Kainovieno uskovainen
Tuottajani Jorma Honkanen on jo pitkään suostutellut minua puhumaan uskonnosta ja uskomisesta. Olen kiemurellut ja vetkutellut. Keksinyt mielestäni ihan päteviä verukkeita ja lykkäysperusteita. Totuus siellä takana on häpeä. En oikeasti tykkää puhua uskomisesta. En osaa sanoa itseäni uskovaiseksi.
Ennen pääsiäistä jouduin antamaan periksi. No hyvä on. Puhutaan sitten.
Mietittiin otsikkoa. Eve Mantu pohtii uskontoa. Eve Mantu etsii uskoaan. Kaikki tuntuivat laimeilta. Olen sitoutunut menemään Eve Mantu -ohjelmassa Eve Mantuna mahdollisimman suoraan kohti epävarmuutta ja halkeamia. Rehellistä ihmisen puhetta ei voi tuottaa, jos välttelee epämukavuusalueitaan.
Tiesin pian, mikä on ainut oikea otsikko.
Eve Mantu uskoo Jumalaan.
Se näyttää ja kuulostaa kamalalta.
Aina välillä joku kysyy, että uskotsä Eve Jumalaan. Mä en osaa ottaa kysymystä vastaan kiusaantumatta. Väistelen katsetta ja kiemurtelen, mmjoooo. Ja mietin kuumeisesti, että miksi kysytään ja mitä johtopäätöksiä vastauksesta tehdään.
Kun vielä opiskelin teologisessa, minusta tuntui, että en usko tarpeeksi. Toimittajana minusta tuntuu usein, että uskon liikaa. Ihminen, joka haluaa olla tässä maailmassa uskottava ei voi uskoa Jumalaan.
No, sori vaan, en osaa olla uskomatta. Olen yrittänyt, usko pois.
43 kommenttia
To 15.04.2010 @ 13:01
Tämä nyt oli turhin mahdollinen ohjelman aihe.
Jos uskomisesta on vaikea keskustella - miksi ihmeessä sinun pitää keskustella?
Uskonto on maailman turhin asia. Sitäpaitsi uskonnon nimissä on käyty kautta historian hirmuinen määrä sotia ja ylisummaan tapettu ihan lukematon määrä ihmisiä, sekä "uskovia" että "uskomattomia". Olen saanut oskani, kasvanut uskovaisessa kodiaa ja kärsin siitä yhä vielä liki seitsemänkymppisenä.
Jos uskot, niin mitä ihmeen ongelmaa siinä on? Usko pois, mutta en halua kuulla sinusta enää sanaakaan. Jos et usko, niin hyvä, aina parempi, ehkä teet vähän parempia ohjelmia.
Sanot, ettet osaa tehdä tärkeää ratkaisua puhumatta jumalan kanssa. Siitäkö johtuu, että ohjelmasi ovat aina jotenkin päättämättömiä, epävarmoja, eksyksissä. Kun sellaisen ohjelman kuulee kerran, se tuntuu jotenkin liikuttavan paljastavalta ja ...kenties rehelliseltä. Toisella kertaa ajattelee "ahaa, taas..."
Miten järkevä ihminen edes voi "uskoa" että on olemassa "jumala" joka ratkaisee, laitatko lapselle kaulahuivin vai et...
To 15.04.2010 @ 13:03
Kuuntelen vielä ohjelmaa, mutta haluan kommentoida:
Olen ammatiltani uskonnonopettaja, eikä minulle ole kauhean vaikea puhua uskosta, jos siitä tulee puhetta. Mutta yhdessä kohtaa tulee stoppi. Haluaisin useammin sanoa, että minusta joku asia on ollut siunausta tai johdatusta. Minusta se aiheuttaa vaivaannuttavan tilanteen, mutta ei siksi, että ihmiset ällistelisivät, että miten tuo järkevä ihminen uskoo Jumalaan, vaan siitä, että kauhean monet ihmiset kokevat sen syyllistämiseksi. Ihmiset kokevat todella pienet viittaukset uskomiseen suoraksi syyllistämiseksi heidän omaa elämäntapaansa tai -katsomustaan kohtaan!
On se niin vaikeaa, mutta yritetään silti, että kirkko ja uskonto ei jäisi kokonaan niiden käsiin, jotka ovat uskostaan joka hetki varmoja ja joille kaikki on selvää!
To 15.04.2010 @ 13:08
Kuuntelin hetki sitten keskusteluohjelmasi. IHANA! Toivottavasti se löytyy Yle Areenasta niin että voin suositella toisille. Todella hyviä kannanottoja mm. lasten kirkossa käymiseen liittyen.Yle ylitti itsensä salliessaan!!??? selvästi kristillisen ohjelman. Ovat todella harvinaisia. LISÄÄ TÄLLAISTA!
To 15.04.2010 @ 13:32
KIITOS OHJELMASTA ! Kiitos myös vieraillesi ja kiitos Jumalalle myös esimiehestäsi !
Oli ihana kuunnella kun kerrankin kuuli että on todella samalla tavalla ajattelevia ja kokevia ihmisiä !
Olen itse usein ajatellut että todellisuudessa tässä maassa on todella paljon niitä ihmisiä, jotka sydämessään uskovat Jumalaan JA JEESUKSEEN, mutta se on jotenkin niin suuri henkilökohtainen asia, ja suorastaan henkilökohtainen omaisuus, ettei siitä uskalla ääneen puhua. Olen itse kokenut sen, että kun uskalsin puhua ääneen kun elämääni tuli ongelmia, ja uskalsin hakea tukea ja lohdutusta uskostani, joka mulla ollut lapsesta saakka, mutta en ollut mitenkään julkiuskovainen.
