Suomi on pöhnäisten hönömiesten maa

No miten se nyt kääntyi miesvihaksi tämäkin ohjelma?
Meitä surkeita keski-ikäisiä kaljuja miesjuoppoja haukkumallakon se tämä yhteiskunta raitistuu? Mekö pilataan nuorten kirkassilmä äitien maailma olemalla olemassa?

Jäin miettimään, miksi varsinkin Lilli Loiri-Sepän puhe kuulostaa lahkolaiselta uskontopuheelta. Juuri semmoiselta kuin usein kuulostaa uskoon tulleen entisen alkoholistin puhe. Tällä en tarkoita, että Lilli Loiri-Seppä semmoinen olisi. Klangi vain on ihan sama.

Olen itse alkoholistisuvuista, mutta minulla ei sattumoisin ole alkoholiongelmaa. Mutta varsinkin veljeni alkoholismia olen seurannut läheltä, ja se on ollut opettavaista.

Äsken kuuntelemani ohjelman puheista en oikeastaan tunnista sitä ja niitä alkoholipuheita, joihin itse olen tutustunut. Se on jotain muuta, mutta en oikein tiedä mitä. Tuota kuultua se ei kumminkaan ole. Minun mielessäni tuo vertautuu juuri uskonnollisiin lahkolaispuheisiin, joita myös olen suvuissani kuullut.

Haastateltava Lilli Loiri-Seppä puhuu hyvin radiossa!

Mutta lastensuojelussa ja huostaanotoissa hän tuli alueelle, josta hän ei nähtävästi tiedä vielä kovin paljon. Hän antoi ymmärtää, että pienen lapsen vanhempi voi mennä pikku humalassa hakemaan lastaan päiväkodista. Ei voi.

Tosi asiasiassa Suomessa tarkkaillaan tiiviisti sitä, miten ja kuinka paljon lasten vanhemmat käyttävät alkoholia. Alkoholi on nimittäin yksi niistä yleisesti sosiaalivallan toitottamista syistä, miksi lapsia otetaan kiireellisesti huostaan (eli kaunistellusti ja virallisemmin: sijoitetaan kodin ulkopuolelle). Sosiaalivalta tarvitsee omat perustelunsa olemassaololleen, joita se sitten herkeämättä hellii.

Alkoholismia etsitään siksi sieltäkin, mistä sitä ei löydy.

Kunnallisessa lastensuojelussa on ihan luvallista maalata lapsen vanhemmasta juoppo, alkoholisti, vaikka hän ei sitä olisi. Näin kävi ystävälleni. Perheelle se on ollut hirveä kokemus, josta on näihin päiviin saakka poikinut hyvin ikävä historia.

Juopottelun lisäksi muita lastensuojelun käyttämiä perusteluja huostaanotoille ovat vanhempien mielenterveysongelmat ja lasten koulunkäyntivaikeudet. Eikö mielenterveysongelmaisille saada hoitoa ja mahtaako itse koululaitoksessa ja rakenteissa olla jo pahasti jotain vialla, kun koulunkäynnistä on tullut vaikeaa?

Ohjelman idean ymmärrän hyvin. Yhdyn Eve Mantun näkemyksiin. Niin tuttua.

Olen kirjoittanut oman tarinani juomisesta ja sen lopettamisesta. Se ei ole ihan lyhyt joten voisin lähettää sen sähköpostina tai vaikkapa kirjeenä trad. postin mukana. Tiedän, ettet voi sitä juurikaan enää hyödyntää, mutta koska olet asiaa pohtinut, haluaisit ehkä senkin lukea.
Esiinnyn tarvittaessa aina myös omalla nimelläni, joten laitan tähän yhteystiedon, johon voit halutessasi ilmoittaa kiinnostuksesi saada tarinani luettavaksesi. Jos halua sen, kerro vain, mihin email- tai muuhun osoitteeseen esim. yleen voin sen lähettää.
Säveltäjä Asko Vilén
Tampere
askovilen@gmail.com

Minulla ei ole alkoholiongelmaa, koska lopetin juomisen noin 3 vuotta sitten. Yleensä en sitä selittele, mutta nyt voisin sen tehdä. Mä en juo, koska ei huvita, koska en tykkää alkoholin mausta, koska mua ei huvita olla sumussa, koska mä en halua krapulaa, ja koska mä haluan tietää mitä tunnen.

