Pöytäkirja 25.1.
Paikka: Kurittoman kokouksen vallattu tukikohta B
Läsnä: Valopilkku -projektin toimijat Tina Holmberg-Kalenius ja Saija Salmi sekä puheenjohtaja-nuija Eve Mantu.
1. Kokouksen avaaminen
Puheenjohtaja ja nuija Eve Mantu avasi kokouksen klo 10:00.
2. Kokouksen järjestäytyminen
Pöytäkirjan tarkastajaksi valittiin Suomen kansa.
3. Laittomuuden ja päätösvallattomuuden toteaminen
Sääntöjä ei ole, mutta jos olisi, niissä lukisi, että kurittomat kokoukset ovat aina laittomia ja päätösvallattomia.
4. Vallalla olevien asenteiden esittely ja horjuttaminen
Yrjänä Sauros lupasi uupuvia huokuja, teräviä piirtoja ja henkien puheita.
Kokouksen esityslistalla oli poika, jota paiskotaan pitkin naulakoita koulun käytävällä, tyttö, jota kohdellaan kuin ilmaa ja opettaja, joka aistii, että joku on pielessä, mutta on kuin ei huomaisi mitään.
Kouluväkivallasta on tehty tilastoja ja tutkimuksia, mutta silti kiusaaminen jatkuu. Liian monessa koulussa kuvitellaan, että hankala tilanne purkautuu yhdellä keskustelulla, jonka päätteeksi kiusaaja ja kiusattu laitetaan paiskaamaan kättä.
Saija Salmi ja Tina Holmberg-Kalenius toivat kokoukseen moninkertaisen asiantuntemuksen. Heitä kumpaakin on kiusattu koulussa ja he ovat kiusattujen lasten äitejä. Näiden omien kokemusten lisäksi he ovat opiskelleet aihetta monipuolisesti. He ovat siis kouluttautuneita vertaistukijoita - eli samalla sekä vertaisia että ammattilaisia.
He eivät harrasta viinereiden syömistä aikuisten fiksuissa kokouksissa, joissa suunnitellaan toimenpiteitä. He mieluummin toimivat.
Puheenjohtaja esitteli henkilökohtaisen ongelman: hänen on vaikea uskoa vallallaoleviin kiusaamisen estämisohjelmiin, koska ne vaikuttavat munattomilta. Tina Holmberg-Kalenius on huomannut, että kouluissa ollaan väkivallan ja kiusaamisen suhteen liian kärsivällisiä. Tilannetta seurataan ja katsellaan niin pitkään, että tapaus ehtii kehittyä vakavaksi. Saija Salmi täräytti, että kiusatun elämä on sisäinen helvetti.
Valopilkkuun ottaa yhteyttä noin sata oppilasta vuodessa. Joskus tulee nelirivinen sähköposti, joskus asiaa selvitetään pitkäänkin. Perhe on Valopilkun työntekijöiden ykköslähtökohta. He kuuntelevat ja neuvovat, esimerkiksi kertoen aiemmista tapauksista opittuja keinoja.
Onko olemassakaan koulua, jossa ei kiusata ollenkaan?
Nimimerkki Nynny Nyhverö tyrmää rehtorit, jotka ylpeilevät, että heidän koulussaan ei kiusata. Rajun kouluväkivallan uhriksi joutunut Nynny Nyhverö kertoi kokoukselle puhelimitse, että hänen nähdäkseen on kaksi vaihtoehtoa: joko rehtori valehtelee tai hän ei näe mitä koulussa tapahtuu. Nyhverön mukaan aikuisilla ei ole hajuakaan mitä kouluissa tapahtuu, mutta lapset tietävät tarkasti ketä koulussa halveksitaan ja mikä on yhteisön nokkimisjärjestys.
Kokous keskusteli siitä, mitä keinoja aikuisilla olisi päästä selville lasten välisistä jännitteistä. Saija Salmi lähtisi kehittämään opettajakoulutusta. Opettajilla ei ole tarpeeksi taitoa lukea oppilaita, nähdä hienovaraisia tilanteita. Kokous keksi täydennyskoulutukselle nimenkin: antennipääkoulutus.