Oma kokemukseni on karua kieltä:
Uskovaa ihmistä, joka ei ole pappi tai muuten kirkollisessa virassa tai toimessa, tai joka ei ole jotenkin muuten ollut tunnettu tai tiedetty uskovaksi, kun tällaisella ihmisellä alkaa mennä jostain syystä huonosti elämässään, ja hän uskaltaa paljastaa olevansa kristitty ja hakee apua ja tukea myös ev.lut.kirkosta, silloin jostain ihmeellisestä syystä koko yhteiskunta, poliisilaitosta myöten, hylkää hänet: häntä ei kertakaikkiaan uskota !! Hänelle saa tehdä ihan mitä vain, suorastaan vain odotetaan, että hänestä päästään eroon. Apua ja tukea ei kertakaikkiaan anneta.
Nykyään ymmärrän pitää uskoni todella yksityisasiana. En suorastaan jaksa enää edes asettua alttiiksi sille uhalle, että menettäisin uskoni ja rauhani.
To 15.04.2010 @ 13:47
Tämä nyt oli turhin mahdollinen ohjelman aihe.
Jos uskomisesta on vaikea keskustella - miksi ihmeessä sinun pitää keskustella?
Uskonto on maailman turhin asia. Sitäpaitsi uskonnon nimissä on käyty kautta historian hirmuinen määrä sotia ja ylisummaan tapettu ihan lukematon määrä ihmisiä, sekä "uskovia" että "uskomattomia". Olen saanut oskani, kasvanut uskovaisessa kodiaa ja kärsin siitä yhä vielä liki seitsemänkymppisenä.
Jos uskot, niin mitä ihmeen ongelmaa siinä on? Usko pois, mutta en halua kuulla sinusta enää sanaakaan. Jos et usko, niin hyvä, aina parempi, ehkä teet vähän parempia ohjelmia.
Sanot, ettet osaa tehdä tärkeää ratkaisua puhumatta jumalan kanssa. Siitäkö johtuu, että ohjelmasi ovat aina jotenkin päättämättömiä, epävarmoja, eksyksissä. Kun sellaisen ohjelman kuulee kerran, se tuntuu jotenkin liikuttavan paljastavalta ja ...kenties rehelliseltä. Toisella kertaa ajattelee "ahaa, taas..."
Miten järkevä ihminen edes voi "uskoa" että on olemassa "jumala" joka ratkaisee, laitatko lapselle kaulahuivin vai et...
Oi Pakana! Oletpa aika ymmärtämättömän tuntuinen. Jos sinulle tämä asia ei ole ongelmallinen, on se monelle muulle. Siksi avoin keskustelu asiasta on tärkeää. Vaikka Even esitystapa on vähän rasittava, on hän oikealla asialla. Itse olen yli 50 vuoden itsetutkistelun ja etsinnän jälkeen päätynyt agnostiseksi panteistiksi. Kuulun kirkkoon vain sen vuosisataisien perinteiden vuoksi. Kirkko pitäisi minun mielestä kokonaan uusia ja poistaa siitä kaikki sellainen, mitä tavallinen järjissään oleva ihminen ei voi ottaa todesta. Ihminen pärjää vallan hyvin ilman sokeaa uskoa sellaiseen, mikä ei voi käsittää. Uskominen sellaisiin asioihin tuottaa vaan epävarmuutta ja monenlaisia ongelmia. Luonto sinänsä on pyhää ja ihminen, joka kunnioittaa luontoa ja elää sopusoinnussa sen kanssa on pyhä.
To 15.04.2010 @ 14:37
Eve Mantu, kiitos.
Tuomasi näkökulma uskoon ja uskomiseen oli mitä tarpeellisin. Juuri näin suurin osa suomalaisista kai uskoo; hiljaisesti, itsestään melua pitämättä, vähän aristellen omaa uskoaan ja siitä puhumista.
Mediassa on usein esillä vain uskonnolliset ääriliikkeet ja ylipäänsä negatiivisessa sävyssä esiintuotua uskonnollisuutta -ellei kysymys ole sitten jostain itämaisesta henkisyydestä joka on jopa jotenkin trendikästä, tai ainakin vähemmän kummeksuttavaa kuin uskoa Jumalaan.
Itse olen akateeminen nuori nainen, mutta Jumalaan uskova. Usein tuntuu että muiden silmissä tässä on ristiriita; älykäs nainen ja uskovainen -eihän sen yhtälön pitäisi toimia.
To 15.04.2010 @ 15:11
Kiitos hyvin tehdystä ja reipashenkisestä ohjelmasta! Siinä tuotiin esiin monia aivan ilmeisiä, mutta jostain syystä vaiettuja tosiasioita uskon yksityisyydestä ja kirkon paikalleen juuttumisesta Suomessa.
Itse en ole kokenut syrjintää uskoni perusteella, vaikka olen siitä puhunutkin. Tämä saattaa johtua siitä, että suurin osa tutuistani ja sukulaisistani on vähintäänkin myötämielisiä kristinuskolle. Toisaalta en ole koskaan kokenut tehtäväkseni yrittää saada "uskomaton" ihminen vakuuttumaan uskomisen tarpeellisuudesta. Uskon tulee näkyä arkielämän pieninä tekoina ja valintoina ennemminkin kuin suurina sanoina, puhumattakaan siitä, että väittäisin omistavani lopullisen totuuden.
Ihmeellistä, että YLE on ottanut tällaisen aiheen ihan hartausohjelmien ulkopuoliseen ohjelmaan. Ja hyvä merkki. Ehkä on tulossa kulttuurin muutos koko suhtautumisessa uskoon.