Aikaisemmin olin yleensä aina sitä porukkaa, jolle maistui parhaiten, myönnetään, ja ensimmäisen vuoden ajan kyseltiinkin aina, olenko raskaana vai mikä on, mutta kieltäydyin vastaamasta. Miksi ihmeessä tarvittaisiin jotain selityksiä? Kun alkoholia tarjottiin/tarjotaan, selkeä ei kiitos riittää minusta mainiosti. Ihan kuin minäkin alkaisin maanitella muita maistamaan vissyä! Ota nyyt... ota pieni hörppy... puoli lasia voit ottaa...

Omalle pienelle futarilleni olen kertonut, kun hän itse kysyi, etten juo alkoholia, koska en tykkää siitä, ja koska mun mielestä ihmiset on mukavampia, kun ne ei juo (tiedoksi keski-ikäiselle kaljulle miesjuopolle ;-))Lisäksi olen kertonut, että lapsille se on vaarallista, mutta aikuiset voi päättää itse juoko vai ei.

Ihan totta! Joka kerta voi päättää itse huvittaako juoda vai ei. En minäkään ole mitään raittiuslupausta tehnyt, mutta nyt vaan ei ole yhtään syytä juodakaan. En ole myöskään niin naivi, että kuvittelisin voivani varjella lapsiani pahalta maailmalta, mutta aika pitkään aion sitä yrittää tehdä.

En ole enää parikymppinen, enkä siis sitä uutta vallankumouksellista sukupolvea, joka muuttaa tämän maailman, ja tekee alkoholinkäytöstä vaihtoehtoista, jopa marginaalista, mutta siinä kansanliikkeessä totta vieköön olen mukana!

Naiset osaavat sanallisesti sortaa tai herättää huomiota . Miten miehet vaikka ovat sotineet naisten puolesta. Sortuessaan tuhlaamaan rahansa viinaan ovat samalla ainakin suomessa pitäneet pystyssä yhteiskuntaa.

Kiitos Eve tästäkin älykkäästä ohjelmastasi! Tuollaista kriitistä suhtautumista kaipaan muistakin kuin ääriliikkeistä: tavalliselta, älykkäältä ja ammattitaitoiselta toimittajalta.

Joka paikassa tulee vastaan kuinka alkoholi vapauttaa, rentouttaa, ehkäisee stressiä, se nyt vaan kuuluu juhlaan...Ja kissan viikset!

Kuinka onnellinen, kiitollinen ja ylpeäkin olen, etten ole koskaan tarvinnut alkoholi-nimistä ainetta suuhuni pistää. Ja varmasti olen osannut nauttia elämästäni.

Voi kun valtiovalta puuttuisi tähän lukemattomia tragedioita aiheuttavaan suomalaiseen syöpään omalla panoksellaan.

Jatkapa Eve samaan analyyttiseen tyyliisi! On hienoa, että YLEstä löytyy vielä kaltaisiasi toimittajia. Pysyn kanavalla.