Nyt 38-vuotias Nynny Nyhverö on katkera aikuisille. Kun hän oli vielä koulussa, hänen vihansa kohdistui kiusaajiin. Nyt hän vihaa aikuisia, joiden olisi pitänyt saada 10-vuotias kiusaaja kuriin. Kun alistaminen ja pahoinpitely sai jatkua, kiusattu oppi ikäviä asioita yhteisöstä ja sen myötä yhteiskunnasta.
- Yhteiskunta lakeineen ja oikeuksineen on pelkkä surkea vitsi.
- Häijyin ja voimakkain hallitsee, muiden pitää alistua.
- Aikuiset ovat heikkoja ja tyhmiä.
Kokous lähti pohtimaan onko kouluväkivalta rakenteellinen ongelma, joka aiheutuu koulusta itsestään? Puheenjohtaja luki Vesa Linja-ahon kommentin Kiusatun vastaisku -blogista:
Mielestäni koulukiusaaminen on koulun rakenteellinen ongelma, vähän samalla tavalla kuin korruptio on valtion rakenteellinen ongelma. Eli: aina kun meillä on valtio, on korruptiota. Ja aina kun meillä on koulu, on koulukiusaamista.... Laitokseen sullottu ihmislauma on täysin epäluonnollinen ympäristö ihmisille, ja olisi ihme, jos siellä ei tapahtuisi kiusaamista. (Vesa Linja-aho 30.7. 2010)
Entä valvonta? Ovatko lapset liikaa keskenään?
Nynny Nyhverö muistutti puhelimitse, että lapset eivät voi oppia sosiaalisia taitoja keskenään. Eivät ainakaan sellaisia sosiaalisia taitoja, joita me haluaisimme heidän oppivan. Kokous totesi, että lapset ovat ja saavatkin olla keskeneräisiä ihmisiä, jotka tarvitsevat viisaiden aikuisten valvontaa ja ohjausta. Saija Salmi ja Tina Holmberg-Kalenius olivat sitä mieltä, että lasten on myös voitava olla keskenään, mutta se ei poista aikuisen vastuuta koulurauhan varmistamisessa.
Puheenjohtaja ravisteli perusteita ja opetussuunnitelman ylivoimaa. Eikö joskus voisi julistaa koulun poikkeustilaan, hylätä matematiikan ja biologian muutamaksi viikoksi ja keskittyä käsittelemään rehottavaa kiusaamisongelmaa. Oppilaat tietävät kuitenkin jo mitä on meneillään, mitä järkeä on hyssyttelyssä? Mikä estää kutsumasta nuorisotyöntekijöitä välituntivalvojiksi, vanhempia koulumatkoille saattajiksi? Jos koulussa on väkivaltaa ja kiusaamista, sen tietävät kaikki oppilaat. Jos kiusaamisen annetaan jatkua, koulussa pyörii eräänlainen näkymätön opetussuunnitelma. Niin kiusattu, kiusaajat kuin sivustakatsojatkin oppivat, että alistaminen ja väkivalta toimii. Me aikuiset olemme usein liian myöhään liikkeellä.
Kun me kulttuurissamme ihannoimme vahvuutta, me ruokimme kiusaamista, muistutti Tina Holmberg-Kalenius. Kouluissa pitäisi olla tunneopetusta. On paljon lapsia, jotka eivät osaa tulla toimeen muiden kanssa. Rajua kiusaamista voi olla jo ekalla luokalla!
Jos äiti manipuloi tytärtä kotona, tytär manipuloi ystäviään koulussa. Tunnekasvatus ohjaisi viisaaseen ristiriitojen ratkaisemiseen, opettaisi neuvottelutaitoja ja yhteistyötä.
5. Muut asiat
- kokous oli yksimielinen siitä, että kiusaamista EI VOI sovitella. Kiusatun ei tarvitse kätellä kiusaajaa. On julmaa istuttaa kouluväkivallan uhri kiusaajien kanssa samaan neuvottelupöytään.