To 15.04.2010 @ 15:21
Kiitos Eve!
Olet ollut taas rohkea ja rehellinen! Olet ollut puhkaisemassa uskosta puhumattomuuden kuplaa Ylen ykkösessä!
Käsitän,että jokaisella ihmisellä on jonkinlainen tarve uskoa Jumalaan. Kun siitä uskon syrjästä on hitusen saanut kiinni, jano kasvaa,niinkuin sanot. Olemme vaienneet,hävenneet tarpeeksi kauan uskosta puhumisesta, aivankuin siitä puhuminen olisi vain asiantuntijoiden tehtävä. Kiitos avoimuudesta! Kiitos myös perheelle, joka oli mukana!
Emännöivä isoäiti
To 15.04.2010 @ 15:24
Kirkko pitäisi minun mielestä kokonaan uusia ja poistaa siitä kaikki sellainen, mitä tavallinen järjissään oleva ihminen ei voi ottaa todesta. Ihminen pärjää vallan hyvin ilman sokeaa uskoa sellaiseen, mikä ei voi käsittää.
------
Olen samaa mieltä siitä, että kirkkoa pitäisi uudistaa. Mutta toiseen suuntaan: itselleni riittäisi jo pelkästään se että kuulen Jumalan sanaa, Raamattua luettavan. Saarnoja en kaipaa, ja harvemmin niissä tulee sellaista joka todella ravitsee. Sen sijaan saan ravintoa esim. psalmeista ja evankeliumeista. Liturgiat ovat tärkeitä, niistä ei saisi luopua, ja tärkein on ehtoollinen.
- Lisäksi, papien ym. työntekijöiden pitäsi oikeasti alkaa keskittyä ja olla seurakuntalaisten käytettävissä myös muissakin kuin suurissa katastrofeissa. Pitäsi olla itsestään selvää, että seurakuntalainen saa KRIISIAPUA vaikka keskellä yötä, jos tarvitsee ! SE voisi pelastaa ihmisiä jopa itsemurhilta. Olen itse ollut tilanteissa, joissa ihmiset ovat olleet avun tarpeessa. Minun, itsekin heikossa tilanteessa olevan apu ei mitenkään voinut riittää. Olen monia yrittänyt ohjata hakemaan apua seurakunnasta, mutta ilmeisesti kynnys on liian korkea.
Kun olin tavannut monia hyvinkin menestyviä, jotka näkivät minussa kuuntelijan ja kertoivat tyhjyydestään elämässä, vaikka heillä oli näennäisesti
kaikki hyvin, varasin ajan ev.lut.seurakunnan papin vastaanotolle. Menin seurakuntani papin puheille ja kerroin kokemuksistani, siitä että pappien on mentävä oikeasti sinne missä on heitä tarvitsevia ihmisiä, vaikka sitten ravintoloihin !!! - Esim. puhelinpäivystys vaikka keskellä yötä apua tarvitsevalle voi pelastaa hengen. Miksi ihmeessä sellainen ei kuuluisi suorastaan pappien velvollisuuksiin ? En ole yhtään mitään itse, ja silti olen itse tehnyt niin että olen kuunnellut keskellä yötä ja puhunut itsemurhaa suunnittelevan kanssa, ja jälkeenpäin hän sanoi että se pelasti hänen henkensä.
Joskus todella tuntuu siltä että me ihmiset olemme kaikki jollakin tavalla niin narsistisia, että meidän täytyy itse tietää ja hallita kaikki. Tuntuu, että meille on niin tärkeätä kaikki se mistä meillä on konkreettista näyttöä, jonka voimme toisillemme osoittaa. Ikäänkuin tarvitsisimme muiden hyväksynnän sillekin että uskallamme osoittaa uskovamme, että on olemassa todella sellainen Herra, jota meidän järkemme ei kykene ymmärtämään. Mieluummin luomme itse oman uskontomme ja uskomme vaikka sitten luonnon voimiin kuin alistumme ja nöyrrymme että me emme ole kaikkitietäviä, emmekä voi sellaisiksi tulla.
To 15.04.2010 @ 17:20
Kiitos Eve, että olit rohkea ja avoin. Me luterilaiset olemme kovin arkoja puhumaan uskostamme. Kun seuraa mediaa, nin ihminen voi kertoa uskovansa kaikkeen muuhun paitsi Jeesukseen ihan vapaasti. Muista uskonnoista ollaan kiinnostuneita ja ne koetaan hyvinä asioina. Luullaan, että ihminen väistää omaa vastuutaan elämästä uskomalla Jumalaan. Siunausta Sinulle ja haastattelemallesi perheelle.
To 15.04.2010 @ 17:48
Kiitos ohjelmasta.
Into Great Silense elokuvassa on yksi hyvä vastaus .
Mutta se ei ole vastaus siihen, miksi emme puhu uskonnon harjoittamisesta.
To 15.04.2010 @ 19:45
Hyvä Eve!
Pidä vaan rohkeasti linjasi, vaikka monet ovat eri mieltä kuin sinä.
To 15.04.2010 @ 21:10
. Siitäkö johtuu, että ohjelmasi ovat aina jotenkin päättämättömiä, epävarmoja, eksyksissä.
MAHTAVAA, jos olet kuullut epävarmuutta ohjelmissa. Siihen olen pyrkinytkin. Että edes välillä uskaltaisin olla inhimillisen epävarma, enkä "heleä-ääninen ja sujuva". Tänä vuonna ajattelin tässä ohjelmassa kokeilla vähemmän hiottua ohjelmantekoa, että en olisi niin toimittajaa, niin toimittajaa. Toisia se miellyttää, toisia ei.