Kiitos, radio-ohjelmasta, jossa Lilli Loiri-Sepän kanssa keskustelitte aiheesta alkoholilla vai ilman. Itse kuulun juuri niihin, jotka ovat kuvitelleet koko elämänsä hallitsevansa alkoholi juomia, vaikka viina meni aina päähän ensimmäisenä ja aiheutti adrenaliinin kasvua ja jos riitaan ei ollut aihetta minä keksin sen. Alkoholi paloi verestä todella hitaasti, joten humala kesti myös pitkään. Se oli tavallaan myös taloudellisesti edullista.
Aiheutin ongelmia itselleni ja läheisilleni yhden jos toisenkin kerran.
Mielestäni minulla ei todellakaan ollut alkoholi ongelmaa, koska hoidin kuitenkin työni ja perheeni moitteettomasti. Uskoin tähän itsekin kirkkain silmin. Luulin että olin vain perinyt isältäni hänen huonot "viinageenit". Hän toimi juuri laillani alkoholin kanssa. Viidenkympin jälkeen huomasin, että alkoholi kuului joka päivä pienenä palkintona töiden jälkeen, siivouspäivän jälkeen, mummuttelun jälkeen. Jotenkin en osannut enää edes kuvitella saunaa ilman saunakaljaa. Vahvoja viinoja kartoin, koska tiesin, että jonkun asteinen agressio esim miestäni kohtaan puhkesi heti. Siispä join siististi olutta ja punaviiniä. Huomaattani vähintään 3-4 annosta päivässä.
Koska minulla ei ollut VARSINAISTA ongelmaa en koskaan tullut edes ajatelleeksi, että hakeutuisin keskustelemaan käyttäytymis ongelmistani jonkun ammatti ihmisen kanssa.
Onneksi löysin Ihminen-tavattavissa (Tommy Hellsten) Itsetuntemusryhmän. Elämäni ensimmäisen 59 vuotiaana. Löysin ryhmän, jossa kaikilla oli tarve selvittää itselleen omia tuntemattomia alueita ikään katsomatta. Löysin koulutuksen, jossa pohdittiin mielen käyttäytymis rakenteita, mahdollisia syitä syyllistämättä ketään, mitä on myötätunto ja itsensä rakastaminen ilman itsekkyyttä. Jos rakastaa itseään ei halua tuhota itseään.
Muutos on lähdettävä minusta itsestäni ja vain minun tietoisuudessani.

Sanna kirjoitti:

En ole enää parikymppinen, enkä siis sitä uutta vallankumouksellista sukupolvea, joka muuttaa tämän maailman, ja tekee alkoholinkäytöstä vaihtoehtoista, jopa marginaalista, mutta siinä kansanliikkeessä totta vieköön olen mukana!

Hienoa Sanna! Sinua, Lilli ja Eveä tarvitaan. Älkää lannistuko lahkolaiseksi, tiukkikseksi tai ilonpilaajiksi nimittelystä. Sydämellinen kiitos siitä mitä te teette. Eläköön tämä kansanliike!

Harvinaisen typerä ohjelma. Montakohan kertaa siinä toisteltiin, että "Suomessa sitä ja tätä" "Kaikki suomalaiset", jne. Pahan luokan yleistämistä ja näkökulmien puutetta.

Itse elän ihan normaalia elämää suuressa kaupungissa, enkä tunnistanut mitään tuollaista, että "kaikki" tekevät sitä ja tätä. Jäävät töiden jälkeen ravintoloihin ja hakevat lapsiaan päiväkodista kännissä. Eivät KAIKKI tee niin, eikä todellakaan edes ENEMMISTÖ. Eve Mantu voisi avata silmänsä ja kertoa tosielämästä jotain. Mutta kaikki on aina itsekeskeistä, katkeraa tilitystä. Eiköhän se jo riitä.

Missä ovat kaikki raittiit julkkikset? Jos joku ei käytä alkoholia, ainakin pitää sen visusti omana tietonaan.. tämäkin kertoo jotain yhteiskuntamme asenteesta alkoholiin

Kaisa Ruokamo kirjoitti:

Haastateltava Lilli Loiri-Seppä puhuu hyvin radiossa!

Mutta lastensuojelussa ja huostaanotoissa hän tuli alueelle, josta hän ei nähtävästi tiedä vielä kovin paljon. Hän antoi ymmärtää, että pienen lapsen vanhempi voi mennä pikku humalassa hakemaan lastaan päiväkodista. Ei voi.

Tosi asiasiassa Suomessa tarkkaillaan tiiviisti sitä, miten ja kuinka paljon lasten vanhemmat käyttävät alkoholia. Alkoholi on nimittäin yksi niistä yleisesti sosiaalivallan toitottamista syistä, miksi lapsia otetaan kiireellisesti huostaan (eli kaunistellusti ja virallisemmin: sijoitetaan kodin ulkopuolelle). Sosiaalivalta tarvitsee omat perustelunsa olemassaololleen, joita se sitten herkeämättä hellii.

