Mikä on tärkeätä?

Mikäkö on tärkeää? Puolitoistavuotiaalla tyttärelläni on synnynnäinen pahanlaatuinen syöpä. Hoidot ovat kontrollivaiheessa, ja kontrolleja riittää vielä vuosikausiksi eteenpäin. Syöpälapsiperheiltä ei tarvitse kysyä, mikä on tärkeää. Elämä ja vain elämä itse on tärkeää. Samalla selviää se, mikä julkisessa taloudessa on tärkeää. Koulutus, terveydenhoito, päivähoito, elämää tukevat perusasiat.
Olen tällä hetkellä tyttäreni omaishoitaja, mikä tekee kaltaiselleni keski-ikäiselle toimittajalle hyvää. Työelämän ulkopuolisena näkee, miten media poukkoilee milloin minkäkin uutisaiheen perässä toinen toistaan seuraten. Asioiden taustoja ei pohdita, ei tutkita, ei pengota. Riittää, että saa tehtyä otsikon ja se olikin siitä, sitten kohti uutta otsikkoa. Mediaa seuraamalla ei selviä, mikä on oikeasti tärkeää.
Pari viikkoa sitten kodistamme katkesivat sähköt. Minulla on vanha kännykkä, jossa ei ole nettiselainta. Patteriradio oli, mutta se hukkasi kanavat. Putosimme täysin pois median valtavirrasta. Tiesimme maailmasta vain sen, minkä ympärillämme näimme. Huomasin, että oli tullut kevät. Enää ei ollut Kreikan tukipaketteja, ei vaalirahoitusta, ei ydinvoimaloita, ei lamaa. Oli vain minä, esikoiseni ja tyttäreni, oli perhe ja koti. Se oli tärkeää kuten on ihmiselle ollut tuhansien vuosien ajan.

Samaistun täysillä tähän otsikkoon. Todiste: viime viikolla lainasin kirjastosta kirjan Jos kukaan ei puhu siitä mikä on tärkeää, kirjoittanut Jon McGregor. Tämä kirjan nimi on kiinnostanut minua jo kauan. Mutta en tiedä vielä mitä se sisältää, koska minulla on vähintään 20 kirjaa jotka pitää lukea ensin.
Olen tyypillisesti "aikaani seuraava", "humanistisia" harrastuksia harrasteleva, hyvin paljon lukeva eläkeläisnainen. Vähän väliä joudun totaalisesti hukkaan, kun kaikki menee kohti katastrofia, enkä osaa ratkaista mikä katastrofi olisi kiireellisin. Niinpä annan rahaa kehitysapuun, Unicefille, Amnestylle ja Saimaan norpalle, olen jäsenenä luontojärjestöissä jne. Käyn näistä aiheista kiintoisia keskusteluja blogeissa ja muuallakin netissä samoin ajattelevien ihmisten kanssa, varmaan pari kolme kertaa viikossa, ja ihmiset saattavat sijaita ihan eri puolilla maapalloa.
Silti, ei niistä senteistä ja euroista ja kirjeistä ja sympatioista jää mitään sellaista, joka tuntuisi että NYT minä olen tehnyt jotakin...
No, nuorena ollessani järkytyin, kun vanha eurooppalainen sivistysvaltio joutui fasistisen upseeriklikin haltuun, eli Kreikassa tapahtui vallankaappaus.
Rupesin opiskelemaan nykykreikkaa (olen osannut sitä tosi hyvin, ja se on vaikea kieli) ja liityin opiskelijaryhmään, joka rupesi tiedottamaan suomalaisille Kreikan asioista ja järjestämään muusikoiden vierailuja ja muuta sellaista. Ei siitä mitään Rauhan-Nobelia tullut, mutta TIEDÄN että sillä oli merkitystä.

Ja kyllä Sinä, Eve Mantu, tiedät mikä on tärkeää.
Tämmöinen neuvottomuuskin on tärkeää, ja sen ääneen sanominen on tärkeää, onhan se oire jostakin ja kun sen ymmärtää, löytää sen oikean kysymyksen ja samalla joitakin konsteja!
Mut olis tosi kiva, jos voisit sanoo mikä pelastais ihmisen tällaseltä tunteelta...