Mä olen jossakin määrin eksyksissä ja epävarma. Ja tämä on hedelmällinen tila. Suosittelen!
To 15.04.2010 @ 21:57
Minulle usko on mahdotonta, kun ei ole mitään kohdetta, mihin pitäisi uskoa. Minulla ei vaan mielikuvitus riitä keskusteluun olemattoman kanssa.
To 15.04.2010 @ 22:22
Näitä ohjelmiasi on ollut mukava kuunnella. Jokin aitous ja rehellisyys tuosta Evestä kuuluu läpi. Eikä sitä omaa uskoaan tarvitse hävetä. Jos joku nauraa tai virnuilee, se osoittaa vain hänen oman henkisen kehityksensä tason. Itse olen buddhalainen, mutta olen välillä tehnyt ev.lut. kirkollekin töitä. Olen valmistunut filosofiasta, ja nämä kysymykset kiinnostavat minua. Buddha-Dharma opettaa viisautta ja myötätuntoa. Suosittelen myös meditaatiota, se on hengellistä harjoitusta joka sopii kaikille uskonnosta riippumatta. On hienoa oppia miten mielemme toimii, se on auttanut itseäni paljon. Tsemppiä ja aurinkoista kevään jatkoa! Ei se Jeesuskaan käynyt kirkossa tai synagoogassa. Todellinen hengellinen elämä on läsnä aina kaikkialla, missä muuallakaan se voisi olla kuin tavallisessa arjessa. Jään mielenkiinnolla odottamaan uusia ohjelmiasi! :) Annetaan kaikkien kukkien kukkia.
To 15.04.2010 @ 22:32
Hyvä Eve! Kiitos tästä(kin)ohjelmasta!
En puhu uskostani usein tai paljon. Yhä useammin huomaan kuitenkin sanovani - sen enempi miettimättä että mitenkähän nämä ihmiset nyt mahtavat tämän ottaa - , että jokin asia oli johdatusta.
Tosi hyvä tuo analyysi ilmiöstä: ”vihaiset katseet” ovat? Noin se juuri on. Me vanhat varmaan katsomme, mutta MINÄ EN AINAKAAN vihaisesti. Hyvät nuoret vanhemmat: tuokaa vaan lapsenne kirkkoon!! Iloitsen jokaisen näkemisestä ja odotan malttamattomana että saan pienen lapsenlapseni taas luokseni ja pääsen viemään hänet omaan kotikirkkooni.
To 15.04.2010 @ 22:36
Hei Eve,
olen aiemminkin ilahtunut ohjelmistasi, mutta tänään erityisesti!
Olet tosi rohkea ja kunnioitettava toimittaja!
Ohjelmassasi sanoitit monia omia ajatuksiani ja monet asiat tulivat esiin niin selkeästi, että ymmärsin, mitä itsekin olin hapuillut!
Kaikkea hyvää= siunausta elämääsi!
Ystävällisin ajatuksin,
Raili Varmo
To 15.04.2010 @ 22:51
Eve Mantu: Ihana ohjelma! Nostit esille asioita, joista kirkossa ei koskaan puhuta. Todella vaiennut kansa sai äänen tässä ohjelmassa. Kiitos YLE! (Nyt maksan taas lupamaksuni iloiten).
To 15.04.2010 @ 23:47
Että sattuikin olemaan radio auki!Onneksi!
Ihmetellen jäin kuuntelemaan; voiko olla totta, että joku puhuu tuosta aiheesta noilla lauseilla. Tunsin vapautuvani jostakin nimeämättömästä tunteesta, joka on estänyt minua selvittämästä suhdettani uskon asioihin ja varsinkin kirkkoon.Tuttavapiiriini kuuluu paljon ns.vaihtoehtoväkeä; on maauskovaisia, buddhalaisia, esi-isien henkien johdatukseen uskovia ja sitten minä, joka ei pysty samalla luontevuudella juttelemaan omistaan kuin he puhuvat vanhoista pyhistä rituaaleistaan. Tunnen myötäsyyllisyyttä kristillisen kirkon uskonnon nimissä hävittämistä shamaanirummuis-
ta, jesuiittaveljesten kidutuskonsteista ym.ym.
Tänään tunsin kuuluvani suureen joukkoon hiljaisesti, omalla tavallaan arkisesti ja pienieleisesti kristinuskoa tunnustavien ryhmään.Kannan ylpeänä ja nöyränä ristiä kaulassani---Haa, meitä on paljon, me anonyymit kristityt!
Pe 16.04.2010 @ 00:49
Eve: olipa erinomainen ohjelma, raikas, rohkea, aito, älykäs. Kiitos!
Ansku
http://www.pastorinbloggaus.blogpot.com
Pe 16.04.2010 @ 01:47
Olen ateisti ja voisin olla hiljaa mutta tämä älyllinen epärehellisyys, ahneus ja ylpeys häiritsee kristityksi kasvatettua.
Epärehellisyys: Jos uskot, mikä vaikeus on asiasta puhua kristityssä maassa? Ainoa vaikeus voisi johtua siitä ettet ihan oikein taida uskoa vaan tahdot uskoa lapsuuden kokemusten vuoksi joista et tahdo henklsesti luopua tyhjyyden pelossa. - Kyllä minunkin mieleeni nousee syviä tunteita kirkossa. Edesmennyt äitini veisaa vierelläni, urut luovat arkkitehtonisen taivaan.
Ahneus: Kun on vähän siinä uskon rajalla voi käydä pikkujoulut ja joulukirkot ja voidella leivän molemmin puolin.
Ylpeys: Kun on luotu Jumalan kuvaksi on merkityksellinen: armo tuokin ylpeyden.