Alkoholismia etsitään siksi sieltäkin, mistä sitä ei löydy.

Kunnallisessa lastensuojelussa on ihan luvallista maalata lapsen vanhemmasta juoppo, alkoholisti, vaikka hän ei sitä olisi. Näin kävi ystävälleni. Perheelle se on ollut hirveä kokemus, josta on näihin päiviin saakka poikinut hyvin ikävä historia.

Juopottelun lisäksi muita lastensuojelun käyttämiä perusteluja huostaanotoille ovat vanhempien mielenterveysongelmat ja lasten koulunkäyntivaikeudet. Eikö mielenterveysongelmaisille saada hoitoa ja mahtaako itse koululaitoksessa ja rakenteissa olla jo pahasti jotain vialla, kun koulunkäynnistä on tullut vaikeaa?

Ohjelman idean ymmärrän hyvin. Yhdyn Eve Mantun näkemyksiin. Niin tuttua.

On surullista, jos alkoholin käyttöä epäillessä käyttäydytään epäasiallisesti, mutta toisaalta: jos ei ole mitään syytä, eikö "syytetty" voi asiallisesti osoittaa syyttömyytensä, ilman että joutuu siitä vaikeuksiin. Alkoholiin liittyy niin paljon tunteita ja pelkojakin turmioon joutumisesta, joten asiallinen suhtautuminen saattaa puolin ja toisin muuttua helposti asiattomaksi.

Pidin kovasti ohjelmasta. Even ohjelman tyyliin kuuluu kärjistäminen ja käsiteltävän asian lähestyminen yllättävästä kulmasta. Se on tämän ohjelman suosion salaisuus. Tärkeä ohjelma.

Kun Helsingissä kulkee Kurvista Diakonissalaitoksen pihaan, niin molemmissa pisteissä sekä niiden välillä kulkevassa kahdeksikon ratikassa on nähtävissä ja kuultavissa se tuho, mitä alkoholi on tekee. Ihan pelottaa. Ja surettaa ihmisten kohtalo.

Ehkäisy on aloitettava perheistä, tuettava ajoissa vanhempien jaksamista ja lasten kasvua. Ja alkoholin saatavuutta jyrkästi rajoitettava, pois ruokakaupoista. Nykytilanteessa valvottava, ettei kaupoissa myydä päihtyneille, mitä kyllä tapahtuu.

Anonyymi kirjoitti:

Kaisa Ruokamo kirjoitti:

Haastateltava Lilli Loiri-Seppä puhuu hyvin radiossa!

Mutta lastensuojelussa ja huostaanotoissa hän tuli alueelle, josta hän ei nähtävästi tiedä vielä kovin paljon. Hän antoi ymmärtää, että pienen lapsen vanhempi voi mennä pikku humalassa hakemaan lastaan päiväkodista. Ei voi.

Tosi asiasiassa Suomessa tarkkaillaan tiiviisti sitä, miten ja kuinka paljon lasten vanhemmat käyttävät alkoholia. Alkoholi on nimittäin yksi niistä yleisesti sosiaalivallan toitottamista syistä, miksi lapsia otetaan kiireellisesti huostaan (eli kaunistellusti ja virallisemmin: sijoitetaan kodin ulkopuolelle). Sosiaalivalta tarvitsee omat perustelunsa olemassaololleen, joita se sitten herkeämättä hellii.

Alkoholismia etsitään siksi sieltäkin, mistä sitä ei löydy.

Kunnallisessa lastensuojelussa on ihan luvallista maalata lapsen vanhemmasta juoppo, alkoholisti, vaikka hän ei sitä olisi. Näin kävi ystävälleni. Perheelle se on ollut hirveä kokemus, josta on näihin päiviin saakka poikinut hyvin ikävä historia.

Juopottelun lisäksi muita lastensuojelun käyttämiä perusteluja huostaanotoille ovat vanhempien mielenterveysongelmat ja lasten koulunkäyntivaikeudet. Eikö mielenterveysongelmaisille saada hoitoa ja mahtaako itse koululaitoksessa ja rakenteissa olla jo pahasti jotain vialla, kun koulunkäynnistä on tullut vaikeaa?