Kyllähän nyt oli ihan turha(utunut) ohjelma. Kaikki tietävät jo, että oikeuksien ohella on myös vastuuta. Kyllä siitä puhutaan iahn avoimesti. Laition mukaan on typerää, että on erikseen musiikkitalo, vainhainkoti jne. Entäs sitten päiväkoti?
On jo tullut selväksi talven mittaan, että yksinhuoltaja Eve Mantulla on lapsi. Toki on varmaan elämän tärkein asia, mutta tässäkin kohtuutta eikä liikaa "oman navan" ympärillä pyöriskelyä.
Olipa tuo Keravan Kurkelan koululaisten haastattelu jonninjoutava. Kun yhdelle laitettiin perhe tärkeimmäksi asiaksi, kaikki muut apinoivat sen, vaikka tuon ikäisten "nassikkojen" mielestä viikkoraha ja lelut ovat tärkeimpiä :) Samanlaista apinointia oli 1700-luvun sodan mainitseminen ja myös kiittäminen, kun sai olla radio-ohjelmassa.

Tärkeä on tässä:edessä, vieressä, ympärillä ja sisällä.
Siihen aina palaa, aina aina vaikka mitä härdeliä olisi elämässä.Se on AINA ollut siinä, mutta puusilmillä sitä ei ole voinut nähdä.Rahaa on ja sitä ei ole, työtä on ja sitä ei ole ja on mutta sesyö ihmistä. Ihmissuhteita on ollut ja on, yksinäisyyttä on ollut.

Ei ole tohtinut uskoa siihen, kun se on niin arkista ja noloa ja pientä ja merkityksetöntä, kun maailmassa tapahtuu niin
paljon isompia ja tärkeämpiä asioita.
Onko se nyt niin fiksuakaan olla YKSINKERTAINEN IHMINEN.

Koululaiset sanoivat, että kaverit ovat tärkeitä. Ensin ajattelin että niin niin lapsellista, kun lapsia vasta ovat.
Mutta sitten tulivat kyyneleet, Hienoja tyyppejä.
Sellaisiahan me kaikki olemme, kun tohdimme niin ajatella.
Pelkoko estää uskomasta, onko nykyaika niin vahva medioineen, että pitää kyseenalaistaa oma ajattelu ja mielipiteet. Se on todella karmea ajatus.
Tärkeää: minä,sinä ja kaikki siinä välissä.Läheiset, kuuleminen ja näkeminen.Kuuleminen ja näkeminen.

Ei ole tärkeää antaa rahaa esim. kerjäläiselle, jolla on varaa puhua kännykkään kerjätessään!
Mutta on tärkeää säilyttää talonpoikaisjärki, luonnonläheisyys, ruohonjuuri... vastuu elämästä, silloin tällöin epäily lain oikeellisuutta vastaan, vapaus omaan ajetteluun... riippumattomuus liiasta yhteiskunnan kahlitsemisesta, solidaarisuus, auttaminen. Yrittää säilyttää terve järki eikä sekään ole niin tärkeää...

Nyt olisi syytä puhua siitä, mikä on oikeasti tärkeää. 1990-luvun alussa sitä sanottiin arvokeskusteluksi. Arvokeskustelulla pitäisi löytää ne perusteet, millä määritetään muiden asioiden arvo. Nykyään pidetään rahaa niin itsestäänselvänä kaiken mittarina, että arvokeskustelu on unohtunut. Niin lasten päivähoito, syövät, öljynporaus kuin vanhustenhoitokin mitataan vain rahalla. Nyt olisi syytä keskustella siitä, mikä olisi paras mittari, millä mitataan asioiden arvoa. Ihmiselämällä, terveydellä ja kulttuurisilla asioilla on jokin arvo, joka poikkeaa rahallisesta arvosta. On olemassa metrimitta, lämpömittari, hajumittari, maanjäristysten tärinämittari, ilmanlaadunmittari, mutta tärkeiden asioiden mittaria ei ole. Joudumme siihen asti luottamaan tunteeseen, joka nousee eettisten ja moraalisten käsitteiden kautta. Mittari olkoon toistaiseksi siis tunne siitä, että tämä on tärkeää. Minulla on tunne, että yhteisvastuu kaikkien hyvinvoinnista on tärkeää.