Pe 16.04.2010 @ 14:37
Kiitos taas ihanasta ohjelmasta! Aihe oli mainio, ja tosiaan, uskomatonta miten radikaalilta tuollainen keskustelu kuulosti :D Kun ei analysoitu eikä tieteellistetty eikä yhteiskunnallistettu uskokeskustelua, oltiin vaan uskovaisia. Ja vielä ihan tavallisia sellaisia, ei mitään erityisen oikeaoppisia (kuten vaikka naispappeudenvastustajia) tai erityisen eksoottisia (kuten vaikka katolisia).
Oot ihan stara, Eve!
Pe 16.04.2010 @ 15:03
Haluaisin kuulla pohdintaa uskosta, en uskonnosta.
Tarve uskoa tai tunnustaa jotain uskontoa tulevat
ehkä kumpikin turvallisuuden kaipuusta. Odottaako
uskontoon pitäytyvä järjestelmän hoitavan asian
hänen sitoutumistaan vastaan?
Missä on yksilön oma vastuu?
Tarvitseeko Jumala ihmistä toteuttaakseen
kaikkivaltiutensa niin maan päällä kuin taivaassa?
Minua viehättää jesuiittapappi Angelus Silesiuksen
näkemys: "Minutta ei vois Jumala elää tiimaa tätä.
Jos raukeaisin tyhjiin, tappaisi hänet hätä".
Anja Lappalainen
Pe 16.04.2010 @ 15:43
Hyvä Eve,
Kyllä kissa pitää pöydälle nostaa. Keskustlijoiltasikin, Huotareilta irtosi ajtuksia, kunhan niiltä niiinkuteluitain saivat tilaa ( Kristiina 15-17krt/min Mikko jäi vain tasolle 8-10krt/min hänellä tosin oli totat päälle).Toi itse varsin yleisen tavan uskoa. Usko ja uskonnothan lienvät eri asioita.
Onko teillä kellään kokemusta Tuomamessusta? Se on vetänyt jo yli 20 vuotta Agricolan kirkoon 700-900 n. 30-60 vuotiasta osallistujaa.
Lapsillekin on omat tilansa. Siis niille, jotka häiritsevät äitejään. Eihän teatteriinkaan 2-5 vuotiata oteta mukaan. Musiikkikaan ei ole 1500- vaan 2000 luvulta.
Jos kä 0 kertaa kirkossa ei oikein paljon voi sitä puolta arvostella.
Tuomaskin oli epäilijä.
.
Pe 16.04.2010 @ 18:02
Kiitos Eve ohjelmastasi. En koe olevani mitenkään uskovainen enkä kuulu kirkkoon, mutta ei minulla ole mitään tarvetta tuputtaa omaa käsitystäni uskosta tai sen tarpeettomuudesta muille.
Jokaisen on tarpeen pohtia elämäänsä ja olemistaan. Jokainen saa vapaasti uskoa tai olla uskomatta. Jokainen saa vapaasti muuttaa mieltään, alkaa uskoa tai lakata uskomasta.
Se on kuitenkin jokaisen oma asia.
Minua häiritsee nykyisin se, että kiihkoateistit pyrkivät ajamaan omaa käsitystään asiasta niinkin voimallisesti - heidän mielestään uskovat pitää vapauttaa kahleistaan, ja uskonnonvapaus tuntuu ennemminkin tarkoittavan vapautta uskosta, jopa sitä että mitään uskoon viittaavaa ei siedetä.
Ymmärrän hyvin tuskasi ja sen ettet halua puhua asiasta julkisesti, siksi että joutuisit oman ja sinänsä yksityisen asiasi takia jatkuvasti puolustuskannalle, niin kiihko-ateistien kuin "tosiuskovienkin" suunnalta.
Nämä molemmat leirit ovat hukassa suvaitsevaisuuden ja uskonnonvapauden suhteen.
Jokaisen tulisi antaa uskoa (tai olla uskomatta) vapaasti, ilman että hän joutuu jatkuvasti puolustelemaan vakaumustaan tai sen takia silmätikuksi.
Pe 16.04.2010 @ 20:27
Oikein paljon kiitoksia radio-ohjelmastasi. minulle se oli tosi tärkeä, ihan hartausohjelma. Niin rehellistä puhetta! Kiitos, että uskalsit! Ja kiitos esimiehellesi! Kiitos myös TV-sarjasta, joka käsitteli etsintääsi. Katsoin joka osan mieheni kanssa. Seurasimme sitäkin tiiviisti. Hienoja ohjelmia, joita olen kehunut muillekin. Voi, kun tällaista olisi enemmän ylessä! Uskon, että edustat mielipiteinesi ja pohdintoinesi hyvin montaa marketintallaajaa. Miksi tämä ääni ei tule kirkossa esille?
La 17.04.2010 @ 14:44
Kiitos, Eve Mantu, avoimesta ja kiinnostavasta uskonto-ohjelmasta.
Radiossa, jossa ihmistä ei näe, ainoa kiinnekohta häneen on hänen äänensä ja puhetapansa. Niistä joko pitää tai ei pidä tai sitten ne ovat yhdentekeviä. Teidän puhettanne on ollut mukavaa kuunnella.
Olen sympatiseerannut teitä jo Kyllä kansa muistaa -ohjelmien ajoista asti. Nyt olen kuullut kaksi teidän myöhäisillan ohjelmaanne (koska en muista säännöllisesti olla valmiina radion ääressä). Mukava kuulla, että kristillisellä uskolla on teille sisältöä ja olette valmis rohkeasti kertomaan sen vielä koko radiota kuuntelevalle väestölle.