Ohjelman idean ymmärrän hyvin. Yhdyn Eve Mantun näkemyksiin. Niin tuttua.

Hieno ohjelma, hyvä, te molemmat !

Oli paljon asiaa, noukin tähän kaksi juttua, jotka kolahtivat:

"Alkoholi on masenne", niinpä, juuri niin

Sitten se mielen hallinnan lisääminen oppaineisiin koulussa, kyllä vaan

Anonyymi kirjoitti:

Harvinaisen typerä ohjelma. Montakohan kertaa siinä toisteltiin, että "Suomessa sitä ja tätä" "Kaikki suomalaiset", jne. Pahan luokan yleistämistä ja näkökulmien puutetta.

Itse elän ihan normaalia elämää suuressa kaupungissa, enkä tunnistanut mitään tuollaista, että "kaikki" tekevät sitä ja tätä. Jäävät töiden jälkeen ravintoloihin ja hakevat lapsiaan päiväkodista kännissä. Eivät KAIKKI tee niin, eikä todellakaan edes ENEMMISTÖ. Eve Mantu voisi avata silmänsä ja kertoa tosielämästä jotain. Mutta kaikki on aina itsekeskeistä, katkeraa tilitystä. Eiköhän se jo riitä.

Olen monesta kanssasi samaa mieltä. Ei minun työpaikallani (työpaikoillani) ainakaan ole silmät kiiluen perjantaina odotettu pämppäämään pääsemistä. Ajattelen että tässä olikin tarkoitus kärjistää. Silti pännii vähän. Minä en ole holistisuvun lapsi, en tiedä lähisuvussani yhtään ongelmakäyttäjää, mutta yhdestä miehestä olen kauan sitten hänen päihdeongelmansa takia takia eronnut ja sitä kautta arvioin tietäväni myös jotain ongelmakäyttämisestä. Tekisi mieleni puolestani yleistäen sanoa, että Suomessa ei osata suhtautua KIIHKOTTOMASTI alkoholiin. Pitää olla joko holisti tai raivoraitis. -MIksi? Minä otan lasillisen viiniä joskus ja jouluna ja ymmärrän hyvin esim. sisartani, joka on armoitettu ruuanlaittaja ja tarjoaa illallisilla myös viiniä. Ruuan kanssa. Ei siellä jää juominen "päälle" kenellekkään. Eikä kukaan ole humalassa. Sitä taas esim. en ymmärrä ollenkaan miksi Even pitää juoda ratikassa siideriä... Minusta on ihan OK, että joku ei ota alkoholipitoista juomaa. En yhtään kysele enkä tenttaa. Mutta puolstani katson olevan ohan ok että otan sen punaviinilasilliseni (12 cl) ravintola-ateriani kanssa, kun mieheni kanssa silloin tällöin katkaisemme arkea menemällä syömään hyvin.

Ajattelin lähestyä asiaa ilman moralisointia pienellä tarinalla, jonka ajattelin ensimmäiseksi luvuksi romaaniin, jolla tulen tavoittelemaan Finlandia-vodk..sori, Finlandia - palkintoa. Tarinan alku syntyi eräänä iltana selvin päin, vaikka sitä ei välttämättä uskoisi. En ollut ajatellut julkaista sitä ennen romaanin valmistumista, mutta mielestäni se sopii tähän aiheeseen kuin kossu kouraan ja huikka huiviin.
Joku voi löytää tarinasta lohtua huuruiseen elämään, ja kenties havahtua siihen, ettei pulloon kannata tarttua.

