Pitääkö antaa kaikkensa?
Luen järkyttyneenä Ilta-Sanomien muisteloita eilen kuolleesta Hannu Savolasta. Vesa-Pekka Koljonen kirjoittaa:
"Esimiehenä saatoin aina luottaa hänen lojaalisuuteensa ja siihen, että lehden uutiskoneisto oli viimeistä nippaa myöten hänen hallussaan päivin, öin - liioittelematta. Sattumalta keskustelin viikko sitten yhteisen ystävämme kanssa Hannu Savolan asenteesta työhönsä. Tämä kuvaili, kuinka ihmeissään hän oli seurannut toissa vuonna Savolan perheen jouluvieraana isännän osallistumista tsunamiuutisoinnin johtamiseen: vapaapäivästä riippumatta kontakti toimitukseen oli tauotonta ja ohjeistus täsmällistä."
Nippaa myöten hallussa? Päivin, öin ja jouluna?
Tällainen työhön sitoutuminen tappaa.
On vastuutonta glorifioida sellainen asenne työhön, joka vie liian varhaiseen kuolemaan. Eikö näitä suuret ja vastuulliset saappat jalassa kaatuneita miehiä ole ollut jo tarpeeksi?
Konsernille on tietysti taloudellista, että lojaalit työntekijät suoriutuvat sankarillisista urakoista ja tekevät usean ihmisen työt. Säästyy selvää rahaakin, kun ei tarvitse resurssoida riittävästi.
Hannu Savolaa en arvostele. Toivottavasti hän sai elää hyvän elämän. On suuri siunaus ihmiselle löytää työ, joka herättää intohimoja. On kuitenkin anteeksiantamatonta ottaa ihmisistä kaikki irti.
Jos työntekijä - johtaja tai rivityöläinen - on halukas antamaan kaikkensa päivin, öin ja jouluna, hänet tulisi ottaa lempeään puhutteluun. "Rakas ystävä, me haluamme sinusta vain kohtuullisen osan."
2 kommenttia
To 15.02.2007 @ 08:41
<p>Niin, tuollaisissa muistokirjoituksissa asia tulee jotenkin näkyvämmäksi, kun se sanotaan niin hätkähdyttävän suoraan, mutta kaipa tämä meidän koko kulttuurimme perustuu siihen, että ihmisistä imetään tehot irti. Naisten uurastuksen glorifiointi on vähän erilaista, naistenlehdet esittelevät meille näitä ihmemenestyjänaisia, jotka tekevät komeaa uraa, ovat antaumuksellisia äitejä, osaavat nauttia seksistä, hoitavat hellittämättä kuntoa ja kauneutta, ovat ihania ystäviä ja vielä saavat sen kaiken kuulostamaan jotenkin helpolta. Kyllä joskus käy mielessä, että sekin on vähän vastuutonta. Ihmisen välineellistämisestähän kummassakin on kysymys. </p>
<p> </p>
To 01.03.2007 @ 11:54
En voi olla kirjoittamatta, että hyvin tuntemani Hannu Savola todellakin eli työlleen ja työtään koko ajan. Mutta ei suinkaan, kuten niin monet meistä, pitäkseen työnantajansa tai pomonsa tyytyväisinä tai todistellakseen jollekin jotakin. Vaan siksi, että Hanski rakasti sitä. En ole koskaan kohdannut ihmistä, joka niin suurella intohimolla ja riemulla olisi tehnyt työtään. Hanskia ei kukaan riistänyt eikä kukaan hänestä "edesvastuuttomasti ottanut kaikkea irti", vaan hän sai elää juuri niinkuin halusi. Todellakin hyvän elämän, vaikka liian lyhyen. Eikä se työ ollut, joka Hanskin hautaan vei.