Tällä hetkellä on tärkeää saada nimiä adressiin, jossa vastustetaan näkövammaisten tietokonelainaamon lakkautusta. Sen voi kirjoittaa osoitteessa http://www.tietoasokeille.net ja jos ei halua suinpäin hypätä linkkiin pelätessään virusta tms. Niin voi vaikka googlettaa sanoilla näkövammaiset ja tietoyhteiskunta.

Olisi tosi tärkeää pysyä mukana yhteiskunnassa. Tietokone on sokealle paljon enemmän kuin näkevälle. Voi itsenäisesti maksaa laskut, etsiä tarvittavia yhteystietoja, lukea lehtiä, hakea tietoa tärkeistä asioista, selvittää aikatauluja yms.

Lisää nimiä toivoisin, jotta saadaan 5000 nimeä täyteen.

Kiitämme allekirjoituksestasi :).

Radio-ohejlma voi olla yhdellä hetkellä tärkeä ja tulla lähelle. Kun se saa ajattelmaan uutta, tai toista ihmistä, tai "väärästä" näkökulmasta.
Tai kun tunnistaa jotain, jota ei ole uskaltanut koskaan sanoa ääneen.

Olipas ihan päätön ja hieno ja hullu ja yllättävä ohjelma.
Kiitos siitä.

Peesaan tätä.
Sain tietää odottavani kehitysvammaista lasta ja minut laitettiin ratkaisemaan tulokkaan kohtalo. Ja lapsi sitten syntyi vakavalla sydänvialla höystettynä ja leikkausrumba käytiin läpi parikuisena. Tämän jälkeen tutustuimme uusiin ja uusiin vammaisperheisiin, nähtiin lasten kohteloita kohtauksineen, onnettomuuksineen ja kuolemineen. Kaikkea sitä, mitä ikimaailmassa emme uskoneet näkevämme siinä vaiheessa, kun päätöksiä tehtiin... Ja vaikka tuttavuus näiden toisenlaisten perheiden kanssa on ollut syvää ja antoisaa, on samalla elämä vienyt pohjan pois siltä, mistä voisi puhua ja mistä voisi saada syvällistä pohdintaa. On vain tyhjyys ja ulkopuolisuuden tunne, joka valtaa olotilan, kun ihmiset ympäröivässä maailmassa puhuvat elämästään ja siitä, mikä harmittaa tai väsyttää.
Tärkeää on se, että olemme selvinneet hengissä. Että jaksamme nousta aamulla ja jatkaa elämäämme siitä huolimatta, että huominen voi tuoda tullessaan mitä ikinä hyvänsä maailmassa on mahdollista. Jos ei meille, niin jollekin lähituttavaperheelle, jossa on samankaltainen tilanne. Mitä enemmän kuulet tapahtumia, sitä enemmän kaikkoat "normaalista" elämästä ja ihmettelet, miten ikimaailmassa jollekin voi olla tärkeää pohtia kauppakassin värin sopivuutta vaatteisiin tai harrastaa postimerkkien keräilyä.
On hienoa, että Eve Mantu ottaa asioita pohdintaan, että löytyy ihminen, joka haluaa kyseenalaistaa ja hieman ravistaa. Sillä tämä maailma laitostuu, ja nämä ihmiset tässä yhteiskunnassa sen mukana. Yhtä unenomaista elämisen suorittamista kaikki.

Niin, mikäpä se olisi tärkeää. Ja ennen kaikkea, kenen mielestä tärkeää.