Ensimmäinen luku

Aamu oli sumuinen ja pimeä. Sateli hiljakseen, eikä ketään ollut liikkeellä. Puut olivat kellastuneet pääosin, vähän saattoi näkyä viheriää oksien ylimmillä versoilla. Tuuli kävi läyhänä havisuttaen puiden latvuksia, joista irtoili kuivahtaneitä, jo elämänsä menettäneitä lehtiä. Polulla juoksenteli siili, joka etsi touhukkaana kotipesäänsä. Se oli eksynyt ruoanhakumatkallaan. Taivaan pimennossa liiteli yksinäinen kotka kohti etelämannerta. Puuskaiset ilmavirrat leyhyttelivät sen vankkaa sulkapeitettä sen kaarrellessa ylväänä kolean nihkeässä ja ohuessa ilmanalassa. Hetken päästä kotka oli kadonnut paksuun sumupilveen, joka loi alhaalta katsoen epätodellisen valkean harson taivaanrannan takaa nousevaa aurinkoa vasten. Tumma hahmo erottui kauempana verhon keskellä. Se liikkui verkalleen, eikä voinut päätellä liikkeen suuntaa tai nopeutta. Mitään ääntä ei kuulunut; vain epämääräinen liikehdintä aamunsarastuksessa, joka oli tekemässä päivästä yhä valoisampaa. Toinenkin siili tuhisi polulla, ja orava kiipeili ketteränä puiden oksilla, etsien sopivan kokoisia käpyjä jyrsittäviksi. Orava oli vielä hyvin nuori, koska metsästeli käpyläisiä koivun oksilla. Mutta aika tulisi tällekin luontokappaleelle kertomaan totuuden.
- Kah, pullo, riemastui polun viertä tarpova tumma hahmo, joka erottui päivän valjetessa jo paremmin. Nukkavieru, noin kolmen jalan ja kahden kyynärän mittainen mieshenkilö, jonka toisessa kädessä oli ryttyinen muovikassi, ja toisessa kädessä viinapullo, jonka joku oli heittänyt polun varteen sen ensin tyhjennettyään. - Kah, kah, jatkoi mies hieman pettyneemmin, tiiraillessaan pulloa aamun valkeaa vasten. Pullonpohja oli täysin kuiva, joten maistiaiset jäivät tällä kertaa. Ukko laittoi pullon varovasti kassin pohjalle ja irvisti. Kolkossa naamassa paljastui rivi ruskeita hampaita, jotka olivat osin täysin mustuneet. Olipa muutama hammas vääntynyt luonnottomaan asentoon, ikäänkuin ne eivät olisi osanneet päättää, mihin suuntaan olisivat kasvaneet. Turpea kieli liikahteli vaivalloisesti kuivassa, lähes mädälle löyhkäävässä suuvärkissä. Mies ei itse haistanut mitään, vaikka suuren perunanmuotoisen nenän sieraimet olivat kuin ämpärin suuaukot. Ruokottomat nenäkarvat olivat puolittain kuivuneiden räkäklimppien ympäröimät, ja lopuissa tirisi tuore tavara miehen tuhisuttaessa nenäänsä pettymyksen vielä kalvaessa sisuskaluja. Mies laski kassin mättäälle, ja kaivoi vapisevalla kädellä taskustaan kamman, tai oikeastaan kamman puolikkaan, jonka oli löytänyt edellisenä yönä etsiessään taskulampun valossa kastematoja. Yhden madon mies oli onnistunut yhyttämään, mutta ratkaisevalla hetkellä fikkarista oli hyytynyt paristo. Tätä tapahtumaa hän ei muistellut kammatessaan hiuskuontaloaan. Kamman puolikas, jossa oli muutama vääntynyt piikki, liikkui täristen päänahalla olevien muutamien hiussuortuvien yli, saaden ne jonkinlaiseen järjestykseen. Pälvikalju paistoi tästä toimenpiteestä huolimatta yhtä räikeästi kuin ennenkin, mutta se ei miestä haitannut lainkaan, koska hänellä ei ollut ollut peiliä moneen vuoteen, eikä hän näin ollen päässyt tarkistamaan asiain todellista tilaa. Autuaita ovat tietämättömät.
- Kah, no, mutisi ukko vaimeasti siistittyään kelmeän päälakensa, ja laittaessaan kampaa takaisin reikäisten housujensa ainoaan ehjään taskuun. Pahin pettymys meni yhtä nopeasti ohi, kuin se oli äkkiä tullutkin. Kassi tiukasti käteen puristettuna mies otti päättäväisen ilmeen ja oikaisi ryhtiään. Ehkä seuraava pullo luuraisi hyvinkin lähellä. Tuleen ei saa jäädä makamaan, tuumaili ukko, ja lähti horjahtelevin askelin itään päin kääntyvää polkua pitkin.

Tuuli suhisi puissa vimmatusti, ja pääskyset liitelivät sinisellä taivaalla tehden äkkinäisiä käännöksiä tuon tuostakin. Käki kukkui jossakin.
Hetkeä aikaisemmin kuikan ylväs kuikerrus oli kiirinyt järvenselän yli läheiselle niitylle, jossa leinikit kukkivat hehkeässä väriloistossa. Sirkat olivat juuri heränneet ja ryhtyneet jokapäiväiseen sirkutukseensa. Ne tekivät hurjia loikkia heinältä toiselle, ja perhoset lepattelivat satunnaisesti niiden lomitse. Muurahaiset jatkoivat loputonta vaellustaan ruovikossa. Muurahaisia oli niin paljon, että jos kaikki olisi nypitty talteen ja liiskattu, yhtä moninainen joukko olisi pian täyttänyt niityn aherruksellaan, joten oli parempi antaa niille työrauha.
- Jep, jep, kuului niityn laidalta. Äänessä oli toiveikas sointi, se ikäänkuin helähti solisevana kuin kirkas vuoripuro. Tuttu hahmo könysi kontillaan ojanteen pohjalla kurottaen känsäisellä kourallaan suon silmäkkeestä pilkottavaa pullon suuta. Matalan ja uurteisen otsalohkon alla tihruiset silmät verestivät, ja pupillit olivat laajenneet. Kuivaan suuhun alkoi erittyä sylkeä, mikä sai ukon raskaan hengityksen haisemaan kahta kauheammin. Kostea mätäs turskahteli pattipolvien alla miehen kiskoessa pulloa tiukasta silmäkkeestä. Plopsahdus kuului pullon noustua miehen kädessä ilmaan. Kasvoille vääntäytyi ilme, jota on mahdoton kuvailla.
Suu maiskutteli inhaa sylkeä, jota tirskahteli harvenneen hammasrivistön välistä, ja osa valui suupielistä yllättävän jykevän leuan hentoisille partahaituville, tehden leuan kärkeen liisterimäisenä roikkuvan räkävanan, joka pian ylsi ojan pohjalle asti.
- Jep kah, jep kah, jep kah, kähisi mies kuumeisesti. Ukko tajusi pitelevänsä kourassaan täysinäistä pulloa. Intoa ei laimentanut tippaakaan puuttuva korkki ja haalistunut etiketti, josta ei erkkikään olisi saanut selvää.
Korkkihan olisi vain tiellä, ja kaikki viina maistui samalle. Näin tuumi ukko kallistaessaan pullon sinistyneille huulilleen, ja kulauttaessaan puoli pullollista kirkasta nestettä kurkustaan alas.
- Ahhhh.., henkäisi äijä vapauttaessaan pullon suunsa syleilystä, ja jäi maiskuttelemaan kulmakarvat villisti otsallaan tanssien. - Mmmm...hmm, kah no, äänteli mies, yrittäen päätellä, mitä tuli juotua. Tehtävä ei ollut helppo, sillä miehen makunystyrät olivat palaneet aikapäiviä sitten. Hän oli ollut suuri paloviinan ystävä. Ainoa konsti saada asiaan selvyys oli odottaa. Niinpä hän jäi ojan pohjalle makaamaan taivaan sineä katsellen, kunnes uni hänet yllätti.
Hämärtyvä päivä loi tummia varjoja niityn laitamille. Puut havisivat hiljakseen, ja yhä harveneva laululintujen joukko alkoi etsiytyä kohti kotipesäänsä, päästellen nokastaan säveliä yhä säästeliäämmin, kunnes ääntäkään ei enää kuulunut. Ainoastaan tuulen ujot henkäykset heinikossa saivat pientä ääntä aikaiseksi, mikä olisi ollut mitattavissa vain tarkoilla äänilaitteilla, joten niitty oli käytännössä hiljaa. Lepakot sujahtelivat ääneti mustuvassa illassa, pyydystäen yhtä ääneti lenteleviä hyönteisiä. Niityllä vallitsi aavemainen hiljaisuus.
