Voiko nelikymppisten seurassa viihtyä?
Kyyyyllä voi, pienellä varauksella.
Nelikymppinen seurue lähtee helposti väärille urille. Alkaa kilpalaulanta ja nokkeluuksien latelu. Jokainen haluaa olla vierustoveria sukkelampi, fiksumpi, syvällisempi ja kokeneempi.
Ihan sietämätöntä. Olen itse usein juuri tuollainen.
Joskus taas nelikymppiset ovat koolla rentoina ja inhimillisen epätäydellisinä. Vähän hauraina ja toistensa suhteen uteliaina. Enemmän kuulolla kuin äänessä. Nam. Sellaiset kohtaamiset ovat elämän parasta herkkua.
3 kommenttia
To 11.02.2010 @ 14:48
Kiinnostavaa oli kuulla 40 v naisnäkökulmaa. Menin aikoinaan avioon 25 v neidon kun itse olin jo yli 40 v. Nyt emäntäni on 44 v, mikä elämänkaaressa usein esitetään vaikeimpana ikänä. Kieltämättä kultani tupsahtelee helposti elämän vääryyksistä. Niitä ei aviomiehen parane väheksyä. Töissä kolleegani kiinteistöpäällikkö kuiskasi, että heidän kansssa riittäää hankaluuksia kun sama sisälämpötila on toiselle liikaa ja toinen palelee.
Kieltämättä miehenkin näkökulmasta n. 40 v ikä on käännekohta elämässä. Sain lohdutusta työpaikkalääkäriltä selkävaivoihin: iän myötä paikat löystyy ja vaivat helpottuu. Koettu on, että ikä helpottaa myös psyykkisesti. Nyt iässä yli 60 v voin suhtautua myötätuntoisesti oman kultani ahdistuksiin.
Oma kokemukseni on, että yli 50 v naiset ovat paljon leppoisampia ja hauskempia. Tervetuloa siihen ikään!
Pe 12.02.2010 @ 15:49
Ohjelma oli mukava ja aika valaiseva! Erityisesti mieleeni jäi kohta jossa kerroit olevasi todella tyytyväinen että tarjolla oli pakastepullaa. Hmm, siis jos tarjolla olisi ollut itseleivottua pullaa, olisit kenties kokenut itsesi huonommaksi tms.? Olisitko ehkä ajatellut että emäntä oli leiponut pullaa ihan vain päteäkseen?
Mielestäni juuri tuohon ajatukseen kiteytyy teidän nelikymppisten suorittaijien ongelmat. Ikään kuin se olisi teiltä pois jos jollain toisella on aikaa lepoa peräti pullaa kotonaan. Itse leivon tuskin koskaan mutta minulla oin ystävätär joka leipoo pullaa tuon tuostakin. Silloin kun käyn ystäväni luona kylässä juomassa kahvia (ja minulla on aikaa tuollaiseenn usko pois!) niin olen ainoastaan iloinen kun saan hänen leipomaansa pullaa. Ei kaikkea tarvitse itse tehdä, kannattaa ottaa vastaan se hyvä mitä annetaan.
Uskon että teiltä nelikymppisiltä uupuu kyky luottaa toisiin ihmisiin. Koette kanssasisarenne kilpailijoina? Se on surullista.
Palatakseni vielä tuohon pullaan, niin ystäväni leipoo vain, koska hän todella nauttii leipomisesta.
P.s. Te nelikymppiset ootte hömöja mutta silti rakkaita!