Edellä kommentoineet ovat maininneet lastensa sairauksista ja vaikeista päätöksistä, niistä minulla ei ole kokemusta. Itsetuhoisuudesta minulla on kokemusta ja siinä sitä joutuu joka päivä miettimään, mikä minulle on juuri tänään niin tärkeää, että jaksan olla ja elää tämän päivän loppuun tekemättä itselleni mitään radikaalia. Työttömänä, tarpeettomana ja rahattomana on helppo vaipua itsesääliin ja ajautua jälleen itsetuhoisuuden kierteeseen, joten tärkein tehtäväni viimeiset pari vuotta on ollut vältellä itsesäälin tunnetta. Nyt kun pahin itsetuhoisuus lienee takanapäin (toivottavasti), melkein joka päivä tulee mietittyä, mitä voisin tehdä tunteakseni itseni tarpeelliseksi. Kirjavalla koulutuksella ja työhistorialla on taatusti vaikeaa saada töitä tai päästä edes haastatteluun. No, nämä asiat ovat tärkeitä omassa elämässäni tällä hetkellä ja joinakin päivinä on todella vaikeaa löytää uskoa tulevaisuuteen saati pitää jonkun toisen hädänalaista asemaa tärkeämpänä kuin omaa tilannettaan.

Niinpä jonkun tulisi määritellä se tärkeä meille. Mutta kuka tai mikä olisi se auktoriteetti, joka ehdottomalla varmuudella meille ilmoittaa päivittäin, mikä on tärkeää tänään. Mitä tapahtuisi ellemme olisi auktoriteetin kanssa samaa mieltä hänen ilmoittamansa asian tärkeydestä vaikka asia olisi kuinka hyvin perusteltu? Entä jos jonain päivänä auktoriteetilta loppuisivat tärkeät asiat?

Kenties ihminen on ajattelevana olentonakin niin opportunisti, että vaikka meillä olisi tärkeän määrittelevä auktoriteetti, omat ongelmat ajaisivat sen ohitse. Käsityksemme tärkeästä on subjektiivinen, sidottu persoonaan ja hänen kokemuksiinsa sekä mielipiteisiin. Mielipiteitä voi muokata ja asioiden tärkeysjärjestystä niiltä osin. Se, mikä meille on tärkeää tänään, ei välttämättä ollut meille yhtä tärkeää eilen tai huomenna, kenties se sama tärkeä oli ja on meille merkityksetöntä.

On varmaan parempi, että maapallolla oleskevat ihmiset (noin kuusi miljardia) pitävät tärkeinä erilaisia asioita. Jos jokainen pitää tärkeänä edes yhtä sellaista asiaa, joka ei kenellekään muulle merkitse mitään, pidämme tärkeänä noin kuutta miljardia erilaista asiaa. Nykyään media saa useampia meistä pitämään tärkeänä jotain tiettyä asiaa, jolla massalla tuohon yhteen tärkeään asiaan kenties saadaan jotain muutosta aikaan. Ja kenestä katsoen ne asiat silloin muuttuvat, mihin suuntaan? Kauanko muutos kestää?

Kuka sanoikaan: "Kaikki paitsi purjehtiminen on tärkeää – eikä sekään niin kovin tärkeää."

Kiitos, Eve, 3.5. jutusta. Lapset ovat niin aitoja ja selkeitä. Osaavat keskustella syvällisesti, jos heidän kanssaan malttaa jutella ja heitä arvostaa. Sinä arvostit. Kiitos myös suvivirrestä, lapsille läheisestä.
Oma nelivuotias lapsenlapseni sanoi kuusivuotiaalle isoveljelleen: Sinä kasvat ensin mieheksi, ja sitten sinusta tulee pappa. Ja sitten sinä kuolet. Lapsen rauhallista selkeää juttelua. Osaisimmepa me isommatkin!

On tärkeää ymmärtää, ettei mikään ole oikeasti tärkeää. Eikä sekään ole tärkeää.
Mistään ei PIDÄ puhua, mutta aina VOI puhua säästä.
Maailmassa tapahtuu kaikenlaista mistä ei ole tietoakaan, mutta se ei ole tärkeää - sekään, mistä on tietoa.
Kertoisin, mutta en tiedä mistä aloittaisin. Vaikka tietäisin, ei se olisi niin tärkeää, että kertoisin.