- kokous vaatii, että aikuiset skarppaavat ja opettelevat lukemaan lapsia ja lasten välisiä suhteita.
- kokous kehottaa kaikkia miettimään, mikä käsitys meillä on kodin ja koulun välisestä yhteistyöstä. Onko yhteistyötä?
- kokous usuttaa aikuiset ulos kivoista viineripalavereista. Yhtään tilastoa tai toimenpidesuunnitelmaa ei enää tarvita. Silmät ja korvat on vietävä oppilaiden luo.
- kokous toteaa, että vertaissovittelu haiskahtaa laiskojen aikuisten keksinnöltä. Lapset eivät sovi vaikeiden ihmissuhdesotkujen selvittelijöiksi, heillä ei ole tarvittavaa kypsyyttä. Ja vielä kerran: kiusaamistapaukset EIVÄT KUULU sovitteluun ollenkaan.
- kokouksen aluksi nautittiin kaksi kahvia ja yksi jäätee.
6. Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja kiitti kipakasta keskustelusta ja päätti kokouksen klo 10:45
11 kommenttia
La 25.01.2014 @ 11:10
Kiitos ohjelmistanne. Olen kuunnellut niitä aina, kun on ollut mahdollista. Olen täysin samaa mieltä kanssanne, että sovittelut ja paperille tehdyt tyhjät suunnitelmat kiusaamistapauksia varten ovat täysin hyödyttömiä. Niillä halutaan vain osoittaa, että asialle on muka tehty jotain .Itsekin yli 30 vuotta yläasteella ja lukiossa työskennelleenä väitän, että opettaja kyllä näkee - jos haluaa - syrjimisen ja kiusaamisen. Helpoin tapa on tietenkin sulkea silmät!
Voisitteko mitenkään vaikuttaa siihen, että nämä oudot välimöläytykset jäisivät ohjelmastanne pois. Ensimmäisellä kerralla oikein säikähdin ja luulin, että kanava oli itsestään vaihtunut. En myöskään usko, että Te fiksuna toimittajana olisitte itse näitä ehdottanut.
yst. terv. Ulla Lääperi
La 25.01.2014 @ 11:15
Hei,
Kokemuksia omien lasten koulukiusaamisesta on kertynyt valitettavan runsaasti vuosien varrella. Mitään asiaa korjaavia ehdotuksia en sen sijaan ole keksinyt. Käsitys kiva-koulu ideasta on joka tapauksessa kärsinyt pahan inflaation.
Kun lapsi on jotenkin poikkeava, ylipainoinen, uskovainen, hiljainen tai ujo, tai mitä ihmettä tahansa, on se riittävä syy joutua kiusatuksi. Opettajat eivät kokemusten mukaan voi asialle yhtään mitään.
Kun koko ylä-asteajan joutuu kokomaan syrjintää ja mitätöimistä, sekä kuulee olevansa megalaski, huora, tyhmä, lehmä... alkaa nuori itsekin uskoa olevansa juuri tuollainen.
Lisäksi kiusattu kieltää jyrkästi ottamasta yhteyttä kouluun ja opettajiin, koska pelkää kiusaamisen ja tönimisen siitä vain lisääntyvän ja muuttuvan fyysisemmäksi.
Esimerkin nuoren kokemat asiat vaikuttivat merkittävästi hänen koulumenestykseensä. Nykyisin hän opiskelee ammattiin valmistavassa oppilaitoksessa, mutta nuo kokemukset ovat nujertaneet hänen itsetuntonsa aivan nollalukemiin. Tällä on tietty vaikutus edelleenkin sekä opiskeluun että elämään yleensä.
Vanhempana tätä on ollut ja on vielä nykyisinkin suorastaan tuskallista seurata. Kiusaaminen on kokonaisuutena niin vakava asia, että sille on voitava tehdä jotain!