Varsinkin nettikeskustelupalstoilla on havaittavissa ilmiö, josta ohjelmassanne puhuitte: eri tavalla asiat näkevän mitätöiminen ja väheksyminen. Kristillisessä opissa ja Raamatussa on paljon sellaista, jota on vähintäänkin vaikea ymmärtää, mutta ei se oikeuta repimään niitä sivuja pois Raamatusta tai kaventamaan luterilaisen tunnustuksen sisältöä. Elävä Jumala, johon uskomme, on kykenevä tekemään tahtonsa tiettäväksi niille, jotka eivät suoralta kädeltä sulje pois hänen (Jumalan) mahdollisuuksiaan tahtomallaan tavalla toimimiseen. Mutta jos ihminen asennoituu:"Minä ja minun aikani ihmiset, tiede tms. tiedämme tämän asian paremmin kuin Raamatun kirjoittajat ja sen aikuiset ihmiset...", eihän siinä auta vaikka kuolleista noussut ihminen tulisi meitä kadulla vastaan.
Menestystä (tai paremminkin siunausta) jatkossakin ohjelmien tekemisessänne ja uskossanne.
t. Harri Hakulinen
La 17.04.2010 @ 16:49
Hienosti oivallettu aihe! Mikä uskovaisuudessa ärsyttää; omassa ja toisten? Jos "se mitä olet huutaa kovemmin kuin mitä sanot". Aika monella on kokemusta niistä kristityistä, joilla on enemmän intoa kuin taitoa lähimmäisen kohtaamiseen. On niitä, joita kiinnostaa vain toisen hengellisyys, ei se mitä esim. kolleegalle tai suvun nuorelle oikeasti kuuluu. Koulun päivänavauksia seuratessa voi panna merkille, miten taitavasti niitä pidetään välttäen kaikkea hengellistä. Ikäänkuin hienotunteisuudesta uskonnottomuuttaan toitottavia kohtaan. Toisaalta sitä hengellisyyttä taas hyväksytään paremmin 'viran puolesta' srk:n työntekijältä. Jonkun toisen, kirkasotsaisen jeesustelu tyrmätään heti. Ihminen on kokonaisuus ja siksi myöskään hengellisyyttä ei pitäisi eristää muusta ihmisen arjesta ja raadollisuudesta.
Hengellisyydellä tai käännyttämisellä kukkoilu ei missään tapauksessa ollut Nasaretin miehenkään tie; Hänet tunnettiin siitä, mitä Hän teki. Hän hävisi takavasemmalle vähin äänin, jos joku yritti antaa kiitosta ja kovin näkyvää kunniaa ja ns. 'lööppijulkisuutta'. Hän eli ihmisten keskellä ja lähetti tavallisia duunareita ihmisten keskelle elämään arkea, ei killottamaan sädekehiä.
La 17.04.2010 @ 19:06
Eve: olipa erinomainen ohjelma, raikas, rohkea, aito, älykäs. Kiitos!
Ansku
http://www.pastorinbloggaus.blogpot.com
Hei!
Olen kanssasi samaa mieltä :)
Olisikohan nettiosoitteen pitänyt olla: http://pastorinbloggaus.blogspot.com/
Tarja
La 17.04.2010 @ 19:09
mikä on tämä ohjelma,haluaisin katsella?
Voit kuunnella Yle Areenassa: Eve Mantu uskoo Jumalaan
http://areena.yle.fi/audio/904176
La 17.04.2010 @ 19:28
Hei ja kiitos ohjelmasta!
Mahtavaa, kun kerrankin uskosta ja uskonnosta puhutaan avoimesti, ymmärrettävällä tavalla ja positiiviseen sävyyn. Ylen ohjelmat kirkollisia ja hartausohjelmia lukuunottamatta kun yleensä viljelevät usko/uskontokielteisiä tai -kriittisiä näkökantoja.
Puhumattomuus tai puhumisen vaikeus lienee yksi tämän ajan tunnuspiirteitä. Itse olisin halukas puhumaan uskonasioista, mutta usein vaikenen, kun tuntuu "että ei ne kuitenkaan ymmärrä". Toisten uskovien kanssa kyllä jaamme avoimesti ajatuksia ja kokemuksia. Kristinuskosta, Jumalasta, Jeesuksesta ja Raamatusta puhumista ei pitäisi aina tulkita käännyttämiseksi, tuputtamiseksi tai tuomitsemiseksi. Haluaisin monen muun uskovan tavoin puhua siitä, mikä on minulle tärkeää ja elämän perusta. Ja kun on itse saanut kokea jotain hyvää, haluaisi siitä kertoa toisille. Ilman tuputtamista - uskon kohde on jokaisen oma valinta.
Toivottavasti tämä Eve Mantun rohkea avaus voisi olla alku uudenlaiselle keskusteluilmapiirille! Siunausta sinulle, Eve!
Su 18.04.2010 @ 12:07
Kiitos Eve Mantu, hieno ohjelma ja hyvin valittu lähestymistapa :)Ja niin totta kaikki. Edellisissä kommenteissa on sanottu se, mitä minäkin ajattelen, mutta silti tunnen tarvetta kiittää sinua, esimiestäsi ja koko yleä.
On mahtavaa, että radiossa on tavallisia uskovia toimittajia. Monesti saa toisenlaisen käsityksen, kun ainoita kantansa ilmaisevia ovat kirsivirtaset ja vastaavat.
Olen aina pitänyt Even lämpimästä äänestä ja puhetavasta, kyllä oli iloinen yllätys kuulla, että hänellä on myös Jumalausko. Ja ihan tavallinen sellainen. Se on uskoa parhaimmillaan. Hyökkäävä todistaminen kun usein tekee hallaa koko asialle.
