Ei se mitään, äiti!

Olen tarjonnut lapselleni virikkeitä, jotta hänestä tulisi luova ja ilmaisuvoimainen, leikkivä ihminen. Ostin Das-massaa.

Kolme iltaa sitten muovailimme massasta leikkiruokaa, jota lapsi voi käyttää yhä monimutkaisemmiksi käyvissä koti-, kauppa- ja ravintolaleikeissään. Nypräsimme perunoita, herneitä, tomaattiviipaleita, paahtoleipiä, mansikoita, vadelmia, nakkeja, miniporkkanoita ja juustoviipaleita. Lapsi oli huolettoman suurpiirteinen, minä pyrin täydelliseen tunnistettavuuteen ja mittasuhteiden oikeaoppisuuteen. Suuressa aikuisessa viisaudessani valistin lastakin joka käänteessä, että "kulta, nyt tulee juustoviipaleesta ihan hirveen paljon isompia kuin leivistä".

Massaruoka kuivui lapsen mielestä TUSKASTUTTAVAN HITAASTI.

Eilen päästiin maalaushommiin. Meillä kummallakin on omat vesivärit. Minulla kalliimmat, kahdessa tasossa, enemmän värinappeja. Lapsella edullinen ratkaisu. En tietenkään anna lapsen kajota omiin väreihini. En tahdo, että hän tuhrii neKIN.

Ruvettiiin maalaamaan. Lapsi maalasi enimmäkseen kämmeniään, minä pohdin mikä beigen sävyistä on lähimpänä täysjyväviljapaahtoleipämme väriä.

Maalasin kaikki miniporkkanat mehevän oransseiksi ja esittelin niitä ylpeänä lapselle: katso millaisia porkkanoita!

Lapsi katsoi porkkanoita, ja armahti kärsivällisellä äänellä. Ei se mitään, äiti! Ei se mitään, vaikka ne on VAAN ORANSSEJA porkkanoita.

"Minkävärisiä niiden pitäisi olla?", kysyin pienellä äänellä. Poika suti epämääräistä harmaata värimönjää ranteisiinsa ja laukoi muina miehinä, että MUSTIA JA VIOLETTEJA.

No, äiti päätti sitten oikein kunnolla irrotella ja otti projektiksi herneet. Niistä tuli anilliininpunaisia, turkooseja ja mustia. Poika katsoi ohimennen ja sanoi (juuri sillä kärsivällisellä äänellä, jolla tiskaamista harjoittelevalle kesäapulaiselle puhutaan) no NOI on jo vähän parempia.

Olen tänä aamuna äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen saanut kärsivällisen ja lempeän oppaan tielleni kohti edes säälittävän alkeellista luovuuden tasoa. Olen luovuusasteikolla yhtä luova kuin peltiämpäri. Tai kaksitasovesiväripakki.

Kiitos, universumi, kun annoit minulle kolmeJAPUOLIvuotiaan mestarin!

Ja jotta tässä blogikirjoituksessa olisi aikuistakin substraalia; liitän loppuun ajatuskytköksen radiouutisten vaalitenttiin.

(Kuuntele tentti, tässä litteroitu pätkä:)
Toimittaja Riitta Väkeväinen:
Otetaan tasa-arvokysymys. Vaalikirjassanne toteatte, että "naiset ovat luonnon säätämän järjestyksen mukaan lähempänä leikkivää lasta kuin mies". Miltä arvelette tällaisen väitteen kuulostavan tämän päivän naisäänestäjän korvissa?

Ehdokas Arto Lahti:
No siis täytyy muistaa, että Matti Bergström juuri kuvaa tätä leikkivä lapsi, communicatio ludiece, se on suurenmoisin ihmisenä olemisen muoto. Jos minä voin olla leikkivä lapsi niin mä oon kauhian onnellinen..... Leikkivä lapsi on onnellinen ihminen.
(lyhentelin hieman tekstiä, mutta yritin olla uskollinen keskustelulle.siitä communicatio ludiecesta en ole aivan varma sainko sen oikein)

Minua kovasti kiinnostaisi, miltä Lahden väite kuulostaa tämän päivän MIESäänestäjän korvissa.