilpailuja, menestyksestä pesukilpailuissa ei ole havaintoa.
Ke 08.09.2010 @ 14:13
Minä olen tietenkin minä; sama, vaikkakin paljon vanhempi nainen kuin nyt!
Vaikka tekisin töitä vähän pitempäänkin, olen 2030 eläkkeellä (koska olen nyt 56). Olen luultavasti kolmen lapsen mummu ja kahdeksan bonuslapsen lapsen ” isoäidike”. Hohoijaa, tämä rakas, nyt jo maailmassa oleva esikoislapsenlapsenikin on jo nuori aikuinen, kaunis ja pitkä tyttö, ikää22v. Isovanhemmuudella on tosi paljon merkitystä minulle tuolloin, niin kuin on nytkin jo.
Asun täällä kotikaupungissani, luultavasti samassa kerrostaloasunnossa yhdessä mieheni kanssa. Elantoni saan työeläkkeestä ja ehkä jotain pientä sivutuloa lastenkirjojen kuvitus- ja kirjoituspalkkioista. Harrastan piirtämistä, vaikka se on vaikeampaa, kun nivelrikko on runnellut sormien niveliäni. Olen kehittänyt itseäni piirtämisessä ja teen kotitarvemuotokuvia eli piirtelen perheenjäsenten ja sukulaisten kuvia (ja jos joku onnistuu, saatan antaa niitä lahjoiksi). Käsitöitä harrastan muutenkin ja olen tartuttanut sen harrastukseni myös vanhimpaan lapsenlapseeni.
Harrastan myös valokuvausta ja videoiden tekemistä. – Tai jotain sellaista.
Saattaa olla että olen aktiivisemmin mukana seurakunnan toiminnassa, koska evl.lut kirkkokin on joutunut paljon supistamaan palkatun henkilöstön ja tilojen määrää; enemmän on tarvetta ja tilausta vapaaehtoistyölle. Olen ehkä työelämän jälkeen myös virkeämpi hakeutumaan sosiaalisiin suhteisiin ja kontakteihin toisten ihmisten kanssa (kun ei enää tarvitse niin paljon olla ”viran puolesta ” kiinnostunut - ja niin intensiivisesti kiinnostunut - toisten asioista ja sanomisista).
Pyöräilen edelleen niin paljon vaan kuin terveyteni, sää- ja keliolosuhteet sallivat, koska tässä äärellä on hyvät kevyenliikenteen väylät. Aamupäivisin voi huterampikin pyöräilijä ajella rauhassa. Ja pyöräily on paras tapa turvata omien polvinivelien kanssa pärjääminen (niitäkin kun syö nivelrikko) ja pitää paino kurissa. Kaupungille en lähde autolla, vaikka sellainenkin meillä tietysti on. menen bussilla tai kävelen.
Minulla ei ole kotieläimiä, edelleenkään. Paitsi jos olen sattunut jäämään leskeksi, olen hankkinut ehkä koiran.
Pukeudun kotosalla ollessani hyvin rennosti ja muutenkin minulla on paljon liikunta-asuja. Käytän edelleen kotioloissa vanhoja ”römppäasuja”. Hameita en luultavasti käytä enää sitäkään vähää kuin nyksyisin.
Minulla on lyhyet, ihanan hopeanharmaat hiukset. Ostan myös silloin tällöin jotain hienoa, tyylikästä ja kallista vaatetta.
Syön kasvispainotteista sekaruokaa. Teemme paljon itse ja todennäköisesti tässä lähellä on joku vanhusten yhteisöyksikkö (ei nykymuotoinen palvelutalo vaan oikeasti enemmän omatoimisuuteen virikkeitä antava ja mahdollistava paikka), jossa voi käydä halutessaan syömässä.
******
Kiitos, Eve Mantu, hyvistä ohjelmista!!
Ma 13.09.2010 @ 12:13
Minusta Eve Mantun ohjelmat ovat mainoita! Kukapa itsestään uskaltaisi radiossa lörpötellä (en minä ainakaan), mutta ihaillen kuuntelen Even juttuja, sitä miten rehellinen hän on ja miten loistavaa itsearviointia hän harrastaa. Persoonallisuus ja henkilökohtaisuus ei ole pahe vaan enemmänkin se, ettei pysty sitä esille tuomaan. Liiallinen objektiivisuus on minusta vähän tylsää...
Minulle Even jutut ovat terapeuttisia aivan kuten tyttöjen illat konsanaan. Hyvä Eve ja iso Kiitos!