La 25.01.2014 @ 11:47
Ikävää, että Yrjänän välimerkit ärsyttävät teitä. Olen ne itse valinnut ja tykkään niistä kovasti. En ole poistamassa niitä ohjelmasta, ne saavatkin vähän ärsyttää ja hiertää kuuloelimiä. Minun mielestäni ne ovat salafiksuja. Ne voivat nyrjäyttää ajattelua ja tuottaa uudenlaisia oivalluksia. Kaikki eivät tykkää kaikesta, mutta minä tykkään niistä.
La 25.01.2014 @ 11:49
Kiitos hyvästä keskustelusta ja tärkeästä aiheesta! Kuulin ohjelmasta tosin vain loppupuoliskon, täytynee kuunnella koko ohjelma Areenasta sopivassa välissä.
Koulukiusattujen kokemukset mykistävät ja saavat raivon partaalle. Opettajana tunnen jatkuvaa levottomuutta siitä, huomaanko ja havainnoinko riittävästi oppilaiden välisiä suhteita ja ennen kaikkea - teenkö oikeita tulkintoja. Se on äärettömän haastavaa, uskokaa pois. Haastavaa voi joskus (onneksi vain joskus) olla myös kommunikointi huoltajiien kanssa, se voi pahimmillaan hidastaa asian selviämistä merkittävästi. Minusta antennikoulutusta voisikin suositella kaikille aikuisille, ammattikunnasta riippumatta.
Koulukiusaamisessa on myös puoli, jota ei mielestäni ole kovin paljon kiusaamiskeskustelussa sivuttu, ja jota kenties kiusaamisen sosiologia ei edes tunnista. Tapaus, jossa vastakkain ovat kaksi oppilasta, molemmilla neurologisperäistä, sosiaalisten tilanteiden tulkitsemista hankaloittavaa pulmaa. Kumpikin kokee vilpittömästi itsensä kiusatuksi, ja ihan syystä. Kummankin kotiväki on tilanteesta (ymmärrettävästi) raivoissaan, ja vaatii että kiusaamisen pitää loppua. Kumpikin oppilas täyttää kuitenkin myös kiusaajan tunnusmerkit - kiusaajan ja kiusatun roolit vaihtuvat jatkuvasti, eikä kukaan pysty selvittämään, mistä kaikki alkoi silloin kaksi kuukautta, kolme tai viisi vuotta sitten. A repii B:tä tukasta, mutta kun B haukkuu häntä jatkuvasti läskiksi apinaksi. B saa A:n itkeväksi ihmisraunioksi kertomalla kaikille, miten pahalle tämä haisee, mutta kun A oli aloittanut päivän varastamalla B:n pipon ja tönäisemällä lumihankeen.
Kumpikaan oppilas ei huomaa olevansa kiusaaja, koska omat kokemukset kiusattuna oikeuttavat kostotoimiin. Joskus kotiväenkin voi olla vaikeaa myöntää, että lapsi on paitsi kiusattu myös kiusaaja.
Tämä esimerkki ei ole ainutkertainen, kymmenvuotisen opettajanurani aikana näitä on ollut useita, ja oman kokemukseni mukaan nämä ovat kaikkein hankalimpia selvittää. Ja kuitenkin kiusatuksi tulemisen kokemukset ovat näille lapsille ja nuorille aivan yhtä todellisia kuin kaikissa muissakin kiusaamistapauksissa, ja niiden selvittämättä jättäminen jättää yhtä lailla mieliin katkeruutta ja vihaa.
Miten siis toimia? Kaikki ideat otetaan kiitollisena vastaan.
La 25.01.2014 @ 15:58
Ikävää, että Yrjänän välimerkit ärsyttävät teitä. Olen ne itse valinnut ja tykkään niistä kovasti. En ole poistamassa niitä ohjelmasta, ne saavatkin vähän ärsyttää ja hiertää kuuloelimiä. Minun mielestäni ne ovat salafiksuja. Ne voivat nyrjäyttää ajattelua ja tuottaa uudenlaisia oivalluksia. Kaikki eivät tykkää kaikesta, mutta minä tykkään niistä.
Minusta ne olivat hyviä mausteita!
La 25.01.2014 @ 16:03
Kiitos hyvästä keskustelusta ja tärkeästä aiheesta! Kuulin ohjelmasta tosin vain loppupuoliskon, täytynee kuunnella koko ohjelma Areenasta sopivassa välissä.