Uskosta puhuminen ei minua kiusaa, jos joku haluaa siitä puhua. Monet tietävät, että toimin seurakunnassa, mutta harvoin siitä puhutaan. Olen tavallinen iloinen ihminen, ja osoitan esimerkilläni, ettei uskovaisen tarvitse olla tiukkapipo. Usko ei rajoita elämääni tai estä minua osallistumasta esimerkiksi työyhteisön rientoihin.
Uskon tyrkyttäminen tai toisten paheksuminen ei ole minun tehtäväni. En voi tuntea toisten sydäntä tai tietää, missä vaiheessa heidän hengellinen kehityksensä on. Sen tietää vain Jumala.
Koska minä uskon, se vapauttaa minut loukkaantumasta, jos joku uskoa ja uskomista pilkkaa. Ongelmahan on hänen! Ja uskovilla on käytössä maailman paras keino: esirukous toisen ihmisen puolesta. Sillä on mahtava voima!
Ihanaa kevättä kaikille ja siunausta Evelle tärkeässä työssä!
Su 18.04.2010 @ 14:55
Empä meinannut uskoa korviani! Olipa kerrankin konkreettinen, kristinuskon perusasioihin keskittyvä ohjelma tavanomaisen, rationaalisen kirkkokeskustelun lomaan. Lisää tällaisia jatkossakin
Ma 19.04.2010 @ 10:59
Kiitos kaikkien aikojen parhaasta omasta uskomisesta kertovasta ohjelmasta. uusinta olisi paikallaan
Ma 19.04.2010 @ 15:00
Kuuntelin ohjelman juuri äsken netistä, samalla paitoja silitellen. Olen aiemmin silloin tällöin kuunnellut Even ohjelmia ja tykännyt niistä. Tätäkin oli mukava kuunnella, vaikka en ole ns. uskova. Rohkea ote ohjelmien teossa, kiitos.
Ma 19.04.2010 @ 23:30
On mahtavaa, että radiossa on tavallisia uskovia toimittajia. Monesti saa toisenlaisen käsityksen, kun ainoita kantansa ilmaisevia ovat kirsivirtaset ja vastaavat.
Tuolla jo aiemmin totesinkin, että Even juttu oli todella hienoa kuultavaa myös tällaiselle "uskomattomalle". Minusta kuitenkin myös "kirsivirtasille ja vastaaville" on olemassa oma tilauksensa.
Siinä kun Even pohdinta oli syvälle menevää, herkkää ja analyyttista, "kirsivirtanen" ja laisensa herättävät kysymyksiä omalla tavallaan. Tarvitaan voimia ja vastavoimia, keskustelua ja ajatusten esille tuomista.
Vaikka Kirsi Virtasen provokatiivinen tyyli sekin minuun uppoaa, pidän myös Even tavasta lähestyä asioita joskus ihan pienenä ihmisenä, vailla käsitystä tai sitä oikeaa tietoa, valmiina kysymään, selvittämään, erehtymään. Valmiina olemaan inhimillinen.
Näissä on taatusti voimakkaat sävyerot, mutta molemmat ovat ihan paikallaan.
Ti 20.04.2010 @ 22:39
Untamo, kirjoitit: Ei se Jeesuskaan käynyt kirkossa tai synagoogassa. Todellinen hengellinen elämä on läsnä aina kaikkialla, missä muuallakaan se voisi olla kuin tavallisessa arjessa. Jään mielenkiinnolla odottamaan uusia ohjelmiasi! :) Annetaan kaikkien kukkien kukkia.[/quote]
Katsopa Raamattuun: Jeesuksen opetustyö tapahtui paljolti synagogissa ja temppelissä, ihan 12-vuotiaasta alkaen. Evankeliumit kertovat hänen menneen "tapansa mukaan" synagogaan. Kyllä jumalanpalvelus on meillekin tarpeellinen, vaikka -- kuten sanot -- hengellinen elämä onkin läsnä kaikkialla.
Ke 05.05.2010 @ 13:32
Kiitos ohjelmasta! minäkin olen kaivannut juuri jotain tälläistä avausta!
Itse olen uskosta puhumisen ammattilainen, mutta omassa lähipiirissä ei voi olla vaikeampaa aihetta kuin oma vakaumus. Työssä se on helpompaa. kuitenkaan kysymys ei ole siitä, että uskoni olisi jotenkin epävakaa. Se ei vain sovi sinne.
Sain ohjelmasta hyviä ideoita joita vien työssäni eteenpäin. Kirkon piirissä puhutaan paljonkin juuri teistä, jotka jäätte hiljaa ja piiloon oman vakaumuksenne kanssa. Uskoisin, että suurin osa hengellisentyöntekijöistä tiedostaa suuren hiljaisen enemmistön työssään.
Mikä on henkilökohtaista, mikä on julkista? Itse ajattelen, että elämänkatsomus on julkinen asia, koska se vaikuttaa kaikeen, mitä teen. Näin yritän elää, vaikka en aina osaakaan.
jatka samaan malliin!
ps: pidin myös siitä Moskeija-ohjelmasta!
Ti 01.06.2010 @ 20:57
Kiitos hyvästä ohjelmastasi! Elämme keskellä elämän mestariteosta, elämme siitä, kukaan ihminen ei voi selittää eikä ymmärtää maailmankaikkeuttamme. Silti jotkut meistä luulevat tietävän "totuuden" elämästä, luulevat tietävänsä ettei Jumalaa ole olemassa. Kuinka kornia ja lapsellista se on?