Ojan yli lentävä lepakko säpsähti, kun hiljaisuus yllättäen rikkoutui. Märkä, pitkä pulputtava turahdus kantautui ojan pohjalta. Ukon juoma suovesi oli saanut hänen vatsahapponsa sekaisin, ja nyt kaasut purkautuivat voimalla hänen märkää mätästä vasten olevasta takapuolestaan. Ojanteen pohjalle leviävä haju oli niin voimakas, että kaasupurkauksen lähde heräsi päivänokosiltaan.
- Öhh..höh? äimisteli ukko tuijottaen tummaa iltataivasta. Valtavat sieraimet vetivät ahnaasti sisäänsä mädälle haisevaa ilmaa, johon mättäikön tunkkainen suon haju toi oman vivahteensa. Kovasti kelasivat jäljellä olevat aivonystyrät edeltäviä tapahtumia ennen unten maille siirtymistä, ja pikkuhiljaa ne mieleen alkoivat palatakin. Reaalimaailman mieleen palauttamista edesauttoivat toisessa kädessä tuntuvan pullon viileän lasinen pinta, ja toisessa entistä ryttyisempi muovikassi. Ukko meinasi kirota, kun tajusi menettäneensä mahdollisesti hyvät kännit. Ei hän kironnut, koska ymmärsi suustaan purkautuvan vain epäselvää sössötystä, jolle variksetkin nauraisivat. Edelleen selällään maaten hän ravisutteli kädessään olevaa pulloa. Pullo tuntui olevan vielä puolillaan, joten ei peli ollut kokonaan menetetty. Oli jo niin pimeää, ettei juuri mitään saattanut taivaanrantaa vasten erottaa, joten äijä punnersi itsensä vaivoin märältä makuusijaltaan, joka löyhkäsi vieläkin kaasupäästön jäljiltä, ja hän käsikopelolla upotti pullon puoliksi mättääseen. Ja varmuuden vuoksi peitti sen muovikassilla, jottei satunnainen ohikulkija saattaisi sitä huomata ja juoda suihinsa. Hän oli lukuisilla ryyppyreisuillaan oppinut varovaiseksi. Aina oli jalo juoma altis päätymään vieraisiin suihin, kun hetkeksi selän käänsi. Näitä miettien hän paneutui takaisin maate, vaikka vaaterievut kylmän kosteana epämiellyttävästi selkäpuolta painoivatkin. Märkää märälle, hän lohdutteli itseään, ja ajatteli seuraavaa aamua, jolloin ei tarvitsisi olla kuivin suin. Vielä hän loi silmäyksen muovikassin suuntaan, joka valkeutensa takia juuri erottui mustassa illassa. Siinä selällään tyhjyteen tuijottaen tuntui vatsassa voimakas vääntö, ja taas niityn yli levisi märkä turahdus ja karmea lemu. Löyhkän ansiota tai ei, mutta pian oli taas ukko unessa.

Tulipa tämä mainio ja kiitettävä radio-ohjelma mieleen, kun menin tänään Ilta-Sanomien etusivulle, siellä ensimmäisenä "uutisena" oli, että Katso itsenäisyyspäivän muistio: Kulkeeko juna, onko Alko auki? Siinäpä ne tärkeimmät asiat tietenkin. Eihän vain mene pyhä pilalle siksi, ettei ehdi Alkoon?

Sitten toinen huomio. Seurasin Nelosella esitettyä Talent-ohjelmaa, jossa toinen toistaan taitavammat ja hauskemmat suomalaiset kilpaili lahjoillaan, ja voittajaksi selvisi tietenkin baarimikkokaksikko, joka liitti alkoholin ja Poika saunoo -kappaleen esitykseensä. Kyllähän kansa on sen puolella, joka osaa hassutella viinapulloilla! Raivostuttavaa!