Koulukiusattujen kokemukset mykistävät ja saavat raivon partaalle. Opettajana tunnen jatkuvaa levottomuutta siitä, huomaanko ja havainnoinko riittävästi oppilaiden välisiä suhteita ja ennen kaikkea - teenkö oikeita tulkintoja. Se on äärettömän haastavaa, uskokaa pois. Haastavaa voi joskus (onneksi vain joskus) olla myös kommunikointi huoltajiien kanssa, se voi pahimmillaan hidastaa asian selviämistä merkittävästi. Minusta antennikoulutusta voisikin suositella kaikille aikuisille, ammattikunnasta riippumatta.
Koulukiusaamisessa on myös puoli, jota ei mielestäni ole kovin paljon kiusaamiskeskustelussa sivuttu, ja jota kenties kiusaamisen sosiologia ei edes tunnista. Tapaus, jossa vastakkain ovat kaksi oppilasta, molemmilla neurologisperäistä, sosiaalisten tilanteiden tulkitsemista hankaloittavaa pulmaa. Kumpikin kokee vilpittömästi itsensä kiusatuksi, ja ihan syystä. Kummankin kotiväki on tilanteesta (ymmärrettävästi) raivoissaan, ja vaatii että kiusaamisen pitää loppua. Kumpikin oppilas täyttää kuitenkin myös kiusaajan tunnusmerkit - kiusaajan ja kiusatun roolit vaihtuvat jatkuvasti, eikä kukaan pysty selvittämään, mistä kaikki alkoi silloin kaksi kuukautta, kolme tai viisi vuotta sitten. A repii B:tä tukasta, mutta kun B haukkuu häntä jatkuvasti läskiksi apinaksi. B saa A:n itkeväksi ihmisraunioksi kertomalla kaikille, miten pahalle tämä haisee, mutta kun A oli aloittanut päivän varastamalla B:n pipon ja tönäisemällä lumihankeen.
Kumpikaan oppilas ei huomaa olevansa kiusaaja, koska omat kokemukset kiusattuna oikeuttavat kostotoimiin. Joskus kotiväenkin voi olla vaikeaa myöntää, että lapsi on paitsi kiusattu myös kiusaaja.
Tämä esimerkki ei ole ainutkertainen, kymmenvuotisen opettajanurani aikana näitä on ollut useita, ja oman kokemukseni mukaan nämä ovat kaikkein hankalimpia selvittää. Ja kuitenkin kiusatuksi tulemisen kokemukset ovat näille lapsille ja nuorille aivan yhtä todellisia kuin kaikissa muissakin kiusaamistapauksissa, ja niiden selvittämättä jättäminen jättää yhtä lailla mieliin katkeruutta ja vihaa.
Miten siis toimia? Kaikki ideat otetaan kiitollisena vastaan.
Ainut vaihtoehto taitaa olla erottaa nämä lapset toisistaan. Jotta kohtelu olisi tasapuolista, molemmat pitäisi sijoittaa eri kouluihin tai eri luokkiin, eli kumpikaan ei jää vanhaan ryhmään. Eihän tämäkään helppoa ole eikä aina mahdollista, mutta yksi vaihtoehto, joka rauhoittaisi näiden kahden välisen tilanteen.
Su 26.01.2014 @ 14:08
Tykkäsin ohjelmasta paljon! On jo varmaan klisee sanoa, että se on tärkeä aihe, eikä siitä puhuta koskaan tarpeeksi. Sitä se kuisaaminen kuitenkin on. Liian moni sairastaa kiusaamisen vuoksi. KiVa-koulu-ohjelmasta olen kuullut oppilailta aika negatiivisia kommentteja; kaikki oppilaat kuulemma tietävät, mitä heiltä halutaan kuulla ja kertovat kiva-tunnilla oikeita asioita, mutta tunnin jälkeen kaikki jatkuu entiseen malliin. Kiusaaja ei lopeta, ja onhan hänellä kannatusjoukotkin.