Ainoa mitä minusta voimme ihmisen aivoilla ajatella on ihmettely, uteliaisuus. Uskon että Jumalaa ei voi järjellä selittää, meillä ei yksinkertaisesti ole olemassa käsitteitä, sen ymmärtämiseen. Uskon Jumalaan koska koen jokapäiväisen elämäni ihmeenä, Jumala on minulle yhtä kuin elämä ja uskon että se jatkuu myös kuolemani jälkeen. Uskon että elämän muotoja on monenlaisia, siis paljon sellaisia joista me ihmiset emme tiedä mitään.
Tärkeintä minusta on elämän kunnioitus, kaikenlaisen elämän. Uskon että kaikki elämä on yhtä. Elämän muodot muuttuvat ja kehittyvät mutta elämä itsessään ei.
Uskon että sama elämän perusvoima on niin ateisteissa kuin uskovissakin. Pienissä aivoissamme tapahtuva ajattelu ja evoluuttinen kehitys muuttaa elämän muotoa, lajia, mutta ei itse elämää. Koska elämä on Jumala.
La 28.03.2015 @ 15:47
Tämä nyt oli turhin mahdollinen ohjelman aihe.
Jos uskomisesta on vaikea keskustella - miksi ihmeessä sinun pitää keskustella?
Uskonto on maailman turhin asia. Sitäpaitsi uskonnon nimissä on käyty kautta historian hirmuinen määrä sotia ja ylisummaan tapettu ihan lukematon määrä ihmisiä, sekä "uskovia" että "uskomattomia". Olen saanut oskani, kasvanut uskovaisessa kodiaa ja kärsin siitä yhä vielä liki seitsemänkymppisenä.
Jos uskot, niin mitä ihmeen ongelmaa siinä on? Usko pois, mutta en halua kuulla sinusta enää sanaakaan. Jos et usko, niin hyvä, aina parempi, ehkä teet vähän parempia ohjelmia.
Sanot, ettet osaa tehdä tärkeää ratkaisua puhumatta jumalan kanssa. Siitäkö johtuu, että ohjelmasi ovat aina jotenkin päättämättömiä, epävarmoja, eksyksissä. Kun sellaisen ohjelman kuulee kerran, se tuntuu jotenkin liikuttavan paljastavalta ja ...kenties rehelliseltä. Toisella kertaa ajattelee "ahaa, taas..."
Miten järkevä ihminen edes voi "uskoa" että on olemassa "jumala" joka ratkaisee, laitatko lapselle kaulahuivin vai et...Oi Pakana! Oletpa aika ymmärtämättömän tuntuinen. Jos sinulle tämä asia ei ole ongelmallinen, on se monelle muulle. Siksi avoin keskustelu asiasta on tärkeää. Vaikka Even esitystapa on vähän rasittava, on hän oikealla asialla. Itse olen yli 50 vuoden itsetutkistelun ja etsinnän jälkeen päätynyt agnostiseksi panteistiksi. Kuulun kirkkoon vain sen vuosisataisien perinteiden vuoksi. Kirkko pitäisi minun mielestä kokonaan uusia ja poistaa siitä kaikki sellainen, mitä tavallinen järjissään oleva ihminen ei voi ottaa todesta. Ihminen pärjää vallan hyvin ilman sokeaa uskoa sellaiseen, mikä ei voi käsittää. Uskominen sellaisiin asioihin tuottaa vaan epävarmuutta ja monenlaisia ongelmia. Luonto sinänsä on pyhää ja ihminen, joka kunnioittaa luontoa ja elää sopusoinnussa sen kanssa on pyhä.
Rukoilen teidän molempien puolesta että suomut putoaisivat silmiltänne, että saisitte nähdä ja tuntea Jumalan Teitä rakastavana Taivaan Isänä. Uskonto ja kristinusko henkilökohtaisena vakaumuksena ovat aivan eri asioita, kuin yö ja päivä. Jumalaan sydämessään uskovat eivät ole koskaan pakottaneet ketään uskomaan, mutta he ovat kertoneet sydämellisellä rakkaudella ihmisen sielun pelastumisen mahdollisuudesta. Jumalan Sanaa tuntemattomat ovat väärin - omien maalliseen rikastumiseen tähtäävien tarkoitusperien - perustein yrittäneet väkisin käännyttää kansoja pettäen itsensä ja heidät. Se on sielunvihollisen työtä. Jeesus on itse nuhdellut kerran Getsemanen yrttitarhassa hänet kiinni ottavia sotilaita että he ovat tulleet ottamaan häntä - aseetonta miestä - yöllä kiinni miekoin ja seipäin varustettuna, vaikka hän on ollut monta kertaa päivällä temppelissä opettamassa. Kun sotilaat olivat tarttumassa Jeesukseen, Pietari otti mukana olleen miekkansa esiin, ryhtyi puolustamaan Jeesusta sivaltaen korvan sadanpäämiehen palvelijalta. Mitä Jeesus teki? Hän nuhteli Pietaria ja käski laittaa miekan takaisin tuppeen ja varoitti että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Sen jälkeen hän vielä etsi tuon korvan ja laittoi sen takaisin tuolle palvelija-paralle ja paransi sen. Uskon että palvelijan korvasta tuli varmasti parempi kuin se oli ennen tuota välikohtausta. Oi jospa Jeesus parantaisi meidänkin jokaisen korvan, että voisimme ottaa uudella terveellisellä tavalla vastaan Jeesuksen opetukset hänen palvelijansa kautta, että osaisimme palvella Häntä ja lähimmäisiämme ja auttaa toisiamme tällä Elämän tiellä kohti Taivaan Kotia. Jumalan Siunausta ja varjelusta kaikille kaikissa elämän vaiheissa.