Yksi, mistä en ohjelmassa tykännyt, oli vanhempien syyllistäminen. Minusta ei voida sanoa, että missähän muualla lapsi alistamiskommentteja kuulee kuin kotona vanhemmilta. Lapsen vanhemmat eivät ole ainoita, jotka lasta kasvattavat. Kaverit ja jopa ohi kulkevat aikuiset ovat aina elämässä mukana, eikä voida mitenkään pois sulkea mediaa - lööpit kauppojen ovilla käsittelevät usein väkivaltaa ja jo pikku kakkosen piirretyissäkin käsitellään väkivaltaa. Hyvän ja pahan välinen taistelu on lapsen elämässä mukana alusta alkaen. Se, kuinka lapsi siihen aiheeseen tarttuu riippu hyvin paljon ihan sen lapsen itsensä persoonasta ja toki myös ympäristöstä, johon kuuluvat vanhemmatkin. Mutta haluan siis sanoa, ettei lapsi missään tapauksessa ole "tabula rasa", tyhjä taulu, jonka päähän kaadetaan kaikki tieto ja taito. Jokaisella on syntymästään saakka mukana oma persoonansa, joka on jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Samassakin perheessä, samanlaisen kasvatuksen saaneet ja kaikki samat vanhempien kommentit kuulleet lapset voivat käyttäytyä täysin eri tavalla. Perheen lapsista yksi saattaa olla kiusattu ja toinen kiusaaja. Vanhempien syyllistämisen sijaan heidän tehtäväänsä kasvattajina tulisi tukea paljon nykyistä enemmän. Mm. vaikkapa juuri sillä, että kotikoulun järjestäminen tehtäisiin helpommaksi.
Kiusaamiseen puuttuminen kuitenkin on vaikeaa. Edes kiusatut itse eivät aikuisina välttämättä huomaa heti kun on kiusaamistilanne päällä. Se on vaikea ilmiö. Mutta sen tiedostaminen ei toki vähennä aikuisten vastuuta kiusaamiseen puuttumisessa.
Lisäksi olen sitäkin mieltä, että vaikka kyseessä ovat alaikäiset, minusta pitäisi jollain tavalla kuitenkin voida ihan lain mukaan rankaista kiusaajia. En nyt osaa ehdottaa, minkälaista sellainen laki voisi olla, millaisin kriteerein ja millä keinoilla rankaistaan. Mutta jotain pitää voida tehdä sellaista, joka saisi edes jonkun määrän kiusaajia pelkäämään.
La 01.02.2014 @ 11:14
Hei, tämä ei ole kommentti vaan kysymys, mitä kautta voin jättää Eve Mantulle vinkin tämän päiväistäkin ohjelmaa sivuavasta aiheesta?
Su 02.02.2014 @ 10:16
Toi koulun rakenteellinen ongelma on tosi. Hienoa että se tuli nyt sanottua.Kun kiusaaminen on jatkuvaa opettajien ja rehtorin silmien alla on selvää että nuori menettää jopa muihin valtion instanssien luottamuksen. Minulle kävi näin. Kiusaaminen kesti 3v. Tein rikoksia 5.
Lue rikollinenmieli.fi e- kirja (pdf)
Su 02.02.2014 @ 16:12
Koulu pyrkii aina tiedon pimittämiseen kiusaamisasiassa.
Vastaisku on avoimuus.
Toivon että joku perustaisi sivut KOULUKIUSAAJAT. Tällä sivulla julkaistaisiin aina kaikki tiedot: siinä ja siinä koulussa on havaittu kiusaamistapaus, joka alkoi silloin ja silloin. Asianosaiset: Koulun rehtori nimi:, luokan opettaja nimi:., asiaan liittyvä muu koulun henkilö nimi, Kiusaaja(t) nimet ja heidän vanhempien nimet. Tapausta päivitetään säännöllisesti, esim. pvm se ja se, kiusaaminen jatkuu edelleen.
Kaikkiin koukuihin tiedotettaisiin sivuston olemassa olosta ja pyydettäisiin myös vanhempia seuraamaan sivustoa